Kuivasojan koulun puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kuivasojan koulun puolesta.
|
Vieras |
#104.10.2014 18:17Kyllähän tämä on valitettavasti taas naurettavaa politiikkaa ja kuntalaispäätöstä Oulun kaupungin taholta. Lakkautetaan yksi Oulun kauneimmista ja perinteisimmistä kouluista hienolla paikalla meren lähellä, ei mitään järkeä näissä päätöksissä ja ajattelumalli on suunnilleen vuosi-kaksi eteenpäin. En hyväksy missään nimessä tällaisia päätöksiä! |
|
| |
|
Lukiolainen |
#204.10.2014 21:48Ei missään nimessä saa lopettaa! Olen itse käynyt melkein 10 vuotta sitten 4 ensimäistä luokkaa kyseisessä koulussa, enkä todellakaan muista kuin positiivisiä koulusta. Kaikki tosiaan olivat ystäviä, kukaan ei koskaan ollut yksin. Opetajat olivat ihania ja esikoululaisetkin tulivat aina välillä koulullemme leikkimään, joka oli mielestäni todella mukavaa, kun he saivat esimakua koulun käynnistä. Kiusaamista esiintyi todella vähän jos sitä esintyi se saatiin helposti loppumaan. Luokallamme oli parhaimillaan 34 oppilasta ja opetus sujui mainiosti, kukaan ei häirinnyt tunti rauhaa. Rajakylän kouluun siirtyessä meno oli erillaista, kaikilla oli kavereita mutta läheskään kukaan ei tuntenut toistaan. Luokkamme pysyi Rajakylään siirtyessä koossa mutta vähitellen kuivasojan koulussa syntynyt luokkahenki katosi, kun löytyi uusia ystäviä joita muut eivät tunteneet. Minä ja ystäväni jotka ovat käyneet Kuivasojan Koulun, josta heidät tunnen ovat sitä mieltä ettei koulua saa lopettaa. Ei missään nimessä! Nyt taistellaan Kuivasojan puolesta! Siellä on parhaat muistot! Ja haluan 4 vuotiaan veljenikin käyvän Kuivasojan koulun! |
|
| |
|
Vieras |
#305.10.2014 07:18Aika pistää toppi näille Pennasen metropolihullutuksille. |
|
| |
|
Vieras |
#405.10.2014 09:31Alakoululaisille paras koulu. |
|
| |
|
Vieras |
#507.10.2014 12:15Tämän tapainen suunnittelu ja uudelleenorganisointi vaikuttaa alueellisten yhteisöjen hyvinvointiin. Suomessa ajankohtaisiin kuntaliitoksiin, kunnallisen ja valtakunnallisen tason säästöjen hakemiseen sekä valtakunnalliseen sosiaali- ja terveyspalveluiden-uudistukseen liittyvä palveluiden uudelleen järjestäminen tulisi tehdä palvelujen käyttäjien eli yhteisöjen lähtökohdista. Uudistuminen talouden lähtökohdista ja sen puristuksessa uhkaa muutoksen onnistumista, sillä tässä muutoksessa on täysin unohdettu ja hukattu palvelujen käyttäjien ääni ja heidän omat näkemyksensä tarpeistaan ja hyvistä ratkaisuista. Ei voi olla halvempaa pystyttää uutta parakkikoulua kuin ylläpitää nykyisiä tiloja. Uudistuksessa hukataan myös hyviä käytäntöjä opeyuksellisten pienryhmien jakamisesta. Lakkauttamisen sijaan tämän koulun tulisi olla benchmarking -kohde isommille kouluille siinä, kuinka pienryhmät jaetaan. |
|
| |
|
Kummilapsen koulun säilymisen puolesta hengessä mukana oleva täti |
#607.10.2014 19:14Laittakaa hanttiin. Kolme vuotta sitten taistelimme Kuusamossa pienen kyläkoulumme puolesta; järjestimme paneeli-illan, minne kutsuimme koolle silloisen kaupunginhallituksen jäseniä ja sivistystoimen johtajan. Tätä ennen olimme käyneet visiitillä kasvatus- ja sivistyslautakunnan kokouksessa ja lähettäneet kirjelmän ko.lautakunnan jäsenille. Asiassa edettiin periaatteella periksi ei anneta niin kauan kun mitään ei ole päätetty. Paneeli-illassa mukana oli myös YLE Oulun toimittaja ja saimme radioon kuuluvuutta. Harmiksemme uutiskynnys Pohjois-Suomen uutisiin ei tuolloin ylittynyt, mutta noin 1,5 vuotta sitten alueuutiset kävi koulullamme tekemässä juttua aiheella "kyläkoulu, jota ei lakkautettukaan" ja tällöin pääsimme telkkarinkin puolelle. Nyt työ jatkuu kylän kehittämisen merkeissä (mm. valokuitu) - tarkoituksena luoda kylästämme houkutteleva paikka muuttaa asumaan ja yhtenä vetovoimatekijänä on toiminnassa oleva kyläkoulu. Joten ohjeeksi: niin kauan kun nuija ei ole kopsahtanut pöytään ja päätöstä tehty kannattaa töitä asian eteen tehdä. Porukassa on voimaa ja kun se kohdistetaan oikein voidaan saavuttaa mahdottomaltakin tuntuvia asioita. Itse henkilökohtaisesti jouduin vastaamaan kysymykseen "mitä se hyvejää". Vastasin, että nyt se hyvejää, ei enää siinä vaiheessa, kun viimeisen kerran lauletaan suvivirttä ja koulun ovi suljetaan - takaisin niitä suljettuja kouluja pienillä paikkakunnilla ei saada. Koulumme on kolmiopettajainen noin 40 oppilaan alakoulu käsittäen luokka-asteet 1-6; hyvä aloituspaikka pitkälle opintielle. |
|
| |
|
Vieras |
#708.10.2014 11:36Kuivasojan koulua ei saa lakkauttaa! Ihan hirvittää kummityttöni puolesta. Lapsia alueella kyllä riittää. - Tiina Salmela |
|
| |
|
Vieras |
#808.10.2014 15:56Mahdollisimman moni mukaan! Lapsilta ei saa viedä lähikoulua! |
|
| |
|
Vieras |
#909.10.2014 19:02Kaikki kolme poikaani saivat hyvän opetuksen siellä, aikanaan vanhempaintoimikuntana saatiin kuin saatiikin sinne liikuntasali. |
|
| |
|
keep the faith. |
#1010.10.2014 21:44Poliitikot vaihtoon jos ei ole järkee päässä. Lamat tulee ja menee niinkuin nousukaudet. Tärkeää on ettemme pilaa omien lastemme tulevaisuutta ja sitä myötä koko Suomen. Lapset on tulevaisuus me aikuiset olemme jo mennyttä kauraa.
Tulevaisuus on meidän lasten ja sitä myöten myös parempi meille jo parhaat päivät nähdeille. Me kaikki voimme paremmin jos yhteiskunta on harmoninen.
|
|
| |
|
kjj87 |
#11 hyvä16.10.2014 13:49toivottavasti lopetetaan niin patelakin on heti parempi paikka |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Särkisalon ja Teijon päiväkotien säilyttämiseksi
1186 Luotu: 27.01.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
885 Luotu: 28.01.2026
Vi vill köra upp i Jakobstad! Haluamme pitää ajokokeet Pietarsaaressa! We want to keep the driving tests in Jakobstad!
3479 Luotu: 23.01.2026
Lapinlahden terveyskeskuksen vuodeosasto on säilytettävä
1318 Luotu: 27.01.2026
Hiukkavaaran nuorisotila ja kirjasto säilytettävä
660 Luotu: 31.01.2026
Adressi Oulunlahden koulun säilyttämisen puolesta
618 Luotu: 31.01.2026
Alueen luonto ja arvokkaat maisema-alueet eivät kestä uutta 110 kV voimalinjan ilmajohtoa Kiilasta Seutulan läpi Keimolaan – Parempi reitti tai maakaapeli on kestävä ratkaisu!
703 Luotu: 25.01.2026
Rantakylä–Utra–Kulho–Multimäki – ei voimajohtoa liian lähelle koteja!
886 Luotu: 20.01.2026
Ensihoidon palvelujen turvaaminen Siikajoen kunnassa
208 Luotu: 23.01.2026
KANSALAISADRESSI Tyrvään kirkon kulttuurihistoriallista arvokkuutta kunnioittavan ja vaikean taloustilanteen huomioivan peruskorjauksen puolesta Sastamalan seurakunnan kirkkovaltuustolle
99 Luotu: 29.01.2026
Keravan asemanseudun puisto on säilytettävä!
686 Luotu: 17.01.2026
YLE-vero pois 2026
71 Luotu: 02.02.2026
Karsikon Lemmikkihotellin uudet toimitilat Joensuun keskusta-alueelle tai sen läheisyyteen
1901 Luotu: 07.11.2025
Pelastetaan Taalintehtaan luontopolkumetsät! / Rädda naturstigskogen i Dalsbruk!
346 Luotu: 18.01.2026
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
18187 Luotu: 15.07.2023
Kannanotto Saloisten kirkon ympäristön kaavaan. Saloisten pappilan rakennusten säilyttäminen alkuperäisellä paikallaan Pappilanmäellä.
220 Luotu: 11.01.2026
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4696 Luotu: 22.09.2025
Vastustamme Kotaselän tuulivoimahanketta ja vaadimme Yli-Iiläisten oikeudenmukaista kohtelua
148 Luotu: 18.01.2026
Vetoomus S-ryhmälle israelilaisten tuotteiden palauttamiseksi myyntiin! / Vädjan till S-gruppen om att återinföra israeliska produkter i sortimentet
22360 Luotu: 21.11.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
1975 Luotu: 17.03.2025