Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

#35426 Re: Re: Re: Re: Re: Re:

27.05.2014 21:18

#35412: - Re: Re: Re: Re: Re:

 

" olivat voimakkaasti lanseeraamassa Ugandaan täysin ennen näkemättömään vainoon. Ugandalaiset ovat pääosin kristittyjä ja Raamattu on paikka, josta löytyvät perusteet silmittömälle vainolla."

On täysin eri asia puhua Raamatun valossa yksilö- ja ryhmä-eettisellä tasolla homoseksualismin vakavuudesta ja sen juurista,  kuin kehottaa väkivallantekoihin.  Lively on paljastanut ainoastaan sitä seksuaalihistoriaa homojen kohdalta,  joka tutkimus on ollut kenen tahansa ulottuvilla,  mutta nimenomaan seksuaalihistoriaa ja natseja koskien.
Raamatusta ei todellakaan löydy perusteita silmittömälle vainolle.
Päinvastoin ,  Ugandan kristityt ovat olleet itse erittäin kovan vainon kohteena omassa maassaan.  Selitys löytynee siitä, millalainen ryhmä tai ryhmien  kokoomus toteuttaa tuota mainitsemaasi politiikkaa,  ei vielä juuriin asti ulottunut,  sanan  muttama  kristitty ainakaan,  koska sana peilaa ensimmäisenäö heidän omaa elämäänsä kaikenkattavasti.

Ugandahan ei ole suinkaan ainut afrikkalainen maa,  jossa tuo sisällä ja juurissa oleva vaahto nousee väkivaltana pintaan.  Ja vyöryy aikansa aiheuttaen massiivista kärsimystä toiseen ryhmään kuuluvalle väestönosalle.



Vieras

#35427 Re: Re: Ja höpsis!

27.05.2014 21:45

#35425: - Re: Ja höpsis!

 

Korkea koulutusviranomainen lähetti oman nuorensa päättelemään oppivelvollisuuttaan kansanopistoon,  ja tuli myönteisesti yllätetyksi.  Nyt Krista Kiuru on uhannut ottaa tämän suorittamistavan ja mahdollisuuden pois:

 

Ministeri Kiuru totesi eduskunnan kyselytunnilla, että "kansanopistot aiotaan hyödyntää samassa laajuudessa kuin nykyäänkin – he tekevät hyvää työtä."

Tästä huolimatta lakiehdotuksessa sanotaan: "Oppivelvollisuutta ei esityksen mukaan voitaisi suorittaa osallistumalla vapaan sivistystyön opintoihin" (s.35), eli kansanopistojen vuoden kestäville linjoille.

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan kansanopistoissa opiskelee tänä lukuvuonna yhteensä 468 peruskoulunsa juuri päättänyttä. Opistovaihtoehto suljettaisiin lakiesityksessä siis heiltä kaikilta pois!


Vieras

#35428 Re: Re: Ja höpsis!

27.05.2014 21:56

#35425: - Re: Ja höpsis!

Sensijaan niissä maissa,  joissa lähetystyötä on kauemmin tehty,  on tapahtunut   vakaata yht.kunnallista ja sosiaalista kasvua.

 

Kuinka kauan sitä lähetystyötä on tehty vaikkapa Zimbabwessa tai Ugandassa? Kuinka vakaata yhteiskunnallista ja sosiaalista kasvua noissa kristinuskon kyllästämissä maissa on tapahtunut?

 

 

 

 

 

 

 


Vieras

#35429 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

27.05.2014 21:57

#35426: - Re: Re: Re: Re: Re: Re:

Ugandan kristityt ovat olleet itse erittäin kovan vainon kohteena omassa maassaan.

 

Ihanko totta? Mitenkä tämä kristtyjen vaino on ilmennyt?

 

 

 

 


Vieras

#35430 Päivän tilasto: kirkosta eroamiset

27.05.2014 21:58

 

 

http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/cache.png...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Vieras

#35431 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

27.05.2014 22:37

#35429: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

 

Pieni pala Idi Aminin aikaista historiaa,  sekin alkoi Aminin kohdalla täyttäen armeijaa  kahden hänelle  mieleisen  heimon jäsenillä:

Tuntemattomat hyökkääjät surmasivat maan korkeimman oikeuden presidentin Kabimu Kiwanukan. Maan anglikaaninen arkkipiispa Janani Luwum puolestaan sai surmansa ”auto-onnettomuudessa”




Amin puhdisti armeijan Oboten tukijoista, erityisesti kristityistä acholi- ja lango-kansojen jäsenistä. Sotilaita teloitettiin kasarmeilla, ja heitä katosi noin 5 000.

Se on todella surullista luettavaa tämä Ugandan historia melkein itsenäistymisestään lähtien.

Amin kärjisti tilannetta järjestelmällisillä acholi- ja lango-heimojen vainoilla. Aminin vainojen kohteeksi joutui myös satojatuhansia muita ihmisiä, aina lähetyssaarnaajista pankkiireihin ja lääkäreistä poliitikkoihin.  Lopulta maa romahti vainoihin.  Ne kohdistuivat tietysti paljon myös muihin kuin kristittyihin,  mmm aasialaisväestöön.
Lisäksi tragediat olivat niin traumaattisia,  että onhan niillä seuraamuksensa  vielä useamman sukupolven ajan.

 

Tämä ei vielä riittänyt,  tässä tuoreempaa tekstiä  vainosta islamin varjossa:

Uganda is new on the World Watch List.
Although it is a largely 'Christian' country, Muslim-background believers face opposition in
Muslim-majority areas, and to a lesser degree in areas which have a sizeable number of Muslims.   Siis vaikka U. on paljolti kristillisenemmistöinen maa,  muslimitaustaiset ihmiset kokevat vainoa muslimivoittoisilla alueilla.

Recently Uganda has experienced a worrying rise in the Tabiligh Movement of Muslim Youth. Open Doors contacts also report that there has been a strong push by Muslim leaders to ensure that the majority of lawyers in Uganda are Muslims.

This is significant because Muslim leaders have pushed for and entrenched Islamic family courts ('kadhi' courts) in the constitution, and are now fighting for their implementation. The increase in the number of Muslims aged 10-25 receiving radical teaching is an indicator that in the next five to ten years Christians in Uganda may face severe per-secution.

Heitä on syytä todella muistaa,  tulevaisuudelle povataan vakavaa vainoa.  Väkivaltaisten hyökkäysten lisäksi (aivan äskettäinkin  toista sataa menetti henkensä)  sosiaalista elämänmahdollisuuksien epäämistä ja elämän vaikeuttamista kaikin tavoin.


Vieras

#35432

27.05.2014 23:15

Uganda

Johtaja: President Yoweri Museveni
Väestö: 35.6 million (30 million Christians)
Pääuskonto Christianity
Government: Republic
World Watch List Rank: 47
Vainon muoto: Islamistinen extremismi

Although Uganda has an 85 per cent Christian majority, Muslims are spread over the whole country. They live in pockets of the country, and in these areas extremists present a serious threat to the church.
Local authorities add pressure by not assisting Christians properly, barring them from public office or denying them promotion.



Nigeria
NIGERIA

Capital: Abuja
World Watch List Rank: 14
Vainon aste: Vakava
Population: 175 million (89 million Christians)
Main Religion: Islam/Christianity
Government: Federal republic

Regulator

#35433 Kunpa vielä jonain päivänä...

28.05.2014 00:46

...tekin,arvoisat kristillispersut, ymmärtäisitte että jo se ns. seurustelukin vaatii(yleensä edes alkaakseen )jonkinlaisen molemminpuolisen eroottisen vireen ja kiinnostuksen ja että jos se puuttuu kokonaan (vaikka sitten vain toiseltakin osapuolelta) kokonaan, niin siinä tapauksessa se ei yksinkertaisesti ala ollenkaan,ei kummaltakaan puolelta,eikä siis sen enempää olisi mielekästä edes puhua mistään (alkamatta jääneen) seurustelun ´osapuolista´.Ei luulisi olevan ylivoimaista ymmärtää.Mikään ulkopuolinen voima ei heistä paria voisi tehdä.Juuri tästä on kysymys siinä ,mikseivät homoseksuaali ja heteroseksuaali aloita suhdetta keskenään.Te kuitenkin tunnutte ajattelevan,että ihmisen seksuaalinen identiteetti olisi kuin kengät ,tai paita jonka voi heittää pyykkiin koska tahansa tai vaihtaa heti halutessaan toiseen.
Syy siihen on ,miksi näin ajattelette on ilmiselvä: koska te ette pidä homoseksuaalin ihmisen identiteettiä minään ,ette noteeraa hänen psyykettään millään tavalla ,ettekä vähääkään halua ymmärtää hänen tunteitaan vaan haluatte pelkästään syyllistää hänet seksuaalisista tunteistaan ja paheksua häntä.
Jotkut teistä haluavat yksinkertaisesti vain nauttia (ajattelemallaan tavalla)"yleisesti" hyväksytystä´kiusaamismahdollisuudesta´,ikäänkuin siis "yleisesti ymmärrettävästä ja täysin luvallisesta" kiusaamisesta.

SE on suurin piirtein yhtä humaania ja sivistynyttä kuin jos veisteltäisiin yleistä huumoria koulussa pärjäämättömistä lapsista, rumista naisista,impotenteista aviomiehistä, köyhistä perheistä,sosiaalisesti kiusallisia haittoja aiheuttavista sairauksista, kaikentyyppisistä vammaisista,erirotuisista ihmisistä, ihmisten puhevioista,ym.ns.aroista asioista tai ongelmista.

Mitä kauemmaksi ns. "vanhoja hyviä aikoja" tarkastellaan, sitä yleisesti hyväksytympää kaikenlainen ,nykyisillä mittapuilla kuvottavan raaka ja karkea pilkkahuumori on ollut.Mille 1700-luvun markkinayleisö nauroi-sopisivatko ne (modernisoidussa muodossakaan) nykyisin tv-sketsien aiheiksi?
Ihmiskunnan matka kaaoksesta ja barbarismista humanistiseen yhteiskuntaan on tämän maailman todellisuudessa vasta alkumetreillään,eikä monin paikoin vielä edes suunnanoton vaiheessaan....
Kysyvä
Vieras

#35434 Vastaa kysymykseen

28.05.2014 05:46

#35431: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

 

Idi Amin harjoitti poliittisia ja etnisiä puhdistuksia puhdistuksia, ei uskonnollista vainoa. Onneksi voi aina profetoida valtavia kristittyjen vainoja tapahtuvaksi tulevaisuudessa. Mutta Ugandan kristityt vainoavat muslimeita. Sepä somaa ja periraamatullista.

Lisäksi Ugandassa on vaikuttanut Jumalan oma armeija, nimittäin Herran vastarinta-armeija eli Joseph Konyon johtama sissiliike, joka on pyrkinyt luomaan Raamatun kymmeneen käskyyn pohjautuvan valtion maan pohjoisosiin. Se on myös kristillisesti taistellut kristityn presidendin Yoveri Musevenin hallintoa, etelän baganda-väestön ylivaltaa ja muita etnisiä ryhmiä vastaan. Rukoilkaamme. Aameen.

Oleellinen asia jäi ilman vastausta: Eikö Ugandassa olekaan tehty tarpeeksi kristillistä lähetystyötä, kun maan yhteiskunnallinen ja sosiaalinen kasvu on ollut niin heikkoa?

 

 

 

 

 


Vieras

#35435 Zimbabwe?

28.05.2014 05:50

#35432: -

 

Mitenkä onkaan kristillisen Zimbabwen yhteiskunnallisen ja sosiaalisen kasvun laita? Eivätkö lähetyssaarnaajat ole päässeet häärimään sielläkään tarpeeksi ?

 

 

 

 

 


Vieras

#35436

28.05.2014 07:14

Päivän Sana

Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä.

Ef. 4:25 (KR33/38)
http://raamattu.uskonkirjat.net/daily.html

sussiunakkoon..

#35438 Re: Päivän mietelause ja uskonvahvistus....

28.05.2014 08:30

#35436: -

....kaikille ulkokultaisille hurskastelijoille ja tekopyhille valehtelijoille ja lähimmäistensä henkisille piinaajille !


Vieras

#35439 Re:

28.05.2014 10:23

#35434: Kysyvä - Vastaa kysymykseen

Sivusta: Onko jokin syy siihen, että rajaat Idi Aminin harjoittaneen poliittisia ja etnisiä puhdistuksia puhdistuksia, ei ollenkaan uskonnollista vainoa. Miks vaino suljetaan pois.


Vieras

#35440 Meriam Yahia Ibrahim

28.05.2014 10:57

Kuolemaan tuomittu sudanilaisnainen synnytti tyttövauvan
27.05.2014 21:10 Päivitetty 21:13 | Seurakuntalaisen toimitus | Matti Korhonen

Sudanilainen kristitty Meriam Yahia Ibrahim on synnyttänyt tyttövauvan Sudanin pääkaupungissa Khartumissa. Uutistoimisto AFP:n mukaan Ibrahimin mies Daniel Wani on päässyt katsomaan vaimoaan, tytärtään ja alle kaksivuotiasta poikaansa, jotka ovat vankilassa Khartumissa. Wani kertoi tänään, että tapaaminen järjestettiin tiukassa valvonnassa, mutta äiti ja lapsi voivat hyvin.
Tuomio vahvistettiin 15. toukokuuta. Helsingin Sanomien mukaan, mikäli kuolema pannaan täytäntöön, sitä ei toteuteta ainakaan kahteen vuoteen, sillä laki takaa, että äiti saa hoitaa lastaan kaksi vuotta syntymän jälkeen.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/4599/kuolemaan_tuomittu_sudanilaisnainen_synnytti_tyttovauvan



Vieras

#35441 Re: Meriam Yahia Ibrahim

28.05.2014 12:36

#35440: - Meriam Yahia Ibrahim

 

Kaikenlaista Suomen avioliittolainsäädäntöuudistukseen liitetäänkin.

 

 

 

Ei Massachusettin mallia Suomeen

#35442 Re: Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille

28.05.2014 13:42

#35417: - Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille  

"Osavaltio salli Yhdysvalloissa ensimmäisenä samaa sukupuolta olevien avioliitot. Mitä siitä seurasi?
http://www.tv7.fi/broadcast/?broadcast=0_158423

Joulukuun alussa 2003 kouluissa juhlittiin homoliittojen hyväksymistä. Lapsille jaettiin kansallisten homojärjestöjen lehtisiä, joissa kerrottiin niiden olevan normaali osa yhteiskuntaa. Lapsille jaettiin kouluissa Glad-homo-järjestön Avioliittomyytit-lehtisiä, jossa kyseenalaistettiin se, että avioliitto on suvunjatkamista varten ja se että lapsi voi paremmin jos hänet kasvattavat isä ja äiti. Monia muitakin lehtisiä jaettiin. Muutaman kuukauden kuluttua tätä asiaa tuotiin 6-8 luokkalaisille. Osavaltion kouluissa kiersi ”Rakkaus tekee perheen”-näyttely (Love makes a family: Portraits of Lesbian, Gay, Bisexual & Transgender People and Their Families), jolla pyrittiin normalisoimaan homoliiton käsitettä lasten mielissä. Brooklinelaiskoulun 8. luokan opettaja kertoi syyskuussa 2004 kansallisessa National Public Radio -verkossa, että homoliittopäätös oli avannut oven homoseksuaalisuuden opettamiselle. Hän lausui: ”Älkää viitsikö. Se on laillista.” Vuonna 2005 tämä (homoseksuaalisuuden opettaminen) otettiin mukaan alakoulujen opetussuunnitelmaan. Eri mieltä olevia vanhempia kohtaan osoitettiin vihamielisyyttä.

Lexintonissa lastentarhoille jaettiin ”Keitä on perheessä?”-kuvakirjoja. Niissä kerrottiin, että homoparit ovat tavallinen perhe siinä missä muutkin. Kirjassa lapsille esiteltiin kuvia kahden äidin ja kahden isän perheistä. Eräs Lexintonissa asuva perheenisä, David Parker, vaati saada tietää milloin tätä asiaa opetettaisiin lapsille, jotta hän voisi jättää poikansa pois lastentarhasta siksi päiväksi. Lastentarhan johtajat pidätyttivät hänet, ja hän vietti yön putkassa, koska hän ei lopettanut tätä vaatimustaan. Tällainen lastentarhan menettelytapa suututti muitakin vanhempia osavaltiossa, mutta lastentarha ei taipunut.

Seuraavana vuonna saman koulun kakkosluokkalaisille luettiin ”Kuningas & kuningas”-kirjaa kahdesta miehestä, jotka rakastuivat ja avioituivat. Kirjan lopussa oli suutelukuva miehistä. Kun vanhemmat, Robb ja Robin Wirthlin, valittivat tästä asiasta heille kerrottiin ettei koululla ole tältä osin ilmoitusvelvollisuutta heille, eikä myönnä heille lupaa vetää lastansa pois (opetuksesta). Parkerit ja Wirthlinit nostivat kanteen kaupunkia ja koulua vastaan. Monet muut vanhemmat asettuivat heidän tuekseen. Vuonna 2007 liittovaltion tuomaristo päätti, että koska homoliitot ovat laillisia Massachusettsissa, kouluilla on velvollisuus normaalistaa homoliitot lapsille. Tämän mukaan kouluilla ei ole velvollisuutta ilmoittaa tästä asiasta vanhemmille eikä tarjota lapsille mahdollisuutta jäädä pois opetuksesta, ei edes alakouluilla. Oikeus piti päätöksessään homoseksuaalisuuden hyväksymistä hyvän kansalaistaidon mukaisena.

Tervehenkinen kristitty nainen

#35443 Re: Re: Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille

28.05.2014 14:05

#35442: Ei Massachusettin mallia Suomeen - Re: Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille

 

Mitähän tuohon nyt sanoisi? Vaikkapa, että hanki elämä täällä Suomessa, jossa vallitsee pohjoismainen tasa-arvo, äläkä elä Yhdysvaltain kristillisen oikeiston haavemaailmoissa.

Liitän sinut kyllä esirukouksiini.

 

 

 

 

 

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

28.05.2014 14:29


Lasten puolesta

#35446 Re: Re: Re: Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille

28.05.2014 14:42

#35443: Tervehenkinen kristitty nainen - Re: Re: Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille  

Entäs se homoseksuaalisuuden opetuksen pakkosyöttö lapsille?!! Mitäpä "tervehenkinen kristitty nainen" tähän sanoo? Pitäisikö Suomessakin kaikkien perheiden alistua tällaiseen? (- jota nykyisen avioliittolain muuttaminen sukupuolineutraalin "tasa-arvoiseksi" toisi väistämättä tullessaan!) Puhumattakaan kaikista muista homoavioliittojen haitallisista seurauksista, joita tuossa videossa tuotiin esiin...

Liitäthän rukouksiisi ettei tällaisen rapakon takaa lähtöisin olevan homokulttuurin ankara tuputtaminen, ja sen radikaalit seuraukset, pääsisi tulevaisuudessa jo lastentarhasta alkaen rapauttamaan suomalaista yhteiskuntaa.


Vieras

#35447 Viitekehys ovat Pohjoismaat

28.05.2014 15:07

#35446: Lasten puolesta - Re: Re: Re: Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille

 

Asiallisen tiedon jakaminen kansalaisille ei ole tuputtamista. Koeta nyt ymmärtää, ettei Suomen koulujen opetussuunnitelmia ole kopioitu Yhdysvalloista. Koeta keskittyä pohjoismaiseen tasa-arvoon, äläkä hekumoi jenkkihihhuleiden keksityillä kauhukertomuksilla.

 

 

 


Vieras

#35448 Re: Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille

28.05.2014 15:27

#35447: - Viitekehys ovat Pohjoismaat 

"äläkä hekumoi jenkkihihhuleiden keksityillä kauhukertomuksilla."

Tuosta ei ole kysymys. Vaan tästä: ”Tasa-arvoisen” avioliittolain radikaalit yhteiskunnalliset seuraukset http://juhaahvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162198-%E2%80%9Dtasa-arvoisen%E2%80%9D-avioliittolain-radikaalit-yhteiskunnalliset-seuraukset ...joka osoittaa, että on täysin harhaanjohtavan valheellista ja absurdia väittää, että sukupuolineutraalilla tavalla "tasa-arvoisen" avioliittolainsäädännön hyväksyminen "ei ole keneltäkään pois" eikä "vaikuta mitenkään" heteroseksuaaliseen suureen enemmistöön.

Ja tästä: Sukupuolineutraali avioliittolaki loukkaa lapsen oikeuksia http://www.tapiopuolimatka.net/96


Vieras

#35449 Re: Re: Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille

28.05.2014 16:10

#35448: - Re: Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille

 

 

Äh, älä viitsi kierrättää noita moneen kertaan olkinukkehumpuukiksi todistettuja Ahvion ja Puolimatkan sepustuksia.

 

 

 

 


Vieras

#35450 Re: Re: Re: Re:

28.05.2014 16:28

#29954: - Re: Re: Re: No sanokaapas nyt raamattuun vetoavat ihmiset jotain

Hyvin todettu. En todellakaan minäkään halua Suomeen esimerkiksi Massachusettsin mallia, johon viitattiin kommentissa 35442. Meillä jokaisella on myös oikeus puolustaa nykyistä avioliittolakia.