Vastustamme KTAMK:n kohdistuvia leikkauksia
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Vastustamme KTAMK:n kohdistuvia leikkauksia.
Alfa |
#1 Väärin sammutettu11.10.2011 13:28OKM:n suunnitelmat ovat pahimman luokan virhe. Perustuu vanhoihin tilastoihin, myös törkeitä asiavirheitä vilisee papereissa. Kulttuurialan leikkaus kokonaan muodostaisi täydellisen tyhjiön viestinnän ja kuvataiteen ammatilliselle korkeakoulutukselle Tampereen pohjoispuolella. Media-alan koulutushan aloitettiin 1991 juuri sillä perusteella, että kaikki alan koulutuspaikat olivat tuolloin kehä-kolmosen sisäpuolella. Ensimmäiset luvat myönnettiin Tampereelle, Turkuun ja Tornioon. Pääkaupunkiseutu jäi ilman. Leikkauksen motiivia voi etsiä, sille ei löydy helposti perusteluja. Tornion koulutuksen tunnusluvut ovat kaikki hyviä, erityisesti työllistyminen ja vetovoimaisuus ovat korkealla. Päällekkäisyyttä koulutuksen profiilissa ei ole aluella, ei maakuntatasolla eikä valtakunnallisestikaan. Kulttuuriala nosti viime keväänä KTAMK:n parhaimpaan kolmannekseen koko maan tasolla. Ehkäpä tavoitteena onkin leikata juuri vetovoimaisimmat alat, jotta oppilaitoksen taso saataisiin keskitason alapuolelle ja sitä kautta koulutuspaikat nielaistua suurempien toimijoiden kitaan? Kemi-Tornin alueen väkimäärä on vain 1% Suomen väestöstä, mutta se tuottaa lähes 10% maan BKT:sta. Tällä perusteella laadukas ja monipuolinen koulutus pitäisi voida säilyttää alueella ja mieluummin kehittää eteenpäin kuin päästää taantumaan. Neuvotteluihin OKM:n kanssa pitää lähettää täältä järeimmät osaajat, eikä tuumaakaan periksi. Jos leikkauksia tehdään jossain, niin juustohöylättäköön sitten myös pääkaupunkiseudun oppilaitoksia samalla prosenttimäärällä: nyt sieltä lähtee vain 2-3%. |
Lokka Paulio |
#2 Näin se menee11.10.2011 14:40Mitä muuta sitä voi odotella ministeriöltä, jossa ihmiset ovat yliopiston käyneitä ja pääkaupunkiseudalta kotoisin? Enkös Tuomo jokin aika sitten kertonut tästä? |
Vieras |
#311.10.2011 14:46Yrittävätkö poliitikot tappaa Lapin sivistystoimen näillä toimilla? Käsittämätöntä ajattelemattomuutta, en hyväksy. |
Itsekin tuon sekoilun kokenut |
#4 Oikea suuntaus!11.10.2011 14:48Kulttuuripuolelta ainakin tietojenkäsittelystä voi aivan huoletta vähentää paikkoja puolella. Ei työttömiksi kannata opettaa tuommosta laumaa ihmisiä. |
m |
#511.10.2011 14:59On totta että kulttuurin puolelle koulutetaan ehkä läjäpäin ihmisiä, mutta tuskinpa monellekaan medianomille/kuvataiteilijalle se on se viimeinen ammatti, jonka tulee opiskelemaan. Ei oppi ojaan kaada koskaan. Ja se on tosi asia että hyvin koulunsa käyneelle on aina töitä Ja miksi kiskoa kaikki nuoret Tampereen alapuolelle ja sitte itkeä sitä ettei nuoria ole enää Lapissa, jos jatkokoulutusmahdollisuuksiakaan ei ole? |
Vieras |
#6 Re: Väärin sammutettu11.10.2011 15:07Koko tältä adressilta menee kaikki uskottavuus koska joku (en tiedä kuka) kalastelee tänne ihan satunnaisia nimiä. Esimerkiksi minä sain notifikaation sähköpostiini että olen allekirjoittanut tämän, vaikka en tiennyt koko asiasta mitään... |
Vieras |
#711.10.2011 15:45Minusta amk-koulutuksen tulee jatkua Lapin perinteisessä koulukaupungissa Torniossa. |
Kai Puro, vpj |
#8 Lapin Keskustanuoret tyrmäävät opiskelupaikkojen riistämisen11.10.2011 17:17Lapin Keskustanuoret eivät hyväksy hallituksen kaavailuja leikata Pohjois-Suomen nuorilta 1800 aloituspaikkaa. Sosialidemokraattisen opetusministeri Jukka Gustafssonin johdolla laaditut suunnitelmat hävittäisivät kestämättömällä tavalla aloituspaikkoja etenkin ammatti- ja ammattikorkeakoulutuksesta, esimerkiksi Kemi-Tornion ammattikorkeakoululta vietäisiin 40% aloituspaikoista. Tämä tarkoittaisi käytännössä KTAMK:n kutistamista Rovaniemen ammattikorkeakoulun sivutoimipisteeksi, joka eläisi jatkuvan lakkautusuhan alla. Pohjois-Suomen asiantuntijat ja päättäjät ovat arvioineet aloituspaikkojen tarpeen olevan tulevaisuudessa nykyistä huomattavasti suurempi, mutta esitetyt mielivaltaiset vähennykset lyövät pohjoisen tarpeita korville. KTAMK:n kehittämiseksi on tehty peräpohjolassa hartiavoimin tuloksellista työtä, mistä osoituksena paitsi Oulun ja Rovaniemen päihittäminen opetuksen laatuvertailussa, myös tänä vuonna tehty uusi ennätys tutkintojen määrässä. Ainoat perusteet vähennyksille näyttävätkin olevan Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun etäisyys pääkaupunkiseudusta ja nykyhallituksen halu keskittää keskittämisen ilosta. Pohjoisen nuorisolle opetusministeriön esitys tarkoittaa yhä useamman nuoren jäämistä joko tyystin vaille koulupaikkaa tai pakotettua muuttamista pois kotiseudulta opiskelumahdollisuuksien puuttuessa. Rahapula tuskin on kurjistamisen ainoa motiivi, varsinkaan kun samassa esityksessä hallitus haluaa lisätä pelkästään Helsingin aloituspaikkoja tuhannella. Hallitus on äänekkäästi mainostanut syrjäytymistä ehkäisevää "yhteiskuntatakuuta", jonka mukaan jokaisen nuoren pitää saada opiskelu- tai työpaikka kolmen kuukauden sisällä työttömäksi jäämisestä. Toteutus osoittaa, että yhteiskuntatakuu on tarkoitettu ainoastaan etelän kasvukeskuksissa asuville tai niihin muuttaville nuorille. |
Vieras |
#9 Tämäkö tulevaisuus?11.10.2011 18:32Vetää mielen kyllä matalaksi KTAMK:n opiskelijana.. Koulutuksen karsiminen vaikuttaa niin moneen muuhunkin asiaan, esimerkiksi tulevaisuuden työpaikkoihin tällä alueella. Opiskelijat tuovat näille kunnille arvokasta työvoimaa jo työharjoitteluista asti! Onko todella niin, että kun kehäkolmoselta käsky käy on oma kotikunta hylättävä?! |
Vieras |
#1011.10.2011 19:03Käykää allekirjoittamassa muitakin adresseja joissa vastustetaan kulttuurikoulutuksen vähentämistä ja varsinkin kehäteitten ulkopuolelta. |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
11.10.2011 19:43- Poiston ajankohta: 11.10.2011
- Poistamisen syy:
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
11.10.2011 19:44- Poiston ajankohta: 11.10.2011
- Poistamisen syy:
Vieras |
#1311.10.2011 20:08Arvatkaa miten käy Torniossa Lappian tilavuokrille ja sitä kautta Lappialle jos AMK pannaan kiinni? Ja mitä tapahtuu Tornion opiskelija-asunnoille jos molemmat laitokset kipataan yli laidan? Kaikkia muitakin kerrannaisvaikutuksia murehtien, Allekirjoittanut |
Vieras |
#1411.10.2011 20:23Alueellinen koulutustarjonta tulee turvata. Miksi vähentää/lopettaa koulutus, joka on saavuttanut hyviä tuloksia valtakunnallisestikin? Miksi koulutus tulisi keskittää ainoastaan Etelä-Suomeen? Kemi-Tornion kasvukeskus on huomattava ja Lapin kehittymisen kannalta oleellinen voimatekijä. |
Vieras |
#15 suunta11.10.2011 21:54Eteläisessä Suomessa on ruuhkaa, pula asunnoista ja eläminen kallista. Maalaisjärkeeni ei mene miksi kaikki pitää kohdistaa sinne. Aina on jouduttu lähtemään työn perään, miksi ei voitaisi tulla etelästä tänne päin myös koulutuksen vuoksi. |
Vieras |
#16 skoeoe11.10.2011 22:20matka helsingistä vaikkapa tornioon tai inariin on valovuosia pitempi kuin matka toisinpäin. näin on aina ollut. tottumiskysymys: pohjoisesta on aina lähdetty johonkin. kehäkolmosen näkökulmasta on kaiketi ihan sama lähteekö utsjokinen nuori tornioon vai tampereelle. no, politiikan linja näyttää tulleen valituksi: kaikki keskitetään. ainoa pohjoisen kannalta hyvä puoli on siinä, että samalla pulmatkin kasautuvat keskitysalueille. |
Vieras |
#17 Haloo?11.10.2011 23:22Tornion kulttuurialan koulutus on yksi niistä muutamasta alkuperäisestä, 1990-luvun alkupuolelta. AV-alan työt keskittyvät Helsingin seudulle, missä Torniosta valmistuneet medianomit ovat erittäin hyvässä maineessa sekä valtionhallinnon sektorilla (YLE), että yksityissektorilla (Maikkari, Nelonen ja lukuisat tuotantotalot, radioasemista puhumattakaan). Kuulin jostain, että Torniosta valmistuneita medianomeja on YLE:llä kutsuttu "Tornion mafiaksi", koska he vievät sieltä kaikki työpaikat... Pitäisikö kuulla laajalti työnantajakentän mielipiteitä tämän asian suhteen ja ottaa se huomioon päätöksenteossa? |
Vieras |
#18 Facebook ryhmään12.10.2011 03:20 |
Hox |
#19 Re: Haloo?12.10.2011 08:37Jotain kertoo sekin, että allekirjoittajien joukossa on paljon nykyisiä ja entisiä opiskelijoita. |
Vieras |
#2012.10.2011 08:53Miksi vielä vähentää koulutus mahdollisuudet pienemmissä kunnissa. Jokaisesta ei ole eläjäksi suurkaupunkeihin! |
Vieras |
#2112.10.2011 11:14Vaikka nimen listaan laitoinkin, minusta Lappian pitäisi kiinnittää huomiota miten verorahoja törsätään ympäri maailmaa.Lentokoneessa aina joku iso porukka matkalla esim Kiinaan,Islantiin.Siellä kulutetaan veromarkkoja,ja muu julkinen sektori tiukoilla niin ottakaapa siellä itseänne niskasta kiinni. |
lokka Paulio |
#22 Re:12.10.2011 11:20Mutta tässä ei ole kyse lappiasta vaan kemi-torni ammattikorkeakoulusta |
Vieras |
#2312.10.2011 13:11. |
Vieras |
#2412.10.2011 18:06kyrsii noi leikkaukset |
Vieras |
#2512.10.2011 18:56Mielestäni liiketalouden opiskelijoilla on erittäin suuri osa Lapin alueen yrityskehityksessä. Mikäli kaupan puoli Torniossa lakkautetaan tulee se suuresti näkyymään meidän alueemme yritysten hitaana mutta varmana kuihtumisena, koska uusia osaajia ei enää näitten leikkausten jälkeen valmistu. Kuinka käy Meri-Lapin kehityksen, jos jo hyviä tuloksia saanut LiikeAkatemia -malli lopetetaan? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1433 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3515 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
429 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1865 Luotu: 09.05.2022
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1503 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
66 Luotu: 07.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1710 Luotu: 22.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
552 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11338 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
20 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025