Kansalaisadressi Teeleidin säilyttämiseksi Lutakon Leidissä

Tämä on  meidän asiakkaiden, teen ystävien, Teeleidin ystävien kannanotto ja vetoomus.

Vetoamme Teeleidin nykyiseen vuokranantajaan (Nuoriso- ja Palveluasunnot Oy), jotta määräaikaista vuokrasopimusta jatkettaisiin.

Haluamme myös tällä adressilla osoittaa tukemme yrittäjä Anne Savelan työtä kohtaan.

 

Teeleidi on monella tapaa poikkeuksellinen.

Tunnelmaltaan, tee- ja oheistuotevalikoimaltaan, herkkuvalikoimaltaan ja asiakaspalvelultaan esimerkillinen Teeleidi on muodostunut monen jyväskyläläisen ja varmasi myös muualta kaupungissa vierailevien rauhalliseksi olohuoneeksi. Siellä on saattanut rauhoittua arjen keskellä teen äärelle, tai vaikkapa pitää palaveria työporukan kesken. Teeleidi saanut myös sellaiset asiakkaat innostumaan teestä, jotka eivät kenties aiemmin olisi siitä juuri piitanneet.  Jokainen asiakas otetaan lämmöllä vastaan, palvellaan henkilökohtaisesti. Se on tänä päivänä harvinaista.

 

Lutakon Leidin tilat ovat oleellinen osa sitä elämystä, jota Teeleidi tarjoaa.

 

Sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi 20.1.2017, että Jyväskylässä Lutakon Leidiksi kutsutussa talossa toimiva teehuone Teeleidi joutuu siirtymään muualle. Teeleidin määräaikainen vuokrasopimus päättyy kesäkuun lopussa, ja vuokranantajalla on tiloille muita suunnitelmia. Nuoriso- ja Palveluasunnot Oy suunnittelee ottavansa tilat asuntokäyttöön. Teeleidillä on kiinteistössä käytössään yhteensä kolme asuntoa.

Lähde: http://www.radiokompassi.fi/uutiset/ksml-teeleidi-etsii-uusia-tiloja-vuokrasopimus-lutakon-leidissa-paattyy-kesalla

"Teeleidi sijaitsee Lutakon Leidissä, kauniissa yli satavuotiaassa talokaunottaressa, jonka on suunnitellut Yrjö Blomstedt. Haluamme tuoda Jyväskylään aivan uuden tavan nauttia laadukkaasta teestä sekä tunnelmasta. Valikoimiimme kuuluu noin 100 erilaista irtoteetä ja hauduketta, joita voi nauttia paikan päällä herkkujen kera, tai hankkia kotiin viemiseksi. Teeleidi järjestää myös teekursseja"

Lähde: Teeleidin esittely yrityksen verkkosivuilla

www.teeleidi.fi

 

Vetoamme Nuoriso- ja Palveluasunnot Oy:n johtoon, jotta he ymmärtäisivät mikä kulttuurillinen teko, ja Jyväskylän kaupunkilaisten hyvinvointia lisäävä vaikutus on sillä, että he ovat vuokranneet tilat Teeleidille, joka antaa jokaiselle mahdollisuuden hengähtää arjen keskellä laadukkaan teen äärellä. Yrittäjä Anne Savela on saanut työllään aikaan sellaisen asiakaskokemuksen, johon mikään ketjuyritys ei pysty.

Lämpimästi jokaisesta allekirjoituksesta jo ennakkoon kiittäen sekä Nuoriso- ja Palveluasunnoille viisaita päätöksiä toivoen,

Teeleidin ystävät