Suomen markka takaisin

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Suomen markka takaisin.

Tero Ylipulli
Rovaniemi

#1

16.11.2006 01:51

En valita. Tienaan nykyisin saman verran euroja kuin ennen vanhaan markkoja. Pieni hinnannousu tekee hyvää, joka suhteessa:)
Ja en allekirjoita, kuka sitä heikkoa takaisin kaipaa...
R. Leppänen
Joensuu

#2

16.12.2006 14:17

Euro on selkeämpi kuin markka oli. Sitä paitsi kun kerran jo euroihin vaihdettiin ja totuttiin olisi typerää mennä takaisin markka-aikaan.
Markus Järvinen
Keuruu

#3

02.01.2007 17:42

Euro oli jo käyttöönotettaessa suuri vitsi, joka sai tuomion lukemattomilta eurooppalaisilta ja amerikkalaisilta talouden asiantuntijoilta. Kaikki ihmiset eivät ymmärrä vitsejä heti - jotkut eivät välttämättä koskaan.

Suursijoittajat pystyivät leikkimään markan arvon kustannuksella ja yhteisvaluutan piti estää tällainen leikittely. Lopputulos; euron kurssi dollariin nähden vaihdellut alle 90 sentistä runsaaseen 1,4 euroon. Tämäkö on valuutan vakautta...?

Milton Friedman (Nobel-palkinto 1976, Keynesin ohella suurin 1900-luvun taloustieteilijä) totesi 2000-luvun alussa, että euro tulee säilymään korkeintaan kymmenen vuotta. Euroopan taloudelliset, sosiaaliset, yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja historialliset eroavuudet olivat hänen mukaansa liian suuria yhteiselle valuutalle.

Suomi on luopunut monista itsenäisen valtion merkittävimmistä piirteistä (mm. OMA VALUUTTA, hallinto, lainsäädäntö...). Aikaisemmin maanpetoksellisesta toiminnasta saattoi saada napin otsaansa. Miksi ei nyt...

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

07.01.2007 12:32


Teemu Ahonen
Muurame

#5 S

19.12.2007 15:59

Tuli mieleen eräs rankka muutos euron kannalta. 17 vuotta sitten Särkänniemeen pääsi 60 markalla (lähde: http://youtube.com/watch?v=D5G6LSJ6S8E), eli nykyrahaan muutettuna noin 10 euroa.. Nykyään ranneke maksaa 29 euroa, eli markkoina 172 markkaa. Eli 17 vuodessa Särkänniemen ranneke on tullut 2,8 kertaa kalliimmaksi.. Osavaikuttaja on varmasti laitteiden lisääntyminen, mutta suurimpia syitä on varmasti €.

Olisiko kellään tietoa Särkkiksen rannekkeen hinnasta tämän vuosituhannen alusta??
Kuisma Lappalainen
Helsinki

#6 Markan palautuksen asemesta muita toimenpiteitä

16.06.2010 04:47

Markan palauttamisen sijasta ehdotan muita toimenpiteitä. Hinnoittelua tulisi oikaista siten, että hinnat vastaavat todella sitä mitä valuuttakurssin 1 e = 5,94573 mk nojalla voisi odottaa ja hinnoittelijoiden olisi syytä hintoja määrittäessään ajatella hinta myös markkoina, vaikka markka onkin poistunut käytöstä kahdeksan vuotta sitten.

Pidän kuitenkin sitä vääryytenä, että Suomessa ei muiden pohjoismaiden, jotka päätyivät kansanäänestysten nojalla kruunujensa säilyttämiseen ja joissa rahayksikkö on yhä tänäkin päivänä kruunu eikä euro, tavoin järjestetty lainkaan kansanäänestystä vaan poliitikot päättivät rahayksikön vaihdon kansalta asiaa kysymättä. Samoin pidän sitä vääryytenä, että Suomessa on säädetty muista samoja euroja käyttävistä maista poiketen laki, jonka nojalla yhden ja kahden sentin kolikkoja jätettiin lyömättä ja käteisellä maksettaessa loppusummat pyöristetään viiden sentin tarkkuuteen, kun muualla käteiselläkin maksetaan yhden sentin tarkkuudella. Itselläni on tästä Espanjasta kokemusta. Heillä maksutarkkuus ennen euroon siirtymistä oli yhden pesetan tarkkuus ja pienin kolikko oli yksi peseta, joka oli noin kaksi kolmasosaa nykyistä senttiä. Suomen ennen euroaikaa pienin kolikko puolestaan oli kymmenen pennin kolikko, joka oli hieman alle kaksi senttiä. Pienin nykyisessä rahasarjassa todella käytössä Suomessa oleva kolikko viisi senttiä vastaa vanhassa rahassamme hieman vajaata kolmeakymmentä penniä. Lapsuuteni ajan Suomessa pienin käytössä oleva kolikko oli yksi penni, ja se oli kooltaan isompi kuin viimeisen markkasarjan kymmenen pennin kolikko.

Yksi sellainen asia, jonka hinnat ovat nousseet euron tultua huolestuttavaa vauhtia, ovat konserttiliput. Tästä asiasta olen kirjoittanut Helsingin Sanomissakin silloin kun Celine Dionin halvimmat liput olivat yli sadan euron hintaiset. Tuossa kirjoituksessa vertailin Backstreet Boys nimisen yhtyeen siihenastisten Suomen konserttien (3 kpl, joista olin vain ensimmäisessä läsnä) lippujen hintoja (kaksi ensimmäistä markka-aikana ja halvimman hintaluokan lipun sai 175 markalla, viimeisin 50 euroa eli 297,29 markkaa) toisiinsa ihmetellen hinnan hurjaa nousuvauhtia. Liput hinnoitellut ohjelmatoimisto lienee ottanut tästä yleisönosastokirjoituksesta opikseen ja seuraavat kaksi saman yhtyeen keikkaa, joilla molemmilla olen ollut läsnä, olivat halvemmat (46 euroa eli 273,51 markkaa).

Ilahduttava poikkeus tähän konserttilippujen hintojen erittäin jyrkkään hinnannousuun on myös ensi elokuussa Helsinkiin saapuva ja Olympiastadionilla kaksi konserttia järjestävä irkkubändi nimeltä U2. Heidän konserttiinsa pääsee 30 eurolla (178,37 markkaa). Kun edellisen kerran olin kesäkuussa 1992 heidän konsertissaan, joka silloin oli Tukholmassa (kyseinen kiertue ei Helsinkiin yltänyt), maksoin lipustani huomattavasti tuota summaa enemmän - muistan hinnan olleen joka tapauksessa yli 200 markan, mihin lisäksi päälle tuli 920 markan suuruinen lauttamaksu ja 70 kruunun suuruinen retkeilymajamaksu ja näiden päälle vielä muita saman matkan muihin tarkoituksiin liittyviä mutta suoranaisesti konserttiin liittymättömiä kuluja runsaasti.

Yli 20 prosentin arvonlisäveroja ei moni EU-maa kanna, mutta pohjoismaissa arvonlisäverot ovat maasta riippuen 22-25 prosenttia ja tuo 22 prosenttia soveltava maa on kiristämässä verokantaansa 23 prosenttiin. Direktiivin mukaan tämä vero saa olla mitä tahansa kunhan se on vähintään 15 prosenttia. Minusta oikeampi arvonlisäverokanta Suomelle olisi 19 prosenttia ja jos minulla olisi vaikutusvaltaa (so. jos olisin kansanedustaja tai valtiovarainministeri), työskentelisin varmasti sen eteen että arvonlisävero saataisiin pudotettua 23 prosentista 19 prosenttiin.

Lisäksi EU:lta on arvonlisäverodirektiiviä säädettäessä jäänyt huomaamatta se tosiasia, jonka USA on huomannut, että vaatteet ovat yhtä välttämättömät kuin ruoka. USA on vapauttanut kokonaan sikäläisestä arvonlisäveroa vastaavasta myyntiverosta, joka on osavaltiosta riippuen 6-8 prosenttia eli huomattavasti meikäläistä arvonlisäveroa kevyempi, sekä kaupasta ostettavan ruoan että alle 75 dollarin yksikköhintaiset vaatteet. EU perii ruoasta alennettua mutta vaatteista täyttä arvonlisäveroa. Suomessa ruoan arvonlisävero on 13 ja vaatteiden 23 prosenttia. Tästä syystä vaatteet ovat Suomessa erittäin kalliita.

Lisäksi monissa hinnoissa on muutenkin Suomi-lisää, josta tulisi hankkiutua eroon. Tässä asiassa euro on hyvä väline. Vertailkaapa toisiinsa Suomen ja muiden EU-maiden hintoja niin huomaatte!

 

Olli

#7 Re: Markan palautuksen asemesta muita toimenpiteitä

11.08.2010 23:53

#6: Kuisma Lappalainen - Markan palautuksen asemesta muita toimenpiteitä

tuo "6mk = euro" ei enää pidä paikkaansa. Inflaatio on syönyt rahan arvoa. Nykyisin on vitosen kerroin likempänä

URL: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/86275-kaannatko-eurot-viela-markoiksi-uusi-kerroin

Kuismalla on nyt muutenkin suhteellisuuden taju hämärtynyt.
5 sentin kolikot ovat täysin riittäviä Suomessa. Monen mielestä 10 sentinkin tarkkuus riittäisi. Näin myös minun mielestä. Suurin osa inhoaa isoja kasoja pellinpätkiä, joilla ei saa käytännössä mitään. Ennen tosiaan sai pennillä karkin. Nyt samankokoinen karkki voi maksaa 5 senttiä.

USAn kapitalistiseen persereikään ei suomea kannata verrata. Siellä kun ei verorahoilla rakenneta juuri mitään. Esim tietyöt maksetaan Suomessa veroilla. Jenkeissä esim isot liittymät rakentaa yksityiset urakoitsijat, jotka sitten keräävät tienkäyttäjiltä tullimaksuja seuraavien vuosien ajan.
Teknisesti nämä tullimaksut toimivat hyvin! Tuulilasiin vain kiinnitetään uniikki tarra. Tämä tarra skannataan langattomasti täydestä vauhdista, ja tullimaksu ynnätään laskuun.
Systeemi on hyvä, mutten usko sen toimivan Suomessa. Suomi kun on niin harvaan asuttu....

Kaarlo
Vieras

#8 Suomi irti EU;:sta!

11.01.2011 22:32

Markan saaminen takaisin maksu-, ym. tehtäviiin, -edellyttää Suomen irrottamista, EU:sta ja EMUSTA! Oma markka, itsenäisen Suomen talouden peruskivi, antaa kansallisen talouden vakaavuuden, oikiealla rahtalous poltiikalla. Kannatan vaatimusta: Irtti Suomi EU:sta ja emusta, oma markka takaisin, ja omaleimaisuus kunniaan - terveen kansallisuustunteen puolesta, -yltiöpäistä kansalliskiihkoa-, ja
ylikansalliseen - imperialistiseen kapitalisti EU:n, -rähmälläoloa vastaan...
SUOMI KANSA
Vieras

#9 MARKKA PENNI

15.01.2011 09:47

MARKKA PENNI. SUOMI SUOMEN MARKKA PENNI RAHA TAKAISIN. MARKAT JA PENNIT TAKAISIN SUOMEEN KÄYTTÖÖN. EUROSTA JA EUROISTA EROAMINEN. EROAMINEN EU:STA. EROAMINEN EU:STA KUTEN SANOO TIMO SOINI. TULEVA PRESIDENTTI TIMO SOINI.
MarkkaBack
Vieras

#10 Euro = Huijaus

16.01.2011 15:49

Euroista oo ollu mitää muutaku haittaa ja hienooha se olis ku sais käyttää maan omaa valuuttaa =)

markka aikana oli hienompaa ja halvempaa :) ihmisiä huijjataan kaikessa esim

enne kahvi oli markoissa n. 2mk

eruoissa sen hinta on useimmissa paikoissa 2e

ihmiset eivät tajua eroa...

MARKKA TAKASI!!!!!!!!!!!!
kuopion povari
Vieras

#11 Pian..

16.01.2011 18:51

..jo ennen kuin nämä lumet ovat sulaneet, näemme euron romahduksen. Jo nyt on euro heikentynyt esim. Ruotsin kruunuun verrattuna kovaa vauhtia. Keväällä oli n. 10,3 ja nyt enää n. 8,9. Jos viime keväänä olisi vaihtanut kruunuja 10.000 eurolla, saisi nyt takaisin vaihtaessa runsaat 11.000 euroa.
Jos markka tulisi takaisin, ei kurssi olisikaan 5,9 vaan paljon heikompi, koska tuossa vaiheessa olisi "markkinoilla" vielä hyvä rakonen kusettaa kansalaisia.
Kokemusta on
Vieras

#12 Eurossa päättäjät vetivät kansaa tahallisesti nenästä

16.01.2011 18:51

Valtiovalta ei vaatinut eikä asettanut minkäänlaista kontrollia euroon siirryttäessä. Tähän on selvä syy, niin kuin niin moneen muuhunkin asiaintilaan tänäpäivänä tässä massa aina, kun puhutaan rahasta ja siitähän puhutaan.

Verottaja, eli valtio hyötyi "hinnankorotuksista" jotka saatiin markan vaihtuessa euroon. Laskekaapa, paljonko se uimahallilippu, baarin kahvikuppi, jokainen nippeli ja varaosa nyt tuottaa enemmän alveja verottajalle, kuin jos hinnat olisivat pysyneet suhteessa samoina valuutan vaihtuessa markasta euroon.!

Muutosta ei valvottu tahallisesti. Tämä EU-vuosikymmen pajastaa niin monella tavalla ja monessa muussa asiassa tuon saman salakähmäisyyden. Katsokaapa perintätoimistojen kukoistamista. Kun sinulla ei ole hintojen sairaalloisen nousun vuoksi ole varaa maksaa pakollisista hyödykkeistä, esim. säköstä alkuperäistäkään laskua saneltuun aikatauluun, niin lätkästään päälle kymmeniä euroja korkoja ja laitetaan perintätoimistoon joka ei unohda lisätä mukaan perintäkuluja. Tuon ketjun viimeinen laillistettu rosvo istuu ulosottovirastossa ja verotoimistossa.

Valtio saa aina vain enemmän alveja perintätoimiston palkkioista ja siitä kaikesta muusta rosvouksesta, mitä nuo kansan kustannuksella harrastavat. 

Nykyisellä puoluekoonpanolla oleva valtiovalta toimittaa ryöstöoperaatiota monissa asioissa. Se on määrännyt mm. yrittäjille lakisääteiset / pakolliset vakutukset. Yrittäjien tuskaillessa kalliden vakuutusmaksujensa kanssa, sillä aikaa vakutusyhtiöt ratsastavat vakuutusmaksuista saaduilla tuloilla kansaivälisissä ja kotimaisissa pörssiyhtiöissä, näillä yrittäjien vakuutusmaksuilla! Tämä on johtanut siihen, että jos yrittäjä sairastuu tai joutuu tapaturman uhriksi, niin vakutusyhtiö kaivaa kivennavasta syyn olla maksamatta yrittäjälle lupaamaansa korvausta. Vakuutusyhtiöiden juristit ja lääkärit hoitelevat asiat ja tekevät PÄÄTÖKSEN, että painu töihin ei sinua mikään vaivaa.

Nämä vakuutusyhtiöiden juristit ja lääkärit ovat nimettömiä, eivätkä allekirjoita koskaan mitään paperia, mutta yrittäkääpäs toimittaa puolestanne vakuutusyhtiölle lääkärinlausunto, jossa ei ole allekirjoitusta!!!MUTTA SEHÄN ONKIN AIVAN ERI JUTTU!!! Stäpaitsi, sinut nähneet lääkärithän ovat huomattavasti tyhmempiä ja ammattitaidottomampia kuin satojen kilometrien päässsä yhtiölleen tiliä tekevä juristi ja lääkäri. Yrittäjät seisovat lopulta KELAN luukulla anomassa yhteiskunnalata edes jonkinlaista toimeentuloa. Tätä toimintaa harrastavat aivan röyhkeästi vakuutusyhtiöt ministeriön katsellessa päältä ja laskun lopullisia maksajia ovat, ketkäs muut, kuin suomalaiset veronmaksajat, vroista jotka nyt on peritty euroina heiltä.

Veronmaksajat joutuvat maksamaan yrittäjälle päivärahan KELAN kautta, vaikka yrittäjällä oli tilannetta varten lakisääteinen vakuutus, joka myytiin hänelle lipevin  lausein hänen olessaan terve ja jonka hän on säännöllisesti maksanut eräpäivinä usein kymmeniä vuosia. Tämmöinen  toiminta jatkuu ja saa jatkua lakimiesten siihen puuttumatta sillä, kenen leipää syöt sen lauluja laulat. Meidän on aika herätä näkemään tämä kieroilu. Niin kauan, kuin suomalaiset veronmaksajat jatkavat kuin teuraalle vitävät lampaat, mikään ei muutu. Valtiovalta ei ajattele, eikä ole enään kymmeniin vuosiin ajatellut kansaa, mutta suomalaisissa istuu sellainen luulotauti edelleen, että Arkadianmäellä on mielessä vain kansan parasta! AVATKAA SILMÄNNE!!!

Eikö tämä pakko sitä ja pakko tätä jo meille suomalaisille riitä? Vieläkö äänestetään puolueita, joiden valtakaudella nämä eurot, EU ja muut ryöstöpolitiikat ovat syntyneet? Tähän saakka olen "äänestänyt" olemalla äänestämättä ja totean tehneeni oikean ratkaisun. Yksikään Arkadianmäelä istuva ei kuulu puolueeseen, joka olisi ollut oikealla asialla ja jota olisi kannattanut äänestää, tämä on paljastunut syvintä olemusta myöten. 

Lehmäkappoja on nähty tarpeeksi. Nyt annan ääneni minäkin ja se ei ole yksikään rökälepoliitikko, joka ääneni saa. Kannatan vapaata demokratiaa Sveitsin malliin ja puoluetta, joka ajaa juuri tätä asiaa.

Seuraavaa alvikorotusta odotellessa !

Vieras
Vieras

#13 Re: MARKKA PENNI

16.01.2011 19:44

#9: SUOMI KANSA - MARKKA PENNI 

 Perussuomalaiset ja Soini ovat juopuneet Brysselin huumasta ja eivät enää vastustakaan EU-jäsenyttä. Soini on sanansa syönyt, ekä poikkea mitenkään muista nykypuolueista. Aamulehteä kannattaa sinunkin lukea ja pitää korvat auki!

leijonamies 88
Vieras

#14 voi niitä kultaisia aikoja...

18.01.2011 23:30

Olen vuonna 88 syntynyt ja nuoruuteeni kuului rakas itsenäinen suomen markka, tosin en ehtinyt markkaa käyttää kuin muutamia vuosia. Hämmästyttävää on, että miten paljon markan tunneperä on vaikuttanut näinkin nuoren ihmisen kalloon.
Onko lie peritty iso isiltä jotka aikoinaan taistelivat markan puolesta sotaisilla rintamilla?

Tuntuu jotenkin siltä, että isien kaikki käydyt taistelut suuriakin vaikeuksia vastaan on ollut turhaa.. kun itsenäisen suomenvallan symboli markka on riistetty meiltä jälkipolvilta. Ymmärrän täysin suomalaisten kiihtymyksen markkaan ja varsinkin vanhojen ihmisten kaipuun markkaan.

Uskoisin, että markan takaisin ottaminen yhdistäisi meidät erkaantuneet suomalaiset takaisin yhdeksi joukoksi ja saisimme itsenäisyyden tunteen ja itseluottamuksemme takaisin. raha tilanne ja hinnat eivät palaa normaaliksi muutoksesta, mutta toivoisin silti vielä joskus markan paluuta. Palan meitä kaikkia takaisin.

markka on se mihin me luotamme! Markka kestää kaikki vaikeudet kun suomalaiset on taas yhtä joukkoa.

Anteeksi kirjoitusvirheet.


Vieras
Vieras

#15 Re: Euro = Huijaus

25.01.2011 15:18

#10: MarkkaBack - Euro = Huijaus 

niin, ja muistan sen kyllä kahvikupin useimmilta bensiksiltä maksaneen sen 5mk - 10mk verran, yleensä kahvi+pulla oli juuri tuo 10mk.. ei tarvitse ihan niin paljoa totuutta vääristellä vain että saat pointtisi läpi

Kyylä
Vieras

#16 Hyvä valuutta

22.02.2011 12:36

Eikö takasin samantein oravannahat
Vieras
Vieras

#17 Re: Re: Euro = Huijaus

08.03.2011 23:20

#15: Vieras - Re: Euro = Huijaus 

 nykyää kahvi ja pulla tekee sen 4e eli sellaset 24mk, hinnat on vähintää kaksinkertaistunut

minä
Vieras

#18 pitkiä tarinoita

07.04.2011 18:04

Euronhan yhdeksi kehutuksi puoleksi on sanottu, että se helpottaa matkailua muihin euromaihin. Samalla puhutaan ilmastonmuutoksesta... Ristiriita? Jos kerran ihmisten on säästettävä luontoa, miksi matkailua pitäisi ylensäkään helpottaa vieraisiin maihin? Kuten leijonamies 88:kin taisi tarkottaa, tuntuu väärältä hylätä oma valuutta, joka on taistelemalla saatu itsellemme. Itse synnyin vuonna 1992, eli täytin 10 vuotta samana vuonna kuin euro otettiin käyttöön. Vaikka en välttämättä paljoakaan muista markka-ajan hinnoista sun muista, muistan 10 markan kolikon tuntuneen hienommalta kuin nykyinen 2 euron kolikko. Nämä kolikothan ovat suurin piirtein samanlaisia, kun verrataan oman aikani 10 markan kolikkoa 2 euron kolikkoon. Tämä silti, vaikka 2 euron kolikon arvo pitäisi olla isompi kuin 10 markan kolikon. Nyt kun kerran suurella osalla EU-maista on yhteinen raha, niin koskakohan EU:hun mahtaa tulla yhteinen kieli? Tämä meni kenties saivartelun puolelle, mutta en oikein tahtoisi EU:sta kehkeytyvän mitään liittovaltiota taikka minkään muunkaan tyyppistä valtiota, vaan mielestäni korkeintaan tämmösenä kuin se nykyään on, mieluummin toki käännyttäisiin pois päin EU:sta, jos vaan suinkin mahdollista. EU:lta kerran tulee niin ihmeellisiä päätöksiä, kuten Voimariini -> Oivariini. Kyseinen levite ei kerran ole kokonaan voita, mutta onhan Oiva ihmisen nimi...? Ja eikös lakupiiputkin meinattu kieltää EU:n takia? Itsehän olen tykännyt lakupiipuista, mutta silti mun ei ole tehnyt hiukkaakaan mieli poltaa tupakkaa tai käyttää nuuskaa tai mitään muutakaan vastaavaa tehdä.
Ike
Vieras

#19

08.04.2011 23:02

Markat takas!
Super Fani

#20 Antero Mertaranta sanois Jääkiekon Maailmanmestaruuskisoissa

14.05.2011 15:11

"Siis mitä. Badu ja Suomipohjat sinkkuako halutaan adressilla taas soitettavan?"

Kyllä mäki tykkäsin ku ekan kerran kuulin tän: http://soundcloud.com/seawolfstudios/tule-markka-takaisin

Mut ei kai siihe adressia tarvi kehittää että voi käydä kuuntelee ton markan palauttajien tunnuskappaleen?
Allah Abdkar

#21 Markat takas

17.05.2011 11:54

MARKAT TAKAS PERKL!!!
Juha Järvinen

#22 Allekirjoituksia kaivataan....

12.07.2011 22:35

ninni

#23 EI IKINÄ!!!

21.07.2011 22:09

Ei kyllä varmasti mennä markkaan takaisin. kaikki tavarat ja menot kallistuisi eikä kukaan enää maksais mistään niin suuria summia, kuten sanotaan 'olisitko markka aikana maksanu noin paljon' mutta euroilla maksetaan. Eurot on ja pysyy ku niihin ollaan menty.
vanhan ajan markka takasi

#24 markka takaisin

21.09.2011 20:50

mark kanatan että markka takasin niin ymärtäisivät jopa iäkäimätkin ihmiset rahan arvon markka takasi valtion herrat kiitos jo ettu käteen a takaisin köyhätkin pärjäs markka aikaan ja saivat ruan kotia mutta nyt kun ollaan eurossa niin ihmiset näkee nälkää j
Possu

#25 Re: MARKKA PENNI

22.09.2011 05:57