kansanedustajien palkan pienennys !!!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Vieras#1051 Sep 09, 2015, 16:11
Päättäkää paremmin....
Vieras#1052 Sep 09, 2015, 16:19
Koska on oikein että myös kansanedustajiltakin otettaisiin kun meiltä tavallisilta työläisiltä vähennetään koko ajan palkkaa.
Vieras#1053 Sep 09, 2015, 16:21
Kansanedustajille muutenkin palkkaa vain läsnäolokuukausilta! Puoluetuet voi poistaa samantien. On yhdenvertaisuuslain vastaista maksaa puoluetukea; ne, jotka eivät kuulu puolueisiin eli sitoutumattomat olisivat lain hengen mukaan oikeutettuja vastaavan tukeen!
Vieras#1054 Sep 09, 2015, 16:26
Näillä toimenpiteillä Suomen taloutta ei nousuun saada, eikä nämä luo uusia työpaikkoja.
Japani esimerkiksi on pieni maa ja paljon kansalaisia, mutta elintaso on korkea. Luonnonvaroja maalla ei ole, joten kaikki tuodaan ulkoa. He tekevät keksintöjä, jalostavat raaka-aineita ja myyvät sen sitten takaisin muulle maailmalle.
Meillä oli Nokia millä oli vientiä!! mutta tarvitsisimme paljon muutakin. Keksintöjä, tuotekehitystä joka saralle ja tässä pitäisi Suomineidon rohkaista kansalaisiaan.
Japani esimerkiksi on pieni maa ja paljon kansalaisia, mutta elintaso on korkea. Luonnonvaroja maalla ei ole, joten kaikki tuodaan ulkoa. He tekevät keksintöjä, jalostavat raaka-aineita ja myyvät sen sitten takaisin muulle maailmalle.
Meillä oli Nokia millä oli vientiä!! mutta tarvitsisimme paljon muutakin. Keksintöjä, tuotekehitystä joka saralle ja tässä pitäisi Suomineidon rohkaista kansalaisiaan.
Vieras#1055 Sep 09, 2015, 16:31
Esimerkin voima.
Vieras#1056 Sep 09, 2015, 16:33
En voi hyväksyä sitä, että kiristys kohdistuu jälleen vähiten tienaaviin ja nimenomaan naisvaltaisille hoito- ja palvelualoille. Törkeää viedä leipä näiltä ja samalla maksaa ökykorvauksia sekundapoliitikoille. Hakkaraiset saisivat maksaa viinansa itse.
Vieras#1057 Sep 09, 2015, 16:33
Koska pientuloisilta pienennetään palkaa, pitää myös kansanedustajien osallistua. Pyhätunnin ovat tärkeä lisä pieneen palkkaan. Kovasti saa työtä tehdä hoitoalalla. Vuorotyö on raskasta ja kyllä siitä pitää kunnollinen korvaus saada.
Vieras#1058 Sep 09, 2015, 16:33
Eikö jokaisen tulisi osallistua "Suomi nousuun"!?
Vieras#1059 Sep 09, 2015, 16:34
Kyllä heidän on nähtävä tämä tilanne realistisesti myös omalta kohdaltaan. Tähän saakka ovat nostaneet palkkoja lähes salaa.
Vieras#1060 Sep 09, 2015, 16:39
Alko ketuttaa
Vieras#1061 Sep 09, 2015, 16:40
IHMISTEN TASA-ARVOISUUS!!
Vieras#1062 Sep 09, 2015, 16:40
Kansanedustajien täytyy näyttää esimerkkiä ja osallistua säästöihin. Heillä palkkio tulee olivat he töissä tai eivät. Myöskään kulukorvaukseen poissaolot eivät vaikuta. Näiden etuisuuksien lisäksi heillä on monia isoja etuisuuksia joita tavallisilla työläisillä ei ole. Vähintäänkin heitä tulisi koskea kaikki samat leikkaukset kuin muitakin julkisen puolen työntekijöitä. Myös loma max 30 pv
Vieras#1063 Sep 09, 2015, 16:44
Allekirjoitin adressin, koska mielestäni kansanedustajien palkkiot etuuksineen ovat aivan liian suuria.
Vieras#1064 Sep 09, 2015, 16:46
Nyt on pienituloisten palkkaa nipistetty, nyt on suurituloisten myös toimittava samoin.
Vieras#1065 Sep 09, 2015, 16:48
No onhan se nyt törkeetä, että alle 2000,00 € tienaavilta edes suunnitellaan mitään leikkauksia, saati palkattomia arkivapaita/ sairasloman ensimmäistä päivää....Kansanedustajien todellakin kannattaisi tuijottaa sinne peiliin todella tarkkaan ja miettiä, mistä se säästö pitäisi ottaa !! Kansanedustajiakin on ihan liikaa; puolet vaan pellolle sieltä Arkadian mäeltäkin ! Niin johan alkais säästöjä syntymään oikeasta päästä !
Vieras#1066 Sep 09, 2015, 16:52
Hyvä päätös
Vieras#1067 Sep 09, 2015, 16:52
Kansalaisten tasapuolisen kohtelun vuoksi myös poliitikkojen tulee osallistua yhteisiin kustannustalkoisiin.
Vieras#1068 Sep 09, 2015, 16:54
säästämään vain hekin mukaan
Vieras#1069 Sep 09, 2015, 16:55
Nyt esitykset rokottavat eniten naisvaltaisilla raskasta ja huonopalkkaista työtä tekeviä eniten eikä herrat tigi mistään omista eduistaan
Vieras#1070 Sep 09, 2015, 16:55
Joku Roti!
Vieras#1071 Sep 09, 2015, 16:55
Olen pienituloinen sosiaalialan Kuntatyöntekijä. Toivon, että päättäjät jakautuivat ruohonjuuritasolle katsomaan miten teemme työtä suurella sydämellä. Työ on haastavaa ja jos pienistä eduista edelleen karsitaan miten töissä jaksaa tulevaisuudessa? Eikö oikeudenmukaisempaa oisi kiristää verotusta niin, että suurituloiset -mm.kansanedustajat - maksaisi selkeästi enemmän veroja!!
Vieras#1072 Sep 09, 2015, 16:56
Eivät ansaitse tuollaista palkkaa.
Vieras#1073 Sep 09, 2015, 16:58
Tarvitaan tasapuolisuutta.
Vieras#1074 Sep 09, 2015, 16:58
jos tehdään leikkauksia kilpailu kyvyn ja talouden tasapainottamiseksi niin sen pitää koskea kaikkia eikä vain pienituloisia,eläkeläisiä ja työttömiä
Työtön Äippä#1075 Sep 09, 2015, 16:59
Määrä
Puolitetaan kansanedustajien määrä, niin silloin pystytään pienentämään kuluja. Ovat luottamushenkilöitä, joten muulla tavoin ei pystytä vähentämään kuluja. Ammatti ihmiset päättämään,eikä mitään julkkiksia.
| This discussion has been closed. |