Veikkauksen pelien alaikäräja pidettävä 15 vuodessa

Kuisma Lappalainen
Helsinki

#1 Mieluummin ikäraja kokonaan pois

23.03.2009 17:35

Ei ole perusteltua että Veikkauksen peleillä ylipäätään on alaikäraja. Sitä paitsi yksi parhaista voitoistani Veikkauksen peleistä on sellainen, jonka sain vuonna 1978 ollessani 10-vuotias. Se oli vakioveikkauksessa kymmenen oikein sellaisella kierroksella, jolla yhdelläkään ei ollut kaikkia kolmeatoista oikein. Sain rivilläni 120 markkaa ja 40 penniä. Tämä ennätys pysyi vuoteen 2002 asti, jolloin lotossa viisi oikein tuotti 37 euroa. Se on nykyinen ennätykseni.

Alaikäraja ei ole järkevästi perusteltu myöskään toisen monopolirahapeliyhtiön RAY:n automaateilla. Jos olisin kansanedustaja, tekisin oitis aloitteen näiden ikärajojen poistamiseksi ja samalla myös kilpailun avaamiseksi rahapelitoimialalle.
Tomi Tuononen
Adressin tekijä

#2 Viestejä poistettu

27.03.2009 17:26

Selvästi samalta IP:ltä lähetettyjä viestejä poistettu. Rehellistä peliä.
Juuso Leppäkoski
Nummi-Pusula

#3 ikäraja on ihan hyvä juttu.

06.04.2009 12:47

Ite oon 18-vuotias, ja moni alaikänen kaveri/tuttu pelaa vanhempansa rahoja pelikoneisiin ja arpoihin. Siinä menee vanhempien rahat ihan turhuuksiin. Sen takii ikäraja on ihan hyvä juttu, pelit ku aiheuttaa myös sitä riippuvuutta. Aikuinen töissäkäyvä ihminen sentään osaa arvostaa rahaa ja tietää missä menee rahan törsäämisen raja eli kuinka paljon sinne pelikoneeseen voi rahaa pistää.
Mikko Kaarto
PORI

#4 Ei missään tapauksessa.

10.04.2009 16:18

Alaikäispelaamista tulisi rajoittaa kuten tarkoitettu on. RAY siirtyy kohta käyttämään kokonaan korttirahaa ja sinun tulee varmentaa ikäsi kun aloitat pelaamaan, sama tulisi päteä pelin aloittamista rahalla. Ennen kuin kone hyväksyy rahaa, tulisi sinun laittaa koneeseen pelaamon sirukortti, jolla todennat olevasi 18.

15 vuotiaalla ei yleensä ole omia tuloja, siksi hän ei ole vastuussa omasta rahankäytöstään. Näin ollen uhkapelaaminen tulisi häneltä kieltää. Toki on olemassa myös muita vastuullisia nuoriakin tuolla kentällä, mutta kun yleensä näkee niitä 12 vuotiaita pelikoneiden ääressä.

Sama tulisi päteä kaikkiin peleihin.
Ehdoton k-18, joka lisäksi on vielä suopaa... Useassa muussa maassa on käytössä k-21.
Toni Pitkänen
Helsinki

#5 Ikäraja kannatta

14.04.2009 20:40

15 vuotiaalla ei yleensä ole omia tuloja, siksi hän ei ole vastuussa omasta rahankäytöstään. Näin ollen uhkapelaaminen tulisi häneltä kieltää. Toki on olemassa myös muita vastuullisia nuoriakin tuolla kentällä, mutta kun yleensä näkee niitä 12 vuotiaita pelikoneiden ääressä.

Lainatakseni että niitä näkee 12-vuotiaita pelaamassa vanhempien rahoja jotka on pitänyt käyttää "Kaupassa käyntiin" mutta rahat tuppaavat katoamaan + viellä että ne jotka oikeasti voisivat pelata, eivät pääse koska 12v kakara lauma parveilee koneiden ympärillä. lol glhf
Toni Viinikainen
Jyväskylä

#6

22.04.2009 21:24

Itse olen 15v ja välillä tulee pelattua vähän liikaakin. Ihan hyvä että nostetaan ikärajoja, jää sitten rahaa muuhunkin. Mutta saas sitten nähä miten noita ikärajoja valvotaan. En allekirjoita.
Santtu Kota
Pirkkala

#7 Joo

23.04.2009 21:44

Kuisma onkin kova pelimies.

Turha adressi, ei tule vaikuttamaan mihinkään. Oon täysin samaa mieltä Veikkauksen kanssa, alle 18-vuotiaat tuskin pelaavat omilla rahoilla (poikkeuksena kesätyöt) joten tämä on vanhempienkin puolesta oikein hyvä ratkaisu. Kuluttavatpa rahat sitten johonkin hyödylliseen.
Jabe Asikainen
Espoo

#8

24.04.2009 01:18

Jep turha adressi joka ei tule vaikuttamaan mitään, joten turha allekirjoittaakaan... vaikka itsekin olen ikärajan korotusta vastaan. Täällä meidän pahoinvointivaltiossa kun on tapana ratkaista kaikki ongelmat nostamalla ikärajaa ja kieltämällä asioita :|

Ja itse olen 16, ja pelaan kyllä aina ihan omilla rahoillani enkä vanhempien, ja samoin pelaa kyllä jokainen tuttuni.

Eikä tämä ikärajan nostaminen kyllä ainakaan omaa pelaamistani estä millään tavalla vaikka alaikäinen olenkin.

Ja näkisin parempana vaihtoehtona, että nostettaisiin ennemmin RAY pelikoneiden ikäraja K-18, nuoretkun pelaa pelikoneita oikeasti paljon enemmän kuin Veikkauksen pelejä.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

04.05.2009 09:55


Patrik eskelinen
espoo

#10

05.05.2009 15:43

Mielestäni on parempi heittää rahansa kankkulan kaivoon/ veikkaukseen kun ostaa niillä suklaapatukoita, sipsejä, limonaadia yms.
Pitkävetolapulla saa jännitystä ja voihan sillä aina voittaakin.
Tämä ikärajakin tarkoittaa vaan sitä, että ala-ikäiset tekevät vanhempien nimellä oman tilinsä pelisivustoille ja Veikkaus jää ilman osaa tuotoista kuten myös monet juniori-urheiluseurat, tiedeseurat jne.