Kaksi yöhoitajaa toisi turvan vanhuksille

HUOM! KIRJOITTAKAA ADRESSIIN KOKO NIMENNE (etu ja sukunimi) JA PAIKKAKUNNAN NIMI. MUUTEN JOUDUN POISTAMAAN NIMENNE LISTASTA. JOS HALUAT ETTÄ MUUT EIVÄT NÄE TIETOJASI, VOIT LAITTAA RASTIN RUUTUUN: Saako allekirjoituksen julkistaa netissä? (KYLLÄ/EI) KIITOS!


Me allekirjoittaneet vaadimme, että Kaupin sairaalassa on  jatkosakin kaksi yöhoitajaa joka osastolla.


Perusteet:


Vuonna 2007 Kaupin sairaalassa käytiin yötyön asioita perusteellisesti läpi. Silloin todettiin kahden yöhoitajan tarpeellisuus osastoilla, ja että sairaanhoitaja keskittyy sairaanhoidollisiin tehtäviin.

Osastoilla on monisairaita, vaativaa hoitoa tarvitsevia potilaita, joten puolitoista yöhoitajaa ei riitä, vaikka muutama potilaspaikka vähennettäisiinkin nykyisestä noin 40:stä potilaspaikasta/osasto.


Kun osastoilla on kaksi yöhoitajaa, on myös potilaille aikaa, jolloin myös potilaat ovat levollisempia ja rauhallisempia. Tämä ei yhden yöhoitajan kanssa täyty, koska potilaille ei ole riittävästi aikaa ja potilaat aistivat hoitajan kiireen ja väsymyksen sekä kokevat sen myötä turvattomuutta, ja tällöin levottomuus lisääntyy huomattavasti.

Yhden yöhoitajan on myös lääkittävä potilaita herkemmin, koska aika ei riitä kaikkien potilaiden rauhoitteluun. Tällöin myös magneettiliivien käyttö lisääntyy potilasturvallisuuden takaamiseksi.
Osastolla olevaan potilas-/työnmäärään nähden yhden hoitajan jakaminen ei riitä. Tarvitaan kaksi kokoaikaista hoitajaa osastoille takaamaan potilaan ja henkilökunnan hyvinvoinnin ja turvallisuuden. Unohtamatta omaisten huomioimista!

Potilaslähtöisesti on vaikea hoitaa jos on riippuvainen jaetun hoitajan mahdollisuudesta tulla apuun, sillä hetkellä kun tarvetta on. Hoidon laatu kärsii ja inhimillisyys katoaa!


Yötyön tarkoitus on taata potilaille ensisijaisesti riittävä lepo ja uni, sekä fyysinen ja psyykkinen turva. Jos nämä kriteerit eivät täyty, on potilaalta turha odottaa kuntoutumista ja jaksamista päiväsaikaan.


Tuoko muutama yövuorosta vähennetty työntekijä todella helpotusta nykyiseen ongelmaan? Vai tuleeko vain yksi ongelma lisää? Kysehän on vain muutamista työntekijöistä, jotka muihin vuoroihin voitaisiin irroittaa.

Kaupissa yli sata hoitajaa on allekirjoittanut adressin, jotta joka osastolla säilyisi kaksi yöhoitajaa.
Yötyön vahvuudesta tekevät päätöksen henkilöt, joista kukaan ei ole valvonut talossa kertaakaan lähimenneisyydessä.


Talon johto perustelee yötyön tekijöiden vähentämistä tarpeella saada päivä- tai iltavuoroon lisäväkeä hoitotyön tekijöiden vähyyden takia. Mutta tuoko muutama yötyöstä vähennetty todella helpotusta koko talon tarpeeseen? Mielestäni ei.


Aluehallintovirasto vaatii Kaupin sairaalan hoitajamääriä ajan tasalle. Ikäihmisten palvelujen lautakunnalle osoittamassaan huomautuksessa virasto edellyttää lisäksi raportointia tilanteen kehittymisestä.

Kerrothan tästä myös ystävillesi kiitos!


Tämä adressi tullaan luovuttamaan/lähettämään, kun adressissa on tarpeeksi nimiä, mm. Tampereen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle....