LASTEN OIKEUS VANHEMPIINSA TEHOHOIDOSSA

Mitkä rahat?

Mitä ihminen tarvitsee eniten silloin, kun hän sairastaa? - Rakkautta, hellyyttä, huolenpitoa, jotta hän jaksaisi kerätä voimia ottaakseen käyttöönsä omat parantavat voimansa. Rakkautta ja läheisyyttä tarvitsevat aikuiset, mutta erityisesti lapset, joilla ei ole vielä kykyä ymmärtää omaa tilaansa ja syytä, miksi joutuvat käymään läpi raskaita ja kivuliaitakin toimenpiteitä. Ei ole mitään ihmisen järkeen käypää syytä siihen, että miksi lapselta otetaan pois mahdollisuus äidin ja isän läheisyydestä ja läsnäolosta silloin, kun hän sitä eniten maailmassa tarvitsee. On olemassa konkreettisesti todistettuja hoitotuloksia esim. keskosina syntyneistä lapsista, joiden eloonjämismahdollisuus on ollut lähes olematon. Ja, jotka ovat toipuneet, vahvistuneet ja jääneet henkiin pelkästään äidin ja isän rakkauden ja läheisyyden/läsnäolon voimalla. Jopa sellaisissakin tilanteissa, että kaikki hoitotoimet on lopetettu ja kyseessä on lääketieteellisesti määritelty olevan lapsen viimeiset elinhetket. Oma pieni tyttäreni sairasti puolen vuoden iässä vakavan verenmyrkytyksen, josta seurasi monen vuoden sairaalakäyntejä, tutkimuksia ja lopulta myös leikkausia. Sairastaminen alkoi kesälomalla, jonka seurauksena tytär kiidätettiin Kajaanin keskusairaalaan. Tästä alkoi ensin neljän viikon hoitojakso siellä, jossa olin hänen kanssaan 24 h koko tämän ajan. Kiitos Kajaanin keskussairaalan silloiselle hoitopolitiikalle, että se oli minulle ja tyttärelleni mahdollista. Hän oli pitkiä hoitojaksoja myös Lastenklinikalla, jossa pystyin olemaan hänen kanssaan päivisin. Menin aamulla ennen hänen heräämistään ja laitoin illalla nukkumaan. Tässä ei ole pelkästään kyseessä lapsen tervehtymiseen ja hoitoon liittyvä asia, vaan kysymyksessä on myös vanhenpien voimavarat ja topiminen siinä tapauksessa, että lapsesta joudutaan luopumaan. Vanhempien toipuminen ja surun läpikäyminen voi kestää pidempään, jos he joutuvat surun ja luopumisen lisäksi käsittelemään myös syyllisyyttä siitä, että heillä ei ollut mahdollisuutta olla lapsensa lähellä silloin, kun hän olisi tarvinnut sitä kaikkein eniten. Kuvitella lapsensa tunnetiloja ja ikävää, kun on yksin jossakin missä vieraat ihmiset tekevät asioita, joita ei voi itse ymmärtää. Tässä tilanteessa on myös yhteiskunnan etu, että vanhemmat pääsevät surunsa ylitse mahdollisimman nopeasti, että pystyvät palaamaan esim. työelämään. Rakkauden ja läheisyyden voimaa ei voi vähätellä ja se on otettava huomioon myös pienten lasten hoitotoimissa. Ja meidän aikuisten on pidettävä huoli siitä, että lasten oikeus rakkauteen ja läheisyyteen toteutuu. He eivät itse vielä pysty eivätkä kykene. Sen vuoksi kehotan kyseenalaistamaan määräykset ja ohjeet. En kannata vastaanpanemista enkä taistelua tai vastustamista, mutta kyseenlaistamista. Ovatko kaikki määräykset ja ohjeet sellaisia, joille löytyy TODELLA järkeenkäypä syy niitä noudattaa. Ja erityisesti lasten kyseessä ollessa ovatko nämä määräkset ja ohjeet ainoastaan meidän aikuisten maailman "mukavammaksi ja helpommaksi" tekeviä asioita. Toivon näille kaikille pienille elämänaluille, että he saavat kaiken sen hoidon, läheisyyden ja rakkauden, joka vaan ikinä on heille mahdollista antaa. Ja heidän vanhemmilleen voimia ja rohkeutta kyseenalaistaa asioita sekä käydä läpi niitä vaikeitakin vaiheita, joita edessä ja tässä hetkessä on. Ja toistan vielä: Ei ole mitään järkeenkäypää syytä sille, että lapselta estetään vanhempinen läsnäolo, läheisyys ja rakkaus. Kaikki esitetyt syyt ovat tekosyitä. Ja niitähän voi keksiä ja kehitellä kaikenlaisia.

Koen täysin kihtuuttomana vaihtoehtoa, että lapsen pitäisi olla tehohoidossa ilman turvaa- lue : vanhempia! Johan se aiheuttaa jo lapselle traumoja?

I am so sorry to hear the story. Dear parents, please accept my deepest condolences.

Our son was at LK tehoosasto six years ago, and after the doctors decided he was to die, they put him off respirator and told us that he has only a few hours left. At that point we didn't suspect that they might be wrong, or that forcing us to accept their decision was against the law. We had no right to say "no". Waiting for our son to die was hard enough for us not to think that we could check our rights and look for other opinions, and especially that we should check what is written in hospital papers.

Since our son continued to live for many hours, we were sent to infektio-osasto where he was to die within days. For some reason now doctors state that he was sent to another ward since he didn't need intensive care any more, forgetting that he was to die and thus sent away from teho-osasto, and that he DID need respirator. Without it he lacked oxygen for weeks. General knowledge is that lack of oxygen can cause brain damage, right? Well, not for some doctors who state that little oxygen levels have not harmed our son, without explaining how they came to that conclusion.

We were waiting for our son to die and watching him breathe with trouble for weeks, and not even we have never heard "sorry", what's worse is the hospital's denial of what really happened.

Would you have the strength to admit what you've done? You, meaning a few doctors in question who were the members of the board that sent our son to death. Or tried to, since he's alive but severely handicapped. Fortunately we don't have to face those doctors now but admitting the truth would mean the world to us.

Ehdottomasti LAPSELLA PITÄÄ olla oikeus olla omien vanhempiensa kanssa hoidoista tai toimenpiteistä huolimatta tällaista ASIAA ei saa edes kyseinalaistaa!!

Vaikka tämä asia ei itseäni koskekaan, koen sen silti niin tärkeäksi, että allekirjoitan adressin empimättä.

Tavallaan hyvä asia, joskin on muistettava myös kolikon toinen puoli, eli se, miten taata hoitohenkilökunnalle työrauha enemmän tai vähemmän hätääntyneiden vanhempien pyöriessa ns. jaloissa. Pahimmassa tapauksessa hoitohenkilökunnan aikaa kuluu paimentaessa hysteerisiä vanhempia, jotka eivä tajua, että laitoksella on x-määrä muitakin potilaita, jotka tarvitsevat yhtä lailla hoitoa.

Lastenklinikalla osastolla K10 eivät edes imettävät äidit saa yöpyä lapsensa vierellä

Hulluus loputtava vierailuajoissa tälläisissä tapauksissa jos lapsi on tehohoidossa!!! Ehdottomasti vanhempien saatava olla lapsen lähellä!!!

On uskomatonta että meidän kaikkein pienimpien keskostemme ja lastemme sekä heidän hoitajiensa täytyy tyytyä Suomen kaltaisessa rikkaassa ja kehittyneessä maassa niin ala-arvoisiin ensi- ja teho-sairaanhoidon puitteisiin, että lopulta vierailuajatkin nousevat surullisesti uutisoinnin keskiöön näissa alle kaiken pohjoismaisen inhimillisyyden olevissa sairaalatiloissa. Lastenlinnan 'rahoitusvaje' on poliittinen päätös ja se kertoo paljon. Tällaisiako me haluamme olla?

Niinpä, kaikki ei tunnu ymmärtävän, että teho-osastolla ei ole koko ajan elvytystilanteita päällä...

Jos jaksatte, niin olkaa yhteydessä potilasasiamieheenne. Hänen tietonsa saatte osaston sosiaalityöntekijältä. Tästä asiasta olisi hyvä tehdä kaikki mahdolliset valitukset niin sairaalan johdolle, Valviraan kuin aluehallintovirastoon. Hallinnollisista hoitopäätöksistä voi valittaa oman alueenne hallinto-oikeuteen. Vain niin käytännöt voivat muuttua. Voimia teille tämän käsittämättömän tapahtuman edessä.

#101: -

Ilmeisesti vuodessa on käytäntö muuttunut? Minä ainakin koin vastasyntyneen vauvani suhteen, jonka tila ei missään vaiheessa ollut kriittinen ja vointi ei ainuttakaan kertaa romahtanut aika julmaksi minuutin tarkat vierailuajat ja häädöt kesken vierailun. Vaikka sinne pääsi 4 kertaa päivässä sisälle, oli todella raskasta asua melko lähellä, mutta niin kaukana että päivässä saattoi ajokilometrejä tulla yli 200km.

Paikalla on aina hoitajia, jokaisella on omansa ja äärimmäisen harvoin jonkun oma on poissa, mutta he eivät ole lasten vanhempia. Pikkuvauva ei tunnista tietenkään sillä tavalla äitiä/isää kuin vähän isompi lapsi.

Yllättäville tapahtumille ei voi mitään, mutta lähtökohtaisesti pitäisi olla mahdollista muista potilaista huolimatta olla 24/7 lapsen luona ja silloin kun toimenpiteenä on sellaista mitä ei suositella katsottavaksi tietysti pois, eipä sinne leikkaussaliinkaan taida kovin moni olettaa pääsevänsä.

Meiden perheemme kohdalla en huomannut ainuttakaan joustoa, vaikka useasti kävi niin, ettei vierailuajalla päässyt sisälle. Ehkä sitten kuukausia kestävissä hoidoissa otetaan huomioon paremmin... Haluaisin sinäänsä kuulla kuinka moni tavis, joka ei ole kiinnostunut lääketieteestä pystyy edes jäädä katsomaan elvytystilannetta.

Erinomainen adressi,toivottovasti päättäjät ottavat sen vastaan.

Murheellista luettavaa nämä viestit.
Yli 30-vuotta sitten oli Kätilöopistolla os.5( ei tarkoittanut teho-osastohoitoa), jossa vanhemmat saivat halutessaan olla lapsensa lähellä vaikka koko päivän ja osallitua lapsensa hoitamisen.
Kumma asia tämä, että nämä jokaiseen ihmiseen, nuoreen tai vanhaan, pieneen tai isoon, liittyvät perusasiat; turvallisuudentunne, läheiset henkilöt, heidän lohduttavat kosketuksensa,tuttujen henkilöiden äänet ja puhe, joille ymmärtääkseni ihmisen hyvivointi mm. perustuu, sille ei ole tilaa?
Sitä ei ole olemassa, sitä ei oteta lukuun, tässä alati kehittyvässä sairaalamaailmassa; hoitotieteessä, lääkinnässä, terveydenhuollossa, jossa koulutus lisääntyy, menetelmät kehittyvät, tekniikka menee huimaa vauhtia eteenpäin.
Mutta palveluorganisaatioina nämä järjestelmät eivät toimi, luontevasti ja luotettavasti, toisinaan kyllä, mutta eivät kaikkialla.
Mielestäni nyt kerätään kallitta kokemuksia, jotka todennäköisesti myöhemmin havaitaan kurjiksi käytänteiksi. Kun eroitetaan ihminen omasta läheistensä piiristään, kun ja jos hänellä sellainen on, tämä koskee kaiken ikäisiä ihmisyksilöitä, ikään tms. seikkoihin katsomatta.
Mielestäni, em. tilantessa, vastuu on viimekädeessä valtiovallalla ja kuntapäättäjillä; ao. ministereillä ja pääminsterillä.
Tarviis vissiin, tehdä jottain täs asiassa, mut kenen tarviis?

K7 tuttu osasto, joten miksei sama periaate käy K9:llä.

Lastenklinikalla työskentelevänä voin sanoa, että mikään ei ole mustavalkoista.Teho-osasto on poikkeuksellinen paikka. k9 ja k7 ei voi verrata toisiinsa. Piste.
Mikään ei ole lapselle niin tärkeää kuin vanhemmat. Hoitajille pitää myös antaa työrauha. Koska kyllä, me ollaan siellä duunissa. En kyllä usko, ettei yksikään hoitaja ole joskus itkenyt potilaan takia Lastenklinikalla. Duunia tehdään niissä puitteissa mitä on. Uusi lastensairaala olisi pitänyt rakentaa jo vuosia vuosia sitten. Asiat jätetään viime tippaan, kun katastrofin ainekset on käsillä.
En usko, että kovin moni vanhempi haluaa olla paikalla kun lasta elvytetään, joskus joudutaan avaamaan rintakehä.
Harmillista on, että Annin vanhempien viimeinen muistikuva on, kun lapsii jää itkemään, kun joutuu itse poistumaan. Se on väärin. Uskon,että lääkärit eivät ole tajunneet romahtamisen tasoa, että olisivat päästäneet vanhemmat hyvästelemään Annin. Ja muistuttaisin, että tehoilla lapset "romahtelevat" useasti, he ovat tehohoidossa, jossa heitä pidetään valvotusti elossa.
Itsellänikin on lapsia.

Sairaan lapsen on saatava paras mahdollinen hoito ja huolenpito. Vanhempien läsnäolo hoidon aikana on suurinta rakkautta ja antaa turvallisuutta pienelle potilaalle.

#170: Kolikon kaksi puolta. - Työntekijä

Tapahtuisikohan sitä "romahtelua" vähemmän jos fyysisesti rankkoja leikkauksia/hoitoja kokeneita pieniä ihmisiä ei altistettaisi pelolle ja eroahdistukselle?

Muistakaahan hyvät ihmiset että tämä on lähinnä poliittinen kysymys. Oikeistopuolueet haluavat vähentää julkiseen terveydenhuoltoon käytettäviä varoja ja vasemmistopuolueet lisätä niitä. Kuntavaaleissa tavataan!

#24: -

Meidän poika syntyi reilu 3viikkoa sitten naistenklinikalla ja joutui käydä vvolla ottamassa 2krt päivässä antibiootteja.

Kyllä me saatiin olla joka kerta mukana ja jos ois otettu sinne valvontaa niin silloinkin oltais saatu,näin meille ainakan sanottiin.

Oko kyse keskosesta?

ilman muuta näin.itse ollut 60-70 luvuilla ilman vanhempien läsnäoloa tehohoidoissa,lapsen olo letkujen ja kaikien sihinän,vinkunan keskellä on aika turvaton :(