Luonnon- ja kulttuuriarvot säilytettävä Kerttulan Kuuanmetsässä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Luonnon- ja kulttuuriarvot säilytettävä Kerttulan Kuuanmetsässä.
|
Tapio Kuosma Espoo |
#116.01.2007 19:43Olette tärkeällä asialla. Toivotan onnea adressillenne, jonka olen allekirjoittanut. Toivon, että kansalaisadressini ITSENÄISYYDEN, KANSANVALLAN, IHMISOIKEUKSIEN PUOLESTA saisi vastavuoroista tukea. Etukäteen kiittäen Tapio Kuosma http://www.adressit.com/itsenaisyydenpuolesta |
|
| |
|
Terhi Nurminen Raisio |
#219.01.2007 14:24Toivon todella mahdollisimman monen käyvän allekirjoittamassa tämän adressin, varsinkin Raision keskustassa ja lähialueilla asuvien, jotka päivittäin kulkevat näiden uhan alla olevien alueiden ohi ja läpi ulkoilemaan Kuuanvuoren maastoon. Kyseinen rakentaminen ahdistaisi luontopolun Friisilä pään reitin tonttien välistä kulkevaksi kujaksi, liikenne Tuulilan tiellä vaarantaisi luontokoululaisten liikkumisen tärkeillä alueilla. Raision keskustaa on tehokkaasti täytetty viimeiset 13 vuotta, jonka olen siellä asunut. Olen ihastellut keskustan tuntumasta avautuvaa kulttuurimaisemaa ja pitänyt sitä henkireikänä päivittäisillä ulkoilulenkeilläni. Varsinkin Tuulilan tien varren rakentaminen ja kaavoittaminen asumiskäyttöön tuntuu jäkyttävältä. Läheiselle pellolle rakentaminen, jos liikenne sinne hoidettaisiin läheisen valmiin rivitaloalueen kautta, jotenkin ehkä istuisi maisemaankin sitä lopullisesti pilaamatta. Lämmin kiitos kaikille, jotka käytte laittamassa allekirjoituksenne ja kertomassa mielipiteenne asiasta. Toivotaan kaavoituksen vastustuksen leviävän myös julkiseen mediaankin tehokkaasti!! Kyllä Raisiosta tontteja löytyy varmasti vähemmän arvokkailtakin alueilta, mutta kerran pilattuna tämä alue ei koskaan palaudu, ei siis raisiontautia näihin metsiin... |
|
| |
|
Mirja-Liisa Leppänen raisio |
#330.01.2007 09:18Meiltä on jo viety paljon ulkoilumetsää pähkinämäkeen menevältä reitiltä ja tullaan yhä viemään omakotitonteiksi. Lapset käyvät koulusta tutustumassa luontokoulussa ja ehkä jopa oppimassa jotain mitä ei koulunpenkillä opi. Jätetään edes jotain alkuperäiseksi Raisiossa. |
|
| |
|
Kristiina Sievers Raisio |
#431.01.2007 13:48Kuuanmetsän ja Kuuanvuoren alue on kapungin paratiisi.Olen kiitollinen siitä, että saan asua Raisiossa.Täällä myös autoton ihminen voi lähes kaupungin keskustassa kokea luonnon pakahduttavan kauneuden ja sen mukanaan tuoman mielenrauhan. Tällaisia kaupunkeja tuskin maailmassa montakaan löytyy! Ei anneta räjäytysten, teiden ja ökytalojen tuhota ihanaa keväistä linnunlaulupolkuamme, jättiläismuurahaispesäämme, valkovuokkokalliotamme! Kuuanmetsän luontokoulussa näen päivittäin lapsirymiä luontoleikeissä. Tehdään kaikkemme,että näidenkin lasten lapset vielä voisivat leikkiä oikeassa lähimetsässä.Tuskin kukaan haluaa, että jälkeläisemme näkisivät luonnon ihmeitä vain taulutelevisioiden jättiläisnäytöillä. Ilmastonmuutos on nyt äkkisäikäyttänyt meidät.Säästämällä lähiluonnon voimme osaltamme vaikuttaa. RAISION LUONTO POIS RAHAN NOIDAN VALLASTA! |
|
| |
|
Juha Hellstén Raisio |
#507.02.2007 16:23Alue on myös Raision koululaisille parasta mahdollista maastoa jossa suorittaa liikuntatunteja. Alueesta on tehty mainiot opetuskartat suunnistusta varten. Viime vuonna vietiin metsää Raumantien toiselta puolelta nyt toiselta. Samoin Mylly rakennettiin tarkeän ulkoilualueen päälle ja nyt Ikea vie loputkin siitä alueesta. Ei meille juoksijoille/suunnistajille/kuntoilijoille jää kohta muuta kuin juoksumatot ja kuntosalit... |
|
| |
|
Teemu Helin Askainen |
#609.02.2007 16:36Rakentaminen ei sovi liito-orava alueille koska oravat tarvitsevat luonnonrauhaa ei taloja tai parkkipaikkoja.. Minun mielestä pitäisi perustaa lunnonsuojelualue kuuanmetsään. |
|
| |
|
Anne Uzunkodalak Turku |
#720.05.2007 22:17Kävin tänään taas kiertämässä luontopolun niin kuin aina keväisin ja muutenkin. Juuri tänään kävellessäni ajattelin, että onpa hienoa, kun Raisiossa on säilynyt tälläinen kaikille avoin luontopaikka (ent. raisiolainen). Varsinkin tänään olin iloinen siitä, koska kävellessäni näin reitin varrella: Valkovuokkoja, Sinivuokkoja, Ketunleipiä ja Metsäorvokkeja. Lisäksi matkaani viihdyttivät: - Mustarastaat, jotka lauloivat kauniisti puiden oksilla. - Käki, joka lenteli puissa. - Orava, joka juoksi edelläni polun vartta ja - Tikka, joka nokki puuta nokallansa. Kaikki tämä samana päivänä samalla lenkillä. Jos alueelle ruvetaan rakentamaan, ovat nämä kaikki eläimet ainakin karkoitettu alueelta. Joten säilytetään alue luonnosta nauttimista varten. |
|
| |
|
teemu toppinen kerava |
#8 Kuuanmetsässä on myös....10.09.2007 18:09uhanalaisia etelä-suomen kuukkeleita!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Tuo alu pitäisi kuulua vähintää natura 2000 alueisiin!!!!!!!!!!! |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
11 243 allekirjoitusta
6 510 Allekirjoitukset / 30 päivää
07.05.2026
Pelastetaan Martinniemen koulu – lähikoulu kuuluu lapsille
1 262 allekirjoitusta
1 262 Allekirjoitukset / 30 päivää
20.05.2026
Alaikäisillä pitäisi olla täysi oikeus ajaa autoa yöllä
1 235 allekirjoitusta
1 235 Allekirjoitukset / 30 päivää
14.05.2026
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
19 673 allekirjoitusta
1 114 Allekirjoitukset / 30 päivää
15.07.2023
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
1 016 allekirjoitusta
1 016 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.05.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
1 012 allekirjoitusta
1 012 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
847 allekirjoitusta
847 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.05.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2 731 allekirjoitusta
845 Allekirjoitukset / 30 päivää
02.04.2026
Viittomakielisen kulttuurin rahoitus tulee turvata
660 allekirjoitusta
660 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Pelastetaan Kalervo Kallion ateljeetalo – ei enää leikkauksia kulttuuriperinnöstämme!
1 439 allekirjoitusta
643 Allekirjoitukset / 30 päivää
08.05.2026
Mutalan koulun jatkoaika on investointi Joensuun tulevaisuuteen
614 allekirjoitusta
614 Allekirjoitukset / 30 päivää
03.06.2026
Vetoomus kulttuuritilojen säilyttämiseksi: älkää luopuko Galleria Vanhasta Kappalaisentalosta
1 180 allekirjoitusta
504 Allekirjoitukset / 30 päivää
05.05.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 413 allekirjoitusta
386 Allekirjoitukset / 30 päivää
13.04.2026
Suojellaan Järvelän kosteikko ja metsät kokonaisuutena
1 904 allekirjoitusta
383 Allekirjoitukset / 30 päivää
28.04.2026
Ei 36-metristä makrotukiasemaa asutuksen keskelle Heikinlaaksoon päiväkodin viereen!
382 allekirjoitusta
382 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
2 904 allekirjoitusta
374 Allekirjoitukset / 30 päivää
28.01.2026
Kirje Helsingin perusopetusjohtajalle koskien erityisluokkien opettajien siirtoa
317 allekirjoitusta
317 Allekirjoitukset / 30 päivää
22.05.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.