Inkoo-Raaseporin tuulivoimalaa vastaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
This comment has been removed by the person who wrote it.
Tuulivoiman kannatus
Erilainen näkökulma ;)
Ongelma tuulimyllyjen kanssahan on energian varastointi, ennen kun se on ratkaistu niin täytyy olla varavoimaa. Mutta onhan ihminen käynyt kuussakin, siksi luulen että ratkaisun löytäminen on mahdollista.
Alla on tämän adressin alkuteksti, pikkasen "muokattuna". Tarkoitukseni ei ole loukata ketään, lähinnä kaikki voisivat ajattella että minkä vuoksi he oikeastaan tätä adressia allekirjoittavat. Jos todella saariston suojeleminen on tärkeintä, eikö sitten tällaisenkin (muokatun) adressin allekirjoittaminen olisi mielekästä (?), samoihin syihin tässä vedotaan kun alkuperäisessä tekstissä. Jos taas ei halua tuulimyllyjä silmiensä eteen (ihan kunnioitettava syy sekin), niin sitten sille pitäisi avata mielestäni kokonaan eri adressi.
Muokattu lainaus:
"
Inkoo-Raaseporin merialueelle ollaan suunnittelemassa ja on jo toteutettu vuosikymmenien mittaan lukemattomia vapaa-ajan asuntoja, laitureita y.m., joka vaikuttavat Suomen ainutlaatuiseen saaristoon pysyvästi.
Emme vastusta vapaa-ajan asuntoja eikä niiden asukkaita, mutta vastustamme rakennelmien sijoittamista Suomen herkkään ja uniikkiin saaristoon. Tämä alue ei ole polaarinen, koska silloin ei alueelle rakennettaisi vapaa-ajanviettopaikkoja? Suomessa on paljon näitä rakennelmia, joten sijaintien eduista ja haitoista on kokemuksia, edut kuitenkin näyttävät kumoavan haitat. Rakennelmia ei haluta sijoittaa esim. muun valmiin asutuksen yhteyteen, vaan mielellään jokaisella luonnoltaan uniikilla saarella rakennetaan mökki, sauna, iso laituri ja vierasmökki muutaman kuukauden käyttöä varten vuodessa. Näin suuren rakennelmien määrän pitäisi olla valtakunnallinen kysymys, ei vaan kunkin tontin kotikunnan asia.
Nyt Inkoo-Raaseporin saaristoalueen alueella olevan mökkialueen välittömässä läheisyydessä on useita luonnonsuojelualueita, kuten Hättö. Alue on Suomenlahden kapeimmassa kohdassa ja monen rauhoitetun eläinlajin kotipaikka mm. merikotkat ja harmaahaikarat pesivät lähistöllä.
Käytönaikaisista ympäristöhaitoista ovat merkittävimpiä ääni-, maankäyttö- ja maisemavaikutukset, sekä haitat eläimistölle. Veneliikenteen äänet ja vaikutukset voivat ulottua kauas: potkurilapojen pyöriminen voi aiheuttaa kalojen ja sukeltavien vesilintujen kuolemaa alusten korkean nopeuden myötä. Lintujen käyttämät pesintäpaikat saarissa eivät myöskään ole vaikutuksen ulkopuolella. Isot aallot voivat ulottua satojen metrien päähän. Suurimmat ympäristövaikutukset syntyvät kuitenkin nopeiden ja isojen veneiden vaatimasta fossiilisten polttoaineiden käytöstä.
Aluetta myös sivuaa yksi Suomen vilkkaimmista veneväylistä mm. ainutlaatuisista saaristomaisemistaan tunnettu Olympia-väylä.
Haluan tuoda päättäjille ja suunnittelijoille tiettäväksi, miten paljon on haittaa muun muassa maisemalle, kalastukselle, linnustolle, koko saariston herkästi haavoittuvalle ekologialle.
Vaadimme, että hankkeen ympäristövaikutukset tutkitaan kokonaisuudessaan tarkkaan ja tarpeeksi laajasti, eikä hyväksytä vain yksi rakennelma kerrallaan. Esimerkiksi merialuetta ja alueen saarien monivaiheista elämää ei ole toistaiseksi tutkittu lainkaan. Vaikutukset herkälle saaristoluonnolle voidaan havaita minimissään kahden vuoden seurannan jälkeen. Nykyinen hankeaikataulu ei mahdollista tarpeeksi kattavaa ympäristövaikutusten selvitystä, vaan rakentamiset pitäisi keskeyttää kunnes selvitykset on saatu tehtyä.
Suojellaan Suomen ainutlaatuista saaristoa.
"
Tuuivoima ei sovi Suomen saaristoon
On myös silmänlumetta ja tekopyhää kuvitella, että tuulivoima voisi Suomessa merkittävässä määrin osallistua ilmastotalkoisiin. Suomi on vastuullisesti toimiva korkean teknologian maa. Tuotetaan sähkö ydinvoimalla ilman hiilidioksidipäästöjä. Tarvittaessa voidaan rakentaa yksi ”vihreä ydinvoimala” jolla haudataan tuulivoimala ja koskien rakentamisprojektit. Puolikas riittää mainiosti.
Sopii tai ei sovi
Re: Sopii tai ei sovi
#7: Svante - Sopii tai ei sovi
Nog passar vindkraftverken lika bra här som någon annan stans, men varför är det bara finskspråkiga som skriver? Är inte största delen av Barösunds egentliga befolkning svenskspråkig? Det betyder att det är utomsocknesbor som försöker bestämma vad Barösundsborna skall tycka, eller hur?
järjetöntä ja edesvastuutota puuhastelua.
Pakkasella, jolloin sähköntarve on suurin,
ei yleensä tuule! Yhteiskunnan rahaa ei pitäisi
tuhlata moiseen harrasteluun! Merelle rakentaminen
on älytöntä ja kallista.
Re: Erilainen näkökulma ;)
#4: Johan Holmberg - Erilainen näkökulma ;)
Olen kovasti samoilla linjoilla Johan Holmbergin kanssa. Totta kai nämä suhteellisen kauas avomerelle sijoitettavat 60 voimalaa muuttaisivat maisemaa kyseenalaisella tavalla, verrattuna siihen, mihin on totuttu. Ehkä myllyistä on myös rajoitettua haittaa eläimistölle, tuskin kovin suurta. Mutta kuinka moni alueen (kesä- ja vakituisista) asukkaista haluaisi korvata hankkeen esim. Kopparnäsiin sijoitettavalla ydinvoimalalla? Hyväksyn itse mielummin tuulivoimapuiston.
Samoin (vaikka olen itse alueen vapaa-ajanasukas) hyväksyn vertauksen loma-asutuksen haittoihin. Esim tuulivoimaloiden meluhaitat ova minimaalisia verrattuna kovaäänisten moottoriveneiden meluun. Olisin mielelläni mukana hankeessa, jossa pyrittäisiin rajoittamaan viimeksimainittua.
Vapaa-ajan asutuksen lainsäädäntö
Pieniä huomioita
- Vaikuttaako tuulivoimala saaristoon pysyvästi? Jos rakennuspaikka havaitaan jälkikäteen huonoksi tai jos voimalan käyttöiän täytyttyä rakenteet puretaan, ei taida juurikaan jälkiä jäädä.
- Tuulivoimalan elinkaaren suurin negatiivinen vaikutus voi hyvinkin olla sen valmistaminen, polttoaine- tai ydinjätevarastointipanoksia kun ei ole. Mutta mitä tekemistä seikalla on saariston kanssa, eikö ekologinen selkäreppu ole sama mihin vain rakennettuna? Ja tuo vaikutushan tunnetusti on maksettu takaisin alle vuodessa.
- Oletettavasti myllyjä ei olla rakentamassa muutaman sadan metrin päähän asumuksista, joten varjojen ei pitäisi haitata ketään.
- Tilastojen valossa allekirjoittajista kaksi kolmannesta on pääkaupunkiseudulta. Miksi he haluavat päättää inkoolaisten ja raaseporilaisten asioista?
Eikä vieläkään tuulivoimaa
This comment has been removed by the site administration.
Poiston syy: spam
Tuulivoima on kaunista katseltavaa ,maalla sekä merellä
Uudet tuulimyllyt pyörivät hitaasti sekä
lisäävät kauneutta yksitoikkoiseen merimaisemaan.
Tuulimyllyjä voidaan rakentaa maalle tuulia riittää kaikkialla
sen jo jokainen tietää.
Ydinvoimaa ajava ,Lahjottu elämästä piittaamaton taho
yrittää ,,Torbetoita uusiutuvan energian kayttöön oton kaikkialla Suomessa.
Ydinvoiman omistajat on vietävä syytteeseen miljoonien ihmisten tietoisista
Murhista,,,Haagin tuomio istuin lienee ,,,oikea paikka tälle valherelliselle
Rikollisjoukolle!!!
Re:
On turha moittia tuulivoimaa sillä sen moittiminen on täysin perusteetonta.
Minun ikkunaani näkyy 7 kpl tuulimyllyjä ,oli -30 c astetta kolmena päivänä pakkasta
myllyt pyörivät taukoamatta,,näin katkaistiin tämäkin valheellinen tarina.
On tutkittu juuri Talvella kun sähkön kulutus on suurta,tuulee kaikkein eniten.
Ydinvoima on Terroristeistä suurin,,Sekä Tappavin,,,Lopparit sekä Ydinvoiman omistajat linnaan
Ydinvoimalat eivät kuulu tällevuosi tuhannelle ,vaan aikaan jolloin ei tietoa ollut.
Re: Vapaa-ajan asutuksen lainsäädäntö
#11: Heka - Vapaa-ajan asutuksen lainsäädäntö
"Mökkejä ei saa rakentaa enää nykyään näkyvälle paikalle vaan riittävän kauas rannasta. Mökit eivät siis enää pilaa lisää saaristomaisemaa.."
Ei vastaa todellisuutta. Mökin saa edelleen rakentaa niin, että se hallitsee maisemaa.
| This discussion has been closed. |
This comment has been removed by the person who wrote it.