LASTEN OIKEUS VANHEMPIINSA TEHOHOIDOSSA

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista LASTEN OIKEUS VANHEMPIINSA TEHOHOIDOSSA.


Vieras

#176 Re: Politiikkaa

24.05.2012 23:36

#173: FrankD - Politiikkaa

Meissä muutosta vaativissa on paljon parjaamiasi oikeistolaisia, joten "pisteiden kalastelu" ei sovi tähän nyt alkuunkaan -jätetääs turha "politikointi" pois koska kyse on PALJON isommasta ja tärkeämmästä asiasta. Kiitos.

Perustuslaki sanoo perusoikeuksistamme mm. seuraavaa:

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, IÄN, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja TURVALLISUUTEEN.

Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Näin.

Otin yhteyttä äänestämääni edustajaan ja kehoittaisin myös muita toimimaan samoin.

Kertokaa ystävillenne mistä on kyse -jakakaa faktoja.

Muutos vanhoihin käytänteisiin on mahdollistuu vain yhteen hiileen puhaltamalla.

 

 

Kauhea kohtalo

#177 Re: Re: Työntekijä

25.05.2012 01:25

#172: - Re: Työntekijä

Sitä juuri pelkään, että lapsen elämänhalu katosi, kun uskoi vanhempiensa hylänneen.

Äänestä oikein

#178 Re: Re: Politiikkaa

25.05.2012 01:29

#176: - Re: Politiikkaa

Kokoomus on ollut Helsingissä vallassa vuosia Vihreiden kanssa. Tulos on tämä. Olisikohan jo aika antaa ääni Perussuomalaisille, joka pitää suomalaisten puolta rahankäytössä ja jolle ihmiselämä on pyhä asia.

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

25.05.2012 05:12


Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

25.05.2012 05:12


mamma

#182 Re: Kyllä siellä hyvät tilat on..

25.05.2012 07:30

#3: -

...ei luulisi olevan siitä kiinni. Lapsemme on ollut siellä viime vuonna hoidossa ja tuolloin ainakin kyseisellä osastolla oli todella isot huoneet! Jokaisessa huoneessa oli vain 3-4 lasta, joten en usko että tilanpuutteesta on kyse. Samalla tavalla piti hoitotoimenpiteiden vuoksi poistua, mutta muuten vierailuakoina sai käydä.

On kyllä ihan kauheaa, jos ei pääsisi omaa lasta tuossa tilanteessa katsomaan!! :( Ihan järkyttävää niin lapsen kuin vanhempien puolesta. :(


Vieras

#183 Sydänpotilaan äiti

25.05.2012 08:19

Lapsemme oli viime vuonna avosydänleikkauksessa ja hoidossa juuri K9 osastolla. Itse koin sen todella ahdistavana ettemme saaneet esimerkiksi leikkausta edeltävänä yönä olla lapsemme rinnalla, kun kenelläkään ei ollut siinä tilanteessa tietoa tuleeko  huomista - ehditäänkö leikkaukseen asti. Lapsen kunto romahti silmissä ja emme voineet kuin toivoa parasta ja soittaa osastolle moneen otteeseen yön aikana, että kuinka siellä voidaan. Onneksi seuraava päivä koitti, leikkaus meni hyvin ja pääsimme iltapäivällä vierailuaikana katsomaan lastamme. Elämäni pisimpiä tunteja oli odotella tuolloin sitä vierailuajan alkamista, että pääsee katsomaan leikkauksesta toipuvaa lasta...

Myös leikkauksen jälkeiset päivät olivat todella kriittisiä ja silloin olisi halunnut olla koko ajan pienen vauvansa lähellä...ei vain tarkkaan rajattujen vierailuaikojen aikana.

Ymmärrän kyllä, että hoitohenkilökunta tarvitsee työrauhansa ja hoito tuolla osastolla on todella vaativaa ja tilanteet saattavat vaihdella nopeastikin. Silti lapsen lähellä pitäisi ehdottomasti saada olla, kun hän kamppailee elämästä ja kuolemasta (niinhän tuolla osastolla tehdään).

Toivottavasti asiaan tulisi muutos ja lapset saisivat sen parhaan mahdollisen lohdutuksen ja tuen - omat vanhemmat! <3

Syvä osanotto vanhemmille ja voimia surutyöhön.


Vieras

#184

25.05.2012 10:08

Omista lapsistani kolme on saanut teho-osastohoitoja.Kokemuksesta tiedän, että ilman vanhemman jatkuvaa läsnäoloa ja osallistumista lapsen hoitotoimenpiteisiin (=lapsen tukemiseen) lapsi ei koe oloaan turvalliseksi vieraasa paikassa ja vieraissa käsissä, jotka usein ovat läsnä vain silloin kun nämä samaiset kädet suorittavat hoitoteknisiä toimenpiteitä.

Vieras

#185

25.05.2012 14:32

Lapset tarvitsevat vanhempien läheisyyttä ja huolenpitoa. Miksi ei siis silloin kun on ehkä kipua ja pelkoa?
Anne

#186

25.05.2012 15:13

Olen nyt jo nelikymppinen nainen, mutta joskus 2- tai 3-vuotiaana olen sairastanut yersinian ja maannut monta viikkoa sairaalassa todella huonossa kunnossa. Vieläkin äitini muistelee, miten lapsen ollessa sairaalassa ei saa tehtyä oikeastaan mitään, ajatukset pyörivät vain lapsessa ja hänen voinnissaan. Juuri tämän takia on äärimmäisen tärkeää, että vanhemmille taataan oikeus ja mahdollisuus viettää aikaa lapsensa kanssa sairaalassa, ja erityisesti silloin, kun taistellaan aikaa vastaan. Lastenklinikoilla tehdään korvaamattoman arvokasta työtä, mutta silti parannettavaa on!

Vieras

#187

25.05.2012 15:16

Tätä adressia ei voi olla allekirjoittamatta inhimillisyyden ja ihmisyyden nimissä.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

25.05.2012 19:30



Vieras

#189

25.05.2012 20:39

Järkyttävää, että tämä on mahdollista vielä nykyäänkin. Muutos saatava heti asioihin, ei näin.

Vieras

#190

25.05.2012 22:21

Mielestäni kyseinen tapahtuma oli hoitohenkilökunnan puolelta todella törkeä. Tälläistä ei saa tapahtua.

Vieras

#191

25.05.2012 23:45

Jutussa asiavirhe. Ei K7:llakaan saa vanhemmat olla aina, kuten jutussa väitetään. Vierailuaika on huomattavasti vapaampi kuin K9:llä, mutta kyllä seiskaltakin käsketään illalla pois, eikä yöpymismahdollisuutta ole. Toimenpiteiden aikana ja hengenvaaratilanteissa ei nimenomaan saa olla paikalla, ja tilanne koskee silloin koko huonetta, eli esimerkiksi kymmentä perhettä. Näin oli ainakin 7 vuotta sitten tilanne, kun poikaamme hoidettiin osastolla 3kk. Tästä ajasta 2kk hän taisteli elämän ja kuoleman rajamailla ja etenkin pahimpina hetkinä ei meillä vanhemmilla ollut mitään asiaa huoneeseen, eikä varmasti muidenkaan lasten vanhemmilla. Asia on silti ihan oikea, ja varmasti tilanne pahempi ysillä. Voimia kaikille vakavasti sairaiden lasten vanhemmille.

Vieras

#192

26.05.2012 08:21

Meillä USAssa lastensaoraalan teho-osastoilla saa olla ainakin 1 vanhemmista lapsen luona koko ajan, paitsi ei osastolla tehtävien leikkausten aikana. Kuolevien luona saa olla 2-4 vierailijaa koko ajan. Minä olen kirurgina pitänyt Suomen hoitoa täkäläistä parempana, mutta kenties jotain parannettavaa olisi silti!

Vieras

#193

26.05.2012 19:00

todellakin allekirjoitan. Lapsi tarvitsee hoidon lisäksi vanhempiaan ja läheisyyttä.
laki ja oikeus

#194 Elämän sekä kansanvallan puolesta

26.05.2012 19:53


Tulkaa mukaan Adressiin ---Kansan äänestys ydinvoimasta sekä
Uraanikaivos hankkeista ! ---Kiitos !

Vieras

#195

26.05.2012 22:13

!
Hoitsu minäkin

#196 Re: Työntekijä

26.05.2012 23:24

Työntekijä

#197 Työntekijä

27.05.2012 00:02

Vierailuaikojen välissä suoritetaan mm. leikkauksia. Kyllä järkikin sen sanoo, ettei silloin voi olla ulkopuolisia samassa tilassa. Kyllä olisi hienoa, että olisi huone per potilas. Monta vuotta Lastenklinikalla työssä olleena olen huolissani myös omasta terveydestäni homesairaalassa. Hoitajia ympäri sairaala ovat joutuneet vaihtamaan työpaikkaa homeoireiden eli sisäilmaongelmien takia.
Toimittajat voisivat selvittää näiden sisäilmaongelmien vaikutuksia potilaisiin, mitä tuhoa ne ovat jo saaneet aikaan. Ei kiitos enää raflaavia otsikoita asioista joista ei oteta edes kunnolla selvää.
Ketään lasta ei jätetä mihinkään kuolemaan yksin, vaikka media sellaista kuvaa antaa.
Hoitajille ja lääkäreille työrauha.
työntekijä

#198 Työntekijä

27.05.2012 00:04

Muistuttaisin myös, että talon väellä on myös lapsia, jotka ovat joutuneet hoitoon lk7, lk9, leikkauksissa, ensiavussa, kuvauksissa tai jollain muilla osastoilla.
Työntekijä

#199 Työntekijä

27.05.2012 00:07

Muistuttaisin myös, että suurin osa potilaista ovat tajuttomana intuboituna osasto 9:llä, teho-osastolla. Se että Anni tyttö on jäänyt itkemään vanhempiensa perään on surullista. Lapsen sairaus ja kuolema on aina epäoikeudenmukaista.
media, jopa HS..hävetkää

#200 Re: Re:

27.05.2012 00:10

#103: Inkeri - Re:

Potilaiden tila voi huonota niin nopeasti romahtaen, että vanhempia ei ehditä kutsumaan paikalle heti asap. Järki varmaan sanoo ettei kukaan kiusallaan päästä vanhempia lapsen luo tuijottaen vierailuaikoihin. hei haloo.