KEMIKAALILENNOT JULKISUUTEEN: VASTUSTA ILMASTON MUOKKAUSTA!

Tämän adressin tarkoituksena on osaksi kiinnittää Suomen ympäristöministerin huomiota maailmalla paljon huomiota herättäneisiin ilmastonmuokkaus- eli kemikaalilentoihin. Selvittäminen on tarpeen jo siitäkin syystä, että on moraalisesti ja oikeusturvan kannalta epäeettistä pitää kansalaisia hämärän peitossa kysymyksistä, jotka koskevat yhteistä luontoa ja ilmatilaa.

Kirjoittamalla adressin alle voit vaikuttaa ilmastonmuokkauslentojen tutkimiseen Suomessa viralliselta taholta sekä saat tilaisuuden vastustaa näitä kemikaalilentoja.

Ilmastonmuokkausta aiheuttaviin kemikaaliruiskelentoihin on tiedotteiden mukaan osallistunut Suomen hallitus, EU:n muut valtiot ja USA. Tärkeää olisi tutkia myös Suomen viralliselta taholta sitä, että tuhoavatko kyseiset lennot luonnonmukaisia kasvilajeja? Kuten myös selvittää sitä, että mitä kaikkia kemikaaleja ilmastonmuokkauslennoissa käytetään. Selvää tietysti on, että ilmaston muokkaus ei missään tapauksessa ole ympäristöystävällistä toimintaa (Suomen hallitus tekee salassa ilmastonmuokkausta 2011).

Ilmastonmuokkauslennot ovat hyvin vakava asia sillä, mikäli kyseisissä lennoissa käytetään aineina esimerkiksi alumiinia, strontiumia ja bariumia (Dokumenttielokuva: ”Mitä pirua päällemme sumutetaan”: tutkimukset sadevedestä, Californiasta, Shasta-vuoren huipulta). Esimerkiksi suuret alumiinipitoisuudet, ovat myrkyllisiä ihmisille, eläimille ja kasvistolle.  Niinpä toteutuessaan ennen muuta laajamittaisina operaatioina, ilmastonmuokkauslennot vaarantavat kansalaisten turvallisuuden, terveyden ja kansalaiselle kuuluvan oikeusturvan.

Lisäksi esitettäköön vielä muutamia näkemyksiä kemikaalilennoista: Suomen hallituksen, ennen muuta vihreiden ja ympäristöministerin tulisi reagoida kemikaalilentoihin, jo siitäkin syystä, että EU:n alueella on todistetusti suoritettu ilmastonmuokkausta, jolla tässä tarkoitetaan kemikaalilentoja. Euroopassa kemikaalilentoja on käsitelty Euroopan Parlamentissa. Huhtikuussa 2004 Paul Lannoye esitteli komissiolle kirjallisen kysymyksen ja vuonna 2007 kysyjänä toimi Erik Meijer. Myös Amerikan Yhdysvaltojen senaatti on käsitellyt kemikaalilentoja, ja niiden kieltämiseksi tehtiin lakialoite HR 2977 IH vuonna 2001. Suomi kuuluu EU:n ja myös muissa EU maissa tehdyt ilmastonmuokkaus lennot voivat vaikuttaa Suomeen, joten Suomen poliitikkojen tulisi ottaa kantaa tähän rikolliseen toimintaan.

Esimerkkinä mainittakoon, että ydinvoimalassa työskennelleen Arto Laurin mukaan kemikaalivanoilla sidotaan ydinvoimaloista karannutta säteilyionisaatiota pois ilmasta. Tämän takia kemikaalivanoissa käytetään esimerkiksi alumiinia ja bariumia, sillä ne sitovat itseensä säteilyionisaation.

Amerikan Yhdysvalloissa suoritetaan useiden eri virastojen toimialueella erilaisia ilmakehän ruiskutusohjelmia. Tällaisia ohjelmia ovat USA:ssa muun muassa Care Program, TAP Program ja GAW Aerosol Program.

Myös NASA esittää sivuillaan suoritetuista kokeista. Council on Foreign Relations (CFR) on laatinut raporttinsa ilmakehän muokkauksesta ja siihen käytetyistä menetelmistä.

Suomessa laki kieltää yksiselitteisesti yllä mainitut lennot. Tästä esimerkkinä mainittakoon yleissopimus bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoimisen kieltämiseksi ja niiden hävittämiseksi (1975) jne. Miksi sitten tästä huolimatta kemikaalilennoista ei tehdä hallituksen ja ympäristöministeriön kannalta selvitystä ja kannan ottoa. Onko siis näin, että rikollinen toiminta halutaan Suomen hallituksen toimesta salata?

Riittävän nimimäärän saavuttanut adressi toimitetaan Suomen ympäristöministerille.

Lähteet

http://www.vunet.org/tiede/ONKO_ILMASTONMUOKKAUS_UHKATEKIJ-524.html

http://henrilentonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/81611-kemikaalivanat-salaliittoteoriasta-faktoiksi

Dokumenttielokuva: ”Mitä pirua päällemme sumutetaan”: http://www.youtube.com/watch?v=a0v5qtR-0NE&feature=youtu.be

 

Tiedostoja

Kyproksen vihreät vaativat tutkimusta kemikaalivanoista:

http://www.myspace.com/syksylatti/blog/542671107

Myös EU:n parlamentissa on tietoa asiasta:

http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+WQ+E-20...

Magneettimedian artikkelit aiheesta:

http://www.magneettimedia.com/?p=6610

FBI:n entinen pomo myöntää kemikaalivanat!

http://www.youtube.com/watch?v=gR6KVYJ73AU&feature=player_embedded

 

Allekirjoita tämä adressi


TAI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista sivustollamme. Adressin tekijä näkee kaikki antamasi tiedot.

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Facebook
Pitäisikö seksin myynti kieltää?