Karjaan postipalvelut tulee säilyttää nykyisellään.
Me allekirjoittaneet vaadimme että Itella peruu päätöksensä jolla se haluaa lopettaa Karjaalla olevan postin ja myymälän muuttamalla palvelut asiamiesposti toiminnaksi.
Suomi itsenäistyi vuonna 1917, silloin oli Karjaalla jo oma posti ja niin tulee olla jatkossakin, perinteitä löytyy ja niitä pitää kunnioittaa ja vaalia.
Karjaa on Raaseporin alueen nopeimmin kehittyvää ja kasvavaa aluetta, ja logistisesti sijaitsee koko länsiuudenmaan keskeisimmällä paikalla, joten ei ole perusteltua ehdottaa postipalvelujen heikentämistä Karjaalla.
Postin välittömään läheisyyteen (n.2 km), nousee uusi taajama Dönsby West n.1000 uutta asukasta, Billnäsin ruukki (n.2 km) uudistuu n. 100 uutta työpaikkaa, K3-talot rakennushanke 13 taloa Billnäsissä (n. 1,5 km), Fiskarssin kaavoitettu alue n. 500-600 uutta asukasta ja Raaseporin kaupungin omat kaavoitus kohteet aivan Karjaan keskustassa tuovat alueelle useampia satoja uusia asukkaita, nämä kaikki uudet alueelle muuttavat asukkaat tulevat olemaan myös postin asiakkaita ja tarvitsevat laadukasta postipalvelua tulevaisuudessakin.
Tämän adressin yhteenveto on toimitettu Itella Oyj:n päättäjille perusteluineen 09.12.2011
Martti Leskelä Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Maantien 468 peruskorjaus
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
1664 Luotu: 15.10.2025
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1505 Luotu: 17.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
640 Luotu: 15.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1478 Luotu: 11.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
537 Luotu: 14.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
877 Luotu: 13.10.2025
Kivijärven hoivayksikkö Hopearannan sulkemisen vastustaminen
333 Luotu: 15.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
292 Luotu: 19.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2667 Luotu: 05.10.2025
Ei energiajuomia alle 15-vuotiaille Mäntyharjulla
162 Luotu: 14.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
262 Luotu: 05.10.2025
Pelastetaan NUUKSION Pohjoinen Pirtti
326 Luotu: 13.10.2025
Someron vuodeosastoa ei saa lopettaa
3161 Luotu: 03.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6419 Luotu: 22.09.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
84 Luotu: 14.10.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
576 Luotu: 12.03.2023
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4408 Luotu: 22.09.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
787 Luotu: 04.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
61 Luotu: 20.10.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
437 Luotu: 29.07.2025