Järvenpään Kyrölän koulu säilytettävä
Järvenpään Kyrölässä on yli 200 oppilaan, uusi 2-sarjainen alakoulu, jossa on kahden esiopetusryhmän lisäksi perusopetuksen 1-5 luokat ja yläkoulun sisäilmaongelmien takia lukuvuonna 2018-2019 myös 6. luokka. Koulu on valmistunut vuonna 2018 ja se on ns. moduulikoulu, jolla on käyttöikää kymmeniä vuosia. Koulu on päiväkodin ja kaupan ohella tärkeä osa Kyrölän kaupunginosan keskusta. Kyrölässä on myös oma Ainolan junaseisake, josta kulkee päivittäin satoja ihmisiä Helsingin ja Riihimäen suuntiin. Alue on lapsiperheiden suosiossa hyvien palvelujen ja liikenneyhteyksien ansiosta. Kyrölän koulua käyvät myös Järvenpään eteläisimmän asuinalueen, Ristinummen lapset.
Järvenpään kaupunki suunnittelee siirtävänsä Kyrölän 3-5 –luokkalaiset vuonna 2021 valmistuvaan yhteiskouluun. Kyrölään jäisi vain luokat 1-2 ja esiopetusryhmät. Toisaalta Järvenpää suunnittelee myös rakentavansa Ainolan alueelle kokonaan uuden koulun, johon on tarkoitus Kyrölän oppilaat siirtää 2020-luvun jälkipuoliskolla.
Tällä hetkellä Kyrölässä ei ole lainkaan liikuntasalia. Vanhan, syksyllä 2018 purettavan koulun tontille olisi mahdollista rakentaa uusi liikuntasali, jolle olisi myös iltaisin ja viikonloppuisin käyttäjiä. Kyrölän koululaisilla ei ole tällä hetkellä tasavertaisia liikuntamahdollisuuksia muihin kaupungin kouluihin verrattuna.
Myös perusopetuslain (1998/628) pykälässä 31 otetaan kantaa yhdenvertaisuuteen näkökulmalla, jolla on vaikutusta myös liikunnanopetukseen. Laissa todetaan, että opetus ja sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia. Lähtökohtana on, että myös liikunnassa kaikilla oppilailla olisi käytössään riittävät työvälineet yhdenvertaisen, toiminnallisen ja turvallisen opetuksen toteuttamiseksi. (Lähde: Opetushallitus, https://www.edu.fi/ops2016_tukimateriaalit/liikunnan_tehtava )
Me allekirjoittaneet vaadimme Kyrölän koulun säilyttämistä 1-5-luokkalaisten kouluna Ainolan koulun valmistumiseen saakka. Vaadimme myös, että Kyrölään rakennetaan liikuntasali vuoden 2019 aikana ja siten taataan oppilaille yhdenvertaiset ja opetussuunnitelman mukaiset liikuntamahdollisuudet.
Kyrölän koulun vanhempainyhdistys ry Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3752 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
401 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1461 Luotu: 01.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
437 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1838 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
380 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
141 Luotu: 29.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20461 Luotu: 20.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1543 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
80 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1870 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11350 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
599 Luotu: 01.03.2023
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
27 Luotu: 08.05.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
498 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025