Lordi-leffan maailman ensi-ilta Ouluun 8.2.2008
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Lordi-leffan maailman ensi-ilta Ouluun 8.2.2008.
|
Sami Vainikainen Kajaani |
#1 Kansanedustajat odottavat innolla Dark Floors -elokuvan Oulun ensi-iltaa10.10.2007 17:29Lyly Rajala, kansanedustaja, Oulun kaupunginvaltuutettu (kok) kertoi 19.6.2007 blogissaan Dark Floors elokuvan kuvauksissa kutsuttuna vierailtuaan: "On todella hienoa että oululainen POEM-elokuvakeskus on ollut aktiivinen ja saanut hankittua Lordi-ryhmän vierailijoineen tekemään kokoillan kauhuelokuvansa juuri Ouluun." Loppukaneettina Rajala suitsutti edessä siintävää ensi-iltaa seuraavin sanoin: "Onnea ja menestystä. Elokuvan maailman ensi-ilta on Oulussa ensi helmikuussa. Tervetuloa !" http://blog.lylyrajala.fi/ Mirja Vehkaperä, kansanedustaja, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton hallituksen puheenjohtaja (kesk)kertoi 19.6.2007 blogissaan Dark Floors elokuvan kuvauksista Oulun Ruskosta seuraavaa: " Sain käydä vilkaisemassa Oulussa kuvattavaa kauhuelokuvan lavasteita ja kuvauksia. Dark Floors elokuvasta on tarkoitus tehdä kansainvälistä huippua. Näyttelijöinä on oikeita näyttelijöitä bändin henkilöiden lisäksi. Ensi-ilta on luvassa Ouluun loppuvuodesta." Vehkaperä peräänkuulutti myös elokuvatuotannon Ouluun saamisen merkitystä sanoin: "Elokuva- ja mediatuotannolla on osaamista Oulussa. POEM säätiö on tehnyt hartiavoimin töitä menestyksen eteen. Tuotannon tuominen tänne on hyvä esimerkki siitä, että täällä kaikki pelaa: osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaa, hyvät tilat ja taas ne erinomaiset liikenneyhteydet. Jäädään jännäämään elokuvan etenemistä!" http://www.mirjavehkapera.fi/blogi/?p=2 |
|
| |
|
Leena Arhippainen Adressin tekijä |
#2 Luvattu mikä luvattu11.10.2007 22:33Kiitos Sami Vainikainen Kajaanista. Oli todella hyvä tuoda nämä viitteet esille. Tästä saa sen kuvan, että ensi-ilta on alunperinkin suunniteltu Ouluun, ja siksi ihmetyttääkin, että miksi nyt ei olla vahvasti asian takana. POEM on todella tehnyt hyvää työtä asian eteen, niin kuvausten saamisessa Ouluun kuin ensi-ilta -neuvottelujenkin suhteen. Toivoisi tilanteen ratkeavan niin kuin on näille kansanedustajille aikanaan luvattukin. |
|
| |
|
Leena Arhippainen Adressin tekijä |
#3 Kiitos allekirjoittajille17.10.2007 13:39Kiitos teille kaikille, jotka allekirjoititte adressin. Iloitsin jokaisesta nimestä ja perustelusta listalla. Valitettavasti emme kuitenkaan yhdessä voineet vaikuttaa maailman ensi-illan saamiseksi Ouluun: http://www.kaleva.fi/plus/juttu686932_page0.htm. Iloitkaamme siitä, että näkyyhän ainakin Rovaniemi ja Suomi maailman kartalla, kun ensi-iltaa juhlitaan ja uutisoidaan. Voihan olla, että Oulukin elokuvan tekopaikkana pääsee jollain lailla esillä. Hyviä kauhuelokuvahetkiä kaikille sitten helmikuussa! Kiittäen, Leena Arhippainen |
|
| |
|
Leena Arhippainen Adressin tekijä |
#4 Kiitos päättäjille!08.01.2008 21:30Oulun kaupungin päättäjät heräsivät. Maailman ensi-ilta Ouluun sittenkin! Kiitos heille ja kaikille niille osapuolille, jotka ovat jaksaneet asiasta kättä vääntää. |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Stäng inte Aftonro eller Fridhem
2 364 allekirjoitusta
2 364 Allekirjoitukset / 30 päivää
16.06.2026
Pelastetaan Patun elämäntyö ja Tullikamari
1 482 allekirjoitusta
1 482 Allekirjoitukset / 30 päivää
17.06.2026
Pelasta Kivikon metsä
833 allekirjoitusta
644 Allekirjoitukset / 30 päivää
04.06.2026
Rädda bäddavdelningen i Pargas - Allekirjoitus Paraisten vuodeosaston puolesta
633 allekirjoitusta
633 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.06.2026
Ei vastatoimia, ei hiljentämistä — Tuemme Helsinki Pride -yhteisön työntekijöitä
600 allekirjoitusta
600 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.06.2026
Vastustamme Hollolan kierrätysalueen sijoittamista kuntakeskuksen eteläpuolelle Aikkalaan
1 077 allekirjoitusta
554 Allekirjoitukset / 30 päivää
04.05.2026
Adressi Laajavuoren yhtenäisen metsäalueen säilyttämiseksi
398 allekirjoitusta
398 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.06.2026
Kansalaisadressi Hamina-Virolahti Museotien (tien 3513) kunnon puolesta.
380 allekirjoitusta
380 Allekirjoitukset / 30 päivää
02.07.2026
Mutalan koulun jatkoaika on investointi Joensuun tulevaisuuteen
640 allekirjoitusta
327 Allekirjoitukset / 30 päivää
03.06.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
1 115 allekirjoitusta
309 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.05.2026
Oikeutta Dinalle
783 allekirjoitusta
291 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.05.2026
Kujalan teollisuusalueen asemakaavahanke A-2975 on pysäytettävä
269 allekirjoitusta
269 Allekirjoitukset / 30 päivää
15.06.2026
Säilytetään Meriluodon silta kevyen liikenteen siltana!
251 allekirjoitusta
251 Allekirjoitukset / 30 päivää
17.06.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
1 021 allekirjoitusta
251 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 632 allekirjoitusta
243 Allekirjoitukset / 30 päivää
13.04.2026
Vetoomus Pekka Ervast-temppelin vaahteroiden säilyttämiseksi
226 allekirjoitusta
226 Allekirjoitukset / 30 päivää
26.06.2026
Pysäytetään Etelä-Päijänteen troolauksen hallitsematon kasvu ja turvataan järven kalakantojen tulevaisuus
212 allekirjoitusta
212 Allekirjoitukset / 30 päivää
14.06.2026
Käpylän historialliselle alueelle ei tule täydennysrakentaa
200 allekirjoitusta
200 Allekirjoitukset / 30 päivää
25.06.2026
Luumäen kuntalaisia on kuultava ennen keskittämispäätöksiä
166 allekirjoitusta
166 Allekirjoitukset / 30 päivää
05.06.2026
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
1 128 allekirjoitusta
163 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.05.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.