Perussuomalaiset ei ole "The Finns"
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: PERSIIT VOITTAA
Re:
Mahdatteko edes olla suomalaisia. Jutut on teillä enempi kuin ryssillä.
Ote Yle:n uutisesta:
Viime vuoden lokakuussa tukisäätiön hallitus kirjasi kokouspöytäkirjaansa tiedon, josta ei ole perussuomalaisten jäsenille hiiskuttu: "...puolueessa on päätetty nettojäsenmaksutulojen siirtämisestä säätiölle sen Perussuomalaisten rahastoon". Pöytäkirjassa ei mainita, ketkä päätöksen tekivät. Odotan suurella mielenkiinnolla, miten Peruskenttä reagoi, kun tieto jäsenmaksujen ylevästä käyttötarkoituksesta leviää yleiseen tietoon.
LEVITTÄKÄÄ TIETO KAIKKIALLE, jotta totuus selviäisi
Persuilla ei ole aiemmin ollut rahoja vaalirahasumplailuun. Nyt kun on niin heti alkaa tapahtua. Tekopyhyys häikäisee
Puoluehallituskaan ei ollut tietoinen järjestelystä. Näin demokraattisesti toimii koko kansan mies Timo Soini.
Voimmeko muka luottaa häneen?
Re:
Persusuomalaisten johtohahmot ovat ahneudella konkurssiin ajetun SMP:n henkisiä jälkeläisiä. Alussa vastustettiin verissä päin puoluetukia, säätiöitä, hyvävelisopimuksia ja kaikkea muuta rahavaltaa. Mutta kun jytky aukaisi hanat veronmaksajien rahoihin alkoi sellainen suhmurointi, jonka lahjakkuudesta ja hävyttömyydestä voi vanhat puolueet vain nähdä märkiä unia. Juuri tästä syystä minäkin jätin viime vuonna puolueen toiminnan ja siirryin takaisin nukkuvien riveihin. Toivoisin, että puolue vielä palaisi juurilleen, mutta niin kauan kuin vanhat SMP:n jyrät hallitsevat siitä tuskin on toivoakaan.
Turha on aidan takaa huudella, kun
Älkää nyt satana ryssikö tätäkin palstaa
Re:
LEVITTÄKÄÄ TIETOA KAIKILLE, että persut ovat lopultakin tunnustaneet väria ja myöntäneet olevansa ryssän asialla.
Re: Turha on aidan takaa huudella, kun
Yrittäjä aloitti kirpputorista ja päätyi luksustavarataloon
Syyrialaisyrittäjä rikastui myymällä kiinalaista halpatavaraa venäläisille Kaakkois-Suomessa
Syyriassa syntyneen Mohamad Darwichin ura yrittäjänä on kaari vaatimattoman kirpputorin omistajasta luksuskauppiaaksi.
Kansantori-kirpputori 1990-luvun puolivälin Lappeenrannassa oli Darwichin ensimmäinen bisnes. Marraskuussa hän avasi Lappeenrannan Myllymäkeen luksusta kimaltelevan Grande Orchidée -tavaratalon.
Darwichilla on nyt kolme tavarataloa ja 200 työntekijää. Hän omistaa yksin kymmenien miljoonien eurojen liikevaihtoa pyörittävän yrityksen.
Jo 1990-luvulla Kansantorilla parveili alati kasvava venäläisten ostosmatkailijoiden joukko.
Darwich vainusi markkinaraon.
Palattuaan Helsingistä Lappeenrantaan Darwich perusti vuonna 2003 Atma Trade -yhtiön, jolla oli taloustavaroiden varastomyymälä kaupungin keskustassa. Myymälä pullisteli venäläisiä.
Varsinainen läpimurto oli Darwichin vuonna 2007 Nuijamaantien varteen lähelle Venäjän raja-asemaa perustama Laplandia-taloustavaramarket kalatiskeineen. Se vetää edelleen aamusta iltaan venäläisiä rajanylittäjiä kuin magneetti.
Darwichin salaisuus oli klassisen "osta puoli-ilmaiseksi, myy halvalla" -säännön tinkimätön noudattaminen. Hän kulki Kiinassa, osallistui messuille ja etsi itse paikalliset kontaktit.
Tavara tuli kiinalaisista tehtaista suoraan Lappeenrantaan, ilman ensimmäistäkään rahastavaa välikättä. "Lähtökohta on myydä hinnalla, josta asiakas ei voi kieltäytyä", Darwich sanoo.
Vuonna 2006 Atma Traden liikevaihto oli kaksi miljoonaa euroa, viime vuonna jo 43 miljoonaa euroa.
Toinen Laplandia-market avautui Imatralle marraskuun alussa, ja kuun lopussa avautui 12 miljoonaa euroa maksanut luksustavaratalo Grande Orchidée Lappeenrantaan.
Ylellisesti sisustettu tavaratalo tarjoaa vaatteita, kenkiä ja laukkuja etenkin venäläiseen makuun.
Darwich omistaa yrityksensä yksin. "Jos on yhtiökumppani, saman auton ratissa on kaksi kuskia."
Darwichin kokonaistulot olivat viime vuonna pitkälti yli puoli miljoonaa euroa, josta hän maksoi veroa 44 prosenttia.
Darwich tunnetaan vaatimattomana ja ystävällisenä miehenä. "Olen ylpeä ja tyytyväinen siitä, että pystyn työllistämään ihmisiä ja rakentamaan yhteiskuntaa", Darwich sanoo.
Kiihkeimpinä vuosinaan Darwich teki 16-tuntisia työpäiviä. Nyt hän haluaa hellittää hieman ja antaa enemmän aikaa perheelleen, jossa on 3- ja 4-vuotiaat lapset.
"On tullut touhuttua vähän liikaa, ja täytyy vetää henkeä."
KUKA
Mohamad Darwich
Syntyi Syyriassa 1967.
Opiskeli insinööriksi Neuvostoliitossa.
Muutti Suomeen 1991.
Atma Trade -yhtiön perustaja ja ainoa omistaja.
Atma Trade omistaa Laplandia-taloustavaramyymälät Lappeenrannassa ja Imatralla sekä Grande Orchidée -tavaratalon Lappeenrannassa.
Atma Traden liikevaihto nousee tänä vuonna noin 56 miljoonaan euroon. Tulos on selvästi voitollinen.
Perheessä 3- ja 4-vuotiaat lapset.
Darwich puhuu arabiaa, venäjää, suomea ja englantia.
PS. EI KUKAAN SUOMALAINEN KALJATUOPIN ÄÄRESSÄ LÖHÖÄVÄ SOSIAALIPUMMI TEE TÖITÄ PÄIVÄSSÄ EDES VAIVAISTA YHTÄ TUNTIA!
TÄMÄ MAMU MAKSAA 200 TYÖNTEKIJÄN PALKAT JA HEIDÄN VERONSA
TÄLLAISIA MAMUT OVAT, MUTTA EIVÄT PERSUT ELI PERUSRYSSÄT.
Re: Turha on aidan takaa huudella, kun
#618: - Turha on aidan takaa huudella, kun
Leipä loppuu kaikilta suomalaisilta persujen touhulla.
HS
28.12.2013 14:31
Kirsti Karttunen
Juhana Vartiainen: Suomen talous tarvitsee lisää työperäistä maahanmuuttoa
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtajan Juhana Vartiaisen mukaan Suomen julkistalouden kestävyyden kannalta työllisyysastetta tulisi nostaa työikäisen väestön maahanmuuton keinoin. Vartiaisen mukaan tämä palvelisi muutoinkin talouskasvua.
Vertailukohteeksi VATT:n ylijohtaja nostaa Ruotsin.
Vartiaisen mukaan naapurimaassa on myös huolehdittu työllisyysasteesta sekä työikäisen väestön kasvusta Suomea kaukokatseisemmin.
"Niinpä työikäinen väestö, työvoima ja työllisyys jatkavat Ruotsissa kasvuaan vuosina 2014-2015. Työttömyysaste on toki samaa vajaan 8 prosentin luokkaa kuin meillä, mutta Ruotsin työtunnit ja työllisyys kasvavat – toisin kuin meillä."
Vartiainen arvelee, että maahanmuuttoon epäluuloisesti suhtautuvia suomalaisia saattaa yllättää tieto siitä, että 45 prosenttia Ruotsin työvoiman kasvusta on maahanmuuttajien työllisyyden kasvua.
Vartiainen toteaa, että maahanmuuttajien työllisyysaste jää toki edelleen jälkeen kantaväestöstä. Hänen mukaansa Ruotsin suurempi maahanmuuttajavirta on kuitenkin ilman muuta yksi maan talouteen kasvuvoimaa tuova tekijä.
Vartiainen arvelee, että samat tekijät voivat selittää myös Ruotsin korkeampaa investointiastetta.
Koska Suomen työvoima supistuu, ei Vartiaisen mukaan ole yllättävää, että myös investoinnit supistuvat.
"Minäkin olen tavannut pienten ja keskisuurten yritysten johtajia, jotka kertovat lopettavansa tuotannon Suomessa kun täällä ei enää löydy tekijöitä." "Globaalin talouden yritykset eivät ala Helsingin Sanomien etusivulla mainostaa "työvoimapulaansa" tai odottaa, että viranomaiset ja ammattiliitot vihdoin suostuvat myöntämään maahanmuuton "tarpeen". Ne siirtävät tyynesti tuotantonsa Baltiaan tai Kiinaan tai minne vain muualle", Vartiainen kirjoittaa blogissaan
PS. EI OLE PERSUISTA VASTUULLISESTI HOITAMAAAN SUOMEN ASIOITA. RÄKSYTTÄMINEN SUJUU KYLLÄ HYVIN.
Re:
Niinpä niin, muut puolueethan ne siirtävät veronmaksajien rahoja vain Kreikkaan, Kyprokselle, Portugaliin, jne. Ja makselevat osan Britannian EU-jäsenmaksusta ja muuta mukavaa. Hölmölän väki on meillä päättämässä, muuhun tulokseen ei kyllä voi tulla jos vähänkin ajattelee omalla päällänsä.
Re:
#623: - hullujenhuoneelta on potilaat ulkoistettu
Hommafoorumiltahan nuo. Mutta onhan se pitkälti sama asia.
Tämä sama kuvio on toistunut niin usein eri palstoilla viime vuosia, että se alkaa jo kyllästyttää. Kun jossakin natin palstalla esitetään perusteltua kritiikkiä perussuomalaisten touhuista niin sana kiertää äkkiä ja kourallinen päivystäviä nettipersuja ilmestyy floodaamaan ja trollaamaan. Näin yritetään tukahduttaa kaikki asiallinen keskustelu Suomesta, sillä sellainen ei sovi perussuomalaisille, eikä edistä heidän asiaansa.
| This discussion has been closed. |
Re: PERSIIT VOITTAA