Suomen markka takaisin
Euro on paperia, missä ovat kultavarannot Eurolle? Onko niin että jokaisessa valtiossa on omansa. Olisi kiva tutustua tarkemmin tähän pohjaan mille Euro on rakennettu. Rahan arvo lasketaan todellisuudessa sen arvoon kullassa. Vuonna 1941 U.S.A. Fort Knoxin kultavarannon arvo oli n. 15 000 000 dollaria, mutta mikähän sen arvo on tänään? Kullan hinta on korkeampi kuin koskaan tänä päivänä.
Milton Friedman (Nobel-palkinto 1976, Keynesin ohella suurin 1900-luvun taloustieteilijä) totesi 2000-luvun alussa, että euro tulee säilymään korkeintaan kymmenen vuotta. Euroopan taloudelliset, sosiaaliset, yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja historialliset eroavuudet olivat hänen mukaansa liian suuria yhteiselle valuutalle.
Suomi on luopunut monista itsenäisen valtion merkittävimmistä piirteistä (mm. OMA VALUUTTA, hallinto, lainsäädäntö...).
Vaaditaan itsenäisyys takaisin ja aloitetaan se tästä.
Hintojen nousua vastaan valuutan takaisin vaihdon keinoin.
Tämän adressin tarkoitus on vaatia markkaa takaisin euron tilalle.
Euro on ollut 6 vuotta Suomenkin valuuttana ja näyttää siltä, että eurosta on tullut joissakin tapauksissa vain markan arvoinen.
Euron arvo vajaa 6 markkaa lasketaan kyllä kahteenkin kertaan, kun sitä tienataan, mutta ostamaan kun lähdet niin huomaat karun totuuden, kahvi ennen 2 mk nyt 2 euroa, uimahalli ennen 8 mk nyt 7 euroa esimerkkejä löytyy loputtomasti ja keskusteluun voit lisäillä esimerkkejäsi vapaasti. Ole rohkea ja laita nimi listaan, Suomessa ei järjestetty kansanäänestystä eurosta, koska EU:n kannattajat eivät uskaltaneet järjestyttää.
Harri Andersson Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43118 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10424 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
710 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1078 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
618 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
95 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
89 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
105 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
655 Luotu: 06.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
51 Luotu: 09.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1705 Luotu: 01.05.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
30 Luotu: 18.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025