Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto.
Tapio |
#3576 Re: Re: huokaus27.03.2013 14:57Kiitos muistutuksesta. Raamatun tarkoittama tilanne on ilmiselvästi käsillä. |
Vieras |
#3577 marginaaliryhmä?27.03.2013 14:59En vieläkään ymmärrä miten tuota avioliittouudistusta kannattavia voidaan väittää marginaaliryhmäksi. Gallupit antavat tasaisesti tuloksen, että kannattajat ovat enemmistö. Aloitteella on jo nyt lähes 140'000 allekirjoitusta eikä tuossa ole kuin ne aktiivisimmat kannattajat jotka ovat käyneet sen netissä allekirjoittamassa. Uskon, että toreilla tehdyistä keräyksistä tulee vielä enemmän ääniä sillä vaikka kaikki suomalaiset eivät ole yhtä innokkaasti ajamassa tätä asiaa ei uudistuksen vastustajia ole kovinkaan paljon. Noh, tässä on vielä aikaa puolisen vuotta ja sitten nähdään kansan tahto. |
Juutas |
#3578 Imutan minkä imutan27.03.2013 15:00Olen omasta mielestäni ihan kunnon hihhuli, ja imen toisia jätkiä jätkiä minkä kerkiän. Mutta pyllyyn ei kosketa kun Herra kerran niin määrää. |
isaäiti10lasta |
#3579 Re:27.03.2013 15:04HIENOA TIMO. VOITKO LAITTAA KIRJOITUKSESI TOISTUVASTI ADRESSILLE. KIRJOITUS ON TODELLA TERVETTÄ JA HYVÄÄ OPETUSTA MYÖS PÄÄTTÄJILLE.
|
Vieras |
#3580 Re: Homous on rikos27.03.2013 15:07#3574: Syntiä vastaaan - Homous on rikos Niin ja sitten ne on kasseissa kiinni jos ei suostu. Ei muuten olisi väliä. |
Vieras |
#3581 Re:27.03.2013 15:09NIIN! JA LAKATKAA JO SE HOMOJAN PULOSTAMINEN KOSKA SE ON INHNOTTAVAA!!! |
Sigh |
#3582 Re: Re: Re: Re: Re: Re:27.03.2013 15:09#3563: taku - Re: Re: Re: Re: Re: "sanon vaan että on epäloogista vastustaa sukupuolineutraaleja uimahalleja ja kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa" En millään saa kiinni sinun logiikasta. Avioliitto on käsittääkseni kahden ihmisen välille solmittava juridinen sopimus. Miten tämä liittyy uimahallin pukuhuoneisiin? |
Vieras |
#358327.03.2013 15:12kyllä se perhe on elämän perusperusta ja lapset itsetehtyjä!!! |
taku |
#3584 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:27.03.2013 15:14#3582: Sigh - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Noh jos kaikilla kerran pitää olla samt oikeudet.Samaan apaan kuin uimahalleissa on miehille ja naisille eri pukuhuoneet niin laissa tarjotaan erilainen liitto heteropareille ja homopareille.Molemmat ovat minusta yhtä luonnollisia.Väite etttä avioliitto laki syrjii homoja on samanlainen väkisin väännetty ongelmakuin että miehetei saa mennä naisten saunaan tosin jälkimmäisessä vaatimuksessa on enemmän järkeä |
Ihmettelijä |
#3585 Re: Imutan minkä imutan27.03.2013 15:21#3578: Juutas - Imutan minkä imutan Vai tuntuuko pyllyyn laittaminen sinusta luonnottomalta. Älä herraa syytä vaan mieti!! |
Simeon |
#3586 Re: Re: Imutan minkä imutan27.03.2013 15:28#3585: Ihmettelijä - Re: Imutan minkä imutan Kyllä se pyllyyn laittaminen tuntuu aina vähän luonnottomalta minustakin. En ole koskaan oikein päässyt sinuiksi sen touhun kanssa. |
Sigh |
#3587 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:27.03.2013 15:28#3584: taku - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: No ei ihme etten saannut kiinni logiikasta kun se on tätä luokkaa. Jokaisella on samanlainen oikeus mennä uimahalliin, sitä ei ole rajoitettu sen perusteella millaiseksi olet syntynyt. Ja jokaisella aikuisella (täysivaltaisella) tulisi olla oikeus solmia liitto kumppaninsa kanssa, riippumatta siitä millaiseksi olet syntynyt. |
Vieras |
#358827.03.2013 15:29Avioliitto on avioliitto.? Hölmöä sitä edes kyseenalaistaa, mitä on ollut maailman sivu. Menimme siihen aikaan naimisiin 45 v sitten, jolloin avioliiton pysyvyys oli itsestäänselvyys. En silloin ollut edes kuullut homoudesta ja lesboudesta. Raamatuntieto lähinnä kansakoulusta ja uskoon perustuva suojattu kotikasvatus. Sukuluetteloni ylettyy pitkälle esivanhempiin ja kaikki ovat avioliitossa, ellei selkeästi liiton ulkopuolinen lapsi. Homouteen on Suomessa hurahtanut nyt osa siitä erikoiskasvatuksen saaneista, joka on pakoitettu viettämään varhaislapsuutensa ilman elintärkeää äidinrakkauta. 2 kk:n ikäiset vauvat vieraalle v-70 ja vieläkään ei kiellettyä.? Näin kasvatettu kansa ei pysy avioliitossa vaan eroavat ja kulkevat onnettomina onnea etsien.??? Homouden lisääntyminen on seuraus suuremmasta synnistämme, lastemme rakkaudettomasta hylkäämisestä päivä toisensa jälkeen. Sillä heidän enkelinsä alati näkevät Jumalan kasvot, joka on taivaassa. |
Vieras |
#358927.03.2013 15:32On tärkeä nyt |
Vieras |
#3590 Re: Re: Re: Imutan minkä imutan27.03.2013 15:33#3586: Simeon - Re: Re: Imutan minkä imutan Raamatussa puhutaan mitä puhutan mutta miksis sitten herra on antanut meille hanurin jollei sitä saa revitellä. Ei mun pappi ainakaan kitsastelu jortikkansa kanssa. |
Vieras |
#3591 Re: Re: Re: Re: Imutan minkä imutan27.03.2013 15:36#3590: - Re: Re: Re: Imutan minkä imutan Sinun kannattaisi ilmoittaa se pappi viranomaisille. |
Vieras |
#3592 Re:27.03.2013 15:37Ei niistä homoista mitää tiedetty joo ennen kun nyt ja niitä on yhtäkkiä joka nurkan takana ja se on kauhiaa |
Vieras |
#359327.03.2013 15:38Avioliitto on pyhä ja tarkoitettu miehen ja naisen väliseksi liitoksi. |
Vieras |
#3594 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:27.03.2013 15:45#3587: Sigh - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Logiikka oli, että jos rekisteröity parisuhde ja avioliitto rinnastetaan miesten ja naisten pukuhuoneisiin uimahallissa, olisi yhtä epäjohdonmukaista miesten käydä naisten pukuhuoneessa kuin heteron mennä rekisteröityyn parisuhteeseen tai homon avioliittoon. Rinnastus oli looginen. Asioiden sekoittaminen on kampanjanne. |
taku |
#3595 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:27.03.2013 15:46#3587: Sigh - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: pukuhuoneeseen menemistä on rajoitettu sen perusteella kumpaan sukupuoleeen on syntynyt.Jos lähdetään siitä että kaikilla tulee olla just samat oikeudet eikö silloin kaikilla pitäisi olla oikeus mennä kummalle puolelle haluaa.Mutta miehillä on jotain mitä naisilla ei ole ja naisilla jotain mitä miehillä ei ole.Samaan tapaan heteroilla on jotain mitä homoilla ei ole ja päinvastoin.Jos miehillä olisi oikeus mennä naisten puolelle mutta naisilla ei miesten puolelle olisi kyse epätasa-arvosta.Samaan tapaan jos heteroilla olisi oikeus rekisteröidä parisuhteensa voitaisiin puhua jostain epätasa-arvosta. Tässäon kyse sentään konkreettisesta asiasta.Ja jos jokaisella tulee olla oikeus solmia avioliitto kenen kanssa haluaa niin mitä jos haluaa sisarensa kanssa naimisiin |
Vieras |
#3596 Re: Re: Re: Re: Imutan minkä imutan27.03.2013 15:48#3590: - Re: Re: Re: Imutan minkä imutan jos pappi on oikeasti tehnyt tollaista niin älä vaikena, vaan kerro. |
Vieras |
#3597 Re: Re: Re:27.03.2013 15:51#3558: - Re: Re: Raamattu ei ole satua, se on profetia joka ennustaa tulevan. Raamattu ennustaa uskomattomille jotka eivät usko Jeesukseen iankaikkista kuolemaa ja uskovaisille iankaikkista elämää. Se kirja on kirjoitettu uskovaisille mutta antaa mahdollisuuden jokaiselle tehdä parannus ja kääntyä, pyytää syntinsä anteeksi .
|
Sigh |
#3598 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:27.03.2013 15:56#3595: taku - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Uimahallissa on yleensä enemmänkin porukkaa yhtä aikaa, siksi on loogista että ollaan siellä osoitettussa pukuhuoneessa. Voisihan toki olettaa että siellä olisi omat pukuhuoneet lesboille, homoille, vanhuksille, heteroille jne jne, mutta tilaa säästetään kätevästi kun naiset ja miehet on eri puolilla. Avioliittoon taasen solmitaan ne kaksi ihmistä jotka haluaa, sen kumppaninsa kanssa. Siihen ei pakoteta naapurin setää eikä kenenkään miehen ole pakko naida toista miestä, jos ei halua. |
Vieras |
#3599 Kiitokset27.03.2013 15:56Hieno adressi.Kiitos. |
3208 |
#3600 Re: Re:27.03.2013 15:59Insestissä ongelmana on lisääntyminen ja siihen liittyvät riskit. Geneettisesti kaksi perheen jäsentä ovat liian lähellä toisiaan, ja siitä koituu ongelmia jälkikasvun kanssa. Homojen kesken vastaavia ongelmia ei ole. Insesti muutenkin on laitonta, homous ei ole enää, koska sille ei ole syytä. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10199 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40615 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
810 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
559 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
527 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
633 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
86 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
85 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
53 Luotu: 15.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
806 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1689 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
796 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2752 Luotu: 08.04.2024