Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

#21726 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

30.09.2013 14:31

#21700: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

Vastasit omaan kysymykseesi. Ihmisyksilön suurimmat persoonallisuutta ja henkistä olemusta koskevat tapahtumat ovat niitä, jotka tapahtuvat aivan ensimmäisinä elinvuosina. Se ei ole teoriaa, se on todellisuutta. Ihmisen minuus, ja kaikki mikä siihen liittyy, ottaa muotonsa suunnilleen samaa tahtia tietoisuuden heräämisen kanssa, mutta kokemukset vaikuttavat ihan alusta alkaen.

Se, mikä sen jälkeen ihmisyksilölle tapahtuu, otetaan vastaan tämän preferenssin pojalta. Ihminen siis oppii kohtaamaan elämää tietyllä tavalla, ja alkaa toimia näiden mallien mukaan. Tämä on automaatio siihen asti, kunnes itse osaa sen kyseenalaistaa.

Mielenkiintoista, kun homoista on puhe, on juuri se, miksi he kokevat vastenmielisyyttä tai eivät ainakaan osaa muodostaa kiintymyssuhteita vastakkaiseen sukupuoleen. Tätä ei nähdä ongelmana, mutta se on selvästi outoa. Kumma myös, ettei osata tai haluta nähdä yhteneväisyyttä tässä muiden seksuaalisen halun suuntaamisen ilmentymien kanssa: valinta on vapaa, mutta joku tekijä ohjaa meitä siihen, mistä kiihotumme ja mitä himoitsemme - oli se sitten miestä, naista, lasta tai kenkiä. Tämä on hyvin yksilöllistä, mutta se ei ole geneettistä, sillä geenimme eivät koodaa nahka-asuja, ulostehimoa, Berliinin muuria tai ruoskaa. Nämä ovat "opittuja" eli käytännössä omakohtaisen kokemuksen ohjaamia seksuaalisen halun kiinnittymisilmiöitä.

Siksi voi ihan asiallisesti kysyä, miksi ihmisen himo samaan sukupuoleen tai lapsiin olisi tästä erillinen ilmiö? Pyydän samalla huomauttaa, että heteroseksuaalisuuskaan ei välttämättä ole valmis ratkaisu, vaikka se ehkä biologisessa merkityksessä olisikin "ihanneratkaisu". Juuri tästä johtuu, että se voi mennä "mönkään": yksilö ei kiinnitykään suvunjatkamiseen sopivimpaan vaihtoehtoon - mikä silti olisi toimivin vaihtoehto, sillä näköjään homotkin usein haluavat lapsia.

Eikö kukaan uskalla nähdä tässä ilmeistä ristiriitaa? Jos haluaa lapsia, muttei silti kykene tai halua tehdä luonnollista valintaa lasten saamiseksi, missä on vika? Sukupuolisuus on vaikea asia, ja monille jopa traumaattinen. Tämä on totta myös monelle heteroille. Se ei siis tarkoita, että trauma tekisi välttämättä ihmisestä homon. Mutta onko homous (tai muut seksuaaliset "erikoisratkaisut") muuta kuin seksuaali-identiteettinen trauma?

K. Westerlund

#21727 Re: Vihan sijaan rakkautta

30.09.2013 14:47

#21719: - Vihan sijaan rakkautta

Äiti Amma on oivaltanut sen, mitä tästä maailmasta on jäänyt puuttumaan: todellinen läheisyys. Valitettavasti kaikki on mennyt siihen, että me ihmiset emme saa tätä perustarvetta enää mistään tyydytettyä, kun äiti ja isä ovat kahlittuja yhteiskunnan pakkotahtiin, eikä ole ketään muutakaan meille sitä antamassa. On paljon päteviäkin työn puolesta meistä välittäviä ja huolehtivia, mutta aitoa tunnesidettä harva enää keltään saa.

Ihmekös sitten, että ihmisyksilöt muuttuvat omituisiksi. Läheisyyden puute tappaa monin eri tavoin.


Vieras

#21728

30.09.2013 14:53

Kuka on valehtelija, ellei se, joka kieltää, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, ja hän kieltää Isän ja Pojan. Ei kenelläkään, joka kieltää Pojan, ole myöskään Isää. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. 1. Joh.2:22-23

Vieras

#21729 Re: Zombi, homo, feministi...

30.09.2013 15:18

#21654: Media on arvoromuttaja! - Zombi, homo, feministi...

Oma "kuppini" kaatui sanomalehteni osalta jo väistyneen kesän aikana. Luopumus on tullut.

K. Westerlund

#21730 Re: Re: Re: Re: Re: Huhheijaa ja rommia pullo!

30.09.2013 15:27

#21698: - Re: Re: Re: Re: Huhheijaa ja rommia pullo!

Homoseksuaalisuus on kuitenkin ihmiselle omakohtaisempi ja intiimimpi asia kuin vasenkätisyys, ja ymmärrettävästi siksi on altis herättämään vahvoja tunnemieltymiä siitä puhuttaessa. Tämä täytyy osapuolten ymmärtää, ..."

"Tarkoittanee Suomeksi, että meidän on saatava olla rauhassa asenteellisia ja diskriminoivia ääliöitä, koska homoseksuaalisuus nostattaa meidän likaisen mielikuvituksemme inspiroimana niin voimakkaita tunnereaktioita!!! Aika erikoinen kysymyksenasettelu ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Syrjimispuheet tulevat eräiltä niin sutjakkaasti, ettei itse sitä edes huomaa!

Vasenkätisyydestä todella aikanaan pakko-opetettiin pois. Usein tuloksena oli paljon psyykkisiä vaurioita, joita vasta myöhemmin ymmärrettiin edes huomata. Homoudesta poispakottamisyrityksissä psyykkiset vauriot ovat paljon todennäköisempiä."

 

Ei tarkoita. Se tarkoittaa, että koska homoseksuaalinen kokee homoseksuaalisuudesta puhumisen koskevan hänen omaa persoonaansa (mitä se ei kuitenkaan tee), hän luonnollisesti yleensä reagoi hyvin henkilökohtaisesti eli tunnepitoisesti.

Ei homoseksuaalisuudessa ole mitään sen "likaisempaa" kuin missään muussakaan seksuaalisessa toiminnassa, eikä homoseksuaalisuudesta puhuminen ole syrjintää, ei edes jos tuo julki vastakkaisia mielipiteitä. Sitä kutsutaan keskusteluksi.

Vasenkätisyys ei todellakaan ole niin dramaattinen juttu. Jos siitä poisopettaminen on aiheuttanut psyykkisiä vaurioita, se on johtunut siitä, että se on ollut pakotettua. Mikäli lapsi alusta alkaen opetettaisiin oikea- tai vasenkätiseksi (tai omasta kiinnostuksesta vaikkapa kaksikätiseksi, kuten esim. rumpalit joutuvat opettelemaan, tai kaksijalkaiseksi, kuten kädettömät!), se tuskin olisi ongelma kellekään.

Mutta homous ei edelleenkään ole käytännön toimitus kuten kätisyys, vaan pääasiassa henkinen ominaisuus. Homoudesta "eheyttämisestä" on ollut paljon juttua, mutta uskon että ilmiö on todellinen ja helppo - olettaen, että se tapahtuu yksilön omasta toiveesta ja hänen itsensä toimesta. Kuten tunteita yleensäkään ei voi vain tietoisesti päättämällä muuttaa tai kumota, ei syvällä tunne-elämässämme olevia seksuaalisuuteen liittyviä tiloja voi myöskään pakottaa tai ajatella pois. Se täytyy tapahtua vapaasta tahdosta, ja ihmisen täytyy itse olla siihen erittäin motivoitunut. Hänen täytyy itse haluta muutosta.

Eiköhän tämä päde vähän kaikkeen, mikä ihmiseen liittyy?


Vieras

#21731 Re: Re: Zombi, homo, feministi...

30.09.2013 16:31

#21729: - Re: Zombi, homo, feministi...

 

Ylöstempaus lähenee!

 

 


Vieras

#21732 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re....Entä tätä ?

30.09.2013 16:42

#21671: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re....Entä tätä ?

"Ehkä sieltä löytyy kymmenen. Herra vastasi: Niiden kymmenen tähden jätän sen hävittämättä."  1. Moos. 18:32

Abraham rukoilee, että Herra ei hävittäisi Sodoman kaupunkia. Ei löytynyt kymmentä, jotka uskovat Herraan, ovat Häneen sitoutuneita ja ovat rukoilijoita. Tässä näkyy se, että Herra jättää kokonaisen kaupungin hävittämättä jos Häneen uskovia rukoilijoita löytyy. Herra ei ole ankara.

Raamatussa on myös sekin tapaus, jossa Herra olisi jättänyt hävittämättä jos muurinaukossa olisi ollut edes yksi uskollinen, vaan ei löytynyt edes sitä yhtäkään. Raamatun kohtaa en muista.


Vieras

#21733 Re: Re: Re: Zombi, homo, feministi...

30.09.2013 16:43


Vieras

#21734 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re....Entä tätä ?

30.09.2013 16:54

#21732: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re....Entä tätä ?

'Raamatussa on myös sekin tapaus, jossa Herra olisi jättänyt hävittämättä jos muurinaukossa olisi ollut edes yksi uskollinen, vaan ei löytynyt edes sitä yhtäkään'.
Hes. 22:30


Vieras

#21735 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto.

30.09.2013 16:55

#21725: res.matr. - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto.

 

Merimies on erimies!   Nyt on merimies vauhdissaan!    

"ajatusten torpedoputket"...) Jatkakaamme siis vain eteenpäin "periskooppisyvyydessä" ajatusten avomerelle....   "

Komeeta!



Vieras

#21736 Re: Re: Re: Re: Zombi, homo, feministi...

30.09.2013 16:57


Vieras

#21737

30.09.2013 17:07

Vapaus ei ole sitä, että voi tehdä mitä lystää Jumalan sanasta piittaamatta, vaan vapautta synnin ja ihmisten orjuudesta, sanoi Hakala saarnassaan. Uusi Tie 39/2013 sivu 5

Vieras

#21738 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

30.09.2013 17:10

#21726   . Ihmisyksilön suurimmat persoonallisuutta ja henkistä olemusta koskevat tapahtumat ovat niitä, jotka tapahtuvat aivan ensimmäisinä elinvuosina.
Se ei ole teoriaa, se on todellisuutta. Ihmisen minuus, ja kaikki mikä siihen liittyy, ottaa muotonsa suunnilleen samaa tahtia tietoisuuden heräämisen kanssa, mutta kokemukset vaikuttavat ihan alusta alkaen.

 

Onko   mielestäsi joitain peruskuvioita  tai asetelmia,   näissä ensimmäisissä ihmissuhteissa,  jotka ovat olennaisia sellaiselle persoonan kehitykselle,  josta voi laueta esim .homoseksuaalisuus?

Ja voiko samasta juuresta poikia jotain muutakin verrannollista?

 




Vieras

#21739 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re....Entä tätä ?

30.09.2013 17:17

#21734: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re....Entä tätä ?

 

Kuinka voi olla,  etten ole koskaan ennen törmännyt tähän kohtaan,  niin todella on!

30 Minä etsin heidän joukostansa miestä, joka korjaisi muurin ja seisoisi muurinaukossa minun edessäni maan puolesta, etten minä sitä hävittäisi, mutta en löytänyt.

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible


Vieras

#21740 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re....Entä tätä ?

30.09.2013 17:18


Vieras

#21741 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re....Entä tätä ?

30.09.2013 17:22


Vieras

#21742 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re....Entä tätä ?

30.09.2013 17:24


Vieras

#21743 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re....Entä tätä ?

30.09.2013 17:25

#21739: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re....Entä tätä ?

Kertonee vain siitä tosiasiasta, että Raamattua ei voi koskaan "tyhjentää".  Siitä löytyy aina uutta ammennettavaa!


Vieras

#21744 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re....Entä tätä ?

30.09.2013 17:25


Vieras

#21745 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re....Entä tätä ?

30.09.2013 17:29


Vieras

#21746

30.09.2013 17:41

#21742, #21745
Herra siunatkoon teitä!
very...

Vieras

#21747 Anteeksi, olikohan tämä dementikoille tarkoitettu osasto?

30.09.2013 17:59

Taisin vähän eksyä.

Vieras

#21748 Re: Anteeksi, olikohan tämä dementikoille tarkoitettu osasto?

30.09.2013 18:04

#21747: - Anteeksi, olikohan tämä dementikoille tarkoitettu osasto?

No,  älä sie huoli,   kyllä meitä on täällä muitakin!


Vieras

#21749 Re: Re: Anteeksi, olikohan tämä dementikoille tarkoitettu osasto?

30.09.2013 18:07


Vieras

#21750 Re: Re: Anteeksi, olikohan tämä dementikoille tarkoitettu osasto?

30.09.2013 18:09

#21748: - Re: Anteeksi, olikohan tämä dementikoille tarkoitettu osasto?

 

Ei vaiskaan,  mutta tieeättäkö,  (en ole Kokkolan seudulta kotoosin kuitenkaan,  rakastan näitä suomen murteita vaan.)  Mutta  asiaan!    
Silmäilin tätä Hesekiel 22 kohtaa ja mitä tässä touhusin,  huomasin taas  juuri ja juuri mielessä olevat sanat,  tai paremminkin numerot:  nine,  eleven.    Eli World Trade Center!