Riihimäen poliisilaitos on säilytettävä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Riihimäen poliisilaitos on säilytettävä.
Vieras |
#109.12.2013 08:46On surullista,että poliisiasemia vähennetään. Kuitenkin Suomalaiset luottavat eniten juuri näihin ammatteihin: poliisi, palomies ym. Ja miettii rikollisuutta,joka tulee mm. ulkomailta, kun turvapaikan hakijoita otetaan jokavuosi lisää. Venäjältä ja Virostakin esimerkiksi rikollisuus lisääntyy Suomessa. Se luo ihmisille turvattomuuden tunteen, kuka uskaltaa enää kotoa poistua tai olla edes kotonaan rauhassa ilman,että joku käy ns kääntämässä paikat tai henkeänsä saa pelätä. Pahimmillaan lähimmälle poliisiasemalle voi olla satoja kilometrejäkin matkaa ja jos on kyse hengestä,matka on liian pitkä ja aina ei apu ehdi ajoissa perille. On myös palkattu ns "kyläpoliiseja" avuksi joillakin paikkakunnilla. Onko se ns normaali kansalaisten tehtävä ottaa vastuu poliisintyöstä? Nyt on koskettu väärään säästökohteeseen. Laittaisitte vähemmän rahhoo sinne Eurooppaan ja miettisitte miten oman (SUOMEN) maan kansalaiset voi ja missä tilanteessa olemme? Nekin Eurooppaan menevät rahat voi käyttää aivan täysin muualle. Turvallisuus on tärkeä asia kansalle!!!! |
![]() Anonyymi |
#2 Re:09.12.2013 09:05Tässä ollaan juurikin asian ytimessä ja tälle asialle pitää tehdä jotain. Me emme voi hyväksyä sitä että kukaan ei ole meidän turvana, kukaan ei välitä meistä eikä siitä mitä meille tapahtuu. Tämähän on suora signaali rikollisille että areena on teidän,tehkää mitä haluatte päättäjiä ei kiinnosta. Ministereillä on varaa palkata turvamiehia itsensä ja lastensa turvaksisi, meillä ei. Kohta astuu voimaan viidakon lait ja vain vahvimmat ja röyhkeimmät selviää. Sitäkö haluamme? Poliisin tulisi muutoinkin näkyä enemmän katukuvassa ja olla läsnä...NÄKYÄ! Olla vastavuoroinen signaali rikollisille että täällä valvotaan. |
Vieras |
#309.12.2013 10:05Asumme Lopella, joka kuuluu Riihimäen poliisilaiteoksen alaisuuteen. Jo nyt meille kestää poliisin tai ambulanssin tulo n. 20 minuuttia minimissään, mitä jos se poliisi tulee Hämeenlinnasta, Hyvinkäältä tai Forssasta? Ei riitä puolituntia, hyvä jos sit tunnissa on paikalla. Ei kovin turvallinen olo, jos kyseessä on väkivaltatilanne tai jos soitat ja kerrot, että naapuri lähti juuri umpikännissä ajelemaan autolla, kyllä niitä ruumiita ehtii tulla sen tunnin aikana varmasti. |
Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
09.12.2013 13:35- Poiston ajankohta: 09.12.2013
- Poistamisen syy: turha viesti,turhaa provosointia.
Vieras |
#509.12.2013 15:25Tällä hetkelläkin poliisin tulo kestää vaikka miten kauan. On todella turvatonta asua tällä seudulla jo nyt. Kaikkea pahaa tapahtuu, eikä poliisia saa kiinni. Soittaessani esim. varmasta rattijuoppotapauksesta sain vastauksen, ettei alueella ole poliisipartiota, pahoittelemme. |
Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
09.12.2013 16:42- Poiston ajankohta: 09.12.2013
- Poistamisen syy:
Vieras |
#709.12.2013 17:43Otetaan huomioon että partiot eivät lähde tehtävälle poliisiasemalta, vaan todennäköisesti suoraan partioringiltään. Riihimäki on sen kokoinen kaupunki että siellä on saavutettava tietty osa kaupungista tietyssä ajassa. Jatkossa poliisi varmasti näkyy seutukunnassa yhtä paljon/vähän kuin tähänkin asti. Ratkaisevaa ei ole poliisiaseman sijainti, vai kuinka moni tarvitsee viikonloppuisin poliisin lupapalveluita? Ratkaisevaa on partioiden määrä ja niiden sen hetkinen sijainti tehtävän saadessaan. |
Vieras |
#809.12.2013 18:07Turvallisuutta itselle tärkeille ihmisille!! |
Vieras |
#909.12.2013 18:51Täysin samaa mieltä, kirjoituksen laatijan kanssa!!! Perusoikeus!!!! |
Vieras |
#1009.12.2013 19:32Kokoajan vaan rikollisuus lisääntyy Riihimäellä,kohta ei uskalla ulos mennä,kun tulee "pataan" ja kaikenmaailman huumehörhöt käy tavallisten ihmisten kimppuun. |
Vieras |
#1109.12.2013 20:33Kyllä löytyy parempiakin paikkoja säästää kun poliisivoimista. Vähennetään vaikka vähän turhia tutkimuksia ja joutavia energiatodistuksia vanhoista taloista. Poliisit tekevät jo töitä henkensä kaupalla, eikä tämä yhteiskunta kiltimmäksi näy muuttuvan. |
Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
10.12.2013 09:19- Poiston ajankohta: 10.12.2013
- Poistamisen syy:
Entinen Riksulainen |
#1310.12.2013 09:34Eihän se poliisi sieltä kokonaan häviä, vain palvelut. Tutkinta ja rikosilmoitusten teko siirtyvät muihin kaupunkeihin (tod näk. tulee vähentämään rikollisuutta, koska ei kiinnosta lähteä Hämeenlinnaan tekemään ilmoitusta lievästä nyrkiniskusta). Passinhaku ja lupa-asiat siirtyvät, kyllä ne poliisiautot siellä Riksussa edelleen tulee yhtälailla pyörimään. Säästöjen syystä kannatan poliisilaitoksen siirtämistä, mutta poliisivoimien lisäämistä. |
Vieras |
#1410.12.2013 10:34Vaikka en asu Riihimäellä mutta teen työtä eri vartiointi kohteissa, niin poliisin saanti tarvittaessa nopesti on turvattava. |
EPi |
#15 Haloo!10.12.2013 11:46Järki käteen ja säästöt muualta! Uutisia kun seuraa niin Riihimäen poliisilaitos EI SAA olla lakkautettavien listalla! |
sanonpavaan |
#16 Kysynpä vaan?10.12.2013 12:09Onko ne poliisit sitten aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Kenet ne pelastaa jos kukaan ei edes soita poliisille jos näkee jotain tapahtuvan.. |
Vieras |
#1710.12.2013 13:48Miksi lopettaa sellainen palvelu, mihin on selvästi tarvetta. Jälleen JÄRKI käyttöön. Minunkin veljentyttäreni kolmilapsinen perhe asuu Riihimäellä, joten asia on tärkeä. |
Poliisi on Pop :) |
#18 Olkaa lähellä me tarvitsemme teitä <310.12.2013 14:58Muutin Riihimäelle 30 vuotta sitten ei silloin tarvittu "lähipoliisia" mutta nyt kun Riihimäki on käynyt levottomaksi ehkä työttömyyden ja huumeiden käytön myötä tarvitsemme teitä poliisit turvaamaan asuinympäristömme turvallisuus.. esimerkkinä tämä nuoren koulutytön mieletön pahoinpitely.. :( |
Poliisia lisää tämä on väistämätön totuus |
#19 Kokoomus -Demarit Kreikkaan Ym.meidän rahat10.12.2013 16:47Suomessa tämä kaksikko on n.25 vutta leikkailleet. |
Vieras |
#2010.12.2013 16:58Jos poliisin tuoma turva hävitetään, tullee esiin vigilante toiminta, jota kukaan tuskin haluaa. |
Vieras |
#2111.12.2013 04:24Kuka sanoo että poliisilaitos häviää? Mistä se tieto löytyy? Eiks just tullu tiedote että Riksussa homma säilyy? |
Vieras |
#2211.12.2013 05:23poliisit riihimäelle |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
11.12.2013 05:24- Poiston ajankohta: 11.12.2013
- Poistamisen syy:
Vieras |
#24 Turvallisuus11.12.2013 06:30Poliisin palvelut on kaikkien ihmisten perusoikeus hätätilanteessa ja muutenkin tarvittaessa. Ei voi olla älyttömämpää, kuin säästää niissä, varsinkin kun rikollisuus senkuin rehoittaa . Kukaan ei kohta uskalla liikkua missään. |
tomppe |
#25 Poliiseja ei kiinteistöjä11.12.2013 12:05Miksi puolustetaan poliisin toimipistettä? Oman käsityksen mukaan poliisit ajelevat (partiot) lähes koko vuoronsa ajan. Joten kysymys ei ole kiinteistöstä vaan siitä että poliisien määrää kentällä saataisiiin kasvatettua. Mielestäni parempi aihe olisi ollut että lisää poliiseja kaduolle ja tietysti kun raha ei kasva puissa on parempi kun "tuottamatonta" toimintaa karsitaan jotta jaettavissa oleva varat riittävät paremmin todelliseen työhön. Ainakin itse olen valmis matkustamaan vaikka Tampereelle passin perässä mutta hätätilanteessa toivoisin auttajien olevan lähellä ja nopeasti tavoitettavissa. Halutessaan voidaan poliisin palvelu piste yhdistää vaikka Kelan tiloihin joissa voi tehdä tarvittavat ilmoitukset ja lupa hakemukset. Ps. monet turhat soitot kuormittavat poliisia. Onko järkevää että juopuneet juhlijat käy keräämässä poliisi eikä joku muu taho? Ottaen huomioon matkat yms jotka kuluvat näihin "turhiin ajoihin". -Poliisin kuuluu näkyä kadulla ei toimistossa- |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1475 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
825 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
573 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
407 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
991 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
176 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
165 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025