Kansa puhuu! - Kansanedustajat mukaan talkoisiin!
Jari Merikukka oli jo 29.5.2015 Facebookissa julkaissut päivityksen, joka osuu todella hyvin tähän hetkeen ja tästä johtuen kannatan seuraavia muutoksia, joilla kansanedustajatkin saadaan velvoitettua mukaan säästötalkoisiin! Uskon, toivon ja näen, että kansa on tästä täysin samaa mieltä, joten allekirjoittakaa! En löytänyt vastaavaa adressia, joten siksi päätin luoda tämän!
Tässä 10. kohdan ohjelma kansanedustajien säästötalkoisiin. Alkuperäisestä (Jari Merikukan päivityksestä) hieman muutettua.
1. Kesälomaa 24pv, sen 2,5kk sijaan.
2. Talvilomaa 6pv, sen 1,5kk sijaan.
3. Poistetaan taksimatkojen käyttö. Luulisi noilla palkoilla olla varaa ajaa vaikka itse autolla/taksilla/bussilla/junalla.
4. Ei osteta mitään torkkupeittoja tai vastaavia seuraavaan 10 vuoteen. Eduskunnassakin on tarkoitus tehdä työtä, ei NUKKUA! Hankinnat omakustanteisiksi!
5. Sen sijaan, että ainoastaan Stubb, Soini ja Sipilä leikkaisivat palkkojaan, voitaisiin koko eduskunnan palkkoja leikata vähintään 5%.
6. Lakkautetaan sopeutumisraha! Ei millään muullakaan alalla saa sopeutumisrahaa, kun työt loppuvat. Aivan turha valittaa, että on työskennellyt julkisessa virassa ja se vaikeuttaa työpaikan saamista. Se on se ammatinvalintakysymys...
7. Pienennetään kulukorvaukset puoleen.
8. Vähennetään kansanedustajien avustajien määrää, yksi avustaja kolmea kansanedustajaa kohden (ja sekin on liikaa).
9. Pois etuus, että kansanedustajat saavat matkustaa ilmaiseksi Finnairilla ja VR:llä.
10. Lakkautetaan harrastekerhojen tukeminen. Eduskunnassa on ihan tarpeeksi kattavat harrastetilat, joten sitä harrastamista ei tarvitse tukea.
+ Bonussektori (lisätty 9.9.2015 klo 15.01 johtuen uutisesta : http://demokraatti.fi/il-kansanedustajat-voivat-sairastaa-taytta-korvausta-vastaan-myos-jatkossa/ )
11. Kansanedustajille samat käytännöt sairaspoissaolojen suhteen, eli 1. pv palkatonta ja sen jälkeen 80% korvausta.
Allekirjoita! Sillä voit vaikuttaa ja toivottavasti kansa saa äänen kuulumaan!
Lupaan henkilökohtaisesti toimittaa tämän adressin pääministeri Juha Sipilälle, kun 50 000 allekirjoitusta saadaan täyteen!
Sami Leppänen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1429 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3515 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
429 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
130 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1865 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
65 Luotu: 07.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1499 Luotu: 10.12.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1707 Luotu: 22.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
552 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11338 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
20 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025