Maahanmuuttajien tuet
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: MEDIA PLÄJÄYTYS
#2176: KÄURÄTORVI - MEDIA PLÄJÄYTYS
Soinin mielestä on näköjään hyvä asia, että kansanedustajat vitseilevat meediassa. Tosi johtaja.
Re: Re: MEDIA PLÄJÄYTYS
Niin, Soinihan on nyt saanut perussuomalaisista irti sen minkä hän tarvitsi. Titteleitä, kunniamerkkejä, henkilökultin ja ennen kaikkea runsaasti riihikuivaa rahaa, joka on käytännössä hänen henkilökohtaisessa valvonnassaan. Kohtapuolin hän voi jäädä eläkkeellä nauttimaan "työnsä" hedelmistä ja jos/kun puolue hänen jälkeensä hajoaa omaan mahdottomuuteensa niin sehän ei sitten enää ole hänen ongelmansa. Hän loi tarkoitushakuisesti mahdottomia lupaamalla mahdollisimman suuren ryhmittymän, joka koostui niin monesta erilaisesta tahdosta, että sen tarkoituskaan ei ole ollut pysyä koossa kauemmin kuin sen aikaa minkä Soini tarvisi oman taloudellisen tulevaisuutensa turvaamiseen.
Maahanmuuttajille maksetaan liikaa ja maahan on liian helppoa päästä elämään meidän kustannuksella.
Re: Re:
Kuinka on mahdollista, että ilmeisen kirjoitustaitoinen ihminen ei osaa laskea? Suomen eri väestöryhmien työllisyysprosentit ovat kyllä ihan julkisia, jos osaa etsiä. Sieltä kun otat ja katsot, niin huomaat: maahanmuuttajien työllisyysaste on todella surkea verrattuna keskiverto suomalaiseen. Toki maahamuuttajia on kaikenlaisia ryhmiä joissa työllisyysaste heittelee. Esim. somaleilla se lähentelee 90%, se on siis monta kertaa enemmän kuin suomalaisen. Juovatko hekin "kaljaa lähipubissa" ja/tai löhöilevät sohvillaan? Miten "mamu-työtön" eroaa ns. tav. suomalaistyöttömästä? Onko hänkin "renttu"? Vai koskeeko tämäkin vain suomalaisia työttömiä? Mitä ovat Helsingissä asematunnelin valloittaneet ilmeisen jouteliaat ulkomaalaisporukat, eri narkoottisista aineista kiiluvine silmineen? Renttuja? Pummeja? Älä jaksa aloittaa mitään perussuomalaisista huutelua, sillä en ole heitä koskaan äänestänyt. Rasistia minusta et saa tekemälläkään, oma avovaimonikin on 50%:sti ihan jotain muuta kuin suomalainen. Ei kait nyt kukaan "kunnon rasisti" sellaista voisi...Tunnen pari mamua jotenkuten ja mielenkiintoista on se, etteivät he itsekään jaksa enää nykyisenlaista toimimatonta systeemiä. Olen puhtaasti realisti. Missään ei koskaan ole eri kulttuurit suuressa mittakaavassa sovussa eläneet, ei koskaan ihmiskunnan historiassa. Ensin tulee lieveilmiöitä jotka kasvavat ja kasvavat, sitten alkaa slummiutuminen (Ranska, Ruotsi. Britannia jne.), ja kun jotain tiettyä ryhmää on tarpeeksi, he alkavat vaatia muita sopeutumaan HEIDÄN kulttuuriinsa. Tästä on jo Euroopasta esimerkkejä. On valtavan surullista ja samalla raivostuttavaa, että nyt jo Ruotsiinkiin levinnyt joukkoraiskausepidemia ei hetkauta maailmanhalaajia. Yllättäen kaikkien maailmanparantajien nykyraamattu, Hesari, uutisoi aiheesta parisen viikkoa sitten. Juttu oli tietenkin kirjoitettu niin, että syntyi lukijalle kuva kantaväestöstä, joka moisia julmuuksia harrastaa. Varmuuden vuoksi suvaitsevaisto marssitti seuraavana päivänä lehtien palstoille ja TV:hen joukon erilaisia "asiantuntijoita", jotka sitten kilpaa vakuuttelivat "ilmiön" olevan "jo tuttu aikaisemmilta vuosikymmeniltä" ja että "valtaosan raiskauksista tekee kantaväestö". Jälleen kerran tehtiin kantaväestöstä syntipukki. Australialaisilla oli sentään munaa tehdä aiheesta tv-dokumentti. Olen sen nähnyt ja eipä rikoksiin syyllistyneiden syntyperä (ja uskonto) hämmästyttänyt. Euroopassa ja Pohjoismaissa asia mieluummin vaietaan kuoliaaksi. Mitä tulevilla uhreilla on väliä, kunhan ei oma ideologiaan perustava illuusio vaan kärsi.
Re: Re:
Kuinka on mahdollista, ettei ruotsinkieliset säätiöt maksa edes veroja?
Re: Re: Asia on periaatteessa ja käytännössä hyvin yksinkertainen
#2137: - Re: Asia on periaatteessa ja käytännössä hyvin yksinkertainen
Niin se vain on, että jos sinä olet lääkäri tai insinööri, ja muutat esim. USA:han, sinun pitää läpäistä paikalliset tentit ja kielikokeet ennenkuin voit toimia ammatissasi. Sopii kysyä, kuinka moni tänne muuttaneista "insinööreistä" ja "lääkäreistä" sen on suorittanut, kun ei nykyisetkään lääkärit enää osaa suomen kieltä kunnolla, jos ollenkaan. Myös se on tosiasia, että esim. Nigerialaiset yliopistot kauppaavat netissä täysin avoimesti tutkintojaan.
Re: Re:
Moderniin maailmankuvaan kuuluu nähtävästi joukkoraiskauksetkin, joita ei siis oikeasti ole olemassa, tai ainakaan niistä ei saa puhua, tai silloin jos puhutaan, teeskennellään kantaväestön olevan syyllisiä. Ruotsiin aikanaan muuttaneet suomalaiset eroavat suurimmasta osasta nykymaahanmuuttajista niin, että he olivat kulttuuriltaan jokseenkin yhteneväisiä. He tunnustivat samaa uskontoa. He lähtivät, koska tiesivät saavansa työtä. Ruotsiin muuttaneista työllistyi jokseenkin kaikki. Muutama reppana päätyi Slussenille viinaa kittaamaan, mutta niin käy aina kun suuret massat siirtyvät vieraille maille. Miten sitä voi verrata nykyiseen menoon? Ei mitenkään...Euroopasta työpaikat valuvat Aasiaan ja muualle. Eletään velaksi ja samaan aikaan pelastetaan maailmaa. Kallista lystiä...En kerta kaikkiaan ymmärrä kaiken asiallisenkin kritiikin kuittaamista rasismilla ollenkaan. Itselläni ei ole ketään minkään väristä vastaan yhtään mitään. Sen sijaan erään tietyn uskontokunnan edustajien jäsenet pitäisin ulkopuolella. Heidän "raamatussaan" kehotetaan tuhoamaan vääräuskoiset, ja kun heitä tarpeeksi, meno alkaa muuttua. Itse asiassa se muuttuu jo koko ajan, hiljaa mutta varmasti. Esimerkkejä löytyy pitkin Eurooppaa...Ikävä kyllä ideologiansa sokaisemat, omaatuntoa ostavat kaksinaismoralistiset maailmanparantajat eivät usko, ennekuin sattuu omaan nilkkaan, jos silloinkaan.
Re:
Re:
Suomaalaisia on muuttanut toisiin valtioihin Yli 1 000 000 henkilöä. Ruotsiin vietiin suuri määrä "sotalapsia".
EIKÖ TOSIAAN KUKAAN YLI 50 000:STA ALLEKIRJOITTAJASTA TIEDÄ ASIASTA MITÄÄN. AINOASTAAN ADRESSIN LIIKKEELLELASKIJA PERUSSUOMALAISTEN ALIAS PERSU-PETE ELI PETRI MÄKINEN TIETÄÄ ASIAN.
VAIKUTTAA SILTÄ ETTEI TÄTÄ ADRESSIA OLE LAADITTUKKAAN VIETÄVÄKSI EDUSKUNTAAN. TARKOITUSPERÄT OVAT AIVAN MUUT.
MITKÄHÄN NE VOISIVAT OLLA! HMM. PEREHDYTTYÄNI ASIAAN TÄMÄN PERÄTTÖMÄN ADRESSIN TARKOITUKSENA ON EHKÄ TODENNÄKÖISESTI KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN TIETÄMÄTTÖMIEN IHMISTEN HUIJAUKSEN AVULLA.
IKÄVÄÄ ETTÄ IHMISIÄ KÄYTETÄÄN NÄIN HYVÄKSI.
TÄMÄ LÄHENTELEE VARMAAN JO PETOSTA.
VAI TULEEKO VASTAUS MILLOIN ADRESSI TOIMITETAAN EDUSKUNTAAN, KUTEN PETRI MÄKINEN ALIAS PERSU PETE LUPASI.
Kopioitu adressin liikkeellelasku tiedoista:
"Vaaditaan uutta lakiehdoitusta!
Tämä adressi luovutetaan eduskuntaan, mikäli nimiä tulee tarpeeksi. (yli 50000)
Pete Ota yhteyttä adressin tekijään".
PS. LUPAUS PITÄÄ TÄYTTÄÄ. ON EDESVASTUUTONTA JÄTTÄÄ TÄLLAINEN LUPAUS TÄYTTÄMÄTTÄ; VAI
Syvä hiljaisuus hys hys hys vallitsee
SUOMI ON HIEMAN KESKITASON ALAPUOLELLA TILASTOSSA, KOSKA MEILLÄ ON VIELÄ VÄHÄN MAAHANMUUTTAJIA. SUORA LAINAUS "Suomi on Euroopan maiden vertailussa hieman Ruotsin perässä. Molemmat maat ovat hieman keskiarvon alapuolella. OECD-maissa julkinen sektori sai maahanmuutosta keskimäärin 0,35 prosenttia bruttokansantuotteesta vastaavan summan."
HUOM. TULEVAISUUDESSA HYÖTY VAIN KASVAA.
SUORA LAINAUS RAPORTISTA "Maahanmuuttajien positiivinen vaikutus kasvaa tulevaisuudessa, sillä heidän lapsensa opiskelevat lukioissa ja yliopistoissa. Varsinkin tytöt kouluttautuvat."
OECD:N RAPORTTI ON LUOTETTAVA TIETOLÄHDE, VAIKKA MUUTA VÄITÄT "Sanonko minne voit työntää sen OECD:n raporttisi," kirjoitat.
Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
Tuoreen OECD:n raportin mukaan julkinen sektori jäi maahanmuutosta plussan puolelle
Julkaistu 18.6. 5:42
Tapio Mainio HS
Ville Vaarne HS
Maahanmuuttajista koituvat menot ovat tuloja pienemmät, sillä kantaväestöön verrattuna ryhmä on parhaassa työiässä.
Toisin kuin monet luulevat, maahanmuuttajat tuovat Suomen julkiselle sektorille enemmän rahaa kuin siltä vievät.
Kun maahanmuuttajista valtiolle kertyvät tulot, kuten verot sekä sosiaaliturva- ja eläkemaksut, ynnätään yhteen, Suomi jää lievästi plussan puolelle. Maahanmuuttajat siis tuovat julkiselle taloudelle enemmän tuloja kuin saavat takaisin erilaisina palveluina ja tulonsiirtoina.
Johtopäätös on peräisin tuoreesta teollisuusmaiden järjestön OECD:n raportista, jossa tarkasteltiin vuoden 2011 tilannetta. Maahanmuuttajilta saadut tulot ja heistä koituneet menot suhteutettiin kunkin maan bruttokansantuotteeseen.
Suomen julkinen sektori jäi maahanmuutosta plussalle summalla, joka vastaa 0,16 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Maahanmuuttojohtaja Kristiina Stenman työ- ja elinkeinoministeriöstä pitää OECD:n tulosta odotettuna.
"Maahanmuuttajat ovat nuoria kantaväestöön verrattuna, joten sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeet ovat muita pienemmät. Lisäksi työmarkkinoilla alkaa olla aika paljon maahanmuuttajia", Stenman sanoo.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkija Matti Sarvimäki on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa valtion isoimmat kulut tulevat vauvoista ja vanhuksista. Maahanmuuttajat tulevat maahan parhaassa työiässä. OECD:n raportin mukaan maahanmuuttajilta saadaan kohtuullisesti verotuloja, vaikka maahanmuuttajien työttömyys onkin kolminkertainen kantaväestöön verrattuna.
Suomi on Euroopan maiden vertailussa hieman Ruotsin perässä. Molemmat maat ovat hieman keskiarvon alapuolella. OECD-maissa julkinen sektori sai maahanmuutosta keskimäärin 0,35 prosenttia bruttokansantuotteesta vastaavan summan.
"Suomi hyötyisi maahanmuuttajista vieläkin enemmän, jos se hyödyntäisi paremmin maahanmuuttajien osaamisen", sanoo sosiaalisihteeri Hagi Mohamed Suomen somaliyhdistyksestä.
Yli 30 vuotta Suomessa asunut somalinainen valmistui filosofian maisteriksi viisi vuotta sitten. Hän ihmettelee, miksi Suomi ei ole hyödyntänyt kaikkia afrikkalaisista yliopistoista valmistuneita maahanmuuttajia.
"Nigeriasta ja Kongosta saapuneet insinöörit, lääkärit ja tuomarit ovat Suomessa taksikuskeina ja siivoojina. Sen sijaan täysin nollasta aloittaneet aasialaiset ovat töissä tai toimivat yrittäjinä", Mohamed sanoo.
"Maahanmuuttajien positiivinen vaikutus kasvaa tulevaisuudessa, sillä heidän lapsensa opiskelevat lukioissa ja yliopistoissa. Varsinkin tytöt kouluttautuvat."
#2158 Re:
30.12.2013 12:21
#2154: -
KANNATTAA LUKEA JA MIETTIÄ; JOS KYKENEE.
HS
28.12.2013 14:31
Kirsti Karttunen
Juhana Vartiainen: Suomen talous tarvitsee lisää työperäistä maahanmuuttoa
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtajan Juhana Vartiaisen mukaan Suomen julkistalouden kestävyyden kannalta työllisyysastetta tulisi nostaa työikäisen väestön maahanmuuton keinoin. Vartiaisen mukaan tämä palvelisi muutoinkin talouskasvua.
Vertailukohteeksi VATT:n ylijohtaja nostaa Ruotsin.
Vartiaisen mukaan naapurimaassa on myös huolehdittu työllisyysasteesta sekä työikäisen väestön kasvusta Suomea kaukokatseisemmin.
"Niinpä työikäinen väestö, työvoima ja työllisyys jatkavat Ruotsissa kasvuaan vuosina 2014-2015. Työttömyysaste on toki samaa vajaan 8 prosentin luokkaa kuin meillä, mutta Ruotsin työtunnit ja työllisyys kasvavat – toisin kuin meillä."
Vartiainen arvelee, että maahanmuuttoon epäluuloisesti suhtautuvia suomalaisia saattaa yllättää tieto siitä, että 45 prosenttia Ruotsin työvoiman kasvusta on maahanmuuttajien työllisyyden kasvua.
HS 27.12.2013
Yrittäjä aloitti kirpputorista ja päätyi luksustavarataloon
Syyrialaisyrittäjä rikastui myymällä kiinalaista halpatavaraa venäläisille Kaakkois-Suomessa
Syyriassa syntyneen Mohamad Darwichin ura yrittäjänä on kaari vaatimattoman kirpputorin omistajasta luksuskauppiaaksi.
Kansantori-kirpputori 1990-luvun puolivälin Lappeenrannassa oli Darwichin ensimmäinen bisnes. Marraskuussa hän avasi Lappeenrannan Myllymäkeen luksusta kimaltelevan Grande Orchidée -tavaratalon.
Darwichilla on nyt kolme tavarataloa ja 200 työntekijää. Hän omistaa yksin kymmenien miljoonien eurojen liikevaihtoa pyörittävän yrityksen.
Jo 1990-luvulla Kansantorilla parveili alati kasvava venäläisten ostosmatkailijoiden joukko.
Darwich vainusi markkinaraon.
Palattuaan Helsingistä Lappeenrantaan Darwich perusti vuonna 2003 Atma Trade -yhtiön, jolla oli taloustavaroiden varastomyymälä kaupungin keskustassa. Myymälä pullisteli venäläisiä.
Varsinainen läpimurto oli Darwichin vuonna 2007 Nuijamaantien varteen lähelle Venäjän raja-asemaa perustama Laplandia-taloustavaramarket kalatiskeineen. Se vetää edelleen aamusta iltaan venäläisiä rajanylittäjiä kuin magneetti.
Darwichin salaisuus oli klassisen "osta puoli-ilmaiseksi, myy halvalla" -säännön tinkimätön noudattaminen. Hän kulki Kiinassa, osallistui messuille ja etsi itse paikalliset kontaktit.
Tavara tuli kiinalaisista tehtaista suoraan Lappeenrantaan, ilman ensimmäistäkään rahastavaa välikättä. "Lähtökohta on myydä hinnalla, josta asiakas ei voi kieltäytyä", Darwich sanoo.
Vuonna 2006 Atma Traden liikevaihto oli kaksi miljoonaa euroa, viime vuonna jo 43 miljoonaa euroa.
Toinen Laplandia-market avautui Imatralle marraskuun alussa, ja kuun lopussa avautui 12 miljoonaa euroa maksanut luksustavaratalo Grande Orchidée Lappeenrantaan.
Ylellisesti sisustettu tavaratalo tarjoaa vaatteita, kenkiä ja laukkuja etenkin venäläiseen makuun.
Darwich omistaa yrityksensä yksin. "Jos on yhtiökumppani, saman auton ratissa on kaksi kuskia."
Darwichin kokonaistulot olivat viime vuonna pitkälti yli puoli miljoonaa euroa, josta hän maksoi veroa 44 prosenttia.
Darwich tunnetaan vaatimattomana ja ystävällisenä miehenä. "Olen ylpeä ja tyytyväinen siitä, että pystyn työllistämään ihmisiä ja rakentamaan yhteiskuntaa", Darwich sanoo.
Kiihkeimpinä vuosinaan Darwich teki 16-tuntisia työpäiviä. Nyt hän haluaa hellittää hieman ja antaa enemmän aikaa perheelleen, jossa on 3- ja 4-vuotiaat lapset.
"On tullut touhuttua vähän liikaa, ja täytyy vetää henkeä."
KUKA
Mohamad Darwich
Syntyi Syyriassa 1967.
Opiskeli insinööriksi Neuvostoliitossa.
Muutti Suomeen 1991.
Atma Trade -yhtiön perustaja ja ainoa omistaja.
Atma Trade omistaa Laplandia-taloustavaramyymälät Lappeenrannassa ja Imatralla sekä Grande Orchidée -tavaratalon Lappeenrannassa.
Atma Traden liikevaihto nousee tänä vuonna noin 56 miljoonaan euroon. Tulos on selvästi voitollinen.
Perheessä 3- ja 4-vuotiaat lapset.
Darwich puhuu arabiaa, venäjää, suomea ja englantia.
PS. EI KUKAAN SUOMALAINEN KALJATUOPIN ÄÄRESSÄ LÖHÖÄVÄ SOSIAALIPUMMI TEE TÖITÄ PÄIVÄSSÄ EDES VAIVAISTA YHTÄ TUNTIA!
TÄMÄ MAMU MAKSAA 200 TYÖNTEKIJÄN PALKAT JA HEIDÄN VERONSA
TÄLLAISIA MAMUT OVAT.
MAKSAA VEROJA N. 10 MILJOONAA EUROA VUOSITTAIN SUOMEEN.
PALJONKO SINÄ MAKSAT?
Toisin kuin monet luulevat, maahanmuuttajat tuovat Suomen julkiselle sektorille enemmän rahaa kuin siltä vievät. Maahanmuuttajat siis tuovat julkiselle taloudelle enemmän tuloja kuin saavat takaisin erilaisina palveluina ja tulonsiirtoina."
Tämähän vain todistaa sen, että persut ovat tulleet tänne vain eläteiksi.
Nyt nämä aikuiseen ikään kasvaneet pummit nostavat jatkuvalla syötöllä rahaa sossusta, kaatavat sen kurkusta alas ja istuvat räkälöissä ölisemässä maahanmuuton hinnasta, vaikka itse ovat tulleet maksamaan yhteiskunnalle moninverroin enemmän
KANSALAISALOITE ALLEKIRJOITUS PANKKITUNNUKSILLA
29.12.2013 15:16
Muutamia perusasioita selviää alla olevasta artikkelista
Samat asiat olisi oltava kunnossa tässäkin adressissa, jotta se olisi kelpoinen eduskunnan käsittelyyn. Vaan kun ei ole. Todistaa tämän adressin allekirjoittajista vain jotakin!
Kampanja asevelvollisuuden lakkauttamiseksi floppaamassa.
Se, etteivät ihmiset erikseen käy hakemassa pankkitunnuksia esille ja käy allekirjoittamassa.....
Tästä on kyse
Ohi on -kampanja on kansalaisaloite asevelvollisuuden lakkauttamiseksi.
Nimien keruu alkoi
2. syyskuuta ja loppuu
2. maaliskuuta. (6 kk)
Aloite tarvitsee 50 000 allekirjoitusta, jotta se menisi eduskunnan käsittelyyn.
Kannatusilmoituksen tekoon netissä (www.kansalaisaloite.fi) tarvitaan pankkitunnus.
Mutta ruotsalaiset ovat puuttuneet maailman asioihin jo aiemminkin. Jo talvisodan aikaan ja 1940-luvulla oli tapana sanoa: "Suomen asia on meidän."
Ruotsalainen kansankoti rakennettiin pitkälti maahanmuuttajien voimin – esimerkiksi suomalaisten, jotka työskentelivät tehtaissa 1950-luvulta alkaen. Vaikka monet tänään väittävät toisin, Ruotsilla on maahanmuutosta pitkät ja hyvät kokemukset.
Kun maailmankuva on moderni, rasismi tuntuu ainoastaan ajastaan jääneeltä junttiudelta."
Ote Yle:n uutisesta:
Viime vuoden lokakuussa tukisäätiön hallitus kirjasi kokouspöytäkirjaansa tiedon, josta ei ole perussuomalaisten jäsenille hiiskuttu: "...puolueessa on päätetty nettojäsenmaksutulojen siirtämisestä säätiölle sen Perussuomalaisten rahastoon". Pöytäkirjassa ei mainita, ketkä päätöksen tekivät. Odotan suurella mielenkiinnolla, miten Peruskenttä reagoi, kun tieto jäsenmaksujen ylevästä käyttötarkoituksesta leviää yleiseen tietoon.
LEVITTÄKÄÄ TIETO KAIKKIALLE, jotta totuus selviäisi
Voimmeko muka luottaa häneen?
Kannattaa kaikkien peruspersujen lukea.
| This discussion has been closed. |
MEDIA PLÄJÄYTYS
Tom Packalenin asiassa Timo Soini sanoi tv-uutisissa, että kyseessähän oli vain Perussuomalaisten hiljaisena kautena annettu totuttu media pläjäytys.
Kummallista kun persujen virallisetkin puheet ja esitykset ovat varsin usein vitsejä, media pläjäytyksiä, huumoria ym.!