Meri-Porin koulujen puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Itse kävin yläasteen & lukion eräässä keskustan koulussa. Tuona aikana kaksi opettajaani menehtyi - toinen itsemurhaan - ja päätin, että minusta ei ikinä tule opettajaa. MPL-pestin jälkeen olin sijaisena toisessa keskustan koulussa, jossa eri aineiden opettajat eivät mahtuneet keskustelemaan saman pöydän ääreen. Olisi hölmöä lakkauttaa niin hyvin toimiva työyksikkö kuin MPL. Kun työtä on ilo tehdä, laatu on hyvää.
Pikkukoulut in memoriam?
Muistan hyvin, kun 90-luvulla Pori alkoi hävittää sivukirjastoja ja pikkukouluja. Ensimmäinen yritys koulujen osalta meni mönkään, kun keräsimme 11000 nimen adressin pienten koulujen puolesta. Silloinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Timo Koivisto totesi adressin luovutustilaisuudessa, että nyt sitten säästetään jostakin muusta. Koulujen johtokunnilla oli iso osuus silloisessa kansanliikkeessä.
Varsin pian kaupunki kuitenkin lopetti koulujohtokunnat ja sitten Kaanaan, Pinomäen, Niittymaan ja Preiviikin ala-asteen koulut lakkautettiin. Säästöt koulutusviraston toimialueelle olivat jonkinmoiset, mutta kokonaisuutena kaupunki ei hyötynyt juuri mitään valtion pienille kouluille myöntämän lisärahoituksen loputtua.
Olen erittäin iloinen, että jokainen viidestä lapsestani on saanut käydä Tuorsniemen - silloin vielä varsin pienimuotoisen - ala-asteen koulun. Nyt neljä heistä on hankkinut, ja yksi on hankkimassa opettajan pätevyyttä. Ei tainnut heille koulukammoa eikä koulutusvajetta syntyä, vaikka joskus opetettiin neljääkin luokka-astetta samassa tilassa.
Itse sain valita kolmesta Porin lukiosta työpaikkani - niin kova puute pätevistä matematiikan opettajista oli vielä 70-luvulla. Valitsin Meri-Porin lukion, joka toimi Enäjärven melko surkeissa tilapäistiloissa. Hieman tällöin pedagoginen koulutoimenjohtaja kohotteli kulmakarvojaan valinnalleni, mutta pienen yksikön edut olivat opettajallekin niin kiistattomat, ettei tarvetta vaihtamiseen tullut koskaan. Niin on yleisesti käynyt myös kaikille kaupungista Meri-Porin lukioon oppilaiksi tulleille, vaihtohaluja ei juuri ole ilmaantunut.
STT:n laatima tilasto osoittaa, että kaupungin suomenkieliset lukiot eivät pärjää Meri-Porin lukiolle, kun verrataan oppilaiden lähtötasoa saavutettuihin ylioppilastutkinnon arvosanoihin. Uskon myös, että Meri-Porin lukiosta on valmistunut ylioppilaaksi moni sellainen, jonka mahdollisuus suurlukion sulatusuunissa olisi ollut kovin pieni.
On jotenkin hassua, että nyt ollaan lopettamassa Länsi-Porin lukiota, koska niihin tiloihin ei oikein kaikki oppilaat mahdu, ja Meri-Porin lukiota, jossa taas samojen henkilöiden mielestä on liian vähän oppilaita.
Eikö Länsi-Porin kasvava alue ole lukion arvoinen - vaikka hiukan pienemmänkin. Siihen silloin päästäisiin parhaimmilla keskiarvoilla, ja Meri-Porin lukio taas kykenisi aivan helposti ottamaan kaikki muut halukkaat - sinne lähtötaso huomioiden parhaiden oppimistulosten kouluun. Ymmärtäisin vastahangan tällaista ratkaisua kohtaan paremmin, elleivät tilastot ja oppilaiden yleinen mielipide osoittaisi, että kerran Meri-Poriin tutustuttuaan oppilaat eivät enää halua lukiotaan vaihtaa.
Pieni turvallinen lähellä oleva ala-aste on varmasti ollut syynä monelle esimerkiksi Lattomerelle muuttaneelle. Sama koskee muita vastaavia alueita.
Onko meidän pakko hakea nämä lisäinvestointeja vaativat säästöt juuri lasten ja nuorten olosuhteita vaikeuttamalla. Mielestäni ei ole. Keskusteltaisiin nyt vaikka siitä isompien ja pienempien pomojen armeijasta joka kaupunkiimme on muodostunut ja muodostumassa.
Simo Korpela
kaupunginvaltuutettu, Kristillisdemokraatit
Kirjoita kommentti...
Ovatko toimittajat nukkuneet vai miksi esimerkiksi alueen valtalehdessä ei ole ollut muuta juttua kuin perjantain lehdessä ollut.
Simo Korpelalle
Sinänsä tällaisiin tutkimuksiin vetoaminen on hieman lapsellista, koska ne eivät kerro juuri mitään lukion hyvyydestä tai huonoudesta. Lukioita ei voi panna paremmussjärjestykseen jonkin tutkimuksen perusteella, sillä myös STT:n vertailussa on paljon heikkouksia:
1. Peruskoulun päättötodistus ei ole täysin vertailukelpoinen valtakunnan tasolla, koska sitä ei ole standardoitu
2. Satunnaisvaihtelut erityisesti pienten lukioiden kohdalla voivat aiheuttaa suuriakin muutoksia lukion sijoituksessa
3.Tutkimus ei huomioi ylioppilaiden vanhempien sosio-ekonomista rakennetta
4. Peruskoulun päättötodistus kertoo myös oppilaan kokonaisvaltaisesta osallistumisesta oppitunneilla, kun yo-koe mittaa vain opiskelijan kirjallista osaamista. Peruskoulun päättötodistukset ja yo-kirjoitusten tulokset eivät siis ole täysin verrannollisia toistensa kanssa.
Lukiokoulutus on Suomessa tasa-arvoista. Erot lukioiden välillä ovat hyvin pieniä, mikä on tietenkin hyvä asia. Opettajien sama koulutustaso ja yhtenäiset valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteet Suomen lukioissa selittävät lukioiden väliset mitättömät erot.
Simo hyvä, mikäli vielä käytät ns. valtakunnalisia lukiovertailuja puolustaessa Meri-Porin lukion oikeutusta olemassaoloonsa, muista mainita STT:n tutkimuksen lisäksi myös muut turhat nollatutkimukset, joissa Meri-Porin lukio on vuodesta toiseen ollut yo-tuloksiltaan Porin heikoin lukio.
tässä teille pohdittavaa
Säästöt saa muualtakin
Suomen päättäjät
Re: Simo Korpelalle
Antamani tiedot perustuivat joulukuun 2012 STT:n tutkimukseen, jossa Meri-Porin lukio oli oppimistuloksissa paras Porin suomenkielisistä lukioista. Kesäkuun 2013 uusi tutkimustulos on näköjään jäänyt minulta huomaamatta, mutta suurta eroa edelliseen ei nytkään ollut.
Molemmilla kerroilla Meri-Porin ja Länsi-Porin uhanalaiset laitakaupunkilukiot olivat Porin kärjessä. Otetaan nyt vielä viimeisitä viimeisin tulos kokonaisuudessaan: Länsi-Porin lukio sijaluvulla 216, Meri-Pori 251, PSYL 315 ja Lyseo 366. Mainittakoon myös, että STT teki tämän tutkimuksensa juuri saadakseen mahdollisimman rehellistä tietoa oppilaiden yleistason kehityksestä lukion aikana.
P.s. Kun sanot, että puhun paatoksella, olet varmaan oikeassa. Niin yleensä käy, kun kokee hyvin tärkeäksi sellaisen asian, josta on kertynyt paljon omakohtaista tietoa ja kokemusta.
Meri-Porin lukio on pieni, lämminhenkinen ja ihana koulu, jossa saa hyvää, monipuolista ja yksilöllistä opetusta. Monilla on negatiivisia ennakkoasenteita Meri-Porin lukiota kohtaan ja koulustamme puhutaan monesti ikävään sävyyn. Eipä minulla itsellänikään ollut kovin paljon hyvää sanottavaa Meri-Porin lukiosta ennen opiskelupaikan hakua, mutta päädyin kuitenkin ilmaisutaidon vuoksi hakemaan kyseiseen lukioon. Päivääkään en ole valintaani katunut, enkä vaihtaisi koulua mistään hinnasta!!
Peruskoulun jälkeen jatkopaikkaa hakeville voitaisiin enemmän mainostaa myös pieniä kouluja, ehkä sillä tavalla saataisiin ennakkoasenteita muutettua ja enemmän opiskelijoita aliarvostettuhin kouluihin.
Oppilaana myös ollaan täysin suur lukion kannalla! Rahalla saa ja hevosella pääsee. Eihän oman koulun opettajat tietenkään voi sanoa, että ovat myös lopettamisen kannalla! Ymmärrän kyllä miksi ovat, itse en ole koulusta hyötynyt tai kokenut opetuksen olevan jotenkin parempaa pienien ryhmien osalta. Päin vastoin, isommissa lukioissa, joissa olen käynyt suorittamassa kursseja, joita en millään ole meinannut läpi päästä on opetus tuntunut paljon paremmalta ja ymmärettävämmältä. Ja älkää nyt olko harmissanne, että keskustaan on vaikea tulla bussilla, hyvin keskusta sinne on tultu monta vuotta, tuntuu pahalta vai mitä? Niin meistäkin kun seisottiin puol tuntia lumisateessa kun bussia ei näkynyt, teidän vuoro. Koulu tulee lopettaa vihdoin ja viimein, oppilas määrä on liian pieni koulun kannattavuuden kannalta.
PS.Ei se hyvät oppilaat itkulla parane, lähinnä nauratti tuo teidän vollotus siellä koulun penkillä! Hyväksykää asia ja olkaa realistisia uusia kokemuksia kohtaan suurlukiossa! minä olisin.
Edellisten koulujen lopettamisen säästö???
Re: Re:
Sanot, että "Porin seudun oppilaat eivät halua lähteä "metsään" opiskelemaan." Millä oikeudella katsot kaupungissa asuvien olevan niin paljon "parempia", että Meri-Porilaisten on lähdettävä kaupunkiin opiskelemaan, vaikka eivät halua...???
Ei tuota Meri-Porin koulurakennustakaan rempalleen jätetä, hoidettava ja kunnostettava sitä on. Vai voiko peruskoululaiset jättää mielestäsi ilman remonttia vuosiksi ko. rakennukseen opiskelemaan? Ja kiinteistö ei mihinkään häviä, eikä ylläpitokustannukset.
Re: Re:
Olisivat säästäneet ne Kreikkaan lähetetyt rahat koulujen ylläpitoon.
Re: Re: Re:
Asiassa oudointa onkin, että hyväkuntoinen arkkitehtuurin suunnittelema rakennus halutaan ala-aste tilaksi... Piha on asvalttia ja metsää, ylä-asteen kanssa yhteiset ruokatilat ovat pakosta jommalle kummalle ikäryhmälle vääränlaiset linjastoineen ja pöytineen... Näen jo sieluni silmin lasten roikkumassa yläkerran kaiteissa ja välttävän juuri ja juuri hammaslääkäriin ajavia autoja, pihalle jäävä ulkoilutila jää pakosta liian pieneksi mikäli säännöissä kielletään metsään ja parkkipaikalle meno!
Rakennus on suunniteltu suuremmalle ikäryhmälle ja sen muokkaaminen tulee maksamaan paljon!
Vuosia kestänyt vääryys
Luin juuri vanhoja kirjoituksia Meri-Porin lukioon liittyen ja törmäsin keskusteluun, jossa jatkopaikkaa hakeva kysyi lisää tietoa ilmaisutaito-linjasta. (http://keskustelu.suomi24.fi/node/752874) Ja kuten oheisesta linkistä huomaa nimimerkki "Ex-Porilainen" on vastannut antaen väärää tietoa vaikkei ole varmaan edes astunut jalallaan koko rakennukseen!
Tarkistakaa mitä puhutte ennen kuin julkaisette sen!
Re:
Haluaisin korjata pari aiaa. Ensinnäkin, asiaa ei ole vielä täysin päätetty ja adressin tekeminen voi auttaa asiaan, että saisimme säilytettyä koulumme. Toiseksi, opettajat eivät ole esityksen kannalla.
Ajatuksia jatkotoimista
Porin Koululautakunta päätti äänin 6-5 puoltaa koulujen lakkauttamista. Seuraavaksi kantaa ottaa kaupunginhallitus ja lopullisen päätöksen tekee valtuusto. Nyt pitää vaan kehottaa ihmisiä allekirjoittamaan edelleen adressia. Jotenkin pitäisi saada julkiseen jakoon tiedot lautakunnan jäsenten äänestyskäyttäytymisestä. Koulujen lakkauttajien tilalle löytynee kaikista puolueista myös toista mieltä olevia, joille kehotan äänet antamaan kaikissa tulevissa vaaleissa. Sama koskee vielä tärkeämpänä valtuuston tulevaa äänestystä asiasta. Ne listat on hyvä pitää muistissa ja jakaa ennen seuraavia vaaleja vaikka päivittäin! Toivottavasti saamme kaikkien äänestäjien mieleen juurtumaan lopettamisen puoltajille "Koulunkaataja"-nimityksen loppuiäksi, ettei kukaan tulevaisuudesta huolehtiva erehdy ääntänsä sellaiselle antamaan.
Re: säästetään palkoista?
Valtuutetut eivät saa palkkaa, vaan pienen kokouspalkkion.
| This discussion has been closed. |
Re:
#25: Meri-Porin lukion puolesta - samassa tilaisuudessa antoi lausuntonsa Porin lyseon puhj. Lasse Lund ja esitti hyvin nöyränä tyytyväisyytensä. Lassella kun on siniset silmät ja punaisent posket.