Luukin koirapuisto takaisin
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Luukin koirapuisto takaisin.
|
Vieras |
#116.03.2012 06:49Aivan älytöntä puusilmien touhua taas! Ei ajatella kertakaikkiaan yhtään mitään! Itse en ole ahkerimpia puistojen käyttäjiä, mutta ymmärrän että sijaintinsa ja kokonsa puolesta se on elintärkeä. Päättäjät hei, sitten ne koirat juoksee metsissä luukissa! Jossain me juoksutetaan niitä kuitenkin. Pitäkää te festarinne, sotkekaa, virtsatkaa, juokaa kaljaa ja tulkaa viisaammiksi!!! |
|
| |
|
Vieras |
#216.03.2012 07:15Itselläni rotu, jota ei voi pitää irti missä tahansa, ainoastaan koira-aitauksessa. Asuin alueeni lähellä on vain kaksi koirapuistoa, ja toinen niistä on Klaukkalassa ja toinen Luukissa. Moitteet Luukin lakkauttamisen päätöksestä! |
|
| |
|
Vieras |
#316.03.2012 08:25Eikö siellä Luukissa muka ole tarpeeksi telttailutilaa! Ympärillä on hehtaarikaupalla tasaista nurmea järven rannalla. Tämän koirapuiston vieressä sijaitsee myös Espoon Palveluskoira ry:n käytössä oleva koulutuskenttä. Lähteekö sekin pois koiraharrastajilta. Vihaksi pistää tämä politiikka! |
|
| |
|
Vieras |
#416.03.2012 08:28On se ylipäätään kummallista, että pääkaupunkiseudulla olevalle festarille tarvitsee oman leirintäalueen. Yhden viikonlopun takia menee koirallisilta kokonainen ulkoilualue - tuskinpa tarkoituksena on syksyllä palauttaa aluetta entiseen käyttöönsä. Ainakin kaikkien lasinsirujen kerääminen sieltä lienee aika mahdoton tehtävä. |
|
| |
|
Tytti |
#516.03.2012 08:31Onko ne festaritelttailijat ihan pakko tarhata just Luukin koirapuistoon? Siellä on runsaasti tilaa muuallakin. Alue menee koirille käyttökelvottomaksi vaikka sen saisikin takaisin. Sitä lasinsirujen määrää ei kukaan pysty ennustamaan eikä myöskään pois noukkimaan. |
|
| |
|
Vieras |
#616.03.2012 08:42Tuskin edes festari väki haluaa telttailla koiratarhassa jos tietäisivät missä käytössä alue on ollut ennen heitä ... |
|
| |
|
Essi Vuohu Adressin tekijä |
#7 Re:16.03.2012 08:46Villi veikkaus onkin että puisto on suljettu jo nyt jotta pjaska ehtii maatua... Luultavasti aidat yms. lähtee sieltä samaan aikaan kuin lumet ja alkaa kunnostustyö. (Ihan oma arvio tämä siis.) Siksi tällä adressilla onkin kiire, koska jos aidat ehditään purkaa, ei taatusti mikään adressi enää auta vähääkään. |
|
| |
|
Sizu |
#8 Puistosta on hyötyä kaikille16.03.2012 08:56Ihanan ison kokonsa vuoksi ko. koira-aitaus on varmaan ainoa paikka, missä isokin koira voi todella juosta aidatulla alueella ilman, että heti tulee aita vastaan;-) Ja niinhän nämä ovat tehneetkin! Puistosta on siis hyötyä sekä koirallisille että koirattomille, kun koirat voivat olla vapaana aidatulla alueella. |
|
| |
|
Vieras |
#916.03.2012 09:46Muutenkaan ei löydy isoja turvallisia aitauksia pääkaupunkiseudulta koirille. Tämä on todella ikävää!! |
|
| |
|
Vieras |
#1016.03.2012 10:09Luukki takaisin koirien käyttöön, Luukki on paras mahdollinen paikka vinttikoirille juosta vapaana. |
|
| |
|
Mari T, Vihti |
#11 Molempi parempi?16.03.2012 10:12Itse koirallisena ihmisenä kannatan lämpimästi koirapuistoja (kotikunnassani niitä ei ole ainuttakaan...). Mukavaa lukea asiallisia kommentteja puiston puolesta, ensimmäinen viesti sai luulemaan muuta jatkostakin ("Pitäkää te festarinne, sotkekaa, virtsatkaa, juokaa kaljaa ja tulkaa viisaammiksi!!!"). Olen menossa kyseisille festareille, toki saatan bajamajassa käydä, mutta kaljasta en pidä, en myöskään sotkemisesta. Elämässäni olen ollut ehkä kaksikymmentä kertaa festareilla ja esimerkiksi humalassa en kertaakaan. Asiallinen keskustelu kannattaa aina, asiaton saa kääntymään (turhaan) hyviäkin asioita vastaan. Olen koirapuiston ja festareiden puolella, telttailualueen sijoittelua vastaan. |
|
| |
|
Vieras |
#1216.03.2012 11:21Jo nyt on helvetti.. senkö takia että jengi saa muutaman päivän örveltää niin viedään koirilta paikka jossa saisi juosta ympäri vuoden minkä sielu sietää >:( |
|
| |
|
PL |
#13 Sopuisasti16.03.2012 11:40Kannatan, kuten Mari T kommentissaan, asiallista keskustelua. Se on varmasti parempi keino saada ääni kuuluviin tässäkin asiassa. Asiallisella keskustelulla meidät otetaan tosissaan ja meidän mielipiteemme kuunnellaan myös vastapuolella ja asiaan toivottavasti saadaan kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. |
|
| |
|
Vieras |
#1416.03.2012 11:51On se nyt kumma, kun koiraa ei saa ulkoiluttaa metsissä ja pelloilla vapaana ja sitten koirapuistotkin suljetaan muun kansan takia. Mihin helkattiin sitä pitää koirineen lähteä ulkoilemaan, että kaikki ovat tyytyväisiä? Varmaan ulkomaille. |
|
| |
|
Vieras |
#1516.03.2012 12:00Mitähän taas... Alkaa mennä usko demokratiaan kun tollasia päättäjiä jatkuvasti. |
|
| |
|
Koirien hyvinvoinnin puolesta |
#16 Myös metsästyskoira tarvitsee vapaanaulkoilumahdollisuuden.16.03.2012 12:00Minullakin on suurikokoisia ja nopeita koiria joilla on hyvin voimakas metsästysvietti, ja joita voi sen vuoksi juoksuttaa turvallisesti vain aidatulla ja kohtalaisen avoimella alueella. Myös tällaiset koirat tarvitsevat ehdottomasti nk. vapaata liikuntaa elääkseen elämisen arvoista koiranelämää. Tämän pääkaupunkiseudun ainoan kunnolla tarkoitukseen soveltuvan aitauksen purkaminen on siksi todella surullinen uutinen. Meidän ruokakunnassamme kysymys on jopa eläinsuojelullinen: Miten jatkossa pystyn tarjoamaan koirilleni sen mitä ne ansaitsevat ja tarvitsevat? |
|
| |
|
Weekend Festival |
#1716.03.2012 12:47Festivaalin takia koirapuisto suljetaan vain 3-4:ksi päiväksi ja lasipulloja ei alueelle saa tuoda. Organisaatiostamme löytyy myös koiran omistajia, joten ymmärrämme hyvin myös teidän näkökulmanne. Alue myös siivotaan ammattilaisten toimesta ennen ja jälkeen festivaalin. Telttailualue on valvottu ympärivuorokautisesti koko festivaalin keston ajan. Mikäli puisto on muista syistä suljettu ennen festivaalia, suosittelemme olemassa yhteyksissä alueesta vastaaviin tahoihin. |
|
| |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
16.03.2012 12:51- Poiston ajankohta: 16.03.2012
- Poistamisen syy:
|
Sizu |
#19 Re:16.03.2012 13:12Erittäin hyvä ja toivottava ratkaisu, että lasipullot eivät ole sallittuja, mutta kuinka ihmeessä asia pystytään sataprosenttisesti valvomaan kaikesta tavaramäärästä ja ihmispaljoudesta? |
|
| |
|
Vieras |
#2016.03.2012 13:18Aivan liian vähän satsataan alueisiin, joissa koirat voivat harrastaa ja leikkiä keskenään. Sitten ihmetellään, kun koirat eivät käyttäydy sosiaalisesti toisten koirien kanssa. Parasta leikkiä koirille on juuri toisten koirien tapaaminen ja se opettaa koirista sosiaalisia. Näin vältytään rähinöiltä kaduilla, kun toisia koiria tulee vastaan. Ehdottomasti koirapuisto takaisin ja mielellään muutama lisää pääkaupunkiseudulle. |
|
| |
|
K |
#2116.03.2012 13:20Itse festareilla järjestyksenvalvojana monta vuotta työskennelleenä voin sanoa että tuota lasipullokieltoa on käytännössä täysin mahdotonta valvoa. Riittää kun festarikansa juo niitä teltoissaan, ne kun kuuluvat kotirauhan piiriin... |
|
| |
|
Sizu |
#2216.03.2012 13:54Weekend Festivaalin järjestäjillä olisi nyt erinomainen tilaisuus näyttää, että haluatte olla mukana koirien omistajien toiveessa koirapuiston säilyttämisestä ja sen säilymisestä siistinä niin, että ko. aluetta ei kohdisteta festivaalikäyttöön. Festivaalijärjestäjänä voisitte ilmaista halunne sopuisaan yhteiseloon, tarjota auttavan kätenne ja oma-aloitteisesti neuvotella alueen vuokraajan kanssa uuden telttapaikan sijainnista, Luukissahan maa-alaa on vaikka kuinka paljon käytettävissä. |
|
| |
|
minä vain |
#23 johan nyt.....16.03.2012 14:43Pakko tämä allekirjoittaa. Omalla paikkakunnalla ei sijaitse lähimainkaan koirapuistoja joka harmittaa kun koiraa ei voi irti pitää vapaalla alueella :( lähimpään koirapuistoon on meiltä 3 kilsaa ja sekin niin pieni ettei siellä kovin montaa koiraa voi juosta samaan aikaan. Tämä paikka kuulostaa kyllä koiran omistajan unelmapaikalta ja ärsyttää jos menevät pilaamaan paikan tölkeillä, roskilla ja lasin siruilla! Toivottavasti Adressi kerää monta tukijaa ja koirapuisto säilytetään koirapuistona! |
|
| |
|
Vieras |
#2416.03.2012 15:25allekirjottakaa |
|
| |
|
Tiina |
#2516.03.2012 15:41Festivaalijärjestäjien puoli asiaan on kuultu. Onko kukaan kysellyt asiaa Helsingin kaupungilta (http://www.hel.fi/hki/liv/fi/Ulkoilu/Muualla/Luukki), että miksi puisto on suljettu ja kuinka pitkäksi aikaa? Adressissakin olisi hyvä ilmoittaa milloin ja kenelle se ollaan luovuttamassa. Adressi pelkästä nimien keräämisen ilosta lienee aika hyödytön? |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
9448 Luotu: 07.05.2026
Alaikäisillä pitäisi olla täysi oikeus ajaa autoa yöllä
1222 Luotu: 14.05.2026
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
19614 Luotu: 15.07.2023
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
321 Luotu: 18.05.2026
Suojellaan Järvelän kosteikko ja metsät kokonaisuutena
1904 Luotu: 28.04.2026
Vetoomus energiajuomien myymisen rajoittamisesta alle 15-vuotiaille Liperissä
298 Luotu: 16.04.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
2785 Luotu: 28.01.2026
Loppu rasismille - yhdessä vahvempia!
2962 Luotu: 17.03.2025
Oikeutta Dinalle
186 Luotu: 18.05.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2146 Luotu: 02.04.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1249 Luotu: 13.04.2026
Savon oikoradan Lusin linjauksen vastustaminen
152 Luotu: 18.05.2026
Vetoomus kulttuuritilojen säilyttämiseksi: älkää luopuko Galleria Vanhasta Kappalaisentalosta
935 Luotu: 05.05.2026
Oikeutta Fitness24Seven jumppaohjaajille!
108 Luotu: 15.05.2026
Pelastetaan Kastellin nuorisotila ja kirjasto
520 Luotu: 07.05.2026
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
2373 Luotu: 07.09.2025
Pelastetaan Kalervo Kallion ateljeetalo – ei enää leikkauksia kulttuuriperinnöstämme!
1291 Luotu: 08.05.2026
Adressi Hyvinkäänkylän koulun ja päiväkodin säilyttämisen puolesta
1245 Luotu: 30.04.2026
Orpon hallituksen on erottava
2747 Luotu: 21.02.2024
Säilyttäkää Kinnarin päiväkoti – vetoomus lapsiperheiden puolesta
206 Luotu: 04.05.2026