Säilytetään Kauniaisten pienet päiväkodit

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Säilytetään Kauniaisten pienet päiväkodit.

ja isot suuressa maailmassa
Vieras

#1 Pidetään pienet pienissä piireissä

29.11.2010 13:36

Pieni lapsi pystyy kuulemani mukaan omaksumaan vain muutamia henkilöitä tärkeään lähipiiriinsä. Liian paljon vieraita ihmisiä ympärillä on pelottavaa. Kiusaamisen pienet lapset matkivat isommilta. Alle 3-vuotiaiden tulee mielestäni saada olla alle 3-vuotiaiden kanssa samassa ryhmässä, ilman isompia. Näin kiusaamista voisi jotenkin ehkäistä, sillä 2-vuotias ei ehkä vielä osaa kiusata, mutta 3-vuotias saattaa alkaa oppia sen tarkoituksenmukaisuuden.

Aiheesta, mutta ei suoraan ylläolevaan liittyen:
Laine ja Neitola 2002: Lasten syrjäytyminen päiväkodin vertaisryhmästä. Suomen kasvatustieteellinen Seura. Turku.

Ja professori Keltikangas-Järvisen näkökanta aiheeseen
"Keltikangas-Järvistä ärsyttää se, että aina asetetaan päiväkodit ja kotiäitiys vastakkain. Lapsia olisi täysin mahdollista hoitaa hyvin myös päiväkodeissa, jos ryhmät olisivat lasten kehittymisen kannalta tarpeeksi pieniä ja kasvattajat eivät vaihtuisi jatkuvasti. Mitä pienempi lapsi, sitä pienempi ryhmän pitäisi olla."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/35650-pieni-lapsi-tarvitsee-rauhaa-ja-pysyvyytta