Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Ota yhteyttä adressin tekijään
This comment has been removed by the author of the petition.
This comment has been removed by the author of the petition.
This comment has been removed by the author of the petition.
Pelottava Iran-totuus sanotaan nyt ääneen
Iran: "Pienikin toimi Israelilta ja näemme maan tuhoutuvan"
Iran vakuuttaa pitävänsä tiukasti kiinni ydinohjelmastaan.
Iranin edustaja sanoi Kansainväliselle atomienergiajärjestölle IAEA:lle, ettei maa suostu missään vaiheessa tinkimään laillisesta oikeudestaan kehittää ydinohjelmaansa.
IAEA on huolissaan siitä, että Iran on saattanut jatkaa ydinaseiden kehittelyä ohjelmansa puitteissa.
Iranin asevoimien varakomentaja varoittaa maansa kostavan jos Israel iskee. Vastaiskun mahdollisena kohteena prikaatikenraali Masoud Jazayeri mainitsi Israelin ydinlaitoksen Dimonan.
Iranilla on jo valmiit suunnitelmat vastaiskun toteuttamiseksi, Jazayeri sanoo.
– Pienikin toimi Israelilta ja näemme maan tuhoutuvan, kenraali uhkasi.
Israelin presidentti Shimon Peres arvioi viikonvaihteessa, että isku Iraniin on yhä todennäköisempi.
Israelin hallitus ei ole kuitenkaan toistaiseksi kommentoinut IAEA:n tuoretta raporttia.
STT-AFP
This comment has been removed by the author of the petition.
Re: Ehkä
Seuraava lainaus on jyväskyläläisen Juha Ketolan mielipidekirjoituksesta 10.1.2009 Keskisuomalaisessa:
Israelin tavoite on yksinkertainen: terroritoiminnan ja -iskujen lakkauttaminen Gazasta Israelin puolelle, sekä terroristien aseiden salakuljetuksen hillitseminen Siinailta Gazaan.
- Vuodesta 2003 lähtien Israeliin on ammuttu Gazasta 9 400 rakettia ja kranaattia.
- Pelkästään vuonna 2008 ammuttiin Gazasta Israelin alueelle 3 200 rakettia ja kranaattia.
- Israelin vetäytymisen jälkeen (2005 kesällä) Gazasta on ammuttu 6 500 rakettia ja kranaattia Israelin puolelle.
- Tulitauon aikana (kesäkuu 19 - joulukuu 19, 2008) ammuttiin Gazasta Israelin alueelle 543 rakettia ja kranaattia.
- Israelin puolustusvoimien kohteena ovat 20 000 Hamaksen terroristia, mutta Hamas hakee umpimähkäisiä kohteitaan 750 000 israelilaisen siviilin joukosta.
- Gaza operaation alkamisen jälkeen (27.12.08) on Israelin puolelta avattu rajat 450 avustuskuorma-autolle sekä 10 ambulanssille.
- Israel soitti operaation alkupäivinä 90 000 puhelua palestiinalaisia siviilejä varoittaakseen, on lähettänyt tekstiviestejä, ilmoittanut varoituksia etukäteen radiossa sekä jakanut varoittavia lentolehtisiä välttääkseen siviilivahinkoja Gazan alueella.
- Israelin sotilaat ovat asepuvuissa, Hamas terroristit ovat siviiliasuissa siviilien keskellä.
Niin että kuka hyökkää ja on kenenkä kimpussa?
Kuka tähtää siviileihin ja kuka ei?
Ja kuka haluaa normaalia elämää rauhallisissa oloissa ja kuka ei?
Kukahan se oikein on ja mitä?
Re: Re: Ehkä
#238: hohhoijaa - EhkäSeuraava lainaus on jyväskyläläisen Juha Ketolan mielipidekirjoituksesta 10.1.2009 Keskisuomalaisessa:

Adressi Israelin tueksi!
http://www.adressit.com/israelin_tueksi
Tämä adressi on tarkoitettu kaikille niille, jotka haluavat tukea Israelia ja seistä sen rinnalla ja levittää oikeaa tietoa Israelista!
Päivitys: tiistaihin 8.11.2011 mennessä on tullut lisää 1.904 + aikaisemmat 4.801 -> yhteensä 6.705 nimeä!!!
Allekirjoittaneita on 286:sta Suomen kunnasta ( 85,1 %), vielä on 50 ( 14,9 %) kuntaa, joista ei ole allekirjoitusta.
Suomessa on 1.1.2011 alkaen 336 kuntaa.
This comment has been removed by the author of the petition.
Re: Re: Ehkä
Juha Ketolan kirjoitus on totuuden mukainen. Tilanne on sama tänäkin päivänä ja sen kyllä Tuomioja ja muutkin päättäjämme hallituksessa ja Eduskunnassa tietävät, mutta eivät halua tai uskalla sitä tunnustaa.
Suomella on niin kova hinku päästä YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi ja varmistaa öljyn saantimme, että edustajamme ovat valmiit esittämään mitä tahansa syytöksiä Israelia vastaan, jotta Suomi saa valintaprosessissa enemmistönä olevien islamilaisten maiden äänet.
Suomea kohtaa kovat tuomiot, elleivät päättäjämme nöyrry katumukseen ja parannuksentekoon!
Re: Re: Re: Ehkä
#288: Herää Suomi! - Re: Re: Ehkä
Re 288:<<<<Suomea kohtaa kovat tuomiot, elleivät päättäjämme nöyrry katumukseen ja parannuksentekoon<<<<<
Juu, ellei Suomikin rupea noudattamaan Israelin tai natsien kaltaista Apartheid-politiikkaa niin jumala vihastuu ja mitätöi kaikki Suomen jääkiekkomestaruudet.
Pois ihmisten yhdenvertaisuus, eläköön rasismi. Näin sanoo raamatun Jumala
This comment has been removed by the author of the petition.
This comment has been removed by the author of the petition.
This comment has been removed by the author of the petition.
Tiedoksi 10.11.2011:
Uusi 2.060 nimen adressi on lähetty ulkoministerille to 10.11.2011 klo 00:10.
Sydämelliset kiitokset kaikille oikeamielisisille fagerholmilaisille, salolaisille, schindleriläisille jne..! Jatketaan!
Vanhurskaalle koittaa valkeus ja oikeamielisille ilo! : ))
http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=kr&hakuehto=oikeamieli
Re:
Re: Tiedoksi 10.11.2011:
#293: Juhani Starczewski - Tiedoksi 10.11.2011:
YESSS; Hyvä Juhani - hyvin toimittu.
This comment has been removed by the author of the petition.
Re: Tiedoksi 10.11.2011:
#293: Juhani Starczewski - Tiedoksi 10.11.2011:
Oheinen sähköposti lähetetty Erkki Tuomiojalle!
...
Arvoisa ulkoministeri Erkki Tuomioja!
Te vain toistatte mitä olette sanonut v. 2003 Israelin turva-aidan yhteydessä - rinnastatte Israelin apartheid-valtioon. Lisäksi toimitte jatkuvasti asenteellisesti Israelia vastaan mm. äänestämällä Palestiinan Unesco jäsenyyden puolesta.
Teidän olisi jo syytä vetää johtopäätökset ja erota!
Nimimerkki Toimintaanne tarkasti seurannut.
Viite: http://www.adressit.com/anteeksipyynto_israelilta
http://www.adressit.com/keskustelu/20131/start/75#99
This comment has been removed by the author of the petition.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Pilkkaamisesta
#298: TeroK - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Israelin kaksitoista heimoa
RIKOSLAKI
10 §
Uskonrauhan rikkominen
Joka
1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai
2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,
on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Re: Re: Tiedoksi 10.11.2011:
#297: - Re: Tiedoksi 10.11.2011: "Uusi 2.060 nimen adressi on lähetty ulkoministerille to 10.11.2011 klo 00:10."Oheinen sähköposti lähettey Erkki Tuomiojalle...Arvoisa ulkoministeri Erkki Tuomioja! Te vain toistatte mitä olette sanonut v. 2003 Israelin turva-aidan yhteydessä - rinnastatte Israelin apartheid-valtioon. Lisäksi toimitte jatkuvasti asenteellisesti Israelia vastaan mm. äänestämällä Palestiinan Unesco jäsenyyden puolesta.Teidän olisi jo syytä vetää johtopäätökset ja erota!Nimimerkki Toimintaanne tarkasti seurannut.Viite: http://www.adressit.com/anteeksipyynto_israelilta
http://www.adressit.com/keskustelu/20131/start/75#99
Tarkennus, ettei tuo ole kirjeen teksti, jonka lähetin ulkoministerille, vaan se on nimimerkin "Toimintaanne tarkasti seurannut!" teksti.
This comment has been removed by the author of the petition.