Imatralla lemmikkikoirat ampuneet poliisit saatettava vastuuseen
HUOM! Allekirjoitusten keräys lopetettu, koska adressi on jo lähetetty Poliisihallituksen laillisuusosastolle hallintokantelun liitteenä. - Ks. tiedote!
MTV3 uutisoi 28.5.2019 poliisien ampuneen kolme lemmikkikoiraa Imatralla.
Kuvien perusteella koirat ovat olleet hyvinhoidettuja ja kiltin näköisiä. Ne olivat päässeet karkuun tarhastaan ja omistaja oli saattanut yleisön tietoon etsivänsä niitä.
kuva mtv3
Poliisihallituksen laillisuusosastolle.
Me allekirjoittaneet vaadimme, että tapaus tutkitaan ja poliisit siirretään ns. kirjoituspöytähommiin. Poliisin pitäisi luoda turvallisuudentunnetta; emme halua kentälle poliiseja, jotka pääsääntöisesti ratkaisevat asiat ampumalla.
Asian selvittämiseksi vaadimme, että poliisien (sekä heitä avustaneiden metsästäjien) nimet ja mahdolliset sanktiot tuodaan julkisuuteen. Vaikka tiedämme, että mitään sanktioita ei tästäkään tulla antamaan niin meillä on ainakin oikeus tietää kenen kanssa asioimme käydessämme poliisilaitoksella.
Poliisikoulutuksessa tulisi olla kurssi löytö- ja villieläimiin liittyen. Nämä kyseessä olevat poliisit eivät kyenneet tekemään päätelmiä, jotka 7-vuotiaalta lapselta olisivat jo sujuneet.
Lemmikkien karkuritarinat -facebook-ryhmässä kerrotaan, että poliisin olisi tarvinnut vain soittaa paikalliselle löytöeläintarhalla saadakseen selville, että koiria etsitään. Tämä oli heille liian ylivoimaista tajuta. Vai pitikö vain päästä ampumaan?
Imatran poliisipäällikkö Jarmo Junna Lappeenrannasta on pahoitellut tapahtumaa ja tuominnut koirien ampumisen. Tarina ei kuitenkaan kerro, onko hänellä uskallusta sanoa tämä myös poliisilaitoksen sisällä. En tavoittanut häntä puhelimitse, mutta jätin soittopyynnön.
Lisäys: ylen jutussa (29.5.), että poliisi ei olisi ampunut koiria vaan tilannut ampumisen metsästäjältä. Tämä ei mitenkään vähennä poliisin vastuuta ja ainakin partionjohtajan nimi on saatava yleisön tietoon!
Elisa Kissa-Öberg Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3814 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
423 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1468 Luotu: 01.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
439 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1847 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
386 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
144 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1547 Luotu: 10.12.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20463 Luotu: 20.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
87 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1871 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11350 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
688 Luotu: 13.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
29 Luotu: 08.05.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
599 Luotu: 01.03.2023
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
500 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025