Karstulan terveysaseman päivystyksen säilyttäminen
Karstulan terveysaseman päiväaikaisen päivystyksen, laboratoriotoiminnan ja röntgen palveluiden säilyttäminen
SoTe kuntayhtymän ja perusturvaliikelaitos johtaja Mikael Palola esitti 14.11 kokoontuneelle yhtymähallitukselle, että jatkossa lähipäivystys ja röntgen palvelut järjestettäisiin vain Saarijärven terveysasemalla ja laboratorion näytteenotto palveluita olisi saatavilla kerran viikossa jokaisella paikkakunnalla porrastetusti.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan tulevan Sote-uudistuksen tavoitteena on
• turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille
• parantaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta
• kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja
• turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti sosiaali- ja terveyspalveluihin
• vastata ikääntymisen ja syntyvyyden laskun aiheuttamiin haasteisiin sekä
• hillitä kustannusten kasvua.
Edellä mainituilla toimilla asukkaiden palvelut keskitettäisiin kuntayhtymän alueen eteläiselle laidalle, jolloin palveluiden saatavuus ja yhdenvertaisuuden turvaaminen eivät toteudu, esimerkiksi Kyyjärveläisen asukkaan palvelut siirtyisivät jatkossa lähes kaksinkertaisen matkan päähän
(etäisyys Kyyjärvi-Karstula 27km/20min vrt. Kyyjärvi-Saarijärvi 55km/40min). Myöskin Kivijärveltä päivystyksen matkat kasvaisivat (etäisyys Kivijärvi-Karstula 42km/46min vrt. Kivijärvi- Saarijärvi 65km/60min).
Yhtymähallitus käsitteli ensi vuoden talousarvioesitystä kokouksessaan 14.11. Hallitus päätti esittää 28.11. kokoontuvalle yhtymävaltuustolle, että päiväaikainen päivystys ja röntgen säilytetään ensi vuonnakin Karstulassa käsitellessään ensi vuoden talousarvioesitystä kokouksessaan 14.11. Hallitus päätti esittää 28.11. kokoontuvalle yhtymävaltuustolle, että päiväaikainen päivystys ja röntgen säilytetään ensi vuonnakin Karstulassa.
http://saarikka01.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2019254
Allekirjoitathan tämän adressin Karstulan terveysaseman päiväaikaisen päivystyksen, laboratoriotoiminnan ja röntgen palveluiden säilyttämisen puolesta. Adressi luovutetaan Perusturvaliikelaitos Saarikan yhtymävaltuustolle 28.11.19.
Kekki Janne Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Haljastennokkaa ei saa myydä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3763 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
401 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1464 Luotu: 01.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
438 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1840 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
380 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
141 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1546 Luotu: 10.12.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20461 Luotu: 20.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
82 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1870 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11350 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
599 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
28 Luotu: 08.05.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
498 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025