LASTENSUOJELULAKI UUSIKSI
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re:
Mutta tiettyjen asioiden pitää olla ehdottomia jotta säästytään sosiaalityöntekijöiden väärältä vallankäytöltä. Nuo asiat adressissa passaa joka tilanteessa käytettäviksi.
Re: Mikä ristiriita?
Sosiaalityöntekijän kelpoisuuslaki määrittelee kuka saa toimia lapsen vastaavana sosiaalityöntekijänä, mutta tämän lain velvoitteet voidaan kiertää palkkaamalla määräaikaisia epäpäteviä henkilöitä hoitamaan sosiaalityöntekijän virkaa. Ja tätä määräaikaisuutta ei saa jatkaa pidempään kuin vuoden. Laissa ei ole tarkennettu miten kauan sama epäpätevä henkilö saa jatkaa samassa työssä, jos hän hakee samaa virkaa uudestaan.
Käytäntö on se, että näitä määräaikaisia työsopimuksia uusitaan vuodesta toiseen, kun työnantaja voi vedota siihen, että ei ole työtehtävään hakeutunut "pätevämpiä" työnhakijoita. Silloin työnantaja katsoo, että lakia voidaan kiertää kun heillä on oikeus päättää kuka on heidän mielestään sopiva, muttei kuitenkaan pätevä ja sama määräaikainen työsuhde jatkuu uutena määräaikaisen työsopimuksena taas vuoden eteenpäin.
Eikö olisi syytä tarkentaa lakia niin, että jokainen, joka ei ole työhönsä pätevä, ei voi hakea samaa virkaa uudestaan. Tämä epäpätevä voi itse hakeutua koulutukseen ja sitä kautta saada työhönsä lain vaatimaa pätevyyttä.
Haluatko sinä, että "valesossut" saa hoitaa sellaista työtä, joka vaatii monenlaista osaamista?
Re: Laki määrittelee...
Olisihan se mahtavaa, jos viranomaiset edes noudattasivat voimassa olevia lakeja. Ei olisi mitään tarvetta alkaa esittää mitään lakimuutosehdotuksia.
Viranomaiset ovat kokonaan lain yläpuolella, ja sen he varmistavat, ettei heitä saada kiinni mistään sellaisesta, jota laki kieltää. Heillä on käytössä liuta lakimiehiä, jotka osaavat etsiä lain aukkokohtia jäämättä kiinni mistään lainrikkomuksista.
Jokainen kansalainen tulisi saada sama oikeus, eli saada huippu juristin palveluita veloituksetta, koska me maksamme myös veroja ja meillä pitää olla lain edessä sama mahdollisuus tasa-arvoiseen kohteluun.
Re: Lastis maksaa!
Suomen lastensuojelu polttaa rahaa niin paljon kuin sitä annetaan. Miksei sitä rahaa voida jakaa perheille eikä sijaishuoltoon kun kuitenkin sitä rahaa on budjetoitu tähän tarkoitukseen? Mutta sijaishuoltobusiness on Suomessa tärkeämpi ylläpitää kuin perheiden hyvinvointia. Kaikki eivät ole saaneet samat edellytykset pärjätä tässä yhteiskunnassa.
Lastensuojeluun on "heitetty" perheitä, jotka eivät sinne kuulu.Olisiko aika alkaa purkaa koko järjestelmä ja miettiä uudestaan, mikä on lastensuojelun tehtävä ja miten se järkevästi hoidettaisi?
elä urputa t.fum1v
Asiaahan tämä on!
Mutta itse laki ei ole huono, eikä siitä oikeastaan uuvu yhtäkään adressin perusteissa esitettyä asiaa.Ongelmana on että tuon mainion lasta turvaavan lain rikkomisesta ei seuraa mitään!!!Tämä on iso ja huutava vääryys nimenomaan huostaanotettujen lasten kannalta. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla kaikki virkaatekevät istuvat samassa "kahviringissä" ja toisen asettaminen vastuuseen jossain vakavassa asiassa saa sen yhdessä juodun sumpin maistumaan aika katkeralta, varsinkin kun niitä yhteisiä rupattelutuokioita on vuositolkulla sekä takana että edessä.Toisin sanoen lakia rikotaan ja tulkitaan surutta miten sattuu, kun seuraukset ovat mitäöttömiä.Vasta kun tulee ruumiita tai tapahtuu jonkun muun kuin lastensuojelulain rikkominen, joutuvat vastuussa olevat kantamaan todellista vastuuta! Ainoa tapa saada tämä laki todella suojaamaan lapsia siten kuin siihen on kirjoitettu,siten kuin se laki on tarkoitettu luettavaksi on tehdä siitä rikoslakiin kuuluva, jolloin tulkinnanvaraisuus vähenee ja lastensuojelulain ohjeistamat virkamiehet miettivät kolme kertaa ennen kuin säästöjen, välinpitämättömyyden, stressin jne jne syystä alkavat mestaroida mututuntumalla!Kun lain rikkominen on rikos, niin silloin ja vasta silloin siitä seuraa rangaistus jolla on ennaltaehkäiseväkin vaikutus!Tämä on surullista, mutta se on silti ainoa fakta tässä asiassa joka voisi muuttaa tilanteen!! Anne Ruuskanen Kuopio
Vastuutonta
monen viimeinen toivo.
HALLITUS UHKAA SÄÄSTÖTOIMILLA PÄIVÄKOTEJA JA KOULUJA
http://www.adressit.com/lastentarhojen_ja_oppilaitosten_tasovaatimusten_sailyttaminen
This comment has been removed by the site administration.
Reason for the removal: spam
Huostaanottohakemukset käräoikeuteen!!!
Tässä yhdestä kulmasta faktaa huostaanotoista.
Näitä sosiaalihuollon epäkohtia riittää Suomessa. Tarkempi ja tiukempi laki suojaisi perheitä paremmin ja huostaanotot kohdistuisivat niihin jotka sitä oikeasti tarvitsevat.
Re: Huostaanottohakemukset käräoikeuteen!!!
#70: - Huostaanottohakemukset käräoikeuteen!!!
No enpä voi allekirjoittaa väitettäsi, että hallinto-oikeudessa ei oikeus toteutuisi, tai että, raastuvan oikeudessa sitten toteutuisi. Raastuvan oikeudessakin voi syön saada syyllisen leiman ja itse olen ainakin hallinto-oikeuden käsittelyssä lapseni takaisin kotiin saanut.
Yhdistykää
Kyllä allekirjoitan mutta, kysyn ettekö te jotka näitä laaditte voi tehdä yhteistyötä ja koittaa yhdessä ajaa näitä asioita, eihän tämä mikään kilpailu ole.
Tuo toinen adressi "lastensuojelu huolestuttaa suomen kansaa", on kerännyt paljon nimiä, joten eikö niitä voisi liittää tänne, tässä kuitenkin otsikointi lähemmäs asiaa ajava.
Re: Re: Huostaanottohakemukset käräoikeuteen!!!
#72: vieras - Re: Huostaanottohakemukset käräoikeuteen!!!
Muuten kyllä, MUTTA: Hallinto-oikeus ei TODELLAKAAN ole millään tavalla puolueeton oikeustaho. Oikeudeksihan ei Hallinto-oikeutta pitäisikään edes kutsua. Jos olet lapsesi Hallinto-oikeudessa takaisin saanut, niin onneksi olkoon. Kuulut niihin harvaan 5% joille oikeus toteutuu. Sinun tapauksessa sossut olivat varmasti tehneet NIIN törkeitä virheitä, ettei Hallinto-oikeuskaan voinut hyväksyä huostaanotto hakemusta. Käräjäoikeudessa pitää kuitenkin olla ne oikeat TODISTEET, jotta päätöksiä voidaan tehdään, toisin kuin Hallinto-oikeudessa (joissa pääasiallisesti sosiaalityöntekijöiden mielipiteet ja sana riittävät).
Tämäkö on sitä "oikeutta"??? Ja vitut.....!!!
PS. itse en ole millään tavalla lastensuojelun kanssa tekemisessä, vaan ainoastaan sivusta seuranneena. Vituttaa tää Kukkahattutätien ihannoima SÄÄLITTÄVÄ systeemi Suomessa!!!
Re: Re: Re: Huostaanottohakemukset käräoikeuteen!!!
#74: - Re: Re: Huostaanottohakemukset käräoikeuteen!!!
No kärkkääseen kommenttiisi vastaan näin. Tapauksemme oli aivan tavallinen, syytettiin asiasta mitä ei ollut tapahtunut ja pallo alkoi pyörimään. Kerättiin hallinto-oikeuteen lisää todisteita epäkelpoisuudestani huoltajana/ ja epäkelposudestamme vanhempina.
Mitä tein, keräsin vasta todisteita. Kyseenalaistin kaikki saamani päätökset matkan varrelta ja jokaisesta valitin. Suullisessa käsittelyssä avasin suuni ja kutsuin todistajia paikalle, paikalla oli tottakai asianajaja. Ei siinä jäänyt epäselvyyttä asialle, vaikka kaikkea yritettiin. Kyllä silloin kaivettiin esille ihan kaikki, mutta olin siihen varautunut. Viimein pyrittiin jopa siihen, että olisin sillä hetkellä väsynyt kun prosessikin oli kesken, mutta en todellakaan päästänyt niitä leimamaan itseäni enempää. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
En väitä, että se on puolueeton taho, muttei sitä ole myöskään aina käräjäoikeus. Silti voimia kaikille taisteluun, sitä tarvitaan.
| This discussion has been closed. |