VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE


Vieras

#3826

26.05.2012 18:17

Kyllä Susikanta on riistäytynyt jo meillä käsistä . Rkt:l tutkimukset eivät pidä paikkaansa, kantaa vähätellään. Muutenkinkin ko laitoksen tutkimukset perustuvat muuhun kuin todellisiin arvoioihin.Jostakin syystä ei tunnusteta sitä tosiseikkaa ,että kanta on räjähtänyt käsiin.
Koira yes, häirikkösusi no!

#3827 Koirat suden suojelijoiden vihan kohteena

26.05.2012 21:07

Suojelukommenteissa on tullut tavan takaa - viimeisen viikon aikana kiihtyvällä tahdilla - esille, että koirat ("rakit") joutavat susien suuhun, taajamissakin oleviin koiriin suhtaudutaan suojelijoiden kommenttien mukaan erittäin kielteisesti.

Tämä on hyvä näin, jossain vaiheessa olivat enemmänkin vain metsästyskoirat ja niiden omistajat suojelijoiden hampaissa, mutta nyt kaikki koirat ja koiran omistajat. Tämä tietenkin saa kaikki koiranomistajat pohtimaan peruskysymystä onko häirikkösusi arvokkaampi kuin heidän koiransa. Kun normaali ihminen priorisoi koiran, vähenee suojelua kannattavien koiranomistajien kiinnostus suojeluun (vaikka oma kaupunkilaiskoira ei suoranaisesti olisikaan uhattuna). Silmät avautuvat pikku hiljaa silläkin puolella sen suhteen mihin leiriin kannattaa kuulua.

On siis adressin tavoitteiden kannalta sitä parempi mitä enemmän suojelijat mollaavat koiria ja nimittelevät heitä, kuten eräskin koirannussijoiksi. Puolustakaa suojelijat edelleen häirikkösusia ja haukkukaa koiranomistajia, se tekee hyvää! Antaa palaa!

Vieras

#3828

26.05.2012 21:48

Vaikka metsästäjiä haukutaan tappajiksi, niin näyttää siltä että kaupungeissa on paljon ahdistavampaa. Toivotaan nuorille mahdollisuuksia tulevaisuudessakin eräretkiin, ja pidetään tosistamme huolta.

Vieras

#3829

27.05.2012 12:13

Joo ei nämä RKTL luvut voi pitää paikkaansa.Tiedän monia,joilta on koira lähtenyt suden takia.Nämä kehäkolmosen sisällä elävät ei tajua tätä susiongelmaa,koska ovat nähneet niitä ainoastaan eläinpuistossa leikkimässä kuin joku seurakoira!

Mielestäni susikannan ei tarvitsisi olla kuin 4 yksilöä,Korkeasaareen 2 ja vaikka Ranualle 2,tieten jos nämä jotkut susirakkaat niin haluavat,voidaan heidän alueelleen hankkia susi taikka pari,sitten susi söisi heidän ylihanipuppelipuudelit ja he vihdoin älyäisivät että minkälainen eläin susi oikeasti on.

Vieras

#3830 OUTOA

27.05.2012 13:21

Adressin tekijä näköjään poistelee täysin omavaltaisesti viestejä, varsinkin jos epäilys ja kritiikki kohdistuu häneen itseensä. Susientappo-ohjeita ei sen sijaan ole poistettu. Miksi?

Vieras

#3831

27.05.2012 13:27

Millähän papereilla ja meriiteillä Marko Lind nimeää itsensä susihistorian TUTKIJAKSI ja ASIANTUNTIJAKSI???


Vieras

#3832

27.05.2012 15:33

3831. minäkin haluaisin tietää tuohon vastauksen!

Vieras

#3833

27.05.2012 16:31

Minä haluaisin tietää, missä susi yliopistossa nämä RKTL:n tutkijat ovat opiskelleet??

Eiköhän se ole susitutkimus kokemusperäistä hommaa heilläkin. Susia seuraamalla oppii ja kokenut eränkävijä on susien tavoista perillä paljon paremmin kuin kokematon susitutkija.

Vieras

#3834

27.05.2012 16:33

Entä millä meriiteillä luonnonsuojeluliiton ihmiset nimeää itsensä luonnonsuojelijoiksi??

Eikös luonnonsuojelussa oteta kaikki huomioon, ei pelkästään petoeläimet.

Vieras

#3835 Re: OUTOA

27.05.2012 16:38

#3830: - OUTOA

 

Olisko henkiläkohtaisuudet??

metsästäjänainen

#3836 Re:

28.05.2012 11:18

#3834: -

Niinpä. Millä perusteella susisuojelia kutsuu itseään susisuojeliaksi, joka asuu Etelä-Suomessa kerrostalossa, aamulla hän herää ja menee parvekkeellle, parvekkeeltaan näkee kauniin kaupunki maiseman, kerrostalon parvekkeellla hän kokee täyttymyksen kun satoja autoja tunnin aikana parvekkeen alta ajavat jättäen raikkaan bensiinin hajun ja se ilma, miten hyvää se onkaan, raikkaan saasteista ja hän mahtava susisuojeliamme menee nettiin ja lukee sieltä susista, hän näkee siellä kuvan sudesta ja rakastuu. Kaikkensa hän tekee susien puolesta ja käy eläintarhoissakin katsomassa niitä. MUTTA MITÄ? Hänen pihallaan ei ole susia (ups siis hänen parvekkeella)  ja hetkinen, hän ei ole luonnossa nähnyt sutta ja mitä vielä hän ei tiedä suden olevan petoeläin. Mitä?

 

voisi melkein sanoa, että yksi metsästäjä tietää susista enemmän kuin 100 susisuojeliaa...

Ja sillä aikaa maalaisihminen herää aamulla, ottaa kahvi kupposen ja menee takapihalleen istumaan raikkaaseen ilmaan, viereisestä metsästä hän kuulee linnun laulua ja kävellessään etupihalle hän näkee koiransa raadeltuna pihan laidalle, kuolleena ja raadeltuna. Ja mitä vielä maassa hän huomaa olevan suden jäljet. Maalainen alkaa vihata susia. Niin ja hän tietää, mikä susi on ilman kirjoja tai nettiä, hän tietää suden olevan peto.

 

Tässä on minun ja monen muunkin maalaisihmisen ero susisuojelioihin.  Maalaisjärkiki sanoo, että nimi adressiin.


Vieras

#3837

28.05.2012 13:48

OLEN KURKKUANI MYÖTEN TÄYNNÄ TÄTÄ SUSIEN VAINOAMISTA, NE OVAT OSA SUOMEN LUONTOA, OLETTE MENETTÄNEET KOIRANNE KOSKA ETTE OLE KÄYTTÄNEET TURVAVARUSTUSTA!

Vieras

#3838 Re:

28.05.2012 14:08

#3837: -  

 Niinpä niin, osa luontoa ovat, mutta ei kotipihan faunaa, etkö tätä ole vieläkään ymmärtänyt?

Häirikkösusia ei tarvita pihoissa, villisudet kuuluvat luontoon ja saavat siellä ollakin, kun ymmärtävät luontaisen ihmispelkonsa ansiosta karttaa ihmisasumuksia.  Tästä tässä adressissa on kysymys.

Joskus asiat ovat yksinkertaisia, joillekin ne ovat itsestään selviä ja jotkut eivät niitä ymmärrä vieläkään...   Silti voit pyrkiä ajattelemaan asiaa, sinä vihainen nuori...


Vieras

#3839 Re:

28.05.2012 15:02

#3837: -

 

Kerropa ystävä hyvä millainen turvavarustus estää susilaumaa syömästä koirani??

 

Keskiaikainen haarniskako?

soturi

#3840 Re:

28.05.2012 16:55

#3837: -

Taidat Lilliputti istua itse kusikaukalossasi tietämättä mitään tämän maan Suurpeto ongelmasta... istu ja ...haise...!


Vieras

#3841

28.05.2012 18:08

Metsästys nykymaailmassa on täysin tyhjänpäiväistä touhua.

Vieras

#3842 Re:

28.05.2012 18:20

#3841: -  

tuo on suvaitsematon mielipide, oletko vihervasemmistolainen, jotka käsittävät itsensä suvaitsevaisiksi, mutta tosiasiassa suvaitsevaisuus loppuu välittömästi eri mieltä oleviin ja - niin kuin itse olen huomannut - myöskin normaaleihin luonnonjärjestyksiin kuuluviin asioihin keskittyen suvaitsevaisuus perversseihin ja luonnonvastaisiin toimiin ja niden harjoittajiin, en viitsi edes tarkemmin käydä tässä luettelemaan...    uskon että mitä tulee tyhjänpäiväisyyteen, niin sieltä päin sitä löytyy kyllä kosolti...  mm. tuo kommenttisi


Vieras

#3843

28.05.2012 18:29

3841 Sinusta metsästys voi ollakin tyhjänpäiväistä touhua, mutta sen lisäksi että se on hyvä harrastus, niin näen kyllä siinä suurempaakin merkitystä. Kun lukee maailman historiaa, niin ei ole mitään takuuta että tämä korkea elintasomme on itsestäänselvyys. On ollut aina hyvempiä ja huonompia aikoja. Jos tulee huonompi aika niin on se vaan hyvä että edes jotkut osaa metsästää, kalastaa, viljellä maata ja jne, vai kävisitkö silloin Rossossa tai pitzeriassa. On monia tärkeitä asioita elämässä jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Kannattaa kuunnella kokemusta.

Vieras

#3844

28.05.2012 19:27

häirikkösudet ja isot susilaumat pitää saada järkevästi kuriin! kyllä metsään muutama susi mahtuu jolkottaan.

Vieras

#3845 Re:

28.05.2012 20:24

#3844: -

Sanot vaan mistä luvat löytyvät. Kyllä niiden täyttäjiä Suomesta löytyy.


Vieras

#3846

28.05.2012 21:18

3837. se on niin,että nää on niin pölijöitä että ne jättää koiransa suoraan suden syötiksi.tyhmä vaan tekee niin jos susia alueella.ne on yksinkertaisia.kyllä olen eläimeni suojannut muiltakin kuin susilta.ei tarvi kuin älyä käyttää.se on sallittu myös eläinten tappajille.mutta ei ne osaa sitä käyttää kun susia on koko ajan niiden mielessä,että häiritsee niiden elämää.
rohvessoori

#3847 Re:

28.05.2012 22:05

#3846: -

Älä sie levitä ropakantaa. Mie läsähytän reijän joka vinosilimän välliin. Ja on iso tosi!


Vieras

#3848

28.05.2012 22:09

jaa taidat ollakin sitten oikein MIESTEN MIES.MIE TAIJAN PELÄSTYÄ SINNUU ENEMPI KUIN MITHÄÄN MUUTA.Kamala pelko iski.tulis susi tappaan tommoset hullut että ei tarvis pelätä uhoajaa joka tietää miten toimitaan.
rahan tarve kai jokaisella on

#3849

28.05.2012 22:19

Tutustui äsken tämän kampanjan mainontaan.vai että kirja ei-jäsenille syksyllä 45e ja jäsenille 25e.jopas oli hupaisaa.kyllä on rahoilleni parempaa käyttöä ja asiaan sentään.

Naturel

#3850 Re:

28.05.2012 22:32

Kyllä se vaan niin on,että susien suojelijat ovat täysin vieraantuneet luomakunnasta, eivät ymmärrä ihmisen olevan myös osa luontoa !