Ei hypermarketia Porvoon jokirantaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Ei hypermarketia Porvoon jokirantaan.
Vieras |
#5117.06.2015 15:13Taas kerran K-ryhmä on lobannut kaupunkimme päätäjät ja mahdollisesti maasuttanut. Olisi järkevämpää kehittää Kuninkaan porttia jättikauppoja rakennettaessa. Kehittäkää jokirantaa matkailun,turismin, ja veneilyn näkökulmasta. Samalla unohtamatta tätä pienen kaupungin veronmaksajakuntaa joka kuitenkin suurenosan ajastaan viettää kaupunkimme turuilla ja toreilla. Käyväthän he, veronmaksajat ulkopuolella kaupunkimme töissä ja kantavat verotustuotot kaupunkimme isien törsättäviksi. Kauko Suoniemi |
Vieras |
#5217.06.2015 16:32Kuninkaanporttiin hypermarket |
Vieras |
#5317.06.2015 17:51Mm. Aleksanterinkadun liikenne lisääntyy ja Näsissä on jo hyvin toimiva suuri marketti! |
Ari Vieras |
#5418.06.2015 06:44Oikea paikka niin liikennejärjestelyiden kuin infrankin takia on Kuninkaanportti. Se ei köyhdytä keskustaa yhtään enempää kuin Länsirantakaan. Kukaan autolla markettiin lähtenyt ei käytä keskustan palveluita. Keskusta elävöityy kun lappuliisat saavat uudet ohjeet ja keskustassa asiointia, jokirannan palveluita ja olemassaolevaa kaupunkikulttuuria parannetaan. Jokirantaan tarvitaan saunayrittäjä, Kuninkaanporttiin Alko ja ruokakauppa. Vaihtoehtoinen paikka voisi marketille olla Tolkkisentien pellot. |
Vieras |
#5518.06.2015 07:25Uudelle CM:lle tulisi saada tila nykyiseltä paikaltaan kehittämällä Nimbus korttelia. |
Vieras |
#5618.06.2015 08:34Liikennejärjestelyjä ei ole varmaan lainkaan ajateltu suunnitelmassa. |
Vieras |
#5718.06.2015 09:58Porvoossa on tarpeeksi marketteja. Kuninkaanportinkin kaupat on tyhjillään. Yhtään uutta markettia ei tarvita. |
Vieras |
#5818.06.2015 10:16Tila on arvokkainta Jokirantaa Porvoossa! |
Vieras |
#5918.06.2015 10:19Ei mitään uusia hyper- eikä supermarketteja tarvita, vaan KAUPPA-AUTOJA, jotka parkkeeraavat ihmisten pihoille, jotta vanhatkin ihmiset pääsevät lähikauppaan. Voitte tietenkin sanoa, että onhan niitä kauppakassipalveluja, mutta parempi olisi, että ihmiset pääsisivät itse kauppaan ja tapaamaan muita ihmisiä ulos omasta loukostaan. Kaupassa käyntiin liittyisi myös sosiaalisuus, ja tämä ehkäisisi yksinäisyyttä ja erakoitumista. Jokirantaan ei missään tapauksessa mitään kauppaa saati sitten markettia, vain jäätelö- ja kahvikioskeja. |
Vieras |
#6018.06.2015 12:02Porvoon jokiranta on yksi maamme maisemaikoneista. Sitä ei saa uhrata lyhytnäköiselle voitontavoittelulle. |
Vieras |
#6118.06.2015 15:42Se pilaa maisemaa. Vois rakentaa mielummin näsin smarketin viereen |
Vieras |
#6218.06.2015 19:17Ajatus mokomasta maiseman/luonnonpilaajasta on täysin mahdoton. Äly hoi, kyllä on jollakin pahasti älynystyrät hukassa...HÖ! |
Vieras |
#6319.06.2015 03:55Porvoon keskustan laajentaminen kaksinapaiseksi näivettää koko keskustan. Keskustaa ei tule laajentaa alueena. Nykyisellä keskustalla on potentiaalia laajentua sisäänpäin, Elannon kortteli, Hopean kortteli, linja-autoaseman paikka, kaupungintalon "takapiha", Rihkamatorin rakennukset, parkkialue Teboilin pohjoispuolella. Nykyisen Citymarketin korttelia voisi kehittää. |
Vieras |
#6419.06.2015 06:54Eikö siellä Kuninkaanportissa ole tarpeeksi tilaa hyperdypermarketille, jossa se ei rumenna jo valmiiksi idioottimaista rakennussuunnittelua? Sinne siis, kuten lienee ollut alkuperäinenkin suunnitelma. Joenranta ei saa pilata! |
Vieras |
#6519.06.2015 08:48naurettavaa paikkoja prvoossa esm kuninkaanportti |
Vieras |
#6620.06.2015 10:04Ei marketti sovi kyseiselle paikalle!!! |
Vieras |
#6723.06.2015 04:45ko. tontti on osa kansallista kaupunkipuistoa---ei täten sovellu massiiviselle kaupalliselle rakentamiselle. |
Vieras |
#6823.06.2015 05:34Där för att åstranden bör bevaras |
Vieras |
#6923.06.2015 06:03Jokiranta pitää pitää kauniina ulkoilualueena, pienet kaupat sopivat sinne myös. Ruokaa saa lähellä olevista ruokakaupoista. Cittari sopii kuninkaanporttiin! |
Vieras |
#7023.06.2015 06:12Borgå stad kan hellre bygga ett kuturhus eller lekplats vid den vackra åstranden |
Vieras |
#7123.06.2015 06:18När hypermarketarna går i konkurs efter 4-5 år, så stor Borgå stad där med en anskrämlig byggnad vid åstranden. Då är Kesko inte mer intresserad av att betala för att riva skråpet. |
Vieras |
#7223.06.2015 07:24Jag tycker att strandområdet mot Kokon bör förbli obebyggt och användas till friluftsliv. Hur skall Alexandersbron och Ågatan klara av den ökade trafiken? En affär som CityMarket behövs i centrum, det gynnar även de små butikerna i gatuplanet och det är viktigt att man kan uträtta flera ärenden promenerande i en stad. |
Vieras |
#7323.06.2015 11:29Jag förstår inte hur de tänkt att det skulle vara lönsamt med en hypermarket vid ån. Har de alls gjort undersökningar om antalet kunder? Helst också en undersökning som inte är utförd av Kesko. Vår familj handlar främst i Östermalms matbutiker och så kommer det att fortsätta, inte kommer vi att bli kunder av hypermarketen. Till Kungsporten åker vi alltid emellanåt och då skulle det vara bra med matbutik i området så man får allt på en gång, jag tror att alla butiker i det området skulle gynna av det. Hur går det sedan när marketen måste stängas p.g.a. brist på kunder, ska byggnaden stå där tom och fortsätta förfula hela åstranden? Vem står för rivningskostnaderna? |
Jaana |
#7423.06.2015 17:40Onpa mahtavaa kun Porvoon nuoriso, ikäihmiset, kaikenikäiset ovat vastaan tätä idioottihanketta. Kauppoja on meillä jo riittävästi, kulutustottumukset muuttuvat. |
Vieras |
#7523.06.2015 18:59Citymarket pilasi jo yhden korttelin Porvoossa. Citymarketin julmat julkisivut Mannerheiminkadulle ja etenkin Runeberginkadulle pitäisi muuttaa inhimillisemmiksi ja samalla kehittää korttelia muutenkin mahdollisesti rakennusoikeutta lisäämällä. Jokirannan tontti on liian näkyvällä paikalla. Hypermarketin kokoisia kauppoja ei mielestäni tarvittaisi ollenkaan. Mielummin käyn lenkillä metsässä kuin liian isossa kaupassa ruoka-aineita etsien. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
430 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1751 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1515 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
556 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025