Wilma pois käytöstä

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Wilma pois käytöstä.

16-vuotias lukiolainen

#51 Järki käteen, järki päähän

12.10.2013 12:39

Kommenteissa on paljon kiroilua, tappouhkauksia ja perustelemattomia, pinnallisia väitteitä. Esitän nyt muutaman huomioni ja mielipiteeni aiheeseen, ja odotan mahdollisten vastausten olevan asiallisia.

Monet perustavat mielipiteensä "Wilma pilasi elämäni" -facebook ryhmään, jonne julkaistaan omia, hassuja wilmamerkintöjä. Sivuilla on syntynyt ilmiö, jossa nuoret photoshoppaavat merkintöjä saadakseen tykkäyksiä, joten suosittelen jokaista käyttämään omaa harkintakykyään merkintöjä selatessa.

Peruskoulun tehtävä on koulutuksen lisäksi myös kasvattaa. Kyllä, kasvattaa. Alakoulun opettajat ovat koulutukseltaan kasvatustieteiden maistereita. Opetus pyritään saamaan kasvatuslähtöiseksi keskusteluksi opettajan, oppilaan ja vanhempien välillä. Sanahelinää, ehkäpä, mutta joskus silläkin on kosketuspinta todellisuuteen.
Merkinnät "tuli liian aikaisin" tai "läksyt kuulemma tehty, vihko kotona" eivät välttämättä huononna oppilaan arvosanaa, vaan niillä halutaan kertoa kotiin oppilaan käyttäytymisestä: Pitäisikö oppilaan vanhemman huolehtia että tämä muistaa jatkossa ottaa kaikki koulutarvikkeensa mukaan? Onko oppilas oikeasti tehnyt läksynsä? Onko oppilaalla kotona kaikki hyvin?

Suomalaisessa koulussa on tavallisempaa saada erityisapua kuin olla saamatta sitä. Tämä ei tarkoita, että meillä olisi paljon ongelmalapsia, vaan että opetus on meillä lapsilähtöistä. Jokainen oppii erilailla ja tarvitsee erilaista tukea, ja Wilman kauttaa opettajat voivat keskenään ja yhdessä vanhempien ja oppilaan kanssa käydä kokonaisvaltaista keskustelua oppilaan tilasta. Wilma on valtavan suuri harppaus myös opettajien työskentelytavoissa ja -tehokkuudessa, heidän työvälineensä.

Mielestäni (kokemuksesta) monet ikäiseni nuoret vihaavat Wilmaa, koska se näyttää heidän vanhemmilleen ja opettajille heidän lintsauksensa ja muut yhteisten pelisääntöjen rikkomisensa, kuten tunnilla meluamiset ja haukkumiset. Tämä taas johtaa siihen, etteivät he saakkaan mennä joka perjantai ja lauantai juomaan kavereittensa kanssa, vaan heidät laitetaan tekemään läksyjä.
Näille nuorille haluaisin sanoa, että vaikka he ovat valmiita heittämään opintonsa, opettajien ja muiden oppilaiden työrauhan ja -turvallisuuden, tulevaisuutensa ja maansa tulevaisuuden kankkulan kaivoon, ei muiden mahdollissuuksia ja työvälineitä pidä sen takia riistää.

Rami Myllyharju
Ulvila

#52 Re: Riippu hieman

29.10.2013 21:58

#14: wilman kannattaja - Riippu hieman

Naulan kantaan! Fiksu olet!


Vieras

#53

17.08.2015 16:39

Allekirjoitin tämän koska mielestäni tälläiset merkinnät ovat aivan turhia, sillä joskus voi tapahtua ihan inhimillisiä myöhästymisiä ja muita. Niin koulussa kuin muuallakin.
iloinen.oppilas

#54 Hyvä

18.08.2015 16:12

Wilma on ollut olemassa jo monta vuotta mutta ei ala-asteella ainakaan suurimman osan käytössä. Wilmaan merkitään myös kaikki aktiivinen käytös ja on muutenki hyödyllinen viestintä väline joten, en allekirjoita adressia tästä syystä koska se on kaikille helpompaa kuin se "reissuvihko" systeemi.