Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle


Vieras

#2326 Eläkeliitto ry

11.09.2015 13:37

Eläkeliitto ry tänään 11.9.2015:

Eläkeliitto kaipaa hallitukselta lisää oikeudenmukaisuutta
 
"Eläkeliitto pitää hallituksen budjettipäätöksiä pienituloisten eläkeläisten aseman kohtuullistamiseksi oikeansuuntaisina, mutta riittämättöminä.

Hallituksen päätös korottaa takuueläkettä 23 euroa kuukaudessa on tässä tilanteessa Eläkeliiton mielestä aivan välttämätön. Liitto katsoo kuitenkin, että korotus on liian pieni.

Eläkeliitto on erityisen huolissaan lääke- ja terveydenhuoltomaksujen korotusten vaikutuksista eläkeläisiin."

 
 
Malyle1

#2327 Re: Re: Re:

11.09.2015 14:18

#2323: - Re: Re:  

 Ok, ei vain naurattanut yhtään. 


Vieras

#2328

11.09.2015 16:52

Työtä tekevät voivat lakkoilla asiansa puolesta.Eläkeläisillä ei ole sitäkään mahdollisuutta saada muutosta tähän päätökseen,masentaa ja itkettää.


Vieras

#2329

11.09.2015 17:51

Pahalta vaikuttaa tilanne. Eikä toimeentulotuki huomioi kaikkia asumiskustannuksia. Jolloin monelle käy niin, että ei saa edes toimeentulotukea.Tämän hallitus kyllä hyvin tiesi. Ei voi ymmärtää hallituksen päätöstä. 

Leena p

#2330 Re:

11.09.2015 18:34

#2328: -  

 näin on. Ainakin saatiin 30miljoonaa pois,mutta paljon jäi. Ei kun eteenpäin ja katotaan mitä eduskunta sanoo,senjälkeen kansalaisaloite. Kyllä masentaa,suututtaa ja loukkaa. Julmaa menoa saa hallitukselta ja vielä kaikista heikoimmassa asemassa olevia kohtaan.


Vieras

#2331 Re: Re:

11.09.2015 19:44

#2330: Leena p - Re:  

 Hyvä Leena,just näin jos eduskunnassa hyväksytään tuki muutos sitten kansalaisaloite ja nimiä keräämme taas.Hoidit aivan loistavasti asiaa tähän saakka,aloitit adressin,sait julkisuutta median kautta ja näkyvyyttä asialle,se  sai myös eläkeläiset ja varmaan läheisetkin ottamaan yhteyttä kansanedustajiin ja ministereihin.nämä seikat varmasti vaikutti tuohon hallituksen lievennys päätökseen kun saivat tietoa miten se vaikuttaa meihin eläkeläisiin,milläkin tuloilla ja vuokran määrällä..Mutta ei se 30 miljoonaa € auta,asumistuki pienenee liikaa vielläkin.Olisi saatava julkisuuteenkin siitä tietoa,nyt muunmuassa Ilta-sanomat otsiko etusivulla;Eläkeläisille helpotuksia,moni luulee,että nyt saimme haluamamme.Vaikealta tuntuu nyt eläminen,huoli toimeentulosta on jatkuvasti mielessä.

 

 


Vieras

#2332 Re:

11.09.2015 19:56

#2329: -  

 Harvalla on niin edullinen vuokra että mahtuu noihin kohtuullisiin asumis menoihin,eikä kaikille niitä halpoja asuntoja tule piisaamaan,Joten totta,silloin ei toimeentulotukeakaan saa.Kituuttamista on eläkeläisten eläminen toimeentulonsa kanssa jatkossa.


Vieras

#2333 Jatketaan

11.09.2015 20:24

Mielestäni meidän ei pitäisi luovuttaa. Jos ei yritä kaikkensa se voi vaivata jälkeenpäin. Jokainen kansanedustaja ei voi olla niin perehtynyt näihin asumistuki asiohin. Ensinnäkin nämä menetykset joista on ollut puhetta kesän aikana on laskettu kai nykyisen tason yleisasumistuesta. Mutta nyt siitä viedään 25 miljoona joten ei se 30 lisää eläkeläisille paljon auta. Se tietysti annetaan vaan eläkeläisille mutta kuitenkin. Mun mielestä myös se ett leikkaus tehdään niin että lasketaan asumismenot lyö köyhimmät eniten. Sen olisi jotenkin pitänyt suhteuttaa tuloihin. Se takuueläkkeen korotus ei myöskään saa kokonaisuudessaan kun se vähentää jonkin verran asumistukea. Kolmas juttu on se puhe tasavertaisuudesta. Mikä tasavertaisuus siinä on että työssä olevat saavat enemmän tukea. Jos emme vastusta tätä kuvittelevat että ovat tehneet jotain hyvää ja olemme tyytyneet tähän. Se on hyvä että eläkeliitto ei ole tyytynyt. Erityisesti hallituspuoluiden kansanedustajille kannattaisi kirjoittaa mutta myös muille. Ei ne välttämättä myöskään tiedä millä naurettavan epärealistisellä tasolla nuo hyväksyttävät asumismenot ovat. En ymmärrä miten edes pienituloiset työntekijät jotka saavat asumistukea tulee pärjäämään kun vuokrat vaan nousee. Sen nyt pitäisi olla yleisessä tiedossa että vuokrat ovat liian korkeita ja nousevat joka vuosi. Mitä ihmettä hallitus on ajatellut. Ei ne toimittajatkaan muuten tiedä niin tarkasti asioista. Hesarissakin oli virhe. Niin silloin tuo 30 milj lisää voi kuulostaa siltä että on oikeasti tehty joku parannus vaikkei oikeastaan ollakaan. Mutta niiden päättäjien kuuluisi kyllä tietää mitä ne päättää ja minkälaiset seuraukset niiden päätöksillä on. Oli joku päivä hesarissa kirjoitus että että olisivat ehkä voineet antaa aikaa varautua muutokseen. Tai laittaa katto menetykselle. Ei ne sitä edes viitsineet tehdä.


Vieras

#2334 Re: Jatketaan

11.09.2015 21:27

#2333: - Jatketaan 

 Ihan näin kuten kirjoitit.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Vieras

#2335

11.09.2015 21:30

Oppositio edustajilta tullut kritiikkiä. Ylessä muuten juttu että maahanmmuuttajat voi joutua leipäjonoihin jos heidän tukea lasketaan. No onko ok että suomalaiset ovat leipäjonoissa.

434fgg

#2336 Re:

12.09.2015 01:17

#2335: -  

 Ei maahanmuuttajia näy leipäjonoissa, koska niille maksetaan niin hyvin. Kelan tutkija varoittaa, että maahanmuuttajat joutuvat leipäjonoihin, jos heidän tukiaan alennetaan. Siksi ei alenneta. Hallituspuoleiden viesti on selkeä kantasuomalasille kuolkaa leikkauksien aiheuttamaan rahan puutteeseen. Samalla ollaan antamassa useita satoja miljoonia euroja lisää rahaa maahanmuuttajille. Hallituspuolueet ovat selkeästi todistaneet, että ne eivät tee muuta kuin tappavat suomalaisia ja antavat lisää rahaa maahanmuuttajille.

Kelan tutkijalle sopii suomalaisten leipäjonotus – turvapaikanhakijoita ei saa leipäjonoihin laittaa!
Kelan tutkija Jussi Tervola ei hyväksy tukien leikkaamista turvapaikanhakijoilta, jotta he eivät joudu leipäjonoon suomalaisten kanssa! googlettakaan tuo edellä mainittu 


Vieras

#2337

12.09.2015 07:04

Täytyy taistella eläkkeensaajien asumistuen säilymisen puolesta.Tuo 30 miljoonaa annettiin  vain,että eläkeläiset saivat jotain.Sen se pienikin hyöty häviää vuosi vuodelta kun vuokria korotetaan.Ja kuka tietää milloin sekin otetaan pois....Eläkkeensaajan asumistuki on antanut kohtuullisen asumisen ja helpottanut toimeentuloa.Ei kaikilla eläkeläisillä ole mahdollisuutta pienessä "kopissa"asua eikä halua.Pieni valinnan mahdollisuus on heilläkin oltava asumisessaan.Isoissa lukaaleissa heillä ei ole varaakaan asua,mutta kohtuulliseen asumiseen on annettava heillekkin mahdollisuus.Eläkkeensaajan asumistuki on suunniteltu eläkeläisiä varten,sitä ei korvaa yleinen asumistuki.

Timo K. Perttilä

#2338 Ehkä saat, mutta varmasti sen menetät korkojen kera

12.09.2015 08:17

Hallitus antaa pienintä tukea saaville eläkeläisille, pikkuisen.

Hallitus ottaa pienintä tukea saavilta eläkeläisiltä, isosti.

Lopputulos lienee miinusmerkkinen, heille, jotka nyt iloitsevat hallituksen armonpalasta.

 P.S. Kirjoitan aina omalla nimelläni, olen valmis kantamaan vastuuni kirjoittelustani.

Köh

#2339 Hämääviä on hallituksen laskelmat

12.09.2015 08:28

Olenko ainoa, ketä kummastuttaa hallituksen tiedotus leikattavasta summasta. Ensin sanotaan että napataan 123milj. sitten väläytetään lukua 90milj. ja nyt viimeisimpänä sanotaan jossain uutisessa että leikataan 60milj. Niin mikä se on se oikea summa mikä lähtee? Budjettiesityksessä lukee (10.9):

"Eläkkeensaajan asumistuki etuutena lakkautetaan 1.1.2016 lukien. Jatkossa myös eläkkeensaajat saavat yleistä asumistukea. Muutoksen vaikutuksia tuensaajien etuuden tasoon lievennetään vuositasolla 30 miljoonalla eurolla."

Ja lyhyellä matikalla laskettuna alkuperäisestä luvusta summaksi tulee 93milj! Ei 60milj. niinkuin jossain artikkelissa väitettiin!

ja sitten takuueläke:

"Takuueläkettä korotetaan noin 23 eurolla kuukaudessa, jonka kustannusvaikutus on asumistukimenojen vähennys huomioon ottaen 26 miljoonaa euroa vuonna 2016."

Ja mitenkähän tämä on laskettu? Onkohan hallituksessa matemaatikkoja ollenkaan, vai mistä ihmeestä nämä luvut on kiskottu?

Ja YLE-vero, sen olisi voinut poistaa ihan kaikilta. Koko pulju suoltaa niin uskomatonta kuraa että oksat pois. Ja joka tapauksessa se muutaman euron "veronpalautus"/kk ei tunnu missään, kun ensin napataan asumistuesta -120€ ja annetaan takuueläkkeenä +23€. Tilanne on jatkossa sellainen, että ainakin itselläni on edessä vyön kiristys (lue=en syö niin hyvin kuin ennen) ja kaikki vähätkin eurot menee säästöön katastrofien varalle (JOS jää laitettavaksi). En myöskään käy lääkärissä vaikka olisi pakko saati osta lääkkeitä sitten jatkossa, hoidan sitten vammani ja mahdolliset sairaudet Googlen ja lääkärisivustojen avulla ITSE. Lisäksi varmaan käy niin että kuntoutumiseni pysähtyy ja jään lopullisesti "elätettäväksi loiseksi". Terveisiä hallitukselle :)

Missä muuten lukee että yleistä asumistukea ollaan muuttamassa toisenlaiseksi? Nythän se suosii työssäkäyviä ja isoja perheitä!


Vieras

#2340

12.09.2015 08:38

Ehkä tarkoitus onkin hämätä.Mitähän luulette mihin suuntaan yleinenkin asumistuki muuttuu...ei varmasti parempaan.


Vieras

#2341 Re: Hämääviä on hallituksen laskelmat

12.09.2015 08:57

#2339: Köh - Hämääviä on hallituksen laskelmat 

 Se että 123 milj laski 90 miljoonaan johtuu laskelmien tarkentumisesta. Nyt puhutaan 60 miljoonasta koska ottavat sen 30 miljoonan säästön jostain muualta. Mietin sitä että aikookohan pitää samantasoisena koko hallituskauden silloin menee vuosi vuodelta pahemmaksi kun vuokrat nousee. Kyllä pitäisi kirjoittaa kaikille ja kertoa oman kokemuksensa näkökulmasta mikä tilanne vuokralla asuvilla oikeasti on. Joillekin ei edes vyön kiristäminen riitä vaan joutuu lähtemään asunnostaan. Eläkeliitto olisi voinu olla vielä jyrkempi kannanotossaan mutta se on kai keskustalainen. Mutta kirjoittivat että ainakin sopeutumiskausi ja tarkempi seurauksien kartoittaminen olisi tarvittu. Päätäjät elävät ihan toisessa maailmassa. Eikä tässä ole mitää järkeä haluttu käyttää. Pääasia että itsellä menee hyvin.

Köh

#2342 Re: Re: Hämääviä on hallituksen laskelmat

12.09.2015 10:03

#2341: - Re: Hämääviä on hallituksen laskelmat 

 Ok, kiitos selvennyksestä :)

Niin, suurinosa vuokranantajista nostaa vuokria aina vuoden alussa. Itselle on onneksi osunut niin mukava vuokranantaja että vuokraa ei olla nostettu sinä aikana (2 vuotta) mitä olen asunnossa asunut. En tosin tiedä nyt sitten jos vuoden vaihteessa kiinteistövero ja muut maksut nousee, että miten käy. Eikä näköjään vuokrasopimuksessa ole mitään merkintää korotuksista, eli siitä ei olla sovittu ja siten tuskin korotetaan, ainakaan omalla kohdallani.

Sen tiedän että ainakin VVO, Sato ynnä muut kiskurit nostavat vuokriaan mielivaltaisesti kerta vuoteen. Mikä tietysti ajaa pienituloiset tosi ahtaalle. Mikä minua naurattaa on se että PIENEMPI asunto VVO:lta tai Sato:lta on melkein 100 euroa kalliimpi kuin tämä yksityiseltä löydetty helmi.

On kyllä julmaa pistää iäkkäät ja sairaat kodeistaan ulos.

proffa

#2343

12.09.2015 13:39

Perustuslakia tuntevat professorit ihmettelevät blogissaan hallituksen eläkeläisten asumistuen lakkauttamista ja eläkeläisten indeksikorotusten jäädyttämistä.

Professorit epäilevät hallituksen kykyä ymmärtää perustuslakia

Professoreiden mukaan kyse olisi käytännössä siitä, että eläkeläisten koko sosiaaliturvajärjestelmä olisi erilainen ja tasoltaan matalampi kuin muiden ihmisten sosiaaliturvajärjestelmä. Nykyinen eläkeläisten sosiaaliturva on mitoitettu pysyväksi ja riittäväksi lääkekulujen ja elämisen kanssa. Sen heikentäminen muuttaa eläkeläiset huonompaan asemaan muiden ihmisten tilapaiseksi tarkoitetun sosiaaliturvan kanssa.

Professoreiden mukaan nämä hallituksen linjaukset rikkovat useita perustuslain pykäliä, jotka takaavat jokaiselle oikeuden välttämättömään perustoimeentuloon ja huolenpitoon. Perustuslain mukaan julkisen vallan velvollisuus on taata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Lisäksi professorit muistuttavat, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, eikä ketään saa asettaa eri asemaan.

Professorit ihmettelevät blogissaan, miksi hallitus ei ennen linjauksiaan ole selvittänyt, mikä on perustuslain antama liikkumatila politiikan teolle. Kirjoittajien mukaan kyse on paitsi perustuslaista ja sen noudattamisesta, myös hallituksen uskottavuudesta, toimintakyvystä ja tuloksellisuudesta.

Professoreiden mukaan eläkeläisten asumistuen lakkautamiseen ja indeksikorotusten jäädyttämiseen liittyvät perustuslailliset ongelmat ovat jo niin ilmeisiä, että hallituksen kykyä ja tahtoa lukea ja ymmärtää perustuslakia on syytä epäillä. Professorit ovat yhtä mieltä, että eläkkeensaajien asumistuen lakkauttaminen ja indeksien jäädyttäminen eläkeläisiltä on perustuslainvastainen ja ihmisoikeus sopimusten vastainen. Eläkeläisten korkeampi verotus verrattuna työssäkäviin ja koska eläkeläiset eivät voi vähentää verotuksessa samalla lailla, kuin työssä käyvät on perustuslainvastainen. Verotus pitää yhtenäistää, siten, että eläkeläisten verotus on samalla tasolla, kuin työssä käyvien. Professorit suosittelevat eläkeläisiä olemaan aktiivisia ja valittamaan euroopan unionin tuomioistuimeen, euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ja YK:n ihmisoikeusistuimeen. Professorit pitävät asioita niin varmoina, että Suomi tuomitaan kaikissa oikeusistuimissa ja hallitus joutuu perumaan eläkkeensaajien asumistuen lopettamisen ja eläkeläisten indeksikorotusten jäädyttämisen. Tärkeintä on viedä asiat eteenpäin, jotta saadaan tuomiot nopeasti ja sitten hallitus joutuu perumaan lakia rikkovat päätökset. Mikäli hallitus ei tekisi tuomion jälkeen mitään voi kuka tahansa haastaa Suomen valtion oikeuteen ja vaatimaan maksamaan korvauksia eläkeläisille.

Myös edellisellä hallituksella oli ongelmia perustuslain noudattamisessa. Tuolloin sosiaali- ja terveyslautakunta muokkasi sote-mallin, joka ei ollut perustuslain mukainen. Perustuslakivaliokunta joutui hylkäämään hallituksen sote-esityksen helmikuussa.

 

Kansainväliset valvontaelimet

Asian saattaminen kansainväliseen valvontaelimeen

Kansallinen tuomioistuin voi esittää käsiteltävänään olevan asian yhteydessä kysymyksen Euroopan unionin tuomioistuimelle unionin oikeuden tulkinnasta. Muutoksenhakija voi eräissä tapauksissa itse, käytettyään kaikki kotimaiset oikeusturvakeinot, valittaa asiastaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle tai muulle kansainväliselle valvontaelimelle, joka vastaanottaa yksilövalituksia ja jonka toimivallan Suomi on hyväksynyt.

Euroopan unioni

Euroopan unionin tuomioistuin muodostuu kolmesta tuomioistuimesta: unionin tuomioistuimesta, unionin yleisestä tuomioistuimesta ja virkamiestuomioistuimesta. Niiden keskeisenä tehtävänä on tutkia unionin toimien lainmukaisuus ja varmistaa, ettäjäsenvaltiotsoveltavat ja tulkitsevat yhdenmukaisesti unionin oikeutta.

Sosiaalisia oikeuksia koskevan asian voi saada unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi yleensä vain, jos kansallinen tuomioistuin esittää sille kysymyksen unionin oikeuden tulkinnasta käsiteltävänään olevan asian yhteydessä.

Yksityinen henkilö voi sitä vastoin kirjoittaa valituksen Euroopan komissiolle, jos hän katsoo, että jokin jäsenvaltio ei ole noudattanut unionin oikeuden määräyksiä. Yksityinen henkilö voi myös esittää vetoomuksen Euroopan parlamentille tai kääntyä suoraan Euroopan parlamentin jäsenen puoleen Euroopan unionin toimivaltaan kuuluvassa asiassa. Lisäksi yksityinen henkilö voi kannella Euroopan oikeusasiamiehelle, jos Euroopan unionin toimielin ei toimi lain mukaisesti, laiminlyö hyvän hallinnon periaatteita tai rikkoo ihmisoikeuksia.

Euroopan neuvosto

Kaikki Euroopan neuvoston 47 jäsenvaltiota ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen osapuolia. Sopimuksen noudattamista valvoo Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Lisäksi 43 jäsenvaltiota (kaikki paitsi Liechtenstein, Monaco, San Marino, ja Sveitsi) ovat ratifioineet Euroopan sosiaalisen peruskirjan tai uudistetun sosiaalisen peruskirjan. Sen noudattamista valvooEuroopan sosiaalisten oikeuksien komitea.

Muutoksenhakija voi valittaa asiastaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle käytettyään kaikki kotimaiset oikeussuojakeinot. Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea ei sitä vastoin käsittele yksiövalituksia. Sosiaalisia oikeuksia koskevat asiat tulevat esiin joko jäsenvaltioiden määräaikaisraporteista, tai ne voidaan saattaa komitean huomioon järjestökanteluilla.

Yhdistyneet kansakunnat

YK:n TSS-komitea valvoo taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumista sopimuksen 160 jäsenvaltiossa. Sen lisäksi YK:n ihmisoikeuskomitea soveltaa vapausoikeuspainotteisen kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen eräitä säännöksiä myös sosiaalisiin oikeuksiin sen 167 jäsenvaltiossa.

Sosiaalisia oikeuksia sisältyy myös kaikkinaisen naisten syrjinnän kieltävään sopimukseen (CEDAW). Sopimuksen oikeuksien toteutumista sen 104 jäsenvaltiossa valvoo CEDAW- komitea, joka voi käsitellä myös yksilövalituksia.

TSS-sopimuksen yksilövalitusmekanismi tuli kansainvälisesti voimaan 5.5.2013. Suomen osalta yksilövalitusmekanismi astuu voimaan 30.4.2014. Muutoksenhakija voi myös valittaa mm. sosiaalisia oikeuksiaan koskevien menettelyiden yhdenvertaisuudesta tai oikeudenmukaisuudesta ihmisoikeuskomitealle. Lisäksi jos asiassa on muutoksenhakijan mielestä kyse sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä, voi asiasta valittaa CEDAW-komitealle.

YK:n lapsen oikeuksien komitea valvoo lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja sen valinnaisten pöytäkirjojen noudattamista. Lapsen oikeuksien sopimukseen on vuonna 2011 hyväksytty uusi valinnainen pöytäkirja, jonka voimaan astumisen jälkeen lapsen oikeuksien komitea voi käsitellä yksilövalituksia. Voimaan astumiseen vaaditaan, että 10 valtiota on ratifioinut valinnaisen pöytäkirjan.


Vieras

#2344 Re:

12.09.2015 13:52

#2343: proffa -  

 Nyt pitäisi saada joku joka alkaisi ajamaan tätä asiaa kaikkien eläkeläisten puolesta.Hyvin harva itse osaa ja on lukuisia eläkeläisiä jotka eivät tästä edes tiedä.Ei ole edes nettiä saatika ettää osaisi sitä käyttää.Eläkeläisille on saatava se mikä heille kuuluukin,kurjistaminen täytyy saada loppumaan.

vinkki

#2345

12.09.2015 13:53

Turre legal asianajajat voivat todennäköisesti auttaa asiassa malyle ja auttaa muutenkin. Ota malyle yhteyttä ja sovi asiasta.

http://www.turre.com/yhteystiedot/

vinkki2

#2346

12.09.2015 14:06

Suomen sosiaalioikeudellisen seura voi myös auttaa ottakaa yhteyttä http://ssos.nettisivu.org/yhteystiedot/


Vieras

#2347 Re: mistä blogin löytää

12.09.2015 14:11

#2343: proffa -  

 Mistä sen blogin voi lukea?? Löysin kyllä tuon kaltaista tekstiä  mutta se koski maahanmuuttajille annettavien tukien laskemista. Tyyppilistä että heidän oikeuksista taas pidetään parempaa huolta. Onhan tämä perustuslain vastaista ja syrjivää mutta jos ei kukaan valvo että asiat menee oikein niin siinä se ongelma on. 

google

#2348 Re: Re: mistä blogin löytää

12.09.2015 15:34

#2347: - Re: mistä blogin löytää 

 Löytyy googlella  Hallitusohjelma ja perustuslaki – tippuiko perustuslaki pois prosessikaaviosta    

                           Oikeustieteilijät: Hallitus sivuuttaa menoleikkauksissa ihmisoikeudet

Oikeus määräsi Kreikan perumaan eläkeleikkauksia    

 Tuomioistuin kielsi Portugalin hallituksen leikkaustoimia

Hallituksen leikkaukset perustuslainvastaisia ja ihmisoikeuksienvastaisia

 

Italian perustuslakituomioistuin antoi päätöksensä, jossa eläkkeiden indeksileikkaukset todettiin perustuslain vastaiseksi syrjiviksi ja epätasa -arvoiseksi. Oikeus määräsi maksamaan eläkeläisille takaisin leikkaukset takautuvasti, joka tietää 18 mrd laskua Italialle. Suomen perustuslaki sisältää myös samat pykälät, mutta meillä ei kansalaisten perustuslailliset oikeudet toteudu. Siksi asia tulee viedä Eu:n tuomioistuimen käsiteltäväksi, Suomessa ei oikeutta saa.

Suomessa nämä indeksijäädytykset on laskeneet eläkkeitä 22%, eläke piti olla 60% palkasta, nyt se on 38%, ainoa ehdokkaamme joka otti asian esille vaaligalleriassa oli parjattu Seppo Papunen,hatunnosto hänelle,lisäksi eläkkeitä verotetaan enemmän kuin palkkatuloja, tuolla jossain oli oikein laskelma tuosta vääryydestä.

Eläkkeitä verotetaan huomattavasti ankarammin kuin saman suuruista palkkatuloa.

Seuraavassa veroprosentit vuodelle 2015, Järvenpää, yksin asuva, ev.lut.srk, ei vähennyksiä:

Eläke 1200 e/kk vero 10,5% Palkka 1200 e/kk vero 5,5 %

Eläke 1300 e /kk vero 13 % Palkka 1300 e/kk vero 7,5 %

Eläke 1500 e/kk vero 16,5% Palkka 1500 e/kk vero 10 %

Eläke 1700 e/kk vero 19,5 % Palkka 1700 e/kk vero 12,5 %

Eläke 1800 e/kk vero 21 % Palkka 1800 e/kk vero 13,5 %

Eläke 2000 e/kk vero 22,5% Palkka 2000 e/kk vero 15,5 %

Eläke 3000 e/kk vero 29 % Palkka 3000 e/kk vero 22,5 %

Eläke 4000 e/kk vero 33,5 % Palkka 4000 e/kk vero 27 %

Eläke 10.000 e/kk vero47,5 % Palkka 10.000 e/kk vero 39,5 %

Esim. 1500 euron palkasta veron osuus on 145,88 e/kk, mutta 1500 euron eläkkeestä 249,60 e. Siis eläkeläisen vero on yli 100 e/kk korkeampi. Se tekee vuodessa 1200 euroa!

Eläkeindeksit ovat nostaneet eläkkeitä tietyllä prosenttiosuudella, jolloin pienimpien eläkkeiden euromäärät jäävät jatkuvasti jalkoihin.

 

 


Vieras

#2349 Re: Re: Re: mistä blogin löytää

12.09.2015 15:47

#2348: google - Re: Re: mistä blogin löytää 

 Ok. Luulin että oli tullut joku tuore blogi. Ny on niin paljon asioita yhtaikaa jotka nostattavat tunteita maahanmuuttajien tuet työntekijöihin kohdistuvat leikkaukset että pelkään että tämä asumistuki jää varjoon kun jotkut sitä paitsi ajattelee että ongelma on ratkaistu.


Vieras

#2350

12.09.2015 16:31

Tuntuu kyllä ihmeelliseltä ettei tähän saakka kukaan ole asiaa alkanut viemään eteen päin kun noin suuresta on kyse.Toivottavasti nyt löytyy jokin aktiivinen henkilö joka alkaa tätä hoitamaan.ja eläkeläiset saa oikeutta.