Kansanäänestyksiä
Suurissa asioissa kuten EU:n perustuslaki ja Nato jäsenyys, kansanäänestys on mielestäni välttämätön, muuten demokratia ei toteudu. Ei voida olettaa, että mielipiteet eivät muutu, maaliskuun 2007 äänestystuloskin pisti pakan sekaisin ja jakoi uudet kortit.
Euroon mentiin ilman kansanäänestystä, mikä mielestäni on ollut yksi vääryys, ettei kansanäänestystä järjestetty asiasta. Juuri jäsenyys EU:ssa jakaa kansaa erittäin paljon, kansanäänestyksien merkitys on kasvanut valtavasti EU jäsenyyden myötä.
Kuntaliitokset ovat myös yksi asia, joihin mielestäni kansanäänestyksiä tarvitaan ja ennen kaikkea niiden tulosta tulisi päättäjien myös kunnioittaa.
Nyt kerätään tähän adressiin niin paljon nimiä kuin vain suinkin mahdollista, niin panemme alulle taistelun kansanvallan puolesta. Laitetaan sähköinen adressi eteenpäin tutuille ja tuntemattomille.
Harri Andersson politiikan seuraaja ja tuleva vaikuttaja Jyväskylästä Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
16314 Luotu: 20.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11056 Luotu: 03.02.2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
1668 Luotu: 18.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
357 Luotu: 22.03.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
355 Luotu: 20.03.2025
Sano EI kunnan järjestämille jätekuljetuksille! Säg NEJ till avfallstransporter som anordnas av kommunen!
749 Luotu: 11.03.2025
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
102364 Luotu: 27.09.2024
Hirvitalon piha-alue ja viereinen puistoalue tulee säilyttää yhteiskäytössä
584 Luotu: 17.03.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
616 Luotu: 10.03.2025
Espoonlahden uimahallille on etsittävä uusi rakennuspaikka – nykyisen hankkeen eteneminen vaarantaa tuhansien espoolaisten lasten ja nuorten uintimahdollisuudet
3657 Luotu: 11.03.2025
Vetoomus Suomen Painiliitolle +sarjojen lisäämiseksi tyttöjen ja naisten SM-kisoihin.
200 Luotu: 25.03.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8029 Luotu: 05.02.2025
Järjestöjen kannanotto: Vammais- ja vanhusneuvostojen yhdistäminen ei ole hyväksyttävää
342 Luotu: 14.03.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
152 Luotu: 17.03.2025
Vetoomus Aleksanterin koulun väistösuunnitelman palauttamisesta uudelleen suunnitteluun
103 Luotu: 19.03.2025
Vaadimme, että valtatie 9:n parannushanke välillä Tampere-Orivesi saa kiireellisen rahoituspäätöksen hallituksen puoliväliriihessä ja toteutukseen ryhdytään välittömästi
99 Luotu: 20.03.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
400 Luotu: 13.03.2025
Uusi esteetön paikka humanitaarisen avun keskukselle - Yhteinen olohuone kuntalaisille
69 Luotu: 20.03.2025
Siikalatvan yläkoulu keskeisemmälle paikalle!
355 Luotu: 16.03.2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
6313 Luotu: 24.02.2025