Oulun erikoisluokkia 3.–6.-luokkalaisille ei saa lakkauttaa
Erikoisluokkatoiminta saa jatkua nykymuodossaan
Vieras#1 Dec 02, 2014, 10:26
Kiitos, Maarit, Sinulle! Kaikki kansalaisvaikuttaminen vaatii aina promoottoreita. Olet tehnyt hienon työn. <3
Vieras#2 Dec 02, 2014, 11:26
Onnittelut hienosta päätöksestä, Oulu! Tsemppiä musaluokille t. musaluokkaopet Kokkolasta
Vieras#3 Dec 02, 2014, 12:04
JUHA OJALA, FT, MuM, lehtori, muusikko Oulun yliopisto, musiikkikasvatus kirjoittaa artikkelissaan Mitä musikaalisuus on?
(Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2009;125(23):2559-64 Joulunumero 2009) mm. näin
Bastianin (2000) työryhmineen tekemän laajan tutkimuksen mukaan musiikin opiskelu kehittää samalla lasten a) sosiaalisia taitoja, sosiaalisten syysuhteiden ymmärtämistä ja kykyä ratkaista ristiriitoja (vähentäen koulukiusaamista), b) kykyä kohdata ja hallita aggressiivisuutta, c) yleistä älykkyyttä nopeuttamalla henkistä kypsymistä (erityisesti syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olleiden lasten osalta), d) keskittymiskykyä, oppimis- ja suoritusmotivaatiota, e) luovuutta (ajattelun ennakkoluulottomuutta ja idearikkautta) ja emotionaalista herkkyyttä ja vastaanottokykyä, f) valmiuksia välttää ahdistustiloja, suorituspaineita ja jännitysoireita, sekä g) yleistä koulumenestystä kaikissa aineissa, erityisesti matematiikassa ja kielissä. Tämä riippumatta siitä, kuinka musikaalisia lapset musikaalisuustestien perusteella ovat tai millainen heidän sosiokulttuurinen taustansa on.
terveisin Jukka Tervo, musiikkiterapeutti, neljän Suzuki-lapsen ja musaluokkalaisen isä

Vieras#4 Dec 02, 2014, 13:01
Onnea, Oulu! Surullista, että Seinäjoella ei käynyt yhtä hyvin.
Terveisin
Tuulikki Närhinsalo
Terveisin
Tuulikki Närhinsalo
Opemummu evp#5 Dec 02, 2014, 15:34
Oikea päätös!
Onnittelut musaluokkalaisille ja opettajille!
Kiitos viisaille päättäjille ja toimeliaille aktiiveille!
Vieras#6 Dec 02, 2014, 16:10
Hienoa Maarit ja tuhannesti paljon suurkiitoksia!!!
Musiikkiosaamisen lisäksi musiikkiluokat kasvattavat paljon paljon muita elämisen taitoja, kuten yhteisöllisyys ja joukkuepelaaminen.
Terveisin Rajakylän asukit ja toivottavasti tuleva musiikkiluokkalainen

Vieras#7 Dec 03, 2014, 15:20
Kiitos kuuluu teille jotka aloitteellisuudellanne ja päättäväisyydellä olette tätä asiaa ajaneet. Kiitos!