Pärnävaaran urheilukeskuksen puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
HUOMIO
Adressin viimeinen allekirjoitus päivä on sunnuntai 5.10 ja päättyy klo 24.00
Parhaat asialliset kommentit liitetään adressiin ja ne luetaan kokouksessa!
Retkihiihto kunniaan
Lykynlammen ja Pärnävaaran välinen reitti kannustaa pitkäkestoiseen retkihiihtoon.
Lykynlampi - Pärnävaara
Vaikea kysymys Joensuun kaupungille. Lukynlampea ei saa unohtaa Pärnävaaran kustannuksella sillä se on etenkin lapsiperheiden suosiossa ja lähellä kaupunkia. Sinne on myös mukava hiihtää kapungista. Pärnävaara on perheille liian vaativa ja siellä saa väistellä pasien kanssa kilpahiihtäjiä tai hiihtävät ylitse. Viime vuosina on kylläkin näyttänyt että rahat ovat menneet Pärnävaaralle ja Lykynlampi on jäänyt heitteille.
Kumpaakin paikkaa tarvitaan. Eri käyttäjäryhmät molemmilla. Voisiko Pärnälle laittaa latumaksun ja sillä rahoittaa kustannuksia ?
Hiihtoaikahan on vain joulukuu - maaliskuu eli 4 kuukautta.
Sitten Pärnällä on useasti ollut ladut perheiltä suljettu viikonloppuisin kun siellä on kisoja ja muualla kaupungin ladut hoitamatta !
Eikö viimekaudelta jäänyt säästöön rahaa kun lunta oli vain muutaman kuukauden aikana ?
Joensuun seudulla on Ah-Stadion - Lykynlampi - Pärnävaara joten vaihtoehtoja kyllä löytyy.
Joku aina kärsii säästötalkoissa.
Huippu-urheilulle Pohjois-Karjalassa ei ole toista yhtä helposti saavutettavaa aluetta kuin Pärnävaara
Re: Jäitä hattuun
#68: Kari Jylhä - Jäitä hattuun
Voiko Utranharjulla järjestää yhtä hyvin kisoja kuin Pärnävaaralla? Ei Pärnää voi sulkea.
Rahoituspohja
Kun jokainen adressin allekirjoittaja sijoittaa 19€ vuodessa Pärnävaaraan, niin keskus pysynee toiminnassa. Miksi joensuulaisten tulisi maksaa?
Re: Lykynlampi - Pärnävaara
#84: Lunta odotellessa - Lykynlampi - Pärnävaara
Lykyllä on kapeat ja huonosti valaistut reitit. Pärnävaaran reitistö sopii kaikentasoisille hiihtäjille.
Re: Rahoituspohja
Jo pelkästään Suomessa on monia kymmeniä tuhansia Kaisa Mäkäräisen faneja.Jos jokainen uhrais Kaisan puolesta edes muutaman euron vuodessa niin saatais se puuttuva 70000 euroa Pärnävaaran ylläpitokustannuksiin kasaan jonka maksamisesta Joensuun kaupunki aikoo luopua.Pääasia on että Kaisalle on taattava keinoilla millä hyvänsä kunnon harjoitusolosuhteet ja myös muille talviurheilu harrastajille niin kuntoilijoille kuin muille liikkujille lapsesta vaariin saakka.
Urheilupaikat....
Tämä jos mikä on sitä ennalta ehkäisevää työtä, pitää auki liikuntapaikat. Niiden sulkemisella voi olla kauas kantoiset seuraukset....
Re:
Miten niin haudataan viimeisiä? Kontiolahdella on maailmanluokan olosuhteet harrastaa sekä hiihtoa-, että ampumahiihtoa. Mainitsemasi jäähdytetty latukin sieltä löytyy.
Pärnävaaraa ei tiettävästi olla lopettamassa, vain Joensuun maksua sinne. Ei kai toimivaa keskusta noin vain pureta ja romuteta.
Re:
Ei ole kovin hyvää mainosta Joensuun kaupungille jos maailman parhaimpiin kuuluvalta naisampumahiihtäjältä,Joensuun kaupungin omalta sankarilta viedään parhaimmat harjoitus mahdollisuudet.Ja ajatellen kuinka paljon mainetta ja kunniaa on Kaisa Mäkäräinen tuonutkaan koko Suomelle ja Joensuun kaupungille.
Re:
Olen enemmän kuin hämmentynyt,suorastaan kiukusta puhisen.Onko tosi että ampumahiihdon supertähdeltä kaikkien Suomalaisten rakastamalta koko kansan Kaisalta on Joensuun kaupunki viemässä parhaat harjoitusmahdollisuudet.Ampumahiihto on talvilajien kuningas laji ja mikä parasta meillä on siinä haastavassa lajissa maailman ehdottomasti parhaimpiin kuuluva tähti Kaisa Mäkäräinen.Hänelle on suotava parhaimmat harjoitusolosuhteet hinnalla millä hyvänsä.
| This discussion has been closed. |