Kankaanpään taidekoulun puolesta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kankaanpään taidekoulun puolesta.

PALSTATIEN PÄÄSTÄ

#51 III SORTOKAUSI

14.01.2012 12:35

1. sortokausi sattui vuosiin 1899-1905 ja sitä seurasi 1908-1917 toinen sortokausi. Nyt olemme edenneet kokoomuksen , sosiaalidemokraatien ja vihreiden painostamana kolmanteen sortokauteen. Tälle ajalle on tyypillistä:
ulkoistaminen,
yhtiöittäminen
kokoaminen
tiivistäminen
keskittäminen
lähipalvelujen lopettaminen
kunnallisen itsehallinnon pilkkaaminen
demokratan pelisääntöjen loukkaaminen
aluepolitiikan hyljeksintä
maan jakaminen alueellisesti ja kansan jakaminen kahtia syvenee
vaaranvuodet ovat alkaneet.
Edellisellä eduskuntakaudella toteutettiin 56 kuntaliitosta demokraattisesti ja siinä poistui terveellä tavalla 100 kuntaa maailman kuntakartalta. VAPAAEHTOISESTI.
Toinen tie em lisäksi olisi ollut nytkin käytettävissä: vapaaehtoinen kuntien välinen yhteistyö. Asenteelinen kypsyminen oli jo pitkälle tapahtumassa myönteisen kehityksen jatkamiseksi, syventämiseksi. Ja nyt no vouhkaajat noviisit rynnivät ja jyräävät meitin. ADHD lienee sopiva oireryhmän kuvaamiseen. Niille pitää panna toppi. Sivupenkkiä osoitta.
Kunnallisvaalit on 28.10.2012 ja poliittisen, kestävyyttä vaativat taiston on alettava heti. Kansanvalta on palautettava oikeisiin käsiin , pois noviiselta ja asiasta vähiten tietäviltä virkkusilta, urpilaisilta ja haavistoilta.
SIVUSILMÄLLÄ

#52 KYLLÄ MENEE

04.02.2012 09:35

Keskittävät voimat keskittävät. Vievät mennessään.Tämänkin.
Kunnallisvaalit on 28.10.2012

Vieras

#53

31.05.2012 14:07

Hyvä ja tärkeä asia, mutta toivoisin teidän kaikkien adrssin allekirjoittaneiden myös heräävän tajuamaan, että pelkät adressit eivät auta niin kauan kuin annatte vapaaehtoisesti oman epäilynne ja vastarintanne. Älkää olko poliittisesti mahoja lehmiä ja suostuvaisia kaikkeen ympärillänne öyrivään mukatodellisuuden hölynpölyn byrokratiaa. jos pidätte kuuskytlukulaisuudesta, muistakaa, että se on suoraa jatkoa humanismin ja valistuksen kesken jääneille projekteille yrittää palauttaa ihmnen takaisin politiikan teon keskiöön ja vahvistaa oman tekemisen, epäilyn ja olemisen periaatetta valtaa värinkäytävien ahneiden ja vastenmielisten pikkupolitiikoja vastaan. olkaa siis radikaaleja muutenkin kuin ain taiteessanne. olkaa sitä elämässänne, sen pienissä valinnoissa ja kaikessa suhtautumisessanne teuille valmiina annettuihn helpopohin rataksuhin. älkää siis missään nimessä äänestäkä pikkupiorvarillsia säilyttäviä vimia miss-än vaaleissa, baanm olkaa kunnl vastaan kaikke aja tehkää k ajan elämässänne jatkuvaa valankumoista kakkilla missäö vain liikuttekin, taiteelanne ja hyvyydellänne,,,,

Vieras

#54

04.04.2013 19:41

eiköhän olisi aika lopettaa jo jatkuva karsiminen ja aloittaa uusi aika jolloin aletaan panostamaan kaikkeen hyvään..

Vieras

#55

05.04.2013 10:24

Tällaisia terveisiä lähti raportin toteutuksesta vastanneille ja asiasta päättäville tahoille.

Hei,
Olen ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Kankaanpään kuvataidekoulusta. Halusin tuoda kuvataiteen opiskelijan näkemyksen tietoonne Satakunnan ammattikorkeakoulun Kankaanpään kuvataidekoulun lopettamisuhkaan liittyen Pentti Rauhalan tutkimukseen Selvitys Turun ja Satakunnan ammattikorkeakoulujen pysyvästä strategisesta integraatiosta päätöksentekoonne taustaksi. Toivottavasti välitätte viestin eteenpäin muillekin asiasta päättäville tahoille! Vastine liittyy myös Satakunnan kansan, Helena Laineen 3.4.2013 artikkeliin: "Ajojahti Kankaanpään Kuvataidekoululle". Mukavaa alkavaa kevättä!

Ystävällisin terveisin,

Mauri Kosonen

1. vuosikurssin kuvataiteen opiskelija
Kankaanpään Kuvataidekoulu

---
Vastine Satakunnan ammattikorkeakoulun Kankaanpään Kuvataidekoulun lopettamisuhkaan



En oikein ymmärrä tätä kuvataiteen koulutuksen alue-ajatusta, koska kuvataiteilijat toimivat ammatissaan lähtökohtaisesti valtakunnallisesti esittelemällä töitään muun muassa näyttelyissä ympäri Suomea ja näin ollen rikastuttavat koko maan kulttuurielämää. Monet taiteilijat toimivat myös kansainvälisesti ulkomailla ja luovat Suomelle erittäin tärkeää kulttuurivientiä.



Pitää myös muistaa, että taiteilijat vastaavat usein itse näyttelyidensä kustannuksista (esim. kuukauden galleriavuokra Helsingissä voi olla useamman tuhatta euroa, josta verot kyllä päätyvät valtiolle). Samaten teosten myynnistä galleristi, tai taidekauppias ottaa provision, joka voi vaihdella aina 15-50 % välillä ja tästäkin galleristi makselee kyllä verot. Lisäksi taiteilija maksaa vielä itse töidensä myyntituloista verot. Nämä asiat eivät näy työllisyysmittareissa. Se kyllä näkyy, jos galleristiyrittäjät tekevät konkurssin ammattitaitoisten taiteilijavuokralaisten puuttuessa gallerioista. Vuokristahan maksetaan vielä ihan kohtuullisesti 29 % veroakin.



Monet galleriat ovat usein pääsymaksuista vapaita. Yleisölle taiteen katsominen voi siis olla ja usein onkin TÄYSIN ILMAISTA! Näin ollen taiteilijat tuottavat upeita kulttuurielämyksiä katsojilleen täysin ilmaiseksi. Aika harva asia tässä maassa on ilmaista. Ajatelkaapa, että menette ravintolaan syömään upean illallisen jälkiruokineen ja viineineen ja päätätte aterian jälkeen, että haluatteko maksaa siitä vai ei? Galleriasta voi hyvillä mielin poistua ostamatta teosta, tiskivuoroon ei tarvitse jäädä itse Aku Ankankaan.



Näin ollen Kummelista tuttu "Artisti maksaa." periaate pätee muusikkojen ohella myös kuvataiteilijoihin.



Sitten on tietenkin apurahat, harvoille ja valituille sekä valtion taidemuseot/galleriat, joista muistetaan kyllä rokottaa pääsylipun hinta useimmiten, koska esillä saattaa olla teoksia, joiden taiteilijaa on rahoitettu valtion apurahoin. Näissä tapauksissa apuraha on siis lainarahaa valtiolta taiteilijalle kärjistetysti.



Ei sovi myöskään unohtaa puhuttaessa työllisyydestä, että alan ammattilaiset tekevät kuvataiteen ohella useimmiten myös muuta työtä toimeentulonsa eteen tai opettavat omalla erikoisosaamisellaan tulevaisuuden sukupolville taiteen tekemistä.



Kankaanpään kuvataidekoulun rauhallinen sijaintipaikka Satakunnasssa antaa mahdollisuuden todella keskittyä kuvataiteen opiskeluun erinomaisissa, juuri varta vasten kuvataiteen käyttöön suunnitelluissa tiloissa. Opetus on korkeatasoista ja jokainen oppilas yksilöllisenä tulevana taiteilijana otetaan huomioon.



Monilla juuri Kankaanpään sijainti on kouluun hakeutumisen kriteerinä suurien kaupunkien sijasta, asuminen on edullisempaa, myös vähävaraisimmilla ja pohjoisemmassa Suomessa asuvilla on mahdollisuus opiskella kuvataidetta suurten kaupunkien tähtitieteellisten asumiskulujen sijaan.



Kankaanpään kuvataidekouluun tullaankin opiskelemaan joka puolelta Suomea. Tutkimuksessa viitataan täysin virheellisesti, että vuonna 2012 alottaneista 62 % olisi Satakuntalaisia. Olen aloittanut opiskelun koulussa vuonna 2012 ja luokallamme ainoastaan KAKSI opiskelijaa on Satakunnasta, näin ollen todellinen prosenttiluku on 9,5 %.



Itse olen tullut kouluun opiskelemaan juurikin Turusta, useastakin syystä, joista koulun rauhaisa sijainti, erinomainen opetus ja tilat ovat tärkeimpiä.



Lopun viimeksi haluan sanoa, että kuka oikeasti hyötyy siitä, että kulttuurialan koulutusohjelmia ajetaan alas? Tässä lisääntyvissä määrin visualisoituneessa läppäreiden ja älypuhelinten herävirtayhteiskunnassa näemme joka päivä satoja ellei tuhansia kuvia. Onko siitä jotain haittaa, että osa niistä on myös visuaalisesti korkeatasoisia, ammattilaisten tuottamia? Eron voi huomata vaikkapa siitä, jos menet ravintolaan syömään ja kokin tilalla on naapurin Pertti, joka lämmittää sinulle paketin lihapiirakoita pahvilautasella.



Ei mulla muuta.



Mauri Kosonen

1. vuosikurssin opiskelija

Kankaanpään Kuvataidekoulu

www.maurikosonen.net



Paitsi tämän vielä halusin sanoa:

Taiteen merkitys on tehdä työtään ihmisyydessä, siellä mihin talouden mahti ei ylety, mitä uskonto ei kykene antamaan, mitä tiede ei pysty selittämään, mutta minkä mieli kykenee luomaan ja ymmärtämään.

Vieras

#56

05.04.2013 16:50

Valtakunnallisessa tarkastelussa juuri vuosi sitten Kankaanpään Taidekoulun ainutlaatuisuus tunnustettiin ja se päätettiin säilyttää. Antakaa työrauha taideopetuksen pienelle helmelle!
-?-

#57

06.04.2013 13:43

Voisitteko ystävällisesti laatia ihan kokonaan uuden adressin? Ette voi vain ylimielisesti olettaa että kaikkien yli 2400 ihmisen mielipiteet koulunne säilymisen puolesta olisivat yhä samat kuin vuosi /puolitoista vuotta sitten.

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

06.04.2013 13:50


Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

07.04.2013 05:08


Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

07.04.2013 09:43



Vieras

#61

07.04.2013 13:15

Kankaanpään taidekoulua ei saa lakkauttaa
samkkilainen

#62 Lukekaa toimitusjohtajan blogia

08.04.2013 07:30

Toimitusjohtaja Juha Kämäri kirjoitti 6.4.2013, mistä on kyse. Mistä SAMK repii kymmenen miljoonan euron säästöt?
http://toimarinloki.blogspot.fi/2013/04/ajojahti-vai-selviytymiskeino.html

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

08.04.2013 07:43


Terttu Pee

#64 takaisin asiaan!

08.04.2013 08:41

Tämä Kankaanpään tyhjentäminen kaikesta osaamisesta on tarkoituksellista.
Tulevaisuudessa päästään estoitta käsiksi alueen rikkaisiin luonnonvaroihin, eli
Pohjavesiin. Globaalien yritysten on helpompi ottaa haltuun näivettyneen tuppukylän vesivarannot.
Tietenkään suomessa ei olisi varaa hyödyntää omaan maaperään kuuluvia rikkauksia muutenkaan. Teknokraatit haluavat
taidekoulun alas koska sillä ei ole taloudellistehokkuuden kannalta välitöntä merkitystä. Taidekoulun päämäriin ei myöskään kuulu
piittaamattomuus ympäristöä kohtaan vaikka se ei pääasia olisikaan.

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

08.04.2013 21:33



Vieras

#66

09.04.2013 08:53

Hullutta uhrata nimenomaan taidekouluksi rakennettu koulu maakunta politkan alttarille.
Heli Ryhänen

#67 Re:

09.04.2013 17:41

#55: -

Suoraa ja rehellistä puhetta Mauri!

Jukka Isokoski
Adressin tekijä

#68 Re: Re:

09.04.2013 17:46

Aapo Korkeaoja, adressin laatija.

#69 Re:

09.04.2013 18:25

#57: -?- -

Adressin teema ja tarkoitus ei ole muuttunut: se pyrkii säilyttämään Kankaanpään taidekoulun riippumatta tekijöistä, jotka sitä uhkaavat.

Reilu vuosi sitten alkanut prosessi jatkuu ja samat argumentit pätevät kuin silloinkin. Uuden adressin tarvetta ei ole, eikä tilanne ole muuttunut alkuperäisestä. Yksittäinen allekirjoitus voidaan toki poistaa, jos henkilö on jostain syystä muuttanut mielensä. Halukkaat voivat siis lähettää henkilökohtaisen viestin: aapo.korkeaoja ät samk.fi, niin asia hoituu.

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

10.04.2013 07:38



Vieras

#71

26.04.2013 04:16

Pohjois-Satakunta tarvitsee taidekoulunsa. Siitä on moni ponnistanut eteenpäin luovuuden polluilla.

tervehtien RR, Turku

Vieras

#72

07.05.2013 17:19

Ei taida mennä ihan EU lakien mukaan tämä lakkauttamispäätös, sillä onhan Turun Yliopisto valtion instituutio, ja eu lakihan määrää että päätöksiä tehtäessä valtion instituutiossa , päätöksentekoon tarvitaan aina vahva pohja, eikä mitään perättömiä perusteita. 

Lontoon opiskelija ;P

Lopettakaa marina...

#74 ...ja keskittykää itse luovuuteen ja luomiseen!

15.05.2013 13:37

Nämä marinat näyttävät aina olevan vastakkainasettelua tyyliin taiteilijat vs. ei-taiteilijat. Itsekin ole todellinen taiteilijahörhö :) [ei kuvataide tms] joten puolustan kyllä kaikkea taiteeseen liittyvää. Silti olen vakaasti sitä mieltä, että jos maa kuten Suomi on joistakin mielikuvista huolimatta oikeasti köyhä, niin asiat on pakko laittaa tärkeysjärjestykseen. Taide ja kulttuuri ovat tärkeitä (itse en voisi kuvitella eläväni ilman niitä), mutta kyllä fakta on, että esim. sosiaali-, terveys- ja opetusala menevät edelle mistä tahansa, jos raha ei riitä kaikkeen. Taidetta ja luovuutta voi edelleen, kuten jo aikojen alusta lähtien, harjoittaa ja opetella myös muilla tavoin kuin valtion rahoittamissa oppilaitoksissa. Nykyaikana jopa helpommin kuin ennen (itse teen kahta erilaista taidemuotoa, ensimmäisessä opiskelin perinteisesti, toisessa ns. itseoppinut mikä todellakin johti parempiin "tuloksiin"). Suomalaisislta vain tuntuu olevan suhteellisuudentaju hukassa ja kaikki halutaan saada ilmaiseksi tai halvalla (jälkimmäisellä viittaan lähinnä kaikenmaailman tukiin ja avustuksiin, joita muu maailma ei edes tunne). Siksi olen hirveän kyllästynyt tällaisiin valitusvirsiin, siitäkin huolimatta, että tarkoitus on hyvä. Oikea luovuus ja luominen kyllä säilyvät ilman mitään ulkopuolistakin, etenkin valtion/kunnan taholta, kuten ennen, tai ainakin pitäisi säilyä.

 

P.S. Turha loukkaantua tai alkaa rähjäämään, mielelläni allekirjoitan myös addressin hyvän asian puolesta ja puolustan taidetta yleisesti, mutta halusin vain sanoa toisenlaisenkin mielipiteen/näkökannan asiaan.


Vieras

#75

14.11.2013 10:55

Kankaanpään Taidekoululla on pitkät perinteet ja se on tuonut kuvataidekentälle huomattavan määrän alan huipputekijöitä. Yhtenä merkittävänä tekijänä pidän koulun toimimista pienessä maasetukaupungissa. Hyvä opetus ja opettajat korkeatason osaajia.