Home- ja kosteusvaurioista sairastuneet huomioitava

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Home- ja kosteusvaurioista sairastuneet huomioitava.


Vieras

#176

27.05.2015 21:41

Työpaikallani Jumbon Citymarketissa on homeongelma, eikä sille tehdä mitään.

Vieras

#177

18.06.2015 08:45

Siksi allekirjoitin adressin, koska asun kosteusvaurio talossa.
Olen toistuvasti pyytänyt vuokranantajalta hätäasuntoa, enkä ole saanut. Siksi meidät hometalo asukkaat on huomioitava, koska juuri näissä ihmiset sairastuvat.

Vieras

#178

23.06.2015 12:40

Kenelle adressi luovutetaan ja milloin ja missä?


Vieras

#179

26.06.2015 11:35

Olen itse altistunut joskus, sillä kesätyöpaikassani sain sisäilmasta pahoja oireita. Oireilen myös kodissani. Mistä löytyy uusi puhdas koti, jossa voi elää oireettomana? Entä mistä saada "puhdas" työympäristö??? Huoli lapsista (päiväkodit), nuorista (koulut) ja vanhuksista (sairaalat, vanhustenyksiköt) on todella suuri!!! Asiaan on puututtava, asia on otettava vakavasti ja mm. kaupungit/yhteiskunta on saatava vastuuseen ja maksumiehiksi.

Vieras

#180

22.07.2015 15:42

Tiedän muutamia kosteusvaurioille työpaikalllaan altistuneita henkilöitä. Lukuisat aikuiset ja lapset joutuvat alttiiksi kosteusvaurioille päiväkodeissa ja kouluissa. Toivon, että pian ymmäretään millaiset kustannukset yhteiskunnalle aiheutuu huonosta rakentamisesta ja puutteellisesta tilojen korjaamisesta.

Vieras

#181

04.08.2015 12:35

Allekirjoitin adressin, koska minä, puolisoni ja kolme alle kouluikäistä lastani olemme suurissa vaikeuksissa home-/kreosoottitalon aiheuttamien taloudellisten, henkisten ja fyysisten ongelmien takia. Valtiolla ei ole tarjota mitään apua meille, koska omistamme talon. Sitä ei oteta huomioon että omistamamme talo on asumiskelvoton. Sitäkään ei oteta huomioon, että emme voi asua hometoksiineille ja kreosoottimyrkyllä altistuneina misä tahansa. Eikä sitä, että koko Suomen tulevaisuus on lapsissa ja lapset joutuvat asumaan homeisissa kodeissa, käymään koulunsa homeisissa taloissa jne.

Vieras

#182

22.08.2015 13:26

Olen itse altistunut homeille työpaikallani Pirkkalan yläasteella.

Vieras

#183

24.08.2015 02:59

Tyttöni sairastui Kokkolan Torkinmäen koulussa ollessaan. Ainoa apu mitä saatiin, että taloni mitattiin tarkkaan kaupungin toimesta.
Koskaan ei ole saatu mitään sairaala-, lääke-, tytön sairauskorvauksia.
Tyttöni kärsii lopun elämään astmasta, eikä suvussa muuten ole ollut astmaa.
Säästösyistä...

#184 Re: Homevaivat liioiteltuja usein

24.08.2015 21:38

#167: - Homevaivat liioiteltuja usein 

Kuvaat kylläkin aivan todellisia homeoireita. Höperöä kommentissasi on kuitenkin ajatuksettomuus siitä, etteikö metsän ja asunnon / työpaikan ilmanvaihdollisilla olosuhteilla olisi mitään eroa, tai sillä eroavaisuudella mitään merkitystä.

Ei näitä oireita oikein pysty "pois argumentoimaan", vaikka jopa terveydenhuollon työterveystoimijat on siihen opastettu, säästösyistä, että korvauksia ei tarvitsisi menetetystä työterveydestä maksaa ja että taakka jäisi vain työntekijän harteille, ei vahingossakaan edes jaettavaksi usein jo entisen työnantajan kanssa.

Ikävää riittävän pahasti altistuneelle ja sairastuneelle on se, että oireet palaavat usein entistä vahvempana jo pienemmästäkin altistuksesta, kun immuunisysteemi ja hermoston toiminta on hermotoksiineilla eli myrkyillä saatettu väärin toimimisen tilaan.

 

Lääkärit yrittävät auttaa

#185 Re: Re: Homevaivat liioiteltuja usein

26.08.2015 12:55

#184: Säästösyistä... - Re: Homevaivat liioiteltuja usein 

Nykyisistä homepeloista suuri osa on joukkohysteriaa. Ihmiset projisoivat homepelkoihin masennustaan ja ahdistustaan; tulevaisuus pelottaa, taloudelliset huolet ahdistavat. 

Homeongelmista kärsivät ihmiset kokevat epämääräisiä oireita: keskittymisvaikeuksia, aivosumua, palan tunnetta kurkussa... Suurin osa ihmisistä kärsii joskus elämänsä aikana samantyyppisestä oireilusta, asuipa sitten iglussa tai VVO:n asunnossa.

Terveydenhuollon ihmiset yrittävät parhaansa mukaan auttaa potilaita, eivät he ole salaliitossa kaupungin kanssa. Usein on vain niin, että mitään objektiivisia löydöksiä ei ole. Potilaan limakalvot ovat terveen väriset. Nuha voi olla tavallista voimakkaampi vasovagaalinen refleksi, joka häviää ihmisen ikääntyessä. Vanhusten limakalvot eivät enää reagoi yhtä voimakkaasti kuin terveen nuoren ihmisen. Nuhaa voi ilmaantua lämpötilaerojen yhteydessä, esimerkiksi siirryttäessä pakkasesta lämpimään. Nuorella terveellä ihmisellä autonominen hermosto toimii vielä hyvin. Voimakastuoksuinen ruoka voi aiheuttaa nuhaa herkille jne.

Lääkäri on aika neuvoton osan homeongelmaisten kohdalla. Kaikki lääketieteelliset testit ovat normaaleja, esimerkiksi keuhkofunktiotutkimukset normaaleja. Silti potilas haluaa pitkää sairauslomaa töistä, sillä hetipaikalla työpaikan oven avatessa iskee väsymys, kolotus, päänsärky jne.

Nykyään on aika usein vielä niin, että kaikki "homekohteessa" tehdyt sisäilmatutkimukset ovat normaaleja, homeita ei löydy. Kyllä lääkäri on kyseisessä tilanteessa puun ja kuoren välissä; potilas haluaa pitkää sairauslomaa mutta psykiatrille potilas ei tahdo mennä. Paradoksaalisesti homeoireet helpottavat, kun potilas pääsee kesämökille homeitten ja mikrobien keskelle. Luonnossa kun kasvaa tuhansia homelajeja, varsinkin sateinen metsä on mikrobistoltaan runsas.

Toki jos asunnosta löytyy hometta tai vesivaurioita, talot on pikimmiten korjattava. Homeethan lahottavat talon ennen pitkää eikä se ole yhdenkään kiinteistönomistajan toive. 

Ongelmana ovat ihmiset, joista ei löydy mitään sairautta ja rakennukset, joista ei löydy mitään hometta. Pitääkö veronmaksajien korvata kyseisten henkilöiden eläkekulut?

Ensin tuli sairaus, sitten vasta huoli

#186 Re: Re: Re: Homevaivat liioiteltuja usein

29.08.2015 14:15

#185: Lääkärit yrittävät auttaa - Re: Re: Homevaivat liioiteltuja usein 

Hyvinpä olet opetellut toisten ihmisten puolesta tietämisen ja toisten kokemusten vähättelyn jalon taidon, vaikkakin niistä mitään ymmärtämättä tai tietämättä.

Minun kohdallani asiat etenivät niin, että ensin oli vuosien ajan miedompaa, mutta jo tyypillistä homeoireilua; allergista nuhaa muistuttavaa nuhaa ilman allergiaa, iho-oireita ilman mitään sairautta niiden takana, silmäoireilua ilman mitään fyysistä, omasta takaa ollutta sairautta tämänkään takana, jatkuvaa kuumeilua, niveltulehduksia, jälleen ilman mitään selittävää sairautta niiden takana, mutta kliinisesti kuitenkin todettavissa olevia, sairaita tiloja. Muutkin työntekijät oireilivat työpaikalla pahenevasti. Remonttien yhteydessä työpaikan rakenteista löytyi erilaisia pitkään piilossa olleita kosteus- ja homevaurioita.

Pitkään (vuosia) immuunisysteemin ensin näillä myrkyillä ärsyttämisen ja invalidisoimisen jälkeen, osalle työntekijöistä puhkesi lopulta reuma, astma, väsymysoireyhtymä, kilpirauhastulehdus ja vajaatoiminta sekä muita  eteneviä, todettavissa olevia neurologisia ja autoimmuunisairauksia, joiden kaikkien tiedetään "tarvivan" jonkin altisteen ja elimistön tasapainoa pahasti järkyttävän altistumisen/häiriintymisen, ensin.

Pitkän altistumisen huonolle sisäilmalle ja homeiden erittämille hermomyrkyille on todettu olevan tekijä, joka lopulta laukaisee muita sairauksia. Se ei siis ole mitätöitävissä tai ei ole leikin asia. 

Itselläni oli oikein mukava työpaikka, talous kunnossa ja terveys, siihenasti kunnes sairastuin, pitkän homealtistuksen jälkeen lopulta enää  parantumattomasti. Keuhkojen alentunut toimintakyky ei enää korjaannu ja puhjenneita jälkisairauksia en pysty itsestäni poistamaan.  Joudun näiden seurausten kanssa elämään tästä eteenpäin ja keksimään toimeentuloni nyt jostain, mikä on jatkuvasti sairaana ja uupuneena todella vaikeaa, kun kunto ei riitä, vaikka päällä seisoen sitä yrittäisi.

Luonnollisesti en enää työskentele homepaikassa, mutten pysty sairauteni vuoksi työskentelemään enää muuallakaan, liitännäissairauksien vuoksi.Tässä vaiheessa tuntuu todella lapselliselta enää kuunnella kommentteja, joiden mukaan homesairautta olisi vaikea tunnistaa. Kyllä se aivan oikein kohdallani tunnistettiin ja todettiin, fiksuimmat lääkärit uskalsivat sen sanoa ääneen, ainoa vaan, että työnantaja tai Kela eivät sitä olleet tuntevinaan, maksuvelvoitesyistä, joihin olisivat joutuneet,  niin tehdessään.

Raha on suuri syy kääntää selkä homeesta sairastuneille ja olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunut, syystä, että korvaukset eliniäksi menetetystä työkyvystä nousisivat korkeiksi.

Ensin siis oli elämässäni terveys ja työkyky, asiat kunnossa. Sitten vasta tuli home ja sen teettämä sairaus, minkä jälkeen vasta viimeisenä huoli tulevaisuudesta, kun sairaus paheni ja menetin työkykyni. Sen myötä keinoni tehdä itselleni hyvä tulevaisuus. 

Kerron tämän, jotteivät enemmät vähättelijät  enää ainakaan minun elämääni vääristelisi toisenlaiseksi kuin mitä se todellisuudessa on, mielivaltaisesti muka-tietämään asioistani mitään tai kääntämään tapahtumien järjestystä päinvastaiseksi kuin mitä se todellisuudessa oli. Tietämättömyydestä käsin tästä asiasta ei kannattaisi sanoa enää mitään, kuulostaa niin auttamattoman tyhmältä. Homesairaudesta tiedetään jo aivan liikaa, että se voitaisi enää vaieta olemattomiin.

Suomalaista terveydenhoitoa vaivaa yhä vain järkyttävä luottamuspula potilaan omaan tietoon itsestään. Ollaan liikaa rahassa kiinni, teeskennellään tietämätöntä ja laitetaan pää pussiin, sen sijaan, että myönnettäisi todelliset ongelmat ja tehtäisi niille jotain. Työterveyshuolto on sidottu työnantajan tavoitteisiin, ei työntekijän terveyden suojeluun.

Sairastunutta kohdellaan systeemin vihollisena, sen sijaan että pyrittäisi auttamaan. Kukaan ei sairastu huvikseen. Hauskempiakin keinoja saada itselleen huomiota olisi, jos se olisi se alkuperäinen tarve. Homesairas ei tarvitse psykiatria, ei ainakaan ennen kuin tämä systeemi on kaikkensa tehnyt, murjoakseen hänet olemattomaksi. 

Itse tiedän liian hyvin mitä on tapahtunut ja miksi, ei se enää katoa siitä, ellei joku vielä tiedä eroa metsän homeiden parissa astelun ja asunnon tai työpaikan rakenteissa olevan aktiivisen homeen vaikutuksen alaisena olemisen vaikutuksesta terveyteen ja sairastavuuteen. 

Äsh, miten koko aihe turhauttaakin. Tyhmistelijöitä tämän asian liepeillä tuntuu riittävän. 


Vieras

#187

01.09.2015 15:26

Olen vähän yli 3 vuotta asunut evakossa kotoani, koska sain pahoja iho-oireita ja luultavasti kasvainkin kilpirauhasessa aiheutui homemyrkyistä sekä luuston haurastuminen. Näitähän ei voi todistaa, mutta olen koko ikäni pyrkinyt jopa raivokkaasti edistämään vain terveyttäni ja nyt olen 65-vuotiaana jo aivan reporankana. Homekoira merkkasi löydön ja terveystarkastajan tutkimuksissa JUURI siitä kohtaa löytyi hometta. Taloyhtiö vaatii minua maksumieheksi, vaikka rakennusvirhe on terveystarkastajan mukaan heidän! En jksaisi enää taistella yksin, koska olen niin huonossa kunnossa. Mielestäni meidän kaikkien kohtalotovereiden pitäisi mennä päätyäjien puheille. Jotakin täytyy alkaa tapahtua lainsäädännössä! Tulipalossakin syyttömille annetaan apua!

Vieras

#188

05.09.2015 23:40

Kenelle adressi luovutetaan ja koska?

Davd & Mari

#189 Lose health, happiness, property and pay full rent for a mouldy house from TilaKeskus, Helsinki

06.09.2015 05:12

We are seeking expert legal, medical and professional help for a proven mould-related healths problem in a Helsinki house where the landlords (TilaKeskus who manage private rentals for Helsinki kaupunki) have delayed proper repairs and cleaning of our mould dust infested property.

The house was damaged in 2006 by running water from the ceiling (a problem with the construction) and from condensation (from mismanagement of the air circulation and heating systems by the property managers) from 2008-2012. Then a simple but wrongly performed shower renovation in 2.2014 sent a cloud of microbe-infested strongly alkaline shower cement dust particles through the house which caused serious and ongoing health problems for everyone living within.

Our landlords have professional reports proving water damage, structural faults and microbe activity and yet they have delayed cleaning our personal belongings and have not offered suitable alternative accommodation. They have even charged us full rent (except for a period where we had to rent an extra apartment to temporarily escape the nightmare symptoms caused by living in the house such as being unable to breath, see clearly or sleep properly).

Mould is a huge health and financial problem. But residents are forced to live in unhealthy conditions because of lack of legal help, funds and adequate compensation. We have lost time, money and health because of the alkaline dust & mould particles in our rented house. And probably will lose many 1000's of Euros because we will have to throw away personal property that cannot be cleaned.


Vieras

#190

03.10.2015 19:52

Olen itse joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle nuorena työpaikan sisäilmaongelman seurauksena.
Ymmärrän näiden ongelmien vakavuuden.

Vieras

#191

13.10.2015 08:12

Työpaikallani oli sisäilmaongelma ja toisaalta näen nuoria joilla on jo raskas hometausta (koti, päiväkoti, koulu). "Puhtaan" opiskelu ja työpaikan löytäminen voi olla todella vaikeaa.
Itse olen huomannut ettei perusteellinenkaan homeremontti välttämättä auta, jos on altistunut riittävästi. Aiemmassa työpisteessäni voin olla vaihtelevasti 5 min-1t ennen kuin alkaa oireilu Nykyinen työpisteeni on eri rakennuksessa ja pysyn oireettomana. Oireilu voi alkaa yllättäen ulkona, kaupassa, yms. En edes ehdi haistaa homeenhajua, mutta ääni menee ensin ja sitten alkaa muut oireet. Usein en ole tiennyt kosteusvauriosta ennen kuin olen alkanut oireilla ja oireet tulevat vaikka olisi rakennus olisi homekorjattu. Eräässä taidemuseossa yhdessä salissa minulta meni ääni ja ilmoitin siitä .. puoli vuotta myöhemmin selvisi että ko. salissa oli putkirikko ja kosteusvaurioita.
Mamy Blue

#192 Re: Re: Re: Homevaivat liioiteltuja usein

17.10.2015 10:37

#185: Lääkärit yrittävät auttaa - Re: Re: Homevaivat liioiteltuja usein 

 

Home on ympäristömyrkky, joka "syö" elimistöstä kaikki ravinteet. Ravintoainepuutokset aiheuttavat mainitsemiasi oireita, ja on totta, että monet kärsivät niistä elämänsä aikana - muustakin kuin homealtistuksen seurauksena.

Ravintoainepuutos ja hometoksiinit vaikuttavat suoraan mm kilpirauhaseen, jolloin hormonitoiminta ja aineenvaihdunta vaurioituvat. Siitä alkaa oravapyörä - maksa ei jaksa puhdistaa elimistössä pörräävää suurta myrkkymäärää, myrkyt pyörii verenkierrosssa, lisämunuaiset ovat kovilla, se taas vaikuttaa kortisolin tuotantoon joka on yhteydessä ihan kaikkiin elimistön toimintoihin. kilppari ei säätele enää kehon lämpötilaa (paleleminen) ja kun kehon lämpötila on liian alhainen, luuydin ei tuota enää punasoluja ja siitä on seurauksena mm. anemia.

Anemia taas aiheuttaa fyysisen ja lopulta psyykkisen väsähtämisen ja masennuksen. Ravintoainepuutos aiheuttaa jatkuvaa näläntunnetta, koska elimistö haluaa lisää ravinteita, mutta ei osaa kertoa, mitä pitää syödä (eikä ruosta saa riittävästi esim vitamiineja koska  ruoka on tehotuotettua ja maaperä köyhää) ja ihminen ahmii mitä sattuu => ylipaino. Toinen ääripää on kilpparin toimintahäiriön aiheuttama näläntunteen totaalinen katoaminen tai aineenvaihdunnan kiihtyminen jonka oireina voivat olla suunnaton  hikoileminen, karvankasvu, adhd-oireet ja alipainoisuus.

Kaikille näille yhteistä on yhdessä tai erikseen turvotus, heikko lihaserottuvuus, ihon ja hiusten oireilu, vatsaoireet, väsymys, aivosumu, heikko keskittymis- ja uuden oppimisen kyky, tulehduskierre, huonojen luonteenpiirteiden korostuminen, pienen alkoholimäärän aiheuttama jäätävä kankkunen, käsittämättömät PMS-oireet, liitännäisinä autoimmuunisairaudet (eli vastustuskyky puuttuu), seksuaalisen halun katominen, tai sairaalloinen lisääntyminen tai suuntautuneisuuden muuttuminen. Aggressio, äkkipikaisuus, sosiaalisten taitojen katoaminen. Totaalinen väsyminen kaikkeen.

Sairastunut voi vain vaatia lääkäriä tutkimaan seerumin rautapitoisuuden (hemoglobiini ei kerro totuutta), D-vitamiinitasot ja mitata digimittarilla aamuisin ennen vuoteesta nousua kehon lämpötilansa. Siitä lähtee tiedonhalu ja tervehtyminen.

Väitän, että kaikilla homesairailla on alilämpöä, eli punasolujen tuotanto on heikkoa, ja siitä alkaa sirkus. Ravintoaineiden puutos on pahempaa heillä, joilla on ollut jo ennen homealtistusta suolisto-oireita. Heille neuvoisin kokonaan viljattoman  ruokavalion. Ei gluteenitonta vaan kokonaan viljatonta. se taas juontaa löytämääni tietoon, kuinka viljojen antiravinteet ja gluteeni aihauttavat suolistossa tulehdustilan, jolloin suoliston pienet saumat aukeavat jolloin pökäleen kanssa ulospäin valumaan tarkoitetut myrkyt palaavat saumojen kautta takaisin verenkiertoon (vuotava suoli). Ja koska maksa on jumissa, myrkyt kertyvät elimistöön aiheuttaen koko ajan pahenevia sairauksia.

 

Mistä tiedän tämän kaiken? Olen äiti. Sekä minä, että lapseni sairastuimme homeesta. Lääkäri tarjosi masennusdiagnoosia. Oli pakko lähteä tutkimaan asioita itse. 

 


Anonyymi

#193

25.10.2015 06:23

Lyhyesti sanottuna...Tämä homejuttu on maanpäällinen helvetti ja tämä painajainen ei taida muuta kuin mennä pahemmaksi täällä Suomessa. Jokainen tähän helvettiin joutunut tietää mitä tarkoitan. Pahinta tässä on se, kun huomaat olevasi niin huonossa kunnossa, ettet jaksa enää puolustaa itseäsi. Se avuttomuus, turvattomuus, pelko... Ei löydy sanoja kuvaamaan tätä.
Mutta en voi romahtaa lopullisesti. Kaksi rakasta lastani ovat ainoa kantava voima. Äitinä minun on pakko jaksaa taistella heidänkin tulevaisuuden vuoksi.
Onneksi hetkittäin jaksan tuntea niin suunnatonta vihaa tätä vääryyttä kohtaan, että sen vihan voimalla räpiköin hetki kerrallaan eteenpäin ja toivon, että ne vastuussa olevat tahot, jotka sallivat kaiken tämän tapahtua saavat ansionsa mukaan.
Minä olen menettänyt luottamuksen koko yhteiskuntaan ja lakijärjestelmään. Kaikkeen.
Suomi- pahoinvointivaltio. Tämän kaiken jälkeen elän ihan omien lakieni ja systeemieni mukaan selvitäkseni.

Voimia teille kaikille samassa tilanteessa oleville. Meidän on pakko jaksaa taistella asian puolesta...<3

Vieras

#194

25.10.2015 08:00

Tyttäreni on sairastunut vakavasti asuessaan sisäilmaongelmaisessa asunnossa. Hän menetti kaiken,omaisuutensa,kotinsa,terveytensä.

Vieras

#195

26.10.2015 16:52

Hyvä kun joku/jotku välittää.

Vieras

#196

19.11.2015 11:10

Kärsin myös itse välinpitämättömien vuokraisäntien minulle aiheuttamista terveyden ja omaisuuteni menetyksestä.

Vieras

#197

25.12.2015 16:36

Siksi,kun olen itse erehtynyt hankkimaan talon,jossa home vaurio.

Vieras

#198

25.12.2015 16:48

Siitä syystä,kun olen n.3vuotta sitten erehtynyt ostamaan talon,jossa on homevaurio.Ja ko.talon myyjä sen verran iäkäs 85v,ettei viitsi lähteä kaupaa enään purkamaankaan.Oireita tullut paljon tänä aikana.

Vieras

#199

06.01.2016 08:39

Kyseessä on vakava sairaus ja ihmisten määrä, joka tulee sairastumaan tähän on lisääntymässä huomattavasti. Tosiasiat on tunnustettava.

Vieras

#200

11.01.2016 09:23

Hyvä asia .Pitäisi enemmän puhua lehdissä ym:lla asiasta.Myös lääkäreille pakollinen oppitunti homeoireista.Miten paljon vääriä diagnooseja tehdään homeiden seurauksena.