Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!


Vieras

#3201 Israelin media: Armeija valmiina sotaan Libanonia vastaan

15.10.2012 01:12



Israelin media: Armeija valmiina sotaan Libanonia vastaan


Lähi-idän jännitteiden kasvaessa on tärkeää huomioida mitä avainpeluri Israel tekee ja mihin se valmistautuu. Syyria/Iran/Libanon -akselin päävihollinen on valmistautunut monen rintaman sotaan ja lauantaina Haaretz-uutiset kertovat pääuutisessa maan olevan valmiina hyökkäämään Libanoniin.

Toimittaja: Janus Putkonen
13.10.2012, Verkkomedia.org



Israelin media: Armeija valmiina sotaan Libanonia vastaan

On raivostuttavaa todeta yhä uudestaan, kuinka länsimaiden valtamedia sivuuttaa Lähi-idän uutisoinnissaan jatkuvasti tunnetun tosiasian, että Syyrian, Iranin ja Libanonin vastainen kampanjointi on alueellisen suursodan valmistelua, ei toisistaan erillisiä konflikteja. Asioista pitäisikin uskaltaa puhua niiden todellisilla nimillä, joka myös selventäisi suurelle yleisölle tilanteen vaarallisen luonteen ja kohtaamamme riskit.

Tätä tosiasiaa valaisee tietoisuus siitä, että NATO on valmis iskemään Syyriaan ja Iraniin yhtäaikaisesti. Samalla Israelin valmistelemat maavoimien päärintamat avautuvat kohti Libanonia ja Gazan kaistaa. Länsiranta on tarkoitus eristää ja ilmavoimat valmistautuvat iskuihin Iranissa, Syyriassa, Gazassa ja Libanonissa.

Israelin joukkojensiirrot ja pohjoisen armeijakunnan tiedonannot kiivaasta valmistautumisesta uuteen Libanonin vastaiseen sotaan ovat tulleet tutuiksi Israelin median seuraaville. Samaan aikaan Israel-mielinen länsimedia on näistä hyökkäysvalmisteluista vaiennut kokolailla täydellisesti.

Kuitenkin samaan aikaan Turkin ja NATO:n keskittäessä sotavoimia Syyrian vastaiseen kampanjointiin, on Israel asettanut armeijansa hyökkäysvalmiiksi kohti pohjoista. Suunnitelman mukaan hyökkäyksen keihäänkärki ulottuu syvälle Libanonin ja Syyrian väliselle raja-alueelle. Tämä siis tarkoittaa, että Israel on hyökkäämässä näihin molempiin maihin yhtäaikaisesti. Samaan aikaan odotettavissa on laaja sotilasoperaatio Gazan kaistaa vastaan kuten vuonna 2009.

Haaretz kertoo tänään lauantaina, kuinka maan asevoimat (IDF) on laatinut valmiiksi listan pommituskohteista Libanonissa. Maan armeija sanoo ottaneensa opiksi toisesta Libanonin vastaisesta sodasta (v. 2006) ja kertoo kohteidensa olevan nyt paremmin selvillä. Tavoite on lamauttaa Hizbollahin toimintakyky suuren sotaoperaation voimin, joka tarkoittaa myös maahyökkäystä.

Israelin ja Libanonin välinen tilanne on kiristynyt yhdessä NATO:n ja Syyrian tilanteen mukana. Tämä ei ole sattumaa. Viikko sitten Israel ampui alas Negevin autiomaan yllä aseistamattoman tiedustelulennokin, josta lopulta otti vastuun Libanonin Hizbollah-liike. Lennokki tarkkaili Israelin sotilaskohteita huomaamatta 20 minuuttia Israelin yllä ennen tuloaan alasampumaksi.

Epäilimme Verkkomediassa aluksi lennokin alkuperää, koska Hizbollahilla ei ole aiemmin ollut käytössään kyseistä lennokkitekniikkaa. Näyttö Iranin kumppanijärjestön ja samalla Libanonin tiedustelukyvyn sekä teknisten edellytysten parantumisesta tehtiin konkreettisesti selväksi. Hizbollahin huoli naapurimaan Israelin tapahtumista ja sotilaallisista valmisteluista Libanonia vastaan on perusteltua.







Hizbollahin johtaja sheikki Hassan Nasrallah sanoi puheessaan, että lennättämällä tiedustelulennokin Israelin ilmatilaan Hizbollah osoitti, että se kykenee halutessaan vaikuttamaan vihollisen selustaan ja hankkimaan tiedustelutietoja linjojen takaa. Hizbollahilla on ollut ongelmana sen pitkänkantaman asejärjestelmien tulenjohto, mutta uusi lennokkikalusto avaa sotilaallisesti uusia mahdollisuuksia.

Israelin armeija kuitenkin vakuuttaa, ettei Hizbollahin lennokit ole Israelin iskukyvylle uhka. Maan armeija lupasi "Goldstone raportissaan", että verinen Israelin käymä Cast Lead -operaatio, sota Gazaa vastaan, vuonna 2009 oli vasta lastenleikkiä verrattuna siihen verilöylyyn, joka Libanonia odottaa seuraavassa sodassa.

Israelin armeija antoi Haaretz-lehden toimittajille harvinaisen mahdollisuuden tutustua "pankilliseen kartoitettuja kohteita" Libanonissa, joihin hyökkäykset kohdistetaan sodan syttyessä. Odotetun ja veriseksi varoitetun sodan tavoitteista puhutaan varsin avoimesti medialle. Israelin kaavailemiin pommituskohteisiin Libanonissa kuuluu nyt tuhansia kohteita. Israel varoittaa Libanonin armeijaa puuttumasta Israelin kaavailemiin sotatoimiin Hizbollahin sotilaallista siipeä ja Etelä-Libanonia vastaan.

Listan pommituskohteista on laatinut Israelin pohjoinen komentokeskus, josta maalit ilmoitetaan Israelin ilmavoimille. Maan armeijan tiedustelu myöntää, että Libanonin siviilit ovat saamassa vastaansa kovia pommituksia, koska Israelin tiedustelun mukaan Hizbollahia on käytännössä mahdoton erottaa siviiliväestöstä, ja järjestö käyttää siviilirakennuksia toiminnassaan. Edessä on siis ennen näkemätön verilöyly.

Israel aikoo kehottaa pommitusten alettua siviiliväestöä Libanonissa pakenemaan kohti pohjoista ja lupaa, ettei täysin selvät siviilikohteet joudu Israelin pommitusjyrän alle. "Olemme päivittäneet metodeja, joilla siirrämme siviilejä pohjoiseen nopeasti, jotta uhreilta vältyttäisiin," tiedustelu-upseeri sanoi Haaretz-lehdelle. "Ikävä kyllä, siitäkin huolimatta, luvassa on huomattavaa tuhoa niille kansanryhmille, jotka eivät ota osaa taisteluihin."

Isrelin armeija lupaa jättää pakeneville siviileille käytäviä pohjoiseen, joita pitkin he voivat paeta eteläisen Libanonin alueelta. Edellinen sota vuonna 2006 aiheutti toista tuhatta siviiliuhria, nyt luvun uskotaan moninkertaistuvan. Israel hakee atkaisutaistelua Libanonim Hizbollahia vastaan, kertoi tiedustelu-upseeri.

 

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/1/10/BlueLine.jpg/375px-Blue...


Vieras

#3202 Israelin media: Armeija valmiina sotaan Libanonia vastaan

15.10.2012 01:13




Libanonin presidentti sanoo Hizbollahin kuuluvan Libanonin puolustukseen

Sodanuhan kasvaessa Israelin ja Libanonin välille, maan presidentti Michel Sleiman sanoi Hizbollahin resurssien ja mm. lennokkitaistelukyvyn olevan osoitus siitä, että maan uudessa puolustuksen strategiassa Hizbollahin voiman tulee olla osa maan myös maan kansallista puolustusvalmiutta.

Eilen perjantaina lausunnon antanut Libanonin presidentti sanoi, että "Hizbollahin potentiaali tulisi liittää Libanonin puolustuskykyyn ja luoda mekanismi päätöksenteolle, joilla näitä kykyjä voidaan käyttää vastarinnan tarpeisiin".

Hizbollah-puolue on osa hallituskoalitiota Libanonissa ja shiiauskontoa kannattavalla järjestöllä on läheiset suhteet sekä keskinäiset sopimukset Syyrian hallinnon että Iranin kanssa. Hizbollah tekee yhteistyötä myös palestiinalaisten Hamas-järjestön kanssa, joka hallitsee Israelin saartamaa Gazan kaistaa.

Sleiman muistutti, että päivittäiset Israelin ilmatilanloukkaukset ovat jatkuvan valituksen kohteena ja Libanon raportoi niistä YK:n turvallisuusneuvostolle. Israel sanoo ilmatilaloukkausten palvelevan maan sotilastiedustelun tarpeita.





Tutuksi tullut näky Etelä-Libanonin yllä: Ilmatilaa rikkovat Israelin armeijan sotilaskoneet.



Jerusalem Post: Valmiiina sotaan?

Israelin valtamediaan kuuluva Jerusalem Post uutisoi torstaina, että Israelin puolustuskyky on valmiina vastaanottamaan sotilaalliset haasteet monen rintaman sodassa. Keskustelu maan puolustuskyvystä Irania vastaan syttyvässä sodassa on herättänyt jatkuvasti aiheellistakin huolta ja keskustelua Israelissa.

"Useat kaupunkien hallinnot, kansalliset virastot ja Israelin asevoimien kotiseutupuolustuksen komentajat ovat kiivaasti valmistautuneet seurauksiin, joita sota Irania ja sen liittolaisia vastaan Etelä-Libanonissa ja Gazassa voi aiheuttaa Israelin siviiliväestölle. Puhuessa viranomaisten kanssa, joko paikallisten tai kansallisten, saa kuvan siitä, että kaikki mikä on mahdollista on tehty ja israelilaisilla ei ole syytä huoleen ohjusiskun tapahtuessa", Jerusalem Post kirjoittaa.

Viranomaisten mukaan pommisuojien rakennushankkeet ovat olleet menestyksekkäitä. Tel Avivissa on rakennettu kuluneiden vuosien aikana 350 uutta väestösuojaa, joista suurimpaan mahtuu jopa 2 000 ihmistä kerrallaan. Kaupungissa on hiljattain rakennettu myäs kaksi megaluokan väestösuojaa sodan varalle, jotka ovat kokoluokaltaan jopa 35 000 neliömetriä. Myös sairaaloita on rakennettu maan alle, joihin mahtuu jopa 700 - 1 000 sänkypaikkaa.





Patriot-torjuntaohjukset ovat asettautuneet valmiuteen Syyrian ja Libanonin vastaisille rajoille Israelissa.



Kuluneella viikolla Israelissa on asetettu sotavalmiuteen pohjoisen rintaman alueella Patriot-ohjustorjuntapatteristoja. Ylihuomenna maanantaina Israelissa alkaa suuri Yhdysvaltain ja Israelin yhteinen ohjustorjuntaharjoitus, joka nostaa maan puolustuskyvyn sodanajan vaatimusten tasolle. Yhdysvaltain armeijan sotilaita, laivastoa ja ilmavoimia ottaa osaa alkavaan sotaharjoitukseen Israelissa ja sen lähialueilla.



Uhkaus Libanonia vastaan myös FSA:n terroristeilta

Länsimaiden kiivaasti tukemat, aseistamat ja rahoittamat terroristit Vapaan Syyrian Armeijasta (FSA) ovat ilmoittaneet laajentavansa operaatioita Syyriasta naapurimaahan Libanoniin. Kapinallisterroristit ilmoittivat kohdistavansa taistelunsa Libanonin Hizbollahia vastaan.

Viime tiistaina FSA:n johtohahmoihin kuuluva Fahd al-Masri sanoi Lontoossa sijaitsevalle Ash-Sharg-al-Awsat -uutisille, että FSA:n tavoitteena on ulottaa taistelunsa Libanonin sydämmeen Beirutiin ja siellä erityisesti Dahiyehin alueelle, joka on vahvaa Hizbollahin tukialuetta.

New York Timesin mukaan FSA:n taistelun kohdistaminen Libanoniin ja Hizbollahia vastaan on koordinoitu yhdessä Washingtonin kanssa. Yhdysvaltojen mukaan Hizbollah toimii yhdessä Iranin erikoisjoukkojen kanssa. FSA on jo syyskuussa hyökännyt libanonilaista raja-asemaa vastaan aloittaen hajautuksen Libanonissa.

Lokakuun alussa suuri määrä FSA:n terroristeja kuoli välikohtauksessa, joka käytiin Libanonin rajajoukkojen ja terroristien välillä. FSA toimii yhä aktiivisemmin sotkeakseen Syyriassa nähtyyn kriisiin myös naapurimaan Libanonin. Samaan aikaan Venäjä on esittänyt virallisen varoituksen Libanonia vastaan suoritettavasta eskalaatiosta.

"Moskova on erittäin huolissaan kasvaneesta sisäisistä jännitteistä Libanonissa. Näyttää siltä että voimat, jotka ovat epäonnistuneet toteuttamaan suunnitelmiaan Syyriassa, ovat kääntyneet naapurimaata Libanonia kohti", Venäjän ulkoministeriö sanoi tiedotteessaan.

Kannattanee myös muistaa, että jo vuonna 2007 tutkiva journalisti Seymor Hersh raportoi siitä, että Yhdysvallat, Israel ja Saudi-Arabia olivat jo silloin koostamassa koko alueen kattavaa armeijaa äärimielisistä palkkasotilaista hyökätäkseen Hizbollahia vastaan Libanonissa, hajauttaakseen ja tuhotakseen Syyrian sekä luodakseen yhteisen rintaman sunnifanaatikoista Irania vastaan. Tämän geostrategisen hyökkäyspolitiikan taustalla on ollut aktiibisesti vaikutusvaltainen länsimaiden ulkopolitiikan ajatushautomo CFR - Council of Foreign Relations.



Pääasialliset lähteet:

http://articles.chicagotribune.com/2012-10-11/news/sns-rt-us-lebanon-israel-dronebre89a19j-20121011_1_nasrallah-drone-flight-lebanese-hezbollah-leader

http://www.haaretz.com/weekend/week-s-end/idf-preparing-for-next-lebanon-war-based-on-bank-of-possible-targets.premium-1.469660

http://www.presstv.com/detail/2012/10/12/266290/lebanon-to-use-hezbollah-in-defense/

http://www.jpost.com/Features/MagazineFeatures/Article.aspx?id=287464

http://www.infowars.com/cias-fsa-vows-to-carry-out-attacks-in-lebanon/

http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=286996



http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=5353


Vieras

#3203 The Zionist Story (Full Length) 1h 15min

15.10.2012 01:19


Vieras

#3204 IAF strikes Gaza Strip 3 times in 24 hours; 5 killed

15.10.2012 01:43



IAF strikes Gaza Strip 3 times in 24 hours; 5 killed

 

By YAAKOV LAPPIN, JPOST.COM STAFFLAST UPDATED: 10/14/2012 21:44

 

Air force hits rocket-launching terror cell in Gaza, killing 2, wounding 2; PRC: "Occupation" to bear consequences for crimes.

 

PHOTO: REUTERS
The Israel Air Force struck a rocket-launching terror cell in the central Gaza Strip on Sunday evening, shortly after the Palestinians had launched projectiles at a southern Israeli farming district.



Palestinian medical sources said two men were killed and two more were injured in the air strike. The attack marked the third IAF strike on Gaza terror targets within 24 hours, bringing the Palestinian death toll to five in that span.

http://www.jpost.com/HttpHandlers/ShowImage.ashx?ID=204617...

 

 

 

 

 

 

 

 



Following the attack, the Popular Resistance Committees confirmed that the dead belonged to their organization, and vowed retaliation against Israel, Palestinian news agency Ma'an reported.

The terror group stated that Izz Addin Abu Nuseira, 23, and Ahmad Abu Fatayir, 22, were both members of the PRC's military wing.

Related:
IDF hits Gaza targets in response to rocket barrage
IAF strikes target in Gaza in response to rockets
"We hereby announce that it’s time to pay the toll and the occupation will have to bear the consequences of its crimes," Ma'an quoted the PRC as saying. The group also confirmed that the two members had fired five mortar shells at Israel on Saturday.

Quoting a Gaza Health Ministry official, the Palestinian media reported that the raid was conducted on multiple targets in central Gaza, east of Deir el-Balah.

"The terrorist cell which fired rockets into Israel a short while ago was targeted," the IDF Spokesman's Office said, confirming the strike. "An accurate strike was identified," the IDF added.

The attack was the second of the day after IAF aircraft earlier struck a terrorist rocket-launching crew in Gaza which was about to fire at southern Israel, killing one.

IAF aircraft also attacked in Gaza overnight Saturday, hitting two men traveling on motorbikes in northern Gaza and killing the commander of an al-Qaida-inspired jihadi-salafi terror group. The commander has been named as Hisham Al-Saedni, also known as Abu Al-Waleed Al-Maqdissi, believed to be the head the Tawhid and Jihad (One God and Holy War) terror group.

Al-Saedni and his accomplice had been firing rockets into southern Israel, had taken part in past terror attacks on Israel from the Sinai Peninsula, and were in the final stages of plotting a new attack, an IDF source said.

The air strike came following Palestinian rocket attacks on the Eshkol Regional Council overnight.

On Friday, a Palestinian Grad missile fired at Netivot triggered air raid sirens, sending residents running for cover, before exploding in the backyard of a family home. The projectile sent shrapnel flying into the home, piercing the walls of the building’s walls, including a boy’s bedroom. One civilian was treated for shock and then taken to the hospital, Negev police said.

http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=287777


Vieras

#3205 Miksi juutalaiset vastaavat kysymykseen kysymyksellä? -- Miksi ei?

15.10.2012 01:50



Juutalainen nauraa itselleen

Pe 20.7.2012 klo 15.05, uusinta klo 21.15
Miksi juutalaiset vastaavat kysymykseen kysymyksellä? Miksi ei? Professori Serafim Seppälä on kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen kirjan juutalaisesta huumorista.

Juutalaisen huumorin tähdet Woody Allen, Mel Brooks ja Jerry Seinfeld aloittivat uransa stand up -lavoilla, kuten moni muukin jenkkikoomikko. Amerikkalaisen lavakomiikan taustalla on vanhempi keskieurooppalainen vitsiperinne. Ensimmäinen suomenkielinen juutalaista huumoria käsittelevä kirja keskittyy juutalaiskulttuuriin Itä-Euroopassa ennen toista maailmansotaa.

Suomalaisten kadonnut historia New Yorkissa. Harva tietää, että 1900-luvun alussa yksi suurimmista suomalaiskaupungeista oli New York. New Yorkin Brooklynin Finntownista on kuitenkin jäljellä vain muisto. Kultakuume teki tutkimusmatkan Brooklynin Sunset Parkiin, joka tunnettiin aikoinaan finglishinkielisellä nimellä Pusuparkki.

Matti Salmisen basso jyrähtää Savonlinnassa Lentävän hollantilaisen Dalandina.Ensi-iltaa odotellessa Kultakuume tarjoaa mahdollisuuden kuulla Matti Salminen kokemuksia oopperamaailman muutoksista vuosikymmenten aikana. Toisaalla riittää, kun seisoo jalat levällään, tumput suorina ja huutaa hyytä, toisaalla näyttämö on täynnä krääsää ja aarioita ryyditetään erilaisilla hyppyheikeillä. Hänen mielestään Savonlinnan vanhat produktiot olisi syytä upottaa Saimaan syvimpään kohtaan. Onko oopperalla tulevaisuutta hänen mielestään?

Kultakuumeen juontajana on Teemu Laaksonen.

http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuume/ohjelmat/juutalainen_nauraa_itselleen_36801.html

Vieras

#3206 Juutalainen nauraa itselleen

15.10.2012 01:54



Virolaislehden Mengele-pila suututti juutalaiset

Eesti Ekspressen -lehti on nostattanut kohun julkaisemalla huumorisivuillaan pilamainoksen, jossa kaupataan laihdutuspillereitä keskitysleirivankien ja pahamaineisen natislääkärin Josef Mengelen avulla.


Juutalaisjärjestöt ovat tuohtuneet virolaislehdessä julkaistusta pilamainoksesta, jossa laihdutuspillereitä mainostetaan nälkiintyneiden keskitysleirivankien ja pahamaineisen natsilääkärin Josef Mengelen avulla.

Eesti Ekspress -lehden huumorisivuilla julkaistussa mainoksessa on kuva riutuneista keskitysleirivangeista ja tekstinä on: "Yksi, kaksi, kolme... Tohtori Mengelen laihdutuspillerit tekevät ihmeitä. Buchenwaldissa ei ollut lihavia ihmisiä!"

Buchenwald oli yksi suurimmista natsien keskitysleireistä. Tohtori Mengele puolestaan teki vangeille julmia lääketieteellisiä kokeita Auschwitzin keskitysleirillä ja hänet tunnetaan lisänimellä Auschwitzin kuolemanenkeli.

Mainos on herättänyt tyrmistystä Virossa. Muun muassa Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja Mihhail Kõlvart on esittänyt vastalauseensa. Hän kysyy, eivätkö Eesti Ekspressin päätoimittajat tiedä Buchenwaldin kauhuista ja Mengelen toimista, tai pitävätkö he niitä huvittavina.

Viron juutalaisyhteisön puheenjohtaja Alla Yacobson puolestaan sanoo tapauksen osoittavan, että virolaisella yhteiskunnalla on ongelmia moraaliarvojen kanssa.

- Keskitysleirivankien kuvalla kuvitetut kyyniset vitsit joukkomurhasta eivät vain ylitä hyvän maun rajoja, vaan ovat myös elävä esimerkki siitä, että yhteiskunnallamme on suuria ongelmia moraalisten ja eettisten arvojen kanssa, Yacobson sanoo.

Efraim Zuroff natsirikollisia jahtaavasta Simon Wiesenthal -keskuksesta puolestaan kutsuu mainosta perverssiksi yritykseksi vitsailla natsien miljoonien uhrien kustannuksella, uutistoimisto AP kertoo.

RT:n mukaan myös Venäjän ulkoministeriö on tuominnut mainoksen moraalittomana pilailuna ja toivoo Viron viranomaisilta toimia tällaisten fasismin uhreja koskevien vitsien lopettamiseksi sekä vastuussa olevien saamiseksi tilille.

Eesti Ekspressin varapäätoimittaja Sulev Vedler puolustautuu sanomalla, että mainos teki pilaa virolaisen kaasuyhtiön vastikään julkaistusta mainoksesta, jossa käytettiin kuvaa Auschwitzin keskitysleiristä.

- Mainos ei ollut suunnattu juutalaisia vastaan, Vedler sanoo uutistoimisto AP:n mukaan.

 



Kaasuyhtiö Gasterm käytti vastikään mainoksessaan kuvaa Auschwitzin portista, jossa lukee Arbeit macht frei. Myöhemmin yhtiö poisti mainoksen nettisivuiltaan ja pyysi anteeksi sen mahdollisesti aiheuttamaa mielipahaa.

 



Lähteet: AP, Yle Uutiset


Vieras

#3207 Paavi: Juutalaiset eivät syyllisiä Jeesuksen surmaamiseen

15.10.2012 01:57




Paavi: Juutalaiset eivät syyllisiä Jeesuksen surmaamiseen


Paavi Benedictus XVI on vapauttanut juutalaiset vastuusta Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Uudessa kirjassaan paavi kirjoittaa, että kansakuntana juutalaiset eivät ole vastuullisia tapahtuneeseen.


Tässä kuussa julkistettavassa kirjassaan paavi sanoo, että Jeesuksen ristiinnaulitsemista vaativat Jerusalemin temppelin aristokraatit ja rahvas, joka vapautti Barabbaksen Jeesuksen sijaan. Paavi korostaa, että kansana juutalaiset eivät ole vastuussa tapahtuneesta.

Maailman juutalaiskongressi on kiittänyt paavia lausunnosta, joka yksiselitteisesti kiistää väitteen, että juutalaiset olisivat syyllisiä Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen.

- 2 000 vuotta tapahtuneen jälkeen on korkea aika, että katolinen kirkko antaa asiasta selvän lausunnon, toteaa kongressin puheenjohtaja Ronald Lauder.

Lauder muistuttaa, että kristityt ovat pitäneet juutalaisia kollektiivisesti syyllisinä Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen, vaikka Jeesus oli itse juutalainen, jonka roomalaiset tappoivat.

Jeesuksen ristiinnaulitseminen on hiertänyt juutalaisten ja katolilaisten välejä vuosisatoja, koska katolilaiset ovat pitäneet juutalaisia syyllisinä tapahtuneeseen.

Paavi Benedictuksen ja juutalaisten välit ovat olleet kireät. Esimerkiksi vuonna 2007 paavi otti uudelleen käyttöön rukouksen, jossa toivottiin juutalaisten kääntymystä. Seuraavana vuonna hän raivostutti juutalaisyhteisön, kun hän päätti poistaa kirkonkirouksen piispa Richard Williamsonilta, joka kiisti juutalaisten joukkomurhan eli holokaustin.

Lisäksi Vatikaani on suunnitellut julistavansa paavi Pius XII:n pyhimykseksi. Pius XII oli paavina toisen maailmansodan aikana. Pius oli hiljaa holokaustista, mitä on laajasti arvosteltu.

Lähteet: AFP

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

16.10.2012 23:49


Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

17.10.2012 16:10


Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

17.10.2012 20:00


Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

17.10.2012 23:13


Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

17.10.2012 23:20


Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

18.10.2012 09:29


Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

18.10.2012 18:46


Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

18.10.2012 19:27


,Ei avattu!

#3216 Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

18.10.2012 22:34

Kuva: Emmanuel Dunand AFP / LEHTIKUVA

http://www.ksml.fi/incoming/2012/10/18/669868_.jpg/ALTERNATES/w480/669868_.jpg...

Suomi jännittää paikasta turvallisuusneuvostossa.

Päinvastaisista ennakkoarvailuista huolimatta Suomi ei päässyt YK:n turvallisuusneuvostoon.

Suomi hävisi Luxemburgille toisella äänestyskierroksella äänin 131-62. Valintaan tarvittiin 129 ääntä.

Presidentti Sauli Niinistö kommentoi tuoreeltaan, että pyrkimisestä oli Suomelle hyötyä, vaikkei paikkaa saatukaan. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan Suomen kampanja oli hyvä.

Presidentti Martti Ahtisaari sanoi Iltalehdelle olevansa hyvin pettynyt Suomen kohtaloon. Hän ei myöskään sulata Luxemburgin menestystä.

Luxemburgille jäsenyys on maan historian ensimmäinen. Länsi-Euroopan ja muiden maiden ryhmän toinen paikka meni Australialle, joka valittiin suoraan ensimmäisellä kierroksella.

Australian lisäksi suoraan ensimmäisellä kierroksella turvaneuvostoon nousivat Ruanda ja Argentiina.

Myös Aasian ja Tyynenmeren maiden ryhmässä jouduttiin äänestämään uudestaan Etelä-Korean ja Kambodzhan kesken. Etelä-Korea voitti.

Turvallisuusneuvostossa on viisi pysyvää ja kymmenen vaihtuvaa jäsenmaata. Vaihtuvien jäsenmaiden kausi on kaksivuotinen. Nyt valittu viisikko aloittaa työnsä ensi vuoden alussa.

Juhani Starczewski
Adressin tekijä

#3217 Re: Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

18.10.2012 22:38

#3216: ,Ei avattu! - Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

Henkilökohtaisesti koin Suomen mahdollisen jäsenyyden turvallisuusneuvostossa ristiriitaisena.
Syynä tunteeseen on Suomen suhtautuminen Israeliin ja Lähi-idän tilanteeseen. Ulkopoliittinen johtomme on "kunnostautunut" usein ja monella tavalla ymmärtämättömästi Jumalan valittuun kansaan, joka on palautettu takaisin isiensä maahan.

Minä teen väkeväksi Juudan heimon ja autan Joosefin heimoa. Minä saatan heidät kotiin, sillä minä armahdan heitä, ja he tulevat olemaan, niinkuin en minä olisi heitä hyljännytkään. Sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa, ja kuulen heidän rukouksensa.
Efraim on oleva niinkuin sankari, ja heidän sydämensä on iloitseva niinkuin viinistä. Heidän lapsensa näkevät sen ja iloitsevat; heidän sydämensä riemuitsee Herrassa.
Minä olen viheltävä heille ja kokoava heidät, sillä minä lunastan heidät, ja he lisääntyvät, niinkuin lisääntyivät ennen.
Kun minä sirotan heidät kansojen sekaan, muistavat he minua kaukaisissa maissa; ja he lastensa kanssa saavat elää ja palata takaisin.
Minä tuon heidät takaisin Egyptin maasta ja kokoan heidät Assurista; minä vien heidät Gileadin maahan ja Libanonille, eikä heille ole riittävästi tilaa.
Hän käy ahdistuksen meren lävitse, hän lyö meren aaltoja, ja kaikki Niilivirran syvyydet kuivuvat, Assurin ylpeys painuu alas, ja Egyptin valtikka väistyy pois.
Mutta heidät minä teen väkeviksi Herrassa, ja hänen nimensä on heidän kerskauksensa, sanoo Herra.
http://www.credo.fi/raamattu/1933/Sak.10.html

Karmea pettymys:

#3218 Re: Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

18.10.2012 22:44

#3216: ,Ei avattu! - Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

Karmea pettymys:

Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

Torstai 18.10.2012 klo 20.05 (päivitetty klo 21.40)

Luxemburg jätti toisella äänestyskierroksella Suomen ulos YK:n turvallisuusneuvostosta.

http://static.iltalehti.fi/uutiset/karmeapettymysetuMP_503_uu.jpg...


Suomelle jäi luu käteen: toivottua paikkaa turvallisuusneuvostossa ei puurtamisesta huolimatta tullut. Kokouksessa Suomen puolesta äänesti ulkoministeri Erkki Tuomioja. (EPA)

Paikka turvallisuusneuvostossa jäi haaveeksi. Suomi sai äänestyksen toisella kierroksella vain 62 ääntä.

Turvallisuusneuvoston jäseneksi pääsi Luxemburg, joka kahmi 131 ääntä.

Suomi lähti toiselle äänestyskierrokselle takaa-ajajan asemasta, sillä Luxemburg oli myös ensimmäisellä kierroksella Suomea suositumpi.

Länsimaiden kaksivuotiset paikat turvallisuusneuvostossa menivät Australialle ja Luxemburgille.

Myös Argentiina, Ruanda ja Etelä-Korea selvittivät tiensä halutuille paikoille.

Turvallisuusneuvostossa on viisi pysyvää ja kymmenen vaihtuvaa jäsenmaata. Vaihtuvien jäsenmaiden kausi on kaksivuotinen. Nyt valittu viisikko aloittaa turvallisuusneuvostossa ensi vuoden alussa.

Eduskunnan lisärakennuksen Pikkuparlamentin "vaalivalvojaiset" lopahtivat jo ennen toisen kierroksen äänestystä, sillä lopullista tulosta oli paikalla kuuntelemassa enää kaksi kansanedustajaa.

- Se siitä, toinen heistä totesi pettyneenä.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja kommentoi äänestystulosta paikan päältä New Yorkista tiedotteen välityksellä.

- Kävimme hyvän ja asiakeskeisen kampanjan.  Koko suomalainen yhteiskunta oli yhtenäisenä ehdokkuutemme tukena. Turvallisuusneuvostojäsenyys oli kansallinen tavoite, jonka takana olivat niin hallitus kuin oppositio. Lämmin kiitos kuuluu kaikille yhteistyökumppaneillemme.

Hyvästä yrityksestä huolimatta seuraavaa kertaa saadaan odotella vielä pitkään. Jos Suomi on mukana pohjoismaisessa hakukierrossa, niin seuraava vuoro olisi 20 vuoden kuluttua.

- Ehkä meillä on silloin jo uudenlainen turvallisuusneuvosto, Tuomioja tokaisi STT:lle.

Tuomioja jaksoi kuitenkin kiitellä ulkoasianhallintoa.

- Ulkoasiainhallinto työskenteli väsymättä usean vuoden ajan Suomen ehdokkuuden puolesta.

Presidentti Sauli Niinistön kiitokset olivat samansuuntaiset.

- Ulkoasiainhallinto on usean vuoden ajan väsymättä työskennellyt Suomen ehdokkuuden puolesta, Niinistö sanoi.

IL-STT

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

18.10.2012 22:45


Karmea pettymys:

#3220 Re: Re: Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

18.10.2012 22:46

#3218: Karmea pettymys: - Re: Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

Pettynyt Ahtisaari lyttää Luxemburgin

Torstai 18.10.2012 klo 20.52 (päivitetty klo 22.15)

Martti Ahtisaari pettyi äänestystulokseen pahasti.

http://static.iltalehti.fi/uutiset/ahtiykjuttuMP_190_uu.jpg...


Presidentti Ahtisaari ei ymmärrä Luxemburgin menestystä. (MATTI MATIKAINEN)

Presidentti Ahtisaari ei peittele YK:n turvallisuusneuvoston jäsenäänestyksen aiheuttamaa reaktiota.

- Olen hyvin pettynyt äänestystulokseen, kommentoi Ahtisaari äänestystulosta  tuoreeltaan Iltalehdelle CMI-järjestön Helsingin-toimiston johtajan Riikka Marjamäen kautta.

Ahtisaari ei myöskään sulata Luxemburgin menestystä äänestyksessä.

- Tuntuu siltä, että Luxemburg sai näin paljon ääniä, koska se ei ole koskaan ollut YK:n turvallisuusneuvoston jäsenenä. Muuta selitystä en tässä vaiheessa pysty antamaan.

Äänestyksessä rannalle jäänyt Suomi on ollut turvallisuusneuvostossa kahdesti vuosina 1969-1970 sekä 1989-1990.

MTV3:n Kymmenen uutisille Ahtisaari muotoili myöhemmin saman kannanoton "sympatiaäänestykseksi" Luxemburgin puolesta. Ahtisaaren mielestä äänestyksessä ei vertailtu sitä, mikä oli työtodistus aiemmasta toiminnasta.

Lisäksi Ahtisaari kertoi MTV3:lle uskovansa, että myös Luxemburgin pidempi historia ja keskeinen rooli EU:ssa vaikuttivat äänestykseen.

- Ennen meitä EU:ssa olleet kampanjoivat Luxemburgin puolesta.

Karmea pettymys:

#3221 Re: Re: Re: Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

18.10.2012 22:48

#3220: Karmea pettymys: - Re: Re: Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

Tutkija: Suomi kaatui uskottavuusvajeeseen

Torstai 18.10.2012 klo 21.09

Tutkijan mukaan Suomen YK-panostus on ollut vaatimatonta.

http://static.iltalehti.fi/uutiset/patoetu1810kj_190_uu.jpg...


Professori Patomäen mukaan Luxemburg panosti turvallisuusneuvostopaikkaan Suomea enemmän. (FRANK LEIMAN)

Pitkäjänteinen panostaminen YK:n toimintaan luo maineen ja uskottavuuden jäsenyyttä haikailevalle, sanoo Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki.

Juuri uskottavuusvaje saattoi olla Suomen taakkana äänestyksessä turvallisuusneuvoston vaihtuvan jäsenen paikasta.

- Suomi oli kylmän sodan aikana YK:n rauhanturvatoiminnan suurmaa. 1990-luvun puolivälin jälkeen Suomi on toiminut enimmäkseen vain Nato-operaatioissa, ei YK:n kautta.

Tämä on kuitenkin spekulointia, tutkija muistuttaa, sillä murskatappion todelliset syyt tietävät vain äänestäjät. Yksi syy äänikatoon on kuitenkin melko selvä.

- Pieneksi maaksi Luxemburg on panostanut paljon imagonkohotukseen ja rahoittanut systemaattisesti YK-järjestelmiä ja eri ohjelmia.

Suomen rahallinen panos on ollut vaatimattomampi viidentoista viime vuoden aikana.

- Jos Suomi olisi ollut kehitysavun ykköskastissa kuten Ruotsi tai Norja ja korostanut eri yhteyksissä YK:n merkitystä suhteessa Natoon, sillä olisi voinut olla merkitystä vakuuttavan maineen kannalta.

STT-JULIA HUOVINEN
Karmea pettymys:

#3222 Re: Re: Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

18.10.2012 22:51

#3217: Juhani Starczewski - Re: Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

Niinistö: Saimme kokemusta ja kontakteja

Torstai 18.10.2012 klo 19.44 (päivitetty klo 20.40)

Presidentti uskoo kampanjoinnin tehneen Suomelle hyvää, vaikka paikka turvallisuusneuvostossa jäikin haaveeksi.

http://static.iltalehti.fi/uutiset/niinarietu1810kj_190_uu.jpg...


Niinistön mukaan turvallisuusneuvostoon hakemisesta koitui Suomelle paljon hyvää. (JARNO JUUTI)

Presidentti Sauli Niinstö jaksoi vielä ensimmäisen äänestyskierroksen jälkeen uskoa Suomen mahdollisuuksiin.

Vaikka presidentti pettyi tulokseen, hän totesi toista kierrosta odottaessaan, ettei toivoa kannata heittää kaivoon.

Maataan Niinistö ei myynyt myöskään, kun lopullinen tappion hetki koitti.

Presidentti katsoo, että YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi pyrkimisestä oli Suomelle hyötyä, vaikkei paikkaa saatukaan.

Hänen mukaansa ponnistelut toivat kokemusta ja kontakteja sekä mahdollisuuden saada omia näkemyksiä esiin. Niinistö katsoi, että jäsenyyden tavoittelussa tehtiin hyvää työtä.

Niinistön mukaan on liian aikaista lähteä spekuloimaan, hakeeko Suomi seuraavan kerran vuorollaan vaihtuvaa jäsenyyttä.

STT
Juhani Starczewski
Adressin tekijä

#3223 Erikoinen johdatus puhumaan YK:n yleiskokouksen salissa!

18.10.2012 23:07

Juhani Starczewski
Adressin tekijä

#3224 Re: Re: Re: Re: Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

19.10.2012 00:38

#3221: Karmea pettymys: - Re: Re: Re: Suomi ei päässyt turvallisuusneuvostoon

Tästä asiasta Ruotsissa ei vinoilla Suomelle

http://is13.snstatic.fi/img/658/1288508932274.jpeg...

Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt.
NICOLAS BOUVY
Julkaistu: 18.10.2012 23:41

Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt kommentoi Twitterissä Suomen tappiota äänestyksessä YK:n turvallisuusneuvostoon.

- Suomi hävisi YK:n äänestyksen, mutta mielestäni kampanja oli vaikuttava ja esillä olleiden asioiden puolustamisella on kestävä ja positiivinen vaikutus, Carl Bildt kirjoitti torstaina.

Suomi hävisi Luxemburgille toisella äänestyskierroksella äänin 131-62. Valintaan tarvittiin 129 ääntä. Australia sai länsimaiden toisen paikan jo ensimmäisellä kierroksella.

Pysyvän viiden jäsenmaan rinnalle turvallisuusneuvostoon nousivat seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi myös Argentiina, Ruanda ja Etelä-Korea.

Vieras

#3225 Re: Erikoinen johdatus puhumaan YK:n yleiskokouksen salissa!

19.10.2012 00:46

#3223: Juhani Starczewski - Erikoinen johdatus puhumaan YK:n yleiskokouksen salissa!

 

 

Aivan, YK:n salissa, mutta ilman ainuttakaan YK:n henkilös paikan päällä kuuntelemassa.

Itse olen saarnannut järvellä, veneestä käsin. Ei se tee minusta jeesusta.  Eikä sinulla ole pienintäkään auktoriteettia tai edes ulkopuolisen neuvonantajan hetkellistä tehtävää YK:ssa oikeasti.

 

Mutta lihallista ylpeyttä sinulla on senkin edestä, kun asiaa pitää joka välissä mainostaa.

Muista, että ylpeät, ahneet jne eivät pääse Taivasten valtakuntaan. Onko kehumisesi ja ylpeilysi sen arvoista, että olet valmis pitämään kiinni siitä ylpeydestä, ja luopumaan taivaspaikastasi?

 

Kannattaa laskea kustannukset.  Jos valitset pitää kiinni ylpeilystäsi, se on kapinaa Jumalaa ja Hänen auktoriteettiaan vastaan.

Ehkä jopa joskus kauan sitten, alunperin, sait puheen Jumalalta, mutta ylpeily-käskyä et ole ikinä Häneltä saanut.

Ylpeilemisesi on vain ja ainoastaan lihallisuutta, itsekkyyttä, omahyväisyyttä. Sinua ihteäsi. Sinä itselläsi peität Jumalan kunniaa näkymästä. Jumala ei ikinä ole käskenyt sinua tekemään niin. Sinun tekemisesi ei kirkasta Jeesusta. Sinä korotat vain lihan mieltä, ja sillä tavoin jäät vihollisen saaliiksi.  Vihollinen korjaa sadon työstäsi, ei Jeesus.

Nöyryytä sydämesi, ja Hän ajallansa sinut korottaa. Mutta jos valitset itse korottaa itseäsi, niin täytyy Jumalan pitää huoli nöyryyttämisestäsi.  Joko me murrumme Kiveen, tai jos se ei meille kelpaa, niin Kivi, Jeesus Kristus murskaa meidät.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…