Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle / Tiedotteet / Tänään tuli Päivi Räsäseltä postia / Kommentit
|
Vieras |
#116.06.2015 16:35Nyt on ikävä kyllä niin, ettei taida mitään hyötyä olla perussuomalaisiin vetoamisesta, epäilen vahvasti! Kristillisdemokraatit tulevat myös tod näk puoltamaan tätä aiottua leikkausta, enemmistö ainakin. Lähestyttävä muita, jotka voivat vaikuttaa asioiden kulkuun. |
|
| |
|
LeenaP |
#2 Olen laittanut17.06.2015 03:58yli 50 kansanedustajalle viestin ja kertonut tilanteen sekä laittanut adressin ja vain kaksi näistä on vastanneet, eli Paavo Arhinmäki ja Päivi Räsänen
|
|
| |
|
Vieras |
#3 Eläkeläisten asumistukea ei saa muuttaa yleiseksi asumistueksi17.06.2015 13:01Hei Leena, olet varmaankin huomannut uutisissa näinä päivinä kun Taloustieteilijät ja tutkija Professorit vetoavat tuohon kieltoon sillä perusteella että nyt jo ennen noita suunniteltuja leikkauksia Suomessa eläkeläisten toimeentulo on Euroopan kehnoimpia. Jos kaikki leikkaukset otetaan käytäntöön ei eläkeläiset pärjää millään keinoin jos vielä Eläkkeet otetaan pois Eläkeläisten asumistuen piiristä, Lääkkeiden Sv-korvauksia alennetaan, Eläkkeitten indeksikorotukset poistetaan. Mitä siitä seuraa kun ei pysty hankkimaan tarvitsemiaan lääkkeitä, ainainen köyhyys ja epävarmuus toimeentulosta. Ym. Terv. Helena Uu.
|
|
| |
|
Vieras |
#4 EI, Eläkeläisten asumistukeen muutoksia Suomen talouden tervehdyttämiseksi17.06.2015 13:18Miksi otettasis yhteiskunnan köyhimmiltä vetoapua SuomiNeidon nostattamiseen ahdingosta. Pääomaverotukseen tuntuvat korotukset sekä Vapaa-ajan asuntojen ja kakkosasuntojen verotus myös nostaa korkeammaksi. Niistä myös jotain kertyiskin Valtion kassaan. t. Helena Uu. |
|
| |
|
Vieras |
#5 Re: Olen laittanut18.06.2015 06:33Voisiko sen tulkita niin ,että loput kansanedustajat ,joille viestin laitoit puoltavat tätä asumistuen muutosta???Eivät vastaa kun eivät reilusti voi myöntää että näin on.Vaalilupaukset olivat huu haata. |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ähtärin vanhusneuvoston adressi Sote-keskuksen sijoittamisesta Ähtärin sairaalan yhteyteen
1189 Luotu: 06.02.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
1516 Luotu: 28.01.2026
YLE-vero pois 2026
819 Luotu: 02.02.2026
Adressi Oulunsalon Kirkonkylän koulun säilyttämisen puolesta
768 Luotu: 04.02.2026
Hiukkavaaran nuorisotila ja kirjasto säilytettävä
720 Luotu: 31.01.2026
Vi vill köra upp i Jakobstad! Haluamme pitää ajokokeet Pietarsaaressa! We want to keep the driving tests in Jakobstad!
3954 Luotu: 23.01.2026
Adressi Oulunlahden koulun säilyttämisen puolesta
731 Luotu: 31.01.2026
Pelastetaan Taalintehtaan luontopolkumetsät! / Rädda naturstigskogen i Dalsbruk!
712 Luotu: 18.01.2026
Alueen luonto ja arvokkaat maisema-alueet eivät kestä uutta 110 kV voimalinjan ilmajohtoa Kiilasta Seutulan läpi Keimolaan – Parempi reitti tai maakaapeli on kestävä ratkaisu!
895 Luotu: 25.01.2026
Adressi Petteri Orpon hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan
196 Luotu: 05.02.2026
Adressi Särkisalon ja Teijon päiväkotien säilyttämiseksi
1248 Luotu: 27.01.2026
Aloite sähkönsiirron ja kaukolämmön hintakatosta sekä energiaverotuksen kohtuullistamisesta
148 Luotu: 04.02.2026
KANSALAISADRESSI Tyrvään kirkon kulttuurihistoriallista arvokkuutta kunnioittavan ja vaikean taloustilanteen huomioivan peruskorjauksen puolesta Sastamalan seurakunnan kirkkovaltuustolle
189 Luotu: 29.01.2026
Lapinlahden terveyskeskuksen vuodeosasto on säilytettävä
1318 Luotu: 27.01.2026
Karsikon Lemmikkihotellin uudet toimitilat Joensuun keskusta-alueelle tai sen läheisyyteen
1953 Luotu: 07.11.2025
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
18236 Luotu: 15.07.2023
Rantakylä–Utra–Kulho–Multimäki – ei voimajohtoa liian lähelle koteja!
887 Luotu: 20.01.2026
Ensihoidon palvelujen turvaaminen Siikajoen kunnassa
222 Luotu: 23.01.2026
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4710 Luotu: 22.09.2025
Sektiosynnyttäjälle tarjottava aito mahdollisuus intiimialueen koskemattomuuteen ja informoituun suostumukseen
40 Luotu: 04.02.2026