Lapsiperheiden puolesta - Lapsilisät verottomana!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Lapsiperheiden puolesta - Lapsilisät verottomana!.
Pohtimus |
#501 Tämä on vasta alkua27.03.2014 02:46Suomen eliitti ei ansaitse luottamusta. Suomen elinkeinon nokkamiehet syyttävät julkisen puolen raskautta mutta ovat itse yksisilmäisellä ja näköalattomalla toiminnalla saattamassa Suomea selvitystilaan. Mitä pitäisi tuumata härskistä osingonjaosta Stora-Enson malliin kun Pohjois-Amerikassa tehtiin miljardiluokan tappiot? Sillä rahalla olisi tehtaat pysyneet Suomessa ja tuotekehityksellä saatu uutta aikaan. Parhaisiin talouselämän fraaseihin nojaten on pilattu telakkateollisuus, metsäteollisuus sekä Nokia. On täysin tietoisen kehityksen tulosta että Suomi sakkaa. Ei investoitu vaan kupattiin rahat pois aidon Venäjän mallin mukaisesti. Suomen hyvinvointimalli on kieltämättä saattohoidossa mutta ääriliberaalien kannattaa lopettaa käsien taputus ja ryhtyä korjaamaan virheensä sekä osoittaa kiitollisuutta Suomen yhteiskuntamallin saavutuksia kohtaan. |
Vieras |
#50227.03.2014 02:49Säästöjä voisi tehdä kansan"edustajien" palkoista. |
Vieras |
#50327.03.2014 03:50Todella viimeinen niitti demareille. Älkää sitten ihmetelkö jos kannatus tippuu. Kokoomuksesta tämän ymmärrän, eihän sen kannattajat tukia tarvitse!! |
Vieras |
#50427.03.2014 04:00Rotia lapsiperheiden hyvinvoinnille. |
Vieras |
#50527.03.2014 04:02Hyvä ehdotus kansanedustajien etujen leikkaamisesta. Kun lapsiperheiltä viedään 100e, tuntuu se ihan toiselta, kuin että kansanedustajalta ama 100e. Miettikää nyt vähän! |
Lapsiperhe |
#506 Rotia27.03.2014 04:02Lapsiperheiden hyvin vointiin. |
Vieras |
#50727.03.2014 04:06Lapsiperheet ovat väärä kohde säästöille. Herättää epäluottamusta kyseisiä ihmisiä kohtaan, jotka ovat valmiina pienentämään tukia lapsilta, vanhuksilta ja vammaisilta. Miten olisi, jos ministerit ja kansanedustajat olisivat esimerkkinä ja pienentäisivät omia isoja palkkojaan? Paljonko saataisiin säästöjä valtiolle? |
Vieras |
#50827.03.2014 04:08Ei p.r..le. Lapsilisiä leikataan, mut samalla kansanedustajien palkkioita ollaan nostamassa. Panee vihaks lapsiperheiden puolesta. |
Vieras |
#50927.03.2014 04:30Ei lapsilta eikä lapsiperheiltä saa ottaa mitään tukea pois. Päinvastoin lapsilisiä pitää nostaa ylöspäin. Lapsilisä on monessa suomalaisessa perheessä se ainut raha jolla ostetaan lapsille ruokaa ja vaatteita. Ei hyvinvointivaltiossa saa toimia näin. |
Vieras |
#51027.03.2014 04:36ois jo aika ottaa rikkailta.ei aina puolustuskyvytömiltä lapsilta yms.kokoomus on rikkaiden puolella jalaittaa köyhemmät kyykyyn |
taival |
#51127.03.2014 04:38Ja jälleen kerran säästetään väärästä päästä! |
Vieras |
#51227.03.2014 04:38on tosi alhaista leikata lapsilta joissa on tulevaisuus leikatkoon kansanedustajat omia etujaan ja palkojaan mutta ei nythän ne jo on korottamassa omiaan palkojaan lapsien kustannuksella ,omiaan virheitä korjaavat kun maksattavat lapsilla . |
Vieras |
#51327.03.2014 04:39No voi hyvää päivää!!!! |
Vieras |
#51427.03.2014 04:52Meillä lapsilisä on erittäin tärkeä tuki koska elämme sosiaaliviraston tt-tuella&joka kerta kun lapsilisä tulee niin KOKO raha menee lasten ruokaan!tämä on kauheata jos joudun vielä pienestä summastani maksaa veroja!lapsilisät ovat aina olleet lasten tueksi!Jos joudumme maksaa pienestä summasta veroja-mikä siinä palvelee lasten etuja? |
MammaMia |
#51527.03.2014 04:52Tehkää asiasta joku lakialoite eli kansalaisaloite; https://www.kansalaisaloite.fi/fi |
Vieras |
#51627.03.2014 04:54 Tukea saisi nostaa tuplaten! Ajatelkaapas yksinhuoltajia, tai vähävaraisia. Vähätkin rahat pitää ihmisiltä,viedä. |
Vieras |
#51727.03.2014 04:56Päätökset pitää tehdä päivän valossa eikä yöllä kauan valvoneena ja väsyneenä. Kiitos adressin aloittaneelle! |
Vieras |
#51827.03.2014 05:00Moi moi,>>Miksi pitää lapsilisistä leikata eikö valtiolta ois löytynyt joku muu osio mistä,ois voinut leikata yhtä hyvin ja vasta aivan viimeiseksi lapsilisistä. t.kari hakanen,orimattilasta. |
Vieras |
#51927.03.2014 05:02tässä köyhty koha ei olle vara syötä laste vate maksa putaka ruoka hita site se on muteki kalista se on suuri lovi metä perhestä kun olla peni tulostja otka kasaetustjala site palkasa nilä on muteki suuri palka ei lapselta mitä paha ne on tehty |
Vieras |
#52027.03.2014 05:06Säästöt muualta kun pieniltä ihmisen aluilta! .LAPSISSA ON TULEVAISUUS..Miten olis eduskunnasta säästäminen NYT EIKÄ TULEVAISUUDESSA !!!!! Eiköhän kansanedustajien palkoista voisi siirtää lapsilisiin sievoiset korotukset ! |
Vieras |
#52127.03.2014 05:07Mahdotonta toimintaa. Miksi lapsiperheiltä kiristetään kaikkia tuloja ja sit ihmetellään kun soskun luukulla porukka lisääntyy.. |
Vieras |
#52227.03.2014 05:08näitä ei saa leikata! |
Vieras |
#52327.03.2014 05:13Järjetöntä tämä lapsilisä korotus, kyllä olisi muitakin vaihtoehtoja, esim eduskunnan virkamiehiltä/naisilta etuudet pois ja, siellä istuu sellaisia jotka ei elämänkokemusta ole, niin onko nämä tekemään oikeita päätöksiä, tarttis tehdä jotain, pitääkö vähäosaisia rankaista, lapsissahan on teidänkin tulevaisuus... |
Vieras |
#52427.03.2014 05:16Lapsilta pois ja kansanedustajille lisää !!! Voi v....u ! |
Vieras |
#52527.03.2014 05:18Vähästä vähänkin on paljon,kohtuutonta leikata lapsilisistä ! Lapsissa on tulevaisuus,tehtävämme on auttaa lapsiperheitä selviytymään...isotuloisilta lapsilisät voi leikata,keskituloisilta ja pienituloisilta leikkaus on,kohtuuton ja leikkauksen hinta voi olla iso kuluerä toisaalta... |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1438 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3559 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
436 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1814 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20459 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
136 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1530 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
76 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
558 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11342 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
685 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2509 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
24 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025