Korvensuoran suuralueelle yhtenäinen peruskoulu

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Korvensuoran suuralueelle yhtenäinen peruskoulu.

Veroja maksava äänestäjä

#1 Oppivelvollisella on myös oikeuksia

11.10.2012 17:10

Oppivelvollisella lapsella on oikeus riittävään uneen, turvalliseen ympäristöön kouluissa sekä koulumatkoilla ja nykyaikaisiin työkaluihin (kuten kielistudio). Noita vähimmäisedelletyksiä ja oikeuksia ei Oulun päättäjissä ole toistaiseksi tunnustettu. Kunnallisvaaliehdokas: onko sinusta kantamaan vastuuta tästä ? Aloita adressista ja tuo itsesi muutenkin julki, mikäli haluat ääneni. Kanna vastuusi tulevien äänestäjien eli lasten hyväksi.
Jari Laru

#2 Re: Oppivelvollisella on myös oikeuksia

11.10.2012 23:37

#1: Veroja maksava äänestäjä - Oppivelvollisella on myös oikeuksia

Olen samaa mieltä. Korvensuora tarvitsee koulunsa, ja laajemminkin: Koillinen suunta ansaitsee saman huomion kuin muutkin alueet. Itse tarkastelen laiminlyötynä seutuna koko aluetta aina Jääliin saakka. Kiimingin kuntataajamassakin on omat ongelmansa, mutta nyt sitä on "entrattu" isolla rahalla.

Mutta tosiaan, meidän kuusamontien varren asukkaiden täytyy nostaa uudessa Oulussa meteliä. Strategisella tasolla tahtotilamme täytyy olla jaettu. Emme voi käpertyä tarkastelemaan omien alueidemme etuja tällä suuntaa Oulua, sillä isommat (kaupalliset/kunta)palvelut tahtovat kummasti löytää tiensä lähes pelkästään nelostien suuntaisesti/meren rannalle/oulujoen rannalle.

Terveisin, Jari Laru, 367 (Kansallinen Kokoomus), http://www.jarilaru.eu
Politiikan ulkopuolella toimin Jäälin asukasyhdistyksen puheenjohtajana

Työtarjous tuli jo, mutta koulua ei kuulu

#3 Pudasjärvisiä emme ole, tuiralaisia meistä ei tule...

17.10.2012 20:13

Pudasjärvellä oppilaat kuulemma kävelevät 40-50 km koulumatkoja päivittäin (Kaleva 17.10.), osoittaen sillä "miehuuttaan". Tämä tarkoittaa kymmenen tunnin tauotonta marssia - uskokoon ken tahtoo...

Uskon kuitenkin jo kahden tunnin päivittäisen ylimääräisen matka-ajan haittaavan lasten koulumenestystä, ja siksi vaadin Korvensuoralle yläasteen koulua! Kuten adressin tekstissä todetaan, on lasten kuljettaminen Tuiraan paitsi järjen, myös kestävän kehityksen periaatteiden vastaista, ja osoittaa etteivät Oulun päättäjät pysty seisomaan sanojensa ja strategioidensa takana.

Korvensuoran suuralue on merkillisesti pudotettu monien palveluiden ulkopuolelle kasvavasta asukasmäärästään huolimatta. Onko taustalla asukkaiden sosioekonominen tilanne - eli pidetäänkö alueen lapsiperheitä "liian varakkaina" saamaan kunnallispalveluita lähelle?

Edelliset valtuustot ovat mielestäni näyttäneet haluttomuutensa korjata asioiden tila. Yksittäisen valtuutetun mielipide on haudattu puolueen ryhmäpäätöksen alle. Näin ei voi jatkua, ja siksi en ainakaan itse äänestä enää uudelleen valtaan niitä, jotka nykyisessä ja edellisissä valtuustoissa lykkäsivät asiaa hamaan tulevaisuuteen.

Oulussa sairastetaan julkishallinnon möhkötautia: rakennetaan jättiläismäisiä koulukomplekseja ja muita monumentteja, joita ei tarpeiden muuttuessa voida joustavasti sovittaa uusiin tarpeisiin ja käyttäjämääriin. Turvallisen ja asukasmääriin sopeutuvan "pienen" lähikoulun merkitys lapsien ja perheiden hyvinvoinnille on kylmästi unohdettu mahtipontisuuden tavoittelun vuoksi.

Vuoden 2013 budjettiin aloitusraha tuskin enää ehtii, mutta nyt pitää sitoutua työn aloittamiseen viimeistään 2014. On turha odottaa vanhan koulun sisäilma- ja muiden rakenteellisten ongelmien leviämistä käsiin lasten terveyden kustannuksella. Hätäisesti tehdyt tilapäiskouluratkaisut tulevat myös kalliiksi. Suunnittelu pitää käynnistää välittömästi ja sitova linjapäätös rakentamisesta annettava.

Kouluoloilla on vahva vaikutus siihen, maksaako perheemme veromarkat tulevina vuosina Ouluun vai pääkaupunkiseudulle.
Pennanen

#4 Laillistettua syrjintää

20.10.2012 19:05

Kummallista, että Oulussa saa yhden suuralueen ohittaa noinvain palvelujen järjestämisessä. Kaupungin johdon harjoittamaa syrjintää.

Vieras

#5

04.11.2012 22:47

Onkohan järkevämpää rakentaa alueelle oma yläkoulu, vai kuljettaa 500 oppilasta joka päivä linja-autolla kouluihin vähintään 7km päähän, ja tietysti myös takaisin. Missä muualla yli 100000 asukkaan kaupungissa koululaisia kohdellaan näin?
Komeeta

#6 Lukumäärältään

05.11.2012 01:15

Kuinkas iso koulu tulisikaan olemaan. Periaatteessa vastustan isoja kouluja.
Sopiva se on

#7 Re: Lukumäärältään

05.11.2012 15:19

#6: Komeeta - Lukumäärältään

Mitoitus hankeryhmän esityksessä on yhteensä 830 oppilasta, joista 250 yläluokkien oppilaita. Tässä vaihtoehdossa Korvensuoran koulusta luovutaan huonon kunnon ja tilojen tehokkaamman käytön vuoksi.

Hätä on kova!

#8 Re: Lukumäärältään

05.11.2012 15:39

#6: Komeeta - Lukumäärältään

Parempi vaikka iso koulu kuin ei koulua ollenkaan tai homeinen koulu...

huolestunut äiti

#9 Bussikuljetuksista

05.11.2012 19:08

Onkohan päättäjät tietoisia siitä, kuinka täynnä nuo aamun bussit ovat? Itse pari kertaa näillä "koulubusseilla" matkustaneena olen ollut ihan kauhuissani siitä, kuinka moni lapsista joutuu seisomaan koko koulumatkan ajan. Onkohan edes laillista ottaa bussiin 20-30 lasta seisomaan käytävälle? Aika ikävää jälkeä tapahtuu, jos tuollaisessa lastissa oleva bussi ajaa kolarin tms. Sitäkö tässä odotetaan?
Jaana Posio

#10 Terveysriski

05.11.2012 23:45

Tutkijat selvittivät syyn, miksi sisäilma sairastuttaa (HS 10.10.2012)
Tutkimusryhmän johtajana on mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salonen. Trilongiini-myrkyt imeytyvät elimistön kudoksiin ja soluihin ja kaivavat sinne pieniä nanokanavia. Nämä kanavat häiritsevät elimistön omia viestikanavia, jotka ohjaavat sydän-, hengityselin- ja hermosolujen toimintaa. Lääkkeet eivät tepsi; SAIRAUKSIA VOIDAAN TORJUA VAIN KORJAAMALLA ONGELMARAKENNUKSET. Kuinka monen lapsen terveyden menettämiseen meillä on varaa? Lapsillamme on oikeus terveelliseen ja tasa-arvoiseen oppimisympäristöön!
Ehdottomasti

#11 # Alueen arvo ja imago paranee

06.11.2012 11:32

jos koulu/monitoimitalo saadaan on itsestään selvää, että alueen asuntojen arvo nousee ja alueen imago tuppaa seuraamaan myös sitä kun alueella on HYVÄT PALVELUT - mieti mitä niitä nyt on ja mitä on jo viety!
Ei pidä ajatella, että 'ei kuulu minulle kun ei ole lapsia tms' vaan tässä on koko alueen arvoista kyse.

BTW; alueemme on muuten Oulun 2. paras veroja maksava alue, joten niille rahoille on hyvä jo saada myös vastinetta.
jo riittää

#12 bussikuljetuksista

06.11.2012 17:22

Kun on kyse tilausajosta jossa on lapsia kyydissä niin ollaan tosi tarkkoja siitä että kaikille on oma istumapaikkansa, 3 lasta ei saa istua 2 lapsen paikalla saati seistä, ei edes aikuinen turvallisuussyistä. Kumma kun näillä reittimatkoilla on hyväksyttyä ottaa kyytiin niin paljon porukkaa kunhan vaan mahtuu ovet kiinni. Mihinkä ne turvallisuussäännöt siinä kohti unohtuu?
Hamslankari

#13 Raksamiehet töihin

06.11.2012 22:09

Penskat kotikylän kouluun, eikä mitään päivittäisiä risteilyjä pitkin ja poikin kyliä!! :)
jehna

#14 Kulkekoon vuorastaan saarelaiset

07.11.2012 17:55

Miksi korvensuoran penskat vain kulkevat, vaihdetaan jo porukat jos ei saada koulua. Menköön saarelaiset tai oulujokiset Merikoskeen ja korvensuoralaiset vaihteeksi Laanilaan. Miksi yhden aleen penskat vain busseilevat? Tasa-arvoa!

Vieras

#15

08.11.2012 18:40

Ei Myllyojan suuralueellakaan ole yläastetta vaikka alue on todella suuri ja lapsia on paljon. Mihin nämä lapset sitten yläasteelle menevät kun ovat ala-asteensa saaneet käytyä? Ja kyllä nämä ihan ensimmäistäkin kouluvuottaan käyvät lapset joutuvat heräämään aikaisin jotta pääsevät aamuhoitoon ennen koulua.Kovin se on raskasta 7-vuotiaallekkin herätä aamulla kuuden jälkeen, mennä ensin aamuhoitoon, sitten kouluun ja vielä iltapäiväksi iltapväkerhoon. On vain elettävä sen mukaan että jaksaa aamulla aikaisin herätä.

Vieras

#16 Re:

08.11.2012 20:26

#15: -

No ei Myllyojalaisten yläkoulu kovin kaukana ole! Eivätkö he kulje Laanilassa? Sinnehän pyöräilee Myllyojalta varttitunnissa.. Ei siis vielä matka eikä mikään.

Vieras

#17

08.11.2012 22:18

Rannanperän ja Haapalehdon väliselle metsäalueelle mahtuisi kyllä koulun pystyttämään, ja se palvelisi myös tätä "trendikästä" Hiukkavaaraa!

Vieras

#18 Muutto pois Talvikankaalta?

08.11.2012 23:46

Talvikangas mukava paikka asua, mutta pitää ilmeisesti myydä asunto ja muuttaa pois, koska tänne ei tule ilmeisesti lähi vuosinakaan luvattua yläastetta eikä parempia palveluita!!!
Aktivisti

#19 Korvensuoralle yhtenäisperuskoulu -adressin luovuttaminen kaupungintalolla MA 12.11.2012

09.11.2012 01:22

Adressin luovutus on siis 12.11.2012 klo 16.30 kaupungintalolla vastaanottajina Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen ja apulaiskaupunginjohtaja Kalervo Ukkola.

Lapsille taskulamput mukaan, aikuiset voivat kysyä asukasyhdistykseltä/kotikoulutoimikunnalta kylttejä ym. tavaraa.

Kokoontuminen paikalle 16:00!

PAIKALLE TARVITAAN PALJON PORUKKAA. PALJON TARKOITTAA SINUA, NAAPURIASI, LAPSIASI, SUKULAISIASI, JOKAISTA! KOULU EI KOTONA ISTUMALLA TULE!

https://www.facebook.com/events/460916410618663/
HP

#20

09.11.2012 12:03

Ehkäpä meidän pitäisi alkaa viettämään Korvensuoran yläasteen vuosijuhlia. Tehtäisiin iso mediatapahtuma keskelle metsää isoin plakaatein: Korvensuoran yläaste 30 vuotta!
Sitä saa mitä tilaa - Oulu.

#21 Jos kaupunki ei reagoi, niin tässäpä idea!

09.11.2012 16:15

Hyvä, hyvä! 30-vuotis juhla olemattomalle koululle ois huipppu! Ehdottomasti mukana!

Uus idea...
1. kaadetaan Hiukkavaaran metsistä puut... tai ei ees tartte ku siellä on jo ne valmiiksi pinoina (hakkuut juuri tehty). Äkkiä kerätään pois.
2. Ostetaan itse muut tavarat eli asukkaat sijoittaa loput
3. Ammattilaiset rakentaa ja asukkaat osin talkoilla
4. Rakennetaan ilman lupaa ku ei voi puolueelliselta lupaa kysyä.
5. Myydään koulu kaupungille 5-kertaiseen hintaan.
6. Jokainen sijoittanut saa rahansa 3-kertaisena takaisin ja talkoistakin maksetaan korvaus.

7. Loput rahat käytetään alueen hyvinvointiin ... vaikka noihin 30-vuotisjuhliin! :)

 


Vieras

#22 Re: jehna

10.11.2012 12:00

#15: -

Myllyojalaiset voisi laittaa kulkemaan Merikoske kouluun, kun jaksvat herätä


Vieras

#23

10.11.2012 13:14

Yhdessä viestissä lukee, että 500 oppilasta kulkisi bussilla kauas kouluun, mutta suunnitelmassa taas on, että yläaste olisi 250 oppilaalle.
Monelleko koululaiselle tuota yläastetta siis tarvitaan? Eihän 250 oppilaan yläaste edes riitä, jos oppilaita on todella jopa 500.

Vieras

#24 Re: vastaus

10.11.2012 15:10

#23: -

Tällä hetkellä Korvensuoran laueen koulut (ala) pullistelevat niin väkeä, etä kulkijoita on todella kohta 500.

Erkki sarjanoja

#25 Re: 350

10.11.2012 19:18

#23: -  

Nyt yläkoululaisa on vajaa 300, joista noin 200 käy Tuiran Merkoskessa, loput muissa yläkouluissa, mm. liikuntaan tai kuvataiteisiin painottuneissa kouluissa. Kaupungin asiakirjoissa ennustetaan vuonna 2021 yläkoululaisia olena 350.

 

Kommentoi adressia

Facebook
Tuleeko uskonnon olla oma oppiaineensa?