Adressit.com

Lapsilisään korotus!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Joel Manner#51 Sep 24, 2008, 20:59
Niin, miksei vain oteta rikkailta kaikkia rahoja ja anneta köyhille lapsilisinä, sitten vielä kansalaispalkka ja verohelpotukset? Mitä jos ajattelisi asiaa vähän laajemmalta kantilta? Eihän verohelpotuksia voi lisätä ja samaan aikaan jakaa lisää rahaa lapsilisinä tai muina rahallisina avustuksina. Jos rikkailta viedään ylimääräiset rahat,(jotka useimmiten on hankittu yrittämisen tai pitkän opiskelun ja uran avulla) ja ne siirretään vähätuoloisemmille, ollaan samassa tilanteessa kun vuosina 1917-1991 itänaapurissamme, ja tästähän olemme jo saaneet todisteen siitä, että se ei yksinkertaisesti toimi,(Venäjällä ei muuten ole lapsilisää ollenkaan). Tasapainoisessa yhteiskunnassa on sekä rikkaampia että köyhempiä, eikä tasaeroja tule tasoittaa keinotekoisesti, tämä nimittäin lisäksi vähentää houkutusta yrittämiseen, ja samalla romahduttaa talouden pikkuhiljaa. Tottahan se on että lapsilisä pitäisi standardoida tulojen perusteella, mutta ei liian rajusti.

andrei järvi#52 Oct 07, 2008, 20:58

lapsilisän suuruus.

Mielestäni lapsilisä pitäisi olla saman suuruinen jokaisella kansalaisella riippumatta hänen varallisuudestaan jne.

Suomi tuhlaa miljoonia veroeuroja huostaanottoprojekteihin, mutta uskon vakaasti että 80 % huostaanotoista olisi korjattavissa riittävillä tuilla. (tuet tilapäisesti kunnes saadaan perhe jaloilleen) Kohdallani en näe syytä ylimääräisiin tukiin minulle riittäisi oman palkkani lisäksi lapsilisät ym. normaaliperheelle kuuluvat tuet. Korostan että en ole lastensuojelun asiakas, vaikka ex-vaimoltani otettiin lapset huostaan.
Minut pystyy googlettamaan "Andrei Järvi"
Vieras#53 Nov 07, 2010, 10:53
Lapsilisät yksinhuoltajille korotettuna. Itse olen yrittänyt löytää töitä huonolla menestyksellä. Minulla on 3v lapsi. Nyt loppui lastenhoitotuet ja pakko on laittaa poika päikkyyn (jossa hoito maksaa paljon enemmän, kuin se, et sais äidin palkkaa),... miksei äitiyttä ymmärretä. Hoitolaitoksissa lapsi on n.8- tuntia, muttei 24h/7pv viikos... Lapset ovat yleensä kotihoidossa terveempiä (en puhu ääri-ilmiöstä), päiväkodeissa on pöpöjä koko ajan liikkeellä. Omalla lapsellani ei ole ollu normiflunssa ja masupipiä enempää muita...
Vieras#54 May 11, 2011, 20:59
!!
Vieras#55 May 28, 2011, 15:20
Nykyisiin hintoihin nähden lapsilisä on aivan liian pieni.
Vihaan tästedes vaasalaisia#56 Jul 30, 2011, 17:12

Re: Lapsilisään korotus

#2: nimeton nimetön - Lapsilisään korotus

Haista sinä kuule pitkä **ska! Mitä sinulla on lapsilisän korotusta vastaan?

Hahah, tyhmä vaasalainen kommentoija.

pohtija#57 Sep 13, 2011, 15:47
Lapsilisät ei toimi nykyisellään. Ottaisin toki mieluusti jonkun satskun lisää kuussa, mutta.. Silloin kun äiti/perhe on sossun asiakkaina raha tulee ja se tulee ja se tulee. Papereita pitää täyttää ja omaisuutta ei saa olla.

Siinä tilanteessa on helppo hankkia lisää lapsi, johon mahdollinen korotus voi vaikuttaa. Meillä nelos vauvan vaatteisiin ensimmäisenä vuotena on mennyt joku kymppi, tarve olisi ollut 0e, ostokset on ollut turhamaisuutta. Periaatteessa tähän asti tarvittavaa ostettavaa mitä 3. jälkeen ei ole ollut on tähän asti 2 valmisvelliä, jokunen vaippapaketti -jotka olisin voinut olla ostamatta ja käyttää kestoja, joita on pilvin pimein, jokunen tutti/tuttipullo.Tällä hetkellä siis lapsilisä menee 100% perheen muihin menoihin, sillä 4. lapsi ei juuri tarvitse mitään.

Lapsi tarvitsee enemmän kasvaessaan, joten lapsilisää olisi järkevä korottaa vain kouluun mennessä ja sitten teini-iän kohdalla.

Mutta pitääkö valtion maksaa lapsilisää niille, joiden vanhemmat voi tämän laittaa lyhentämättömänä säästöön ja luovuttaa lapselle täysi-ikäisenä? Eikö se juuri luo luokakeroja ja laita ihmisiä eri asemiin? Onko siivoojan ja lehdenjakajan perheen mahdollista elää normaalia arkea nykyisillä hinnoilla ruuan, asumisen jne. suhteen kuin lääkäri ja lakimies parin? Pitäisikö kaikkien jotka ei halua kärsiä opiskella itsensä insinööreiksi ja kieltäytyä ehdottoamsti tekemästä työtä pienpalkka aloilla, jottei tämä oma valinta vie mahdollisuutta antaa omille lapsille tasavertaista elämää porvariperheen rinnalla?

Tietysti kasvatan lapseni haluamaan ammattia, josta tienaa vähintään 3000e/kk käteen, samoin kuin tekemään sen eteen töitä, koska se on mahdollista. Kiellän heitä edes harkitsemasta matalapalkkaisia ammatteja, koska normaalin elämän hinta on enemmän kuin mitä niistä saa.

Ehkä jos lapsiperhe tarvitsee jokun lisä, kannustimen, rahan, se olisi verotuksessa alennus. Mutta kuka ajattelee lapsettomia, autottomia ihmisiää jotka ei koskaan käytä julkista terveydenhuoltoa... eipä kukaan.
juunas#58 Sep 14, 2011, 16:55

Vai niin

Konsteja on monia. Laittakaa ensimmäiseksi lastenne puhelimiin 10e saldoraja...Karkit limsat sipsit suklaat ym itsestäänselvyydet pois jne. 12-vuotias voi jo alkaa jakaa mainoksia tms.
Se joka siittää elättääkin saa#59 Sep 15, 2011, 21:50

Ei nostettaisiin lapsilisää

Sikiävät liikaa.Nälkää näkee useimmat lapsetkin.
Lopparit tuomiolle !#60 Oct 16, 2011, 17:40

Tulkaa myös mukaan Kansanäänestys Ydinvoimasta ja Uraanikaivoksista Adressiin

Ota kantaa ----kun aika on  !
adressit.com/ydinvoimakansanaanestys ja uraanikaivoksista
Uraanivoima tuo syöpiä ,muuttaa geeniperimää
tuo veri syöpiä----,Saksa on päättänyt luopua kokonaan Uraanivoimaloista 2020 mennessä.
Ruotsin--- NAISISTA 8 % ENÄÄ KAnnattaa Uraanivoimaa.
Suomen naisista n. 80 % vastustaa Uraanivoimaloita sekä - TUSKIN KUKAAN LUKU TAITOINEN ihminen
enää kannattaa uraani kaivoksia .Uraanivoimalat on suljettava VÄLITTÖMÄÅSTI ---!
Kaiken elämän ----SEKÄ --- KAIKEN ---elollisen puolesta--!

Vieras#61 Nov 11, 2011, 07:34
Hyvän asianpuolesta. Toivottavasti menee läpi
Vieras#62 Nov 25, 2011, 00:06
.
Vieras#63 Nov 25, 2011, 00:07

Kannatan

.
matleena#64 Nov 26, 2011, 09:32

nousuun...

Se pieni raha mitä sitä saadaan niin olisi mahdollisesti saatava nostettua ylöspäin, koska ei ne vaipat ja ruuat sekä vaatteet mitään ilmaisia ole ja varsinkin lasten vaatetus on paljon kalliimmpaa kun meidän aikuisten
yhden lapsen matalapalkkalainen#65 Dec 29, 2011, 22:35

Miksi?

Jos on tekee lapsia, on niistä kannettava vastuu. Minkä ihmeen takia yhteisjunnan pitää maksaa lisää, jotta naiset voivat tehtailla useita lapsia ja olla näin vuositolkulla pois työelämästä --> eli ei työtuloja joista maksa veroja. Samalla kuitenkin pienten tulojen vuoksi nostetaan asumistuet ja parhaassa tapauksessa vielä toimeentulotuetkin. Lapsi ei tarvi yli satasella vaatteita kuukausittain. Ja jokaisen on katsottava, onko varaa elättää neljää mukulaa ilman että tarvii kinuta yhteiskuntaa maksamaan vuokriaan.

This comment has been removed by the site administration.

Reason for the removal: spam

Ei mene hyvin#67 Nov 25, 2012, 08:27

Indeksikorotukset jäihin

96 kansanedustajan voimin eduskunta hyväksyi säästölain: lapsilisiin ei tule indeksitarkistuksia vuosina 2013, 2014 ja 2015.
KESKUSTALAINEN#68 Dec 02, 2012, 18:45

KOROTUSTA

Lapsilisiin ja lasten kotihoidontukeen on saatava tuntuva korotus. Samoin varhaiskasvatuksen , opetuksen ja hoitoalan palkkoihin.
IITALIINA#69 Dec 07, 2012, 20:59

KANNATETAAN

Puheenjohtaja Sipilän heti ensimmäisissä puheenvuoroissan esille ottama lapsien ja lapsiperheiden asia on tärkeä ja lapsilisien korottamisen puolesta minäkin puhun keskustalaisena mielelläni. Samoin kotihoidontuen korottamisen kuin omaishoidon tukijärjestelmän kehittämisenkin puolesta. Lapsissa on Suomen tulevaisuus ja siihen asiaan pitää valtiotasollakin olla vakava suhtautuminen

This comment has been removed by the site administration.

Reason for the removal: spam

This comment has been removed by the site administration.

Reason for the removal: spam

MINÄ#72 Jul 26, 2013, 09:48

Re: Lapsilisään korotus

#2: nimeton nimetön - Lapsilisään korotus

Minkään näköistä korotusta ei tarvita. LAPSI EI OLE ANSAINTAKEINO, VAAN SIITÄ ON ITSE PIDETTÄVÄ HUOLI. ÄLKÄÄ HANKKIKO JOS ETTE PYSTY LAPSEN ELÄMÄÄ TURVAAMAAN.

Mietiskelijä#73 Sep 06, 2013, 08:21

Lapsilisää pitäisi järkeistää..

Mielestäni lapsilisää pitäisi järkeistää, eli ensimmäisestä maksettaisiin enemmän, kuin nykyään ja toisesta, kolmannesta, jne. vähemmän, tai se nykyinen ensimmäisestä maksettava summa. Koska niinhän se on, kun syntyy ensimmäinen lapsi aluksi on paljon hankintoja ja jos tekee monta lasta peräkanaa seuraaville jää aivan hyviä kamppeita ensimmäiseltä, niin niihin ei kulu niin paljoa rahaa. Lapsen kasvaessa ja aloittaessa koulun ja harrastukset taas menot kasvavat vaate, harrastus ja koulutarvikemenoilla. Esim. kaikki urheiluvälineet ovat nykyään kalliita ja tämän vuoksi kaikilla ei ole varaa harrastaa ja pitää huolta terveydestään ja nyky yhteiskunta tekee harrastuksista yhä kaupallisempia välineurheiluja, esim. hiihto, luistelu, jne.
Sitten mahdollisesti voisi olla pienituloisilla perheillä mahdollisuus hakea korotusta lapsilisään työttömyyden, sairauden jne. mukaan, eli ei tehtäisi turhaa paperityötä niiden kanssa, joilla rahat riittää, vaan ne joilla ei riitä voisivat tehdä selvityksen tuloista, menoista, työllisyysmahdollisuuksista, jne. ja sen perusteella katsottaisiin tarvitseeko perhe korotusta, vai voiko pärjätä omillaan, jos järkeistää rahankäyttöään tai menee töihin ym. samalla nähtäisiin onko oikeasti niitä, joilla ne lapsilisät vain katoavat tuhkana tuuleen(päihteisiin jne.), vai saako lapsi todella tarvitsemansa asiat lapsilisillä.
Vaikka tosi asiahan on, ettei raha onnea tuo, mutta kyllä se helpottaa, jos on vaikeaa.
Vieras#74 Oct 24, 2013, 10:31
On se kyllä epäreilua, että eduskunnassa saavat tuota palkkaa ihan kiittettävästi, me tavalliset kansalaiset saadaan lapsilisää yhdestä lapsesta vain 100e. Tällä rahalla ei paljoa vaippojen ostamisen jälkeen voi ostella lapselle mitään muuta.
ei#75 Jan 05, 2014, 20:18

ei

Nuoret neidit töihin vaan, pois kotoa laiskottelemasta. Ei mitään tukia!!!