Jämsän Hallin Ilmavoimien Teknillinen koulu on säilytettävä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Jämsän Hallin Ilmavoimien Teknillinen koulu on säilytettävä.
Vieras |
#2615.02.2012 11:21Vastustan, eiköpä noita työttömiä ole ihan tarpeeksi, muistakaa SDP:N periaatteet...?? Työpaikkojen säilyminen, työttömyyden ehkäisy.. ym.. |
Vieras |
#27 Varteenotettavaa demariyhteistyötä15.02.2012 17:45Onneksi Jämsällä on asiaa ajamassa oma kansanedustaja, joka on lisäksi ahkera, taitava, yhteistyökykyinen ja aloitteellinen. Demarit ajavat kaikkien yhteisiä asioita ja ovat apuna muidenkin tärkeissä hankkeissa. Toivottavasti sama pätee toisinkin päin. Keskisuomalainenkin antaa vihdoin arvoa Tuulan ponnisteluille yhteiseksi hyväksi. |
Ent. demari |
#28 Mitä virkaa puolustusvaliokunnan jäsenyydellä?15.02.2012 20:41Kyllä luulisi tiedon olleen ja tulleen jäsenille, mutta jospa ei vain ole osannut sisäistää sitä. En allekirjoita tätä adressia, koska luulisi kansanedustajalla ja hallituspuolueen jäsenellä olevan muitakin vaikutusmahdollisuuksia, kuin netti adressi, jos ihan aikuisen oikeasti haluaa korjausta puolueensa siunaamaan asiaan. |
Vieras |
#29 Re: Mitä virkaa puolustusvaliokunnan jäsenyydellä?15.02.2012 21:27#28: Ent. demari - Mitä virkaa puolustusvaliokunnan jäsenyydellä? Tiedät varmaan puhuvasi palturia joka ainoassa SDP:tä ja valiokuntaa koskevassa väitteessäsi. Lakkautukset ovat kokoomuksen ja erityisesti Sasin idea. SDP on jyrkästi sanoutunut irti sellaista leikkauksista ja lakkautuksista, jotka eriarvoistavat alueita ja lisäävät työttömyyttä. On vaikea ymmärtää, miksi joku tieten tahtoen levittää valhetta ja mustaa joitakin ihmisiä ja ryhmiä. Kateus vie kalatkin vedestä, näämmä.
|
hyvän puolesta |
#3016.02.2012 11:39Ihanteellinen ympäristö nuorille miehille ja naisille, hyvät kulkuyhteydet joka suuntaan, elävöittää seutukuntaa. |
Vieras |
#3116.02.2012 17:05IlmavTK on säilytettävä Hallissa |
res ylil |
#32 Kukkuu16.02.2012 19:55Tässä on nyt joutavanpäiväistä syyttää poliitikkoja tilanteesta. Tämä on puolustusvoimissa tehty suunnitelma huomioiden kustannustehokkuus! Näillä toimenpiteillä turvataan kokonaismaanpuolustus koko valtakunnan alueella tulevaisuudessakin! Puolustusvoimien edustajat alan PARHAINA ASIANTUNTIJOINA ovat esittäneet julkisuudessa kuultuja supistuksia/lakkautuksia toteutettavaksi!!!!! Ei minkään seudun elinvoimaa voi rakentaa verovaroilla toimivan varuskunnan varaan...varsinkaan jos puolustusvoimat eivät näe sitä edes itse tarpeelliseksi säilyttää. Ja kaikki tämä olisi toteutettu ilman säästövelvoitteitakin, koska "hillo" ei vain tällä rakenteella ja kustannustasolla riitä vaikka kuinka olisi tahtoa! |
Illu Juutilaisen inkarnaatio |
#3318.02.2012 00:37Mitä merkitsee kansakunnan tekninen osaaminen? Ajatelkaa! |
KATRI LENTO |
#34 HETKIPOLITIIKKAA18.02.2012 12:32Tällaiselle hetkipolitiikalle, joka lähtee kausi- ja suhdannepolitiikan periaatteesta ei tule uhrata SUOMEN ITSENÄISYYTTÄ EIKÄ KUNNALLISTA ITSEHALLINTOA Ne ovat pysyviä perusarvoja, pyhiä ja koskemattomia kaikkina aikoina. Ne eivät ole vaalikausiasioita. Näytetään keskitysvoimille vaalissa 28.10.2012. |
Vieras |
#3518.02.2012 20:19toivottavasti koulu säilytetään!!! |
Vieras |
#3621.02.2012 10:48 Jos viedään tekninen koule jaetaan kohta patria Jyväskylän ja Tampereen kesken. Halliin kuuluu ainakin koelentue ja lisäksi tukilentue,jos teknillisestä koulusta on pakko luopua......Pitääkö puolustus ulkoistaa VENÄJÄLLE PISTE."?! |
TK:lla palvellut |
#3722.02.2012 13:14Eihän Ilmavoimien teknillistä koulua olla lakkauttamassa, vaan sitä ollaan vaan siirtämässä Jyväskylän Tikkakoskelle. Siis osaaminen säilyy edelleen Suomessa ja siltä osin SUOMEN ilmapuolustuskykyyn ei tule minkäänlaista lovea |
HALLIBEST |
#38 Re:23.02.2012 13:28#23: ADRESSI VAIN SAA ÄRSYYNTYMÄÄN IHMISET - Ja lopeta sinä se CAPSLOCKIN raiskaaminen...........huoh |
Vieras |
#3912.03.2012 20:17Ministereiden ja hallituksen mielivaltaa vastaan ! |
Realisti |
#40 Pillit pussiin22.03.2012 19:47ja ei kun menoksi jäljelle jääviin yksiköihin. Välillä on aika tehostamistoimenpiteille ja tämä varmasti tarkoituksenmukaisimmasta päästä tehty lakkautuspäätös!! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
430 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1748 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1515 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
554 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025