Kasvipohjaiset maitojuomat tulisi rinnastaa lehmänmaitojuomiin verotuksessa
Tämän vuoden alusta soija- ja muista kasvipohjaisista maitojuomista joutuu pulittamaan valmisteveroa 0,22 euroa litralta, jos sokeripitoisuus ylittää 0,5 prosenttia. Sen sijaan käyttötarkoitukseltaan vastaavista lehmänmaitotuotteista ei peritä valmisteveroa lainkaan.
Ero selittyy sillä, että kasvipohjaiset maitojuomat (mm. soija-, kaura-, riisi- ja mantelimaito) on luokiteltu virvoitusjuomiksi samoin kuin muut kasvipohjaiset juomat, kuten mehut, joista peritään valmistevero. Sallitun sokeripitoisuuden raja on alhainen ja siihen lasketaan myös juoman sisältämä luontainen sokeri.
Sokerittomista juomista (mm. light limsat, kasvimaidot, joissa sokeria on alle 0,5 prosenttia) vero on 0,11 euroa. Tämä merkitsee, että esimerkiksi Alpron mantelimaidosta tai luomuappelsiinimehusta pitää maksaa kaksi kertaa enemmän veroa kuin Pepsi lightista. Verotuspäätöksessä kasvimaidot verotetaan siis samalla tavoin – tai ankarammin – kuin runsaasti sokeria ja muita epäterveellisiä ainesosia (aspartaami, asesulfaami K) sisältäviä virvoitusjuomia.
Me, kasvipohjaisten maitotuotteiden kuluttajat, vaadimme, että kasviperäiset maitojuomat rinnastetaan lehmänmaitotuotteisiin verotuksessa.
Kyse ei ole epäterveellisistä herkuttelujuomista, vaan aivan tavallisista päivittäistuotteista, joita käytetään lehmänmaitojuomien tapaan ruokajuomana ja ruuanlaitossa. Kovalla verotuksella ei edistetä kansanterveyttä, vaan köyhdytetään lehmänmaitoa eri syistä välttävien kukkaroita!
Nimiä kerätään 11.6.2014 asti, jonka jälkeen lista luovutetaan Valtiovarainministeriölle.
Jessica Suni Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1994 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
2019 Luotu: 15.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
599 Luotu: 22.10.2025
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
441 Luotu: 22.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
410 Luotu: 19.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1641 Luotu: 11.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
945 Luotu: 13.10.2025
Korpilahdelle sote-palvelupiste
270 Luotu: 23.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
663 Luotu: 14.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
166 Luotu: 21.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
680 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2741 Luotu: 05.10.2025
Eteläisen alueen koulu tulee rakentaa esityksen 2b mukaisesti Niittylahden koulun paikalle ja varhaiskasvatusyksiköt Niittylahdenrantaan ja Reijolan yhteisötalon taakse
153 Luotu: 24.10.2025
Länkipohjan palvelutalo aiotaan lakkauttaa, me allekirjoittameet vaadimme, että Keski-Suomen hyvinvointialue turvaa ikäihmisten inhimillisen loppuelämän ja hoidon lähellä omaisiaan.
140 Luotu: 25.10.2025
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
125 Luotu: 20.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
317 Luotu: 05.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
103 Luotu: 20.10.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
164 Luotu: 14.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6470 Luotu: 22.09.2025
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4468 Luotu: 22.09.2025