Kannanotto tiukentunutta turvapaikkapolitiikkaa vastaan.

Seppo Lehikoinen

#1 Epäoikeudenmukaisuus vallalla

20.11.2016 10:35

Maahan tunkeutunutta, suomalaisten hölmöjen hyväntahtoisuutta hyyväkseenkäyttävää roskasakkia,  palvotaan Sille vaaditaan ja annetaan yltäkylläisen paapomisen lisäksi erioikeuksia ja etuuksia, jotka verojamaksavat suomalaiset joutuvat kustantamaan.

Ainoastaan oikeita pakolaisia laskettava Suomeen ja  heitäkin vain rajoitetusti. Loiset ulos maasta!

Eki

#2 Re: Epäoikeudenmukaisuus vallalla

20.11.2016 11:34

#1: Seppo Lehikoinen - Epäoikeudenmukaisuus vallalla 

 Sepolla on mielipide. Mielestäni siinä oli tärkein kohta "Ainoastaan oikeita pakolaisia laskettava Suomeen ja heitäkin vain rajoitetusti".

Pyritään kuitenkin rakentavaan tyyliin. Demokratiassa ei meijän kannata kaikkia repiä ja tuhota alkutekijöihinsä kappaleiksi.

Sepon kirjoitus muistuttaa:)  Pokka pitää -sarjan (Keeping up Appearances) "The Bouquet residence, the lady of the house speaking!" Bouquet'n residenssi, rouva puhelimessa! riemastuttavaa rouvaa Hyacinth Bucket. Hänkin sanoi jätelaitoksen väkeä puhelimessa roskaväeksi. "Ai, roskäväkeä!", sanoi Hyacinth. Bucket unohti, ettei kukaan voi päättää syntymäpaikkaansa ja - maataan. Tilanne on kinkkinen, mutta onhan meilä Väyrynen, joka haluaa tuoda muutosta seisovaan tilanteeseen Suomen politiikassa ja voivathan muutkin poliitikot alkaa tehdä muutosta ja elää.  

 

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

20.11.2016 11:45



Vieras

#4

20.11.2016 12:01

Asia on tärkeä, kysymys ihmisyydestä
Tuula Arminen
Vieras

#5 Re: Epäoikeudenmukaisuus vallalla

20.11.2016 12:17

#1: Seppo Lehikoinen - Epäoikeudenmukaisuus vallalla 

 voinet tarkentaa mitkä ovat ne erivapaudet ja -oikeudet joita turvapaikanhakijoille vaaditaan /annetaan. Oletko käynyt tutustumassa tähän "yltäkylläiseen paapomiseen" esim. jossakin vastaanottokeskuksessa?  Käy ihmeessä, jos sinulla on tässäkohden kokemusmaailmassasi miehen mentävä aukko.

tosiasiat ovat aivan muuta

#6 Kyllähän puhua saa, kirjoittaa ja kannanottoja tehdä

20.11.2016 12:21

Tässä on ilmiselvästikin tuttut väärinkäsitys, mitä lait ovat ja mitä pakolaiset oikeesti ovat.

Ensinnäkin lakeja, kuten perustuslakikin on, kirjoitetaan, koska täytyyhän jotakin paperillakin olla, on eriasia noudatetaanko miitä ja pitääkö noudattaa,  kuten nee-kerityttökin sanoi lait ovat rikkomista varten. Suomalaiset takapajuinen kansa ei ymmärrä, mitä suurenmaailman tavoitteet ovatkaan.

Mikäli lakeja tosiaan noudatettaisiin, olisivat kaikki suomalaiset linnankundeja.

Siis lait ovat eriasia, ne ovat vain kirjoitettu, kuten raamattukin, jota lueteen "kuin piru raamattua".

Pakolaiset, miksi ne nyt tulisiva Suomeen muuten kuin sotaa käymään. Sodan laajentamisestahan tässä on vain kysymys, ei pitäisi niin yksinkertaisesta asiasta kuin sodasta olla kellään mitään epäselvyyttä, onhan viimesodastakin kulunut jo yli kuusikymmentä vuotta, että johan aika pitäisi olla kypsä uudelle sodallekin.

Eki

#7 Re: Re: Re: Epäoikeudenmukaisuus vallalla

20.11.2016 12:23

#3: Seppo Lehikoinen - Re: Re: Epäoikeudenmukaisuus vallalla 

 Ennätitkin Seppo kirjoittaa jo. Korjasin ja viimeistelin kirjoitustani vielä, jotenka sait myös väärää käsitystä.

Mutta on meillä periaatteellinen ero olemassa. Mielestäni maassamme on perusteettomasti ihmisiä, joille tulee tehdä joku sivistynyt ratkaisu ja se on virkavallan käsissä ratkaista. Siis pyrkimys olisi, ettei maassamme olisi perusteettomasti ihmisiä. Tästä kaikesta huolimatta en missään nimessä väitä heitä loisiksi tai roskasakiksi, koska ihmisen elämään, meille suomalaisillekin, kuuluu myös kärsimystä, alhoa, joillekin asunnottomuutta tai muuta vähemmän mukavaa. Ihminen voi myös selviytyä alkoholismista, päihteistä, asunnottomuudesta tms. Välillä voi mennä paremmin ja huonommin. Kukaan ei ole oikeasti roskasakkia. Se on vain eräs alistamisen muoto oikeastaan.  

näinhän se demokratia toimii

#8 Kannanotto

20.11.2016 12:36

kannattaisi kääntyä Paavo Väyrysen puoleen, Suomen taitavin kannanottojen tulkitsija, mitä mieltä hän on pakolaisista

taasen Ahtisaari rauhan asialla, miten sodat ratkaistaan ja siirrytää mustaan enemmistövaltaan,sytytetään sodat ja liitytään kiireesti natoon

vekkuli tyttö Halonen nauraa heläyttäisi moisille ajatuksille,suvaitsevaisuutta, tai asuttaisi maan kuten ruotsalainen ninisteri Thors pakolaisilla, johon Niinistö toteaisi vain, että suomalaiset itsekin pakolaisiksi

Eki

#9 Re: Re: Epäoikeudenmukaisuus vallalla

20.11.2016 13:45

#2: Eki - Re: Epäoikeudenmukaisuus vallalla 

 Täytyypi vielä lisätä jätelaitoksen väestä puhuttaessa täällä koti Suomessa, aina heitä kun näen, ajattelen, ettei hyödyllisempää hommaa voi olla. Muutenhan hukkuisimme pa***mme.

Joenni

#10 Pitää kiristää ja reilusti

20.11.2016 14:22

Turvapaikkapolitiikkaa pitää kiristää ja reilusti. Liian helposti pääsee maahan ja saa vielä jäädä. Rikollista sakkia lappaa kokoajan sisään. Turvapaikan saa liian löysin ja heppoisin perustein. Ja kun konflikti on ohi pitää palautukset aloittaa heti.

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

20.11.2016 15:04


Eki

#12 Re: Re: Re: Epäoikeudenmukaisuus vallalla

20.11.2016 16:16

#11: Seppo Lehikoinen - Re: Re: Epäoikeudenmukaisuus vallalla 

 Nyt näyttää Ekin mielestä Sepon kirjoitus paljon paremmalta ja kysymyksissä pureudutaan enemmän asiaan. Vastauksista ei ole tietoa, mutta sen voin arvata, ettei tämä ainakaan kovin halvaksi tule valtiolle.

TK

#13 Re:

20.11.2016 16:47

#4: -  

 Juuri näin: ollaan ihmiselle ihminen.

Seppo Lehikoinen

#14 Re: Re:

20.11.2016 17:16

#13: TK - Re:  

 Jos välillä yritettäisiin olla ihmisiä myös niille vanhoille ihmisille, jotka ovat tämän maan hyvinvoinnin rakentaneet, ettei heidän tarvitsisi viimeisiä vuosiaan viettää puutteellisessa hoidossa nälissään ja pask*isissa vaipoissaan ja makuuhaavoissaan hoitohenkilökunniltaan alimitoitetuissa hoitolaitoksissa, koska sipilät, soinit ja orpot pitävät heitä vain kiusallisina ja haitallisina "tuottavuusloikkia" lyhentävinä rasitteina...

 

 

vaaleja odotellessa

#15 Re: Re: Re: Re: Epäoikeudenmukaisuus vallalla

20.11.2016 17:22

#12: Eki - Re: Re: Re: Epäoikeudenmukaisuus vallalla 

 Kyllä kai näissä Suomen systeemeissä olisi paljonkin parantamisen varaa. Otsikosta 'Epäoikeudenmukaisuus vallalla' tuli mieleeni vanhan virsikirjan virsi 440, joka on poistettu uudesta virsikirjasta.

Veroparatiisit mainittu? kohdassa "ja lainkin rikkaat vääntää
vääryyttä puoltamaan" 

 

1. Jo vääryys vallan saapi
se huutaa taivaaseen,
se turmaa ennustaapi
vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta
nyt täällä julistaa,
ja ken vanhurskautta
nyt tahtois puolustaa?

2. Nyt viekas vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä
ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää
vääryyttä puoltamaan.

3. Kas, köyhän leivän syövät
nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät
ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi
kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi
tuon raukan huudoilta.

4. He armotonna veivät
osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät,
on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa
vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta
nuo viekkaat ryöstäjät.

5. Vaan voitonpäivän kerran
vaivaiset näkevät,
vanhurskaus kun Herran
lyö väärät, väkevät.
Oi Herra, voimas näytä,
kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä
ja päästä vaivasta.

(Lk.18:1-17, jossa kerrotaan väärästä tuomarista ja leskestä, sekä fariseuksista ja publikaaneista)

TK

#16 Re: Re: Re:

20.11.2016 19:20

#14: Seppo Lehikoinen - Re: Re:  

 Ollaan ihminen ihmiselle kaikille kanssaihmisillemme. Yhden puolustaminen tai yhden ryhmän puolustaminen ei sulje ulkopuolelle ketään muuta lähimmäistämme

Seppo Lehikoinen

#17 Re: Re: Re: Re:

20.11.2016 23:11

#16: TK - Re: Re: Re:  

 Totuus on vain semmoinen, ettei pieni Suomi voi olla koko Afrikan, Lähi-Idän eikä Afganistanin sosiaalitoimisto.

Huolehditaan omista kansalaisistamme!

vaarallinenmaa

#18 Ns. turvalliset maat

21.11.2016 04:26

lakimuutosten seurauksena ja maahanmuuttovirastoon määritellyt Afganistanin, Irakin ja Somalian turvallisiksi maiksi.

 

Tämän perusteella on alettu jakaa turvapaikan hakijoille kielteisiä päätöksiä.

 

Voiko olla, että tämä enteilee sitä, että suomi tullaan lakimuutoksella mahdollisesti määrittelemään ns. vaaralliseksi maaksi??


Vieras

#19 Re: Re: Re: Re: Re:

21.11.2016 08:13

#17: Seppo Lehikoinen - Re: Re: Re: Re:  

 Samaa mieltä: Suomi ei voi auttaa KOKO maailmaa. Mutta nyt onkin tilanne, jossa pyritään antamaan apua ja turvaa hyvin pienelle joukolle verrattuna esimerkiksi muihin apua tarvitseviin kansanryhmiimme. 

Samaa mieltä: Tehdään suomalaisille mahdollisimman hyvä elämä. Autetaan samalla muitakin hädässä olevia.

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

21.11.2016 08:22


Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

21.11.2016 09:11


suomalainen puolustamaan vain omia oikeuksiaan

#22 Kannanotto uusien lakien puolesta

21.11.2016 09:15

Täytyy palata vaihto kauppaan, maahantulijalle ei pidä antaa euroakaan, ei mitään ilmaiseksi, vaan työtävastaan pelkästään ruokaa, että pääsee hengissä lähtee maasta pois.

TK

#23 Re: Jo on aikoihin eletty, kun vellihoususiat pyörivät, kuin siat vatukossa

21.11.2016 19:36

#20: jo on maa sekaisin sikojen jäljiltä - Jo on aikoihin eletty, kun vellihoususiat pyörivät, kuin siat vatukossa 

 En hyväsksy ihmisten nimittelyä mutakuonoiksi enkä saastuttajiksi. Tämä on vihapuhetta.

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

21.11.2016 21:39


Sami Saarela

#25

21.11.2016 21:47

Tässä Adressissa on monia valitettavia asiavirheitä, josta päätellen tämän adressin luojan lakitekninen osaaminen on aika heikolla tolalla. 

Väittämä, että "Suomen perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Hallitus on kuitenkin vastoin perustuslakia kaventanut turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa muihin maassa asuviin kansalaisiin nähden. " Ei pidä paikkaansa. 

Tarkoitetaanko tällä, sitä että turvapaikkaprosessiin ei enään kuulu automaattisesti yksityinen, kallis asianajaja? 

Kommentoi adressia