Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Nykypäivän käytäntö ja toimintamalli Suomessa on mennyt siihen suuntaa että vastuu siirretään toiselle sektorille. Herrat päättää ja kansa maksaa heidän tekemät mokansa ja säästöt koskevat aina ja iankaikkisesti pienituloisia. Tämä toiminta malli ei näy vain eduskunnassa, vaan koko yhteiskunnassa. Sen kaikki omantuntonsa omistavat ihmiset voivat lukea/kuunnella uutisista/mediasta. Hyvää päivän jatkoa.
Re: mitä sitten pitäs tehdä
#9: silver - mitä sitten pitäs tehdä
Oletin, että hallitus olisi halunnut aidosti neuvotella yhteiskuntasopimusta vaatien osapuolilta rakentavia ehdotuksia. Luottamus meni, koska hallitus otti työnantajan roolin. Kaiken lisäksi hallitus joutui osaamattomuuttaan tukeutumaan täysin lakimiestensä ja virkamiestensä neuvoihin; pienipalkkaiset naisvaltaiset alat menettävät eniten (pitkäaikaiset työntekijät erityisesti). Työnantajan osallistuminen talkoisiin on mitätön. Tähän asiaan ei liity mitenkään se, että yrittäjät on jo kovilla ja että 60 000 rikkainta maksaa jo nyt suhteessa suuren osan veroista. Kyse on suhteellisuudentajusta ja muutoksen vaikutuksesta.
Nyt SAK:n pitäisi johtaa työntekijäpuolen yhteistyönä vastine 5%:n keinoista. Käytännössä homma kaatuu siihen, että paketti sisältäisi varmasti ehdotuksen työnantajapuolen osallistumisesta, johon EK ei suostu. Joka tapauksessa säästöjen pitäisi olla oikeudenmukaisia koskien tasaisemmin kaikkia. Kaikenkaikkiaan johtamistaidon pitäisi olla hyvää, mutta esimerkkinä hallituksen johtamistapa on pöyristyttävän ammattitaidotonta.
yh
3-vuorotyö. Yksinhuoltaja. Henkilökohtainen katastrofi. Eikö jumalauta mikään riitä tuolle oksettavalle naistenalistajajoukolle?
- pyhäkorvaus on haittalisä työajasta, joka ollaan poissa perheen
Parista. Se ei ole palkanlisä.
Ei ole niin "hääviä", olla kolmivuorotyössä, ilataisin ja viikonloppuisin + öisin. Jos kaikki "porkkanat" otetaan pois - ei kukaan halua tehdä kolmivuorotyötä! Kaikenkaikkiaan naisvaltainen ala ja heikosti palkattu jo muutoinkin, siitä ei ole varaa ottaa mitään pois!
| This discussion has been closed. |