Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!.

ais

#251 Re: Re: Hei Israelin ystävä!

08.11.2011 22:19

#247: - Re: Hei Israelin ystävä!

Väärä nimi. Koraanissa käsketään tappamaan vääräuskoiset. Eli muut kuin islamia tunnustavat. Mikä oikeus sinulla on tuomita Israel? Oletko itse se synnitön jolla on oikeus heittää ensimmäinen kivi? Tekopyhyyttä se tuomitseminen on kaikilta muiltakin valtioilta. Jokaisella maalla on omat filistealaisensa joita itse sortavat. Tässä maassa on myös, sotaveteraanit jotka elävät pienillä eläkkeillään ja joutuvat vuosittain keräämään/kerjäämään avustuksia kansalta, reumasairaat joilta vietiin sairaala, vanhukset yksinäisyydessään ja vaipoissaan joilta vähennetään hoitajia  ym. apua, perheet voivat huonosti, ylipääsemättömien vaikeuksien edessä tehdään epätoivoisia ratkaisuja.. verovelkaiset ja muut joille kasataan velvollisuuksia. Sitten tämä valtio sallii nokkamiestensä/naistensa ottaa itselleen kymmenkertaiset palkat alamaisiinsa nähden ja esittää leikkauksia ja tukien loppumisia sinne alimmille tuloryhmille. Vasuripomot ovat itse niitä ahneimpia, valitetaan tuloerojen kasvua ja itse ollaan vaatimassa prosenttikorotuksia. Moraali on laskenut parin viimeisen pressakauden aikana. Ja tällainen valtio on nulikkahallituksensa ja sen ulkoministerin suulla tuomitsemassa Israelia, eikä ole itse yhtään sen parempi.

Info

#252 Give Peace a Chance!

08.11.2011 22:22

GivePeaceAChance Video: http://givepeaceachance.info/video/

Tässä 15 min. mittaisessa Anna rauhalle mahdollisuus -videossa selvitetään Israelin valtion syntyyn liittyvää historiallista ja juridista taustaa. Videoon saa suomenkielisen tekstityksen
cc-näppäimestä.

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

09.11.2011 00:09


Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

09.11.2011 06:25



Vieras

#255 Maailma suuri satukirja

09.11.2011 06:37

Raamattua sanotaan nykyään satukirjaksi, vaikka on tieteellisia todistuksia sen historiasta löydetty argeologisista kaivauksista. Monikaan ei vaan suostu ottamaan asioista selvää.
Tämä elämä maapallolla sen sijaan on kuin suurta satukirjaa. Ihmisille syytetään silkkaa puppua jatkuvasti, ja ihmisiä viedään kuin pässiä narussa suuren bruttokansantuotteen kasvun toivossa.
Totuushan kuitenkin on ettei elintaso voi kaiken aikaa vain kasvaa ja kasvaa. Niillä joilla menee hyvin on jo nyt kaikkea yllinkyllin mutta köyhät vain köyhtyvät, koska tämä illuusio ei vain toimi.
Nytkin kaikkia yritetään vetää jonkin suvaitsevaisuuden agendan läpi hyväksymään sellaista, mikä on ihan luonnonvastaista. Vain siksi että ihmisiä olisi taas helpompi johdattaa ja manipuloida ja ihmisethän uskovat tämän sen enempää ajattelematta.
Etsikää paremminkin kestäviä arvoja, totuus ei pala tulessakaan, mutta tämä maailma palaa tällä menolla. Kaikki tulevat näkemään, että Raamattu ei ole satukirja. Jeesus tulee takaisin. Jeesus elää.

SANA JOKA PÄIVÄLLE NETISTÄKIN!

#256 Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?

09.11.2011 07:03

 

Mutta tämä kaikki on tapahtunut, että profeettain kirjoitukset kävisivät toteen.
http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=kr&hakuehto=kirjoitu

Raamattu
http://www.credo.fi/raamattu/

Vanha Testamentti - Vuoden 1933 kirkolliskokouksen käyttöön ottama suomennos.
Uusi Testamentti - Vuoden 1938 kirkolliskokouksen käyttöön ottama suomennos.
http://www.credo.fi/raamattu/1933/

Biblia
http://www.rukoilevaisuus.com/biblia.php

Eri vuosien käännöksiä
http://www.finbible.fi/head/raam1642.htm

Raamattuhaku
http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=kr&hakuehto=

Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat.
http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=kr&hakuehto=Jumalan+sana

Kannattaa tutustua!

Karjalan tyttö

#257 Tuomiojan lausunto

09.11.2011 07:07


Rakastan Israelia ja rukoilen päivittäin sen puolesta ja murehdin kaikkia negatiivisia lausuntonja, joita Suomen politiikot esittävät Israelista. Niitä tulisi pyytää anteeksi ja ryhtyä rohkaisemaan ja siunaamaan Israelia, niin Suomikin saisi siunauksen.
SANA

#258 TÄLLE PÄIVÄLLE!

09.11.2011 07:12

------------------------------------------------------------------------
SANA TÄLLE PÄIVÄLLE Keskiviikko 09.11.2011
------------------------------------------------------------------------

Armahda minua, Jumala! Ihmiset väijyvät minua,
alati he ahdistavat ja sortavat minua.

Ps. 56:2

Pitäkää varanne! Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä,
ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi.

Luuk. 17:3

------------------------------------------------------------------------
Data Missionary Fellowship ry - http://www.damif.org/
------------------------------------------------------------------------

Toivottavasti ei mene ohi - se olisi kohtalokasta!

#259 Re: Tuomiojan lausunto

09.11.2011 07:27

#257: Karjalan tyttö - Tuomiojan lausunto 

Ulkoministeri Erkki Tuomiojalla on nyt etsikkoaika / -päivä ja se koskettaa myös koko Suomen kansaa ja
samalla myös kansainvälisiä suhteita ja asiota!

http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=kr&hakuehto=etsikko

 http://www.credo.fi/raamattu/1933/Ps.51.html

http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=kr&hakuehto=anteeksi

Ja hän voi nöyryyttää ne, jotka ylpeydessä vaeltavat!

#260 Toivottavasti järki palaa!

09.11.2011 07:35

Ylimmäisen päätös, joka on kohdannut minun herraani, kuningasta, on tämä:
Sinut ajetaan pois ihmisten seasta, ja kedon eläinten parissa on sinun asuinpaikkasi oleva; sinä joudut syömään ruohoa niinkuin raavaat, ja sinä olet kastuva taivaan kasteesta; ja niin on sinulta kuluva seitsemän aikaa, kunnes tulet tuntemaan, että Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen, kenelle hän tahtoo. Mutta että käskettiin jättää maahan puun kanto juurineen, se tietää, että sinun valtakuntasi pysytetään sinulla, ja sinä saat sen, niin pian kuin tulet tuntemaan, että valta on taivaan. Sentähden, kuningas, kelvatkoon sinulle minun neuvoni: kirvoita synnit itsestäsi almuilla ja pahat tekosi vaivaisia armahtamalla; ehkäpä silloin onnesi kestäisi." Tämä kaikki kohtasi kuningas Nebukadnessaria. Kaksitoista kuukautta tämän jälkeen, kun kuningas oli kävelemässä kuninkaallisen palatsinsa katolla Baabelissa, hän puhkesi puhumaan sanoen: "Eikö tämä ole se suuri Baabel, jonka minä väkevällä voimallani olen rakentanut kuninkaalliseksi linnaksi, valtasuuruuteni kunniaksi!" Vielä oli sana kuninkaan suussa, kun taivaasta tuli ääni: "Sinulle, kuningas Nebukadnessar, julistetaan: Sinun valtakuntasi on otettu sinulta pois. Sinut ajetaan pois ihmisten seasta, ja kedon eläinten parissa on sinun asuinpaikkasi oleva; sinä joudut syömään ruohoa niinkuin raavaat, ja niin on sinulta kuluva seitsemän aikaa, kunnes tulet tuntemaan, että Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen, kenelle hän tahtoo." Sillä hetkellä se sana toteutui Nebukadnessarissa: hänet ajettiin pois ihmisten seasta, ja hän söi ruohoa niinkuin raavaat, ja hänen ruumiinsa kastui taivaan kasteesta, kunnes hänen hiuksensa kasvoivat pitkiksi kuin kotkan sulat ja hänen kyntensä kuin lintujen kynnet. "Mutta sen ajan kuluttua minä, Nebukadnessar, nostin silmäni taivasta kohti, ja minun järkeni palasi. Ja minä kiitin Korkeinta, minä ylistin ja kunnioitin häntä, joka elää iankaikkisesti, jonka hallitus on iankaikkinen hallitus ja jonka valtakunta pysyy suvusta sukuun. Kaikki maan asukkaat ovat tyhjänveroiset; ja hän tekee, niinkuin hän tahtoo, taivaan joukoille ja maan asukkaille, eikä ole sitä, joka pidättää hänen kätensä ja sanoo hänelle: 'Mitäs teet?' Siihen aikaan palasi minun järkeni, ja palasi minun valtasuuruuteni ja loistoni, minun valtakuntani kunniaksi. Ja minun hallitusmieheni ja ylimykseni etsivät minut, ja minut pantiin jälleen hallitsemaan valtakuntaani, ja minun valtani lisääntyi ylenpalttisesti. Nyt minä, Nebukadnessar, kiitän, ylistän ja kunnioitan taivaan kuningasta; sillä kaikki hänen työnsä ovat totiset ja hänen tiensä oikeat. Ja hän voi nöyryyttää ne, jotka ylpeydessä vaeltavat."
http://www.credo.fi/raamattu/1933/Dan.4.html

Ajankohtaista:

#261 Ranskan ulkoministeri Alain Juppe totesi,

09.11.2011 07:59

että Ranska vastustaa sotilaallista iskua Irania vastaan, koska se voisi aiheuttaa korvaamatonta vahinkoa. Israelin johtajat odottavat sydän kylmänä, että asialle löydettäisiin kansainvälinen ratkaisu, ettei Israelin tarvitsisi asettua uhrilampaan asemaan. Iranin johtajat uhkaavat, että Israelin tuhoamiseksi riittää neljä hyvin ohjattua ohjusta, jotka surmaisivat miljoonia. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=244785

Vieras

#262

09.11.2011 08:27

Valtavan hyvä.kun ollaan totuuden puolella ja pidetään esillä sitä, mikä on rehellistä ja oikein.Israel kärsii niin paljon väääristelyistä ja totuuden peittelemisestä.
On hyvä kun Suomessakin joku saa näin oikeaa infoa

Vieras

#263 Re: Re: Re: Re: Israelin kaksitoista heimoa

09.11.2011 10:48

#253: TeroK - Re: Re: Re: Israelin kaksitoista heimoa 

 TeroKlla on siis oikeus nimitellä toisinajattelevia lahkolaisiksi, hulluntailaisiksi ja vaikka miksi ilman mitään tietoa, mitä sanat merkitsevät.  Tunteellinen paatoksesi ja vihapuheesi on suorastaan ällöttävää.  Satukirjaksi sinä kutsut minun pyhää kirjaani.  Se on minulle Elävän Jumalan, ikuisen Luojan ja uskollisen Lunastajani ilmoitus siitä, miten arvokas on ihmisen elämä Jumalan silmissä.  Jos olet eri mieltä, käyttäydy arvollisesti, että mielipiteesi voidaan ottaa vastaan.  Eivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi - yhtä vähän kuin minun  kanssani - se sinun täytyy vain niellä.  Siksi kirjoitinkin lue enemmän - luule vähemmän.


Vieras

#264 Give peace a chance

09.11.2011 11:07

Jos haluat tietää, miksi Israelin asia on juridisesti oikeutettu, KATSO YOU TUBESTA tämä 15 minuutin katsaus vuodelta 2011 "Give peace a chance". Siihen voi napata myös suomenkielisen tekstityksen.

Tämä olisi sopivaa katsottavaa kaikille, jotka luulevat tietävänsä paremmin tai uskovat sokeasti tai kritiikittömästi siihen, mitä ovat kerran päättäneet uskoa. Onko totuus muuttumaton jumalankieltäjille? Tiedekö on sanonut niin?
lue enemmän luulet vähemmän

#265 Re: Re:

09.11.2011 11:26

#241: - Re:  

 anteeksi, mutta kuka aloitti sodan juutalaisia vastaan?  anteeksi, mutta miksi palestiinan hamas jms. ampuvat päivittäin kranaattejaan juutalaissiirtokuntia kohti, vaikka eletään rauhan aikaa?  anteeksi, mutta miksi palestiinalaiset iskevät siviilikohteisiin varoittamatta?  anteeksi, mutta miksi israelin puolella sairaaloissa hoidetaan palestiinalaisia potilaita sotatilan aikanakin?  anteeksi, mutta miksi nobel-historian merkittävimmät voittajat ovat olleet juutalaisia?  anteeksi, mutta miksi totuutta lähi-idän tilanteesta vääristellään?  anteeksi, mutta miksi postimerkin kokoinen israel kiinnostaa islamisteja, joiden hallussa on pohjois-afrikka, arabian niemimaa  - suurin osa lähi-itää öljyrikkauksineen?  anteeksi, mutta mistä syystä RAAMATTUA kunnioittavat ihmiset ovat vihan ja vihapuheen kohteena?

Minä tiedän, mutta en halua kertoa sitä, koska tämä maailma ei halua tietää.  Se haluaa vain uskoa olevansa oikeassa.


Vieras

#266

09.11.2011 11:46

Israelin-vastaisuus häpeätahra Suomelta...
Suomen valtion kansalaisena huomioni kiintyy maamme johtavaan ministeriin sektorilla: ulkoministeriin.
Erkki Tuomiojaan vetoan: missä on noin viisaan ja sivistyneen miehen tietämys todellisuudesta Israelin valtion suhteen? Hukassa, koska arvon ministeri ei halua tunnustaa realiteettia, jonka mm. presid. Paasikivi aikanaan vahvisti kaiken lähtökohdaksi. Lähi-idässä Suomen on ensin tunnustettava se tilanne, joka YK:n ja oman kansamme perustuslain mukaan kuuluu: tasapuolinen, oikeudenmukainen kohtelu saman tunnustuksen ja realitettin omaavalle valtiolle. Suomi ja Israel "painivat" samassa sarjassa samoin oikeuksin, velvollisuuksin ja myös valtiollisesti omat kv:set velvoittuksensa täyttäneenä.
Palestiinan nimissä ei ole valtiota, joka Suomen pitäisi tunnustaa! Sen ulkoministeri tietää, jos on realisti.
Jouko Pesonen Alajärvi
Rukoillaan Erkin puolesta, että muuttuu

#267 Re:

09.11.2011 13:18

#223: -

<<<<Kuinka Suomi uskaltaa näin räikeästi syyttää Israelia? Olisi hyvä Tuomiojan paikan päällä tutustua Israelin demokratiaan ja ihmisarvon kunnioitukseen. Se on vertaansa vailla! Näin ei ole yhdessäkään sen uhkaavasti käyttäytyvissä naapuri maissa, jotka julkisesti uhkaavat Juutalaisen kansan hävitystä alueelta ja valhein uudelleen kirjoittavat maan juutalaista historiaa. Tästä voimme joutua karvaasti maksamaan! Ei ole kaukana suomalaisten perheiden itkut heidän jätettyä Karjala tai Hanko ja Porkkala.>>>>
Vaikka Tuomiojalle näytettäisiin mitä tahansa hyvää Israelista, hän ei noteeraisi sitä millään tavalla, sillä hänellä on ylpeä kivisydän ja paha asenne ollut aina Israelia kohtaan.
Hän on sivistymätön monella lailla - jos on sydämeltään sivistymätön moukka, ei siihen auta mikään muu kun uskoontulo.
Vain Jeesus voi muuttaa kivisydämen lihasydämeksi.

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

09.11.2011 13:20


Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

09.11.2011 14:24


TeroK

#270 Re:

09.11.2011 14:38

#269: -

"laista ei katoa pieninkään piirre"


Vieras

#271 Re: Re:

09.11.2011 14:56

#270: TeroK - Re:

"laista ei katoa pieninkään piirre"

Jumalan lailla tarkoitetaan Kymmentä käskyä, jotka Hän piirätti kivitauluihin. Ne ei koskaan vanhene, ne on aina voimassa mutta siihen aikaan oli muitakin lakeja  kansalaisia varten, jotka eivät enään päde Uudenliiton aikana.

Täytyy ymmärtää oikein lain tarkoitus;

Laki on annettu, että ihminen tulisi tuntemaan synnin, mutta lain kautta ei ole pelastusta. Se tulee ainoastaan Uskomalla Jeesuksen sovitustyöhön.


Vieras

#272

09.11.2011 15:04

On erittäin valitettavaa kun tosiasioita ei kunnioiteta
islamin valehteluoppi koraanissa = taqiyyaa-oppi, joka on islamin tärkein oppi

#273 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Israelin kaksitoista heimoa

09.11.2011 15:09

#268: TeroK - Re: Re: Re: Re: Re: Israelin kaksitoista heimoa

>>>>>Minua jaksaa huvittaa se miten jotkut teistä ottavat martyyrinkruunun kantaakseen.Vai on internetin keskustelupalstoilla jauhaminen modernia kristitittyjen leijonille syöttämistä?tämähän on aivan kamalaa vainoa.

Voi pyhä lehmä teidän tekopyhyytenne kanssa.Saat varmaan Jumalaltasi täyden kympin kun joudut kestämään moista kidutusta. onlinena.

kysymys oli siitä,että osa(vaikea sanoa kuka koska ette uskalla edes käyttää nimimerkkiä)jaksaa väittää ,että irael kuuluu kokonaan juutalaisille ja palestiinalaisten sortaminen saa jatkua, koska raamatussa lukee miten Jumala jakoi sen kahdelletoista heimolle yli 2000 vuotta sitten.kuitenkin samalla logiikalla teidän tulisi kivittää nainen jolla on kuukautiset jos hän kävelee ihmisten keskuudessa.-hävittäkää paha keskuudestanne.

Itse uhkailette minua supon kotikäynnillä ja väitätte minun tukevan terroristeja.tyypillisitä fundamentalistin käytöstä.

minä en vihaa teitä lahkolaisia.oletto toki taikauskoista väkeä mutta samalla totta totisesti huvittavaa porukkaa.tv7:nne on,kuten jo aikaisemmon totesin harvinaisen  hyvä huumorikanava.

toisekseen en minä juutalaisia vihaa.ainoastaan heidän apertheidpolitiikkaa harjoittavaa hallitustaan>>>>>>

 

Jahas, joko taas... Tero K. ja Palewood - ja aina vaan tämä sama lavastuskuva. Todella järkyttävää valhetta!!!

Tietämättömille kerrottakoon, että kuvassa palestiinalainen terroristi on varastanut tuon kuvassa pahoinpidellyn juutalaisen IDF:n varusteet ja tästä on tehty Palewoodin mukainen lavastuskuva, jossa pyritään jälleen mustamaalaamaan juutalaisia.

Nämä kaikki kuvat tässäkin adressissa kuuluvat tähän samaan Palewoodin juutalaisten mustamaalaus-asetelmiin.

Mm. nuo pikkutytöt, jotka näit aiemmin muka juutalais-tyttöinä kirjoittamassa heprealaista tekstiä pommeihin, ovat Palewoodin näyttelijöitä eli palestiinalaisia tyttösiä puettuina "valeasuihin" kevyihin juutalaistyttöjen mekkoihin. Kaavut oli otettu heiltä pois.

 

 

 

 

 

 


Vieras

#274

09.11.2011 15:13

Hienoa kohta 2000 nimeä

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

09.11.2011 16:16


Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…