Saattohoito Koivikkokodissa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa
Ota yhteyttä adressin tekijään
Arvostan todella tätä paikkaa ja sen henkilökunnan laajaa osaamisessa sekä lämpimässä ihminen ihmiselle ajattelussa. Mielestäni Koivikko-koti ansaitsisi jatkuvaa tukea yksityishenkilöiltäkin. Kannattaa muistutella paikan olemassaolosta sopivissa tilanteissa omissa lähipiireissä sekä työyhteisöissä. Ja ehdottomasti päättäjien keskuudessa. Itse lahjoitan myös silloin tällöin. Vapaaehtoishengessä voi tehdä paljon, mennä vaikka Koivikko-kotiin esiintymään, jos sellaisia taitoja on, kunhan asiasta etukäteen sopii tai voi muistaa paikkaa muuten. Jokainen voi vaikuttaa omalla panoksellaan asioihin, joita tärkeänä pitää, vaikka se tämänpäivän sekasorrossa usein unohtuu.
Koska saattohoitoa tarvitaan on hyvä hoitoa on arvokas lähtö ihmiselle
Re:
Äitini oli kyseisessä paikassa 10 vuotta sitten, paikka ja henkilökunta osaavaa ja kunnioittivat äitiäni ja meitä omaisia. Äiti sai lähteä arvokkaasti ja me läheiset saimme olla ja jättää jäähyväisiä rauhassa , kiireettömäst.
toisin oli siskoni kohdalla, hän kuoli aiemmin sairaalassa jossa ei vainajan ja läheisten yhdessäololle ole aikaa ja arvokkuudesta puhumattakaan!
tämän paikan olemassaolo on erittäinkin tärkeää!
| This discussion has been closed. |